torstai 23. helmikuuta 2017

Kaulan alueen kireyksien helpottaminen + etukoodi VoiceWell hoitoon

Kirjoittelin tammikuussa VoiceWell hoitokokeilustani ja lupasin palata myöhemmin asiaan Annelin antamilla hoito-ohjeilla kaulan alueen kireyksien helpottamiseksi. Tässä on nyt lupauksen täyttäminen. Muista myös katsoa kirjoituksen lopusta etukoodi, joka on voimassa helmikuun loppuun tänä vuonna 2017.

Usein valitellaan hartia- ja niskakipua, etenkin jos työ tai vapaa-aika sisältää paljon päätetyöskentelyä. Useat tuntuvat taittavan päätä eteenpäin ja venyttävän niskaansa kivun helpottamiseksi. Joskus jo Functional trainer koulutuksessa oli tästä puhetta, että silloin venytetään jo valmiiksi venyneitä lihaksia, jotka enemmänkin tarvitsisivat voimaa vetää leukaa kohden rintaa ja päätä takaisin kropan päälle. Ne varsinaisesti kireät lihakset sijaitsevat kaulan etupuolella.

Kysyin Annelilta jotain hyvää venytystä mitä kukin voisi tehdä ihan kotioloissa ja hän tarjosi nimenomaan kaulan etupuolen lihasten venytystä. Samaa venytystä tehtiin myös hoidon aikana avustettuna hoitajan toimesta. Liikkeessä päätä käännetään sivulle ja samaan aikaan voi auttaa omalla kädellä painamalla noin solisluun kohdalta vastakkaiselta puolelta tai kaulan keskeltä. Suuta avaamalla ja sulkemalla saadaan erityyppistä venytystä aikaiseksi.



Kun kaulan alueen lihaksia venyttää, se rentouttaa hartioihin asti. Etenkin jos "vika" on se että kannattelee päätä jatkuvasti kropan etupuolella kurottaessaan kännykän, padin tai tietokoneen näyttöä kohden. Venyttäminen ei tietenkään auta pysyvästi, vaan vastaavasti tulisi vahvistaa pään asennon kontrollointiin liittyviä lihaksia, kuten niskan alueen lihaksia. Kyseessä on päivittäin jatkuvasti ylläpidettävä asento, joten mitään hullua lihasjumppaa en suosittele. Enemmän kyseessä on uuden asennon harjoittelu tutuksi tavaksi selkärankaan.


Jos kotijumppa ei riitä tai tahtoisit muuten vaan mennä koittamaan ihan varsinaista VoiceWell hoitoa, niin Anneli lupasi -20% alennuksen blogin lukijoille koodilla "MoveMe". Tarjous on voimassa helmikuun 2017 loppuun ja tarjoushinnan saat aktivoitua syöttämällä nettivarauksen lisätietokenttään tuon tekstin. Nettiajanvaraus ja Annelin nettisivut löytyvät klikkaamalla noita alleviivattuja sanoja.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Puolimaratonilla hallissa - hullujen hommaa?

Kun tätä juoksuporukkaa on tässä kertynyt ympäristöön niin sitä joutuu outoihin ja yllättäviin tilanteisiin. Tällä kertaa se oli syliin tipahtanut hallissa juostavan puolimaratonin osallistuminen. Ja koska ikinä ei voi tietää ellei koita, niin lähdettävähän se oli.

Tiesin että kaverini oli tapahtumaan ilmoittautuneiden joukossa ja hänellä tavoitteena oli kipitellä sunnuntain pitkä lenkki sisällä räntäsateisen kelin sijasta. Samalla toki nauttien hyvästä huollosta sisävessoineen ja suihkumahdollisuudesta tapahtuman jälkeen. Etukäteen spekuloitiin miten "kisatunnelma" vaikuttaisi vauhteihin ja sykkeisiin. Veikkauksemme oli, että pitkää peruskestävyyslenkkiä tuosta tuskin tulisi mitenkään vaan jalka vetäisi lujempaan tahtiin ihan pelkästä kisajännityksestä johtuen.

Oma suunnitelma oli sen sijaan vedellä pihalla joku 15-18km lenkura hiljaksiin hölkötellen, jotta viikkokilometreihin tulisi tolkullinen lisäys ja vauhti säilyisi siellä peruskestävyyden rajojen sisäpuolella. Mutta sitten lauantaina Facebook-ryhmässä silmiin osui ilmoitus ilmaisesta osallistumisesta alkuperäisen osanottajan esteen vuoksi. Ja sitten se lipsahti... Yllättäen ilmoittauduin puolimaratonille seuraavan päivän aamuksi.

Eipä ehtinyt tankata, miettiä varustusta tai mitään muutakaan valmistautumista. Ei ehtinyt oikeastaan myöskään aiheesta stressata. Sen verran organiseerasin että ilmoittelin kisajärjestäjälle oletettavasti myöhästyväni lähdöstä noin 5-10min, koska saavuin paikalle suoraan Fiilis Fitneksen rullakurssin viimeiseltä kerralta. Tämä kävi järjestäjille, ja minulle luvattiin järjestää oma lähtö. Kyllä vaan paikallisissa tapahtumajärjestäjissä on organisointi- ja joustokykyä! Kiitos Tampereen Maratonklubi.

Siellä ne jo kieppuivat kun saavuin mestoille
Pirkkahallin pihassa ei ollut paikan paikkaa ja kyttäilin ylimääräisen 5min josko joku lähtisi pois pihasta. Vihdoin näin tapahtui ja pääsin Pirkkahalliin viisi minuuttia virallisen startin jälkeen. Kamat säilytykseen ja juoksukengät jalkaan ja sitten odottelemaan sitä "omaa lähtöä". Sellainen järjestyi piakkoin ja pääsin pinkomaan muiden mukana ympyrää noin vartti virallisen lähdön jälkeen.  

Kaverilleni oli myös muistettu infota että olin talossa kun saavuin ovesta :) Eli tiedotus ja huolehtiminen pelasi ihan alusta loppuun saakka. Ehkä kotikenttäetuna oman klubin tapahtumassa tällainenkin serviisi oli mahdollinen. Siitä sitten kaverin matkaan ja yhdessä kipiteltiin kierroksia. Vuokko oli ehtinyt seitsemän kierrosta kiertää yksinään, joten luvassa oli itselleni muutama kierros yksinään lopuksi. Myöhemmin kuitenkin "juoksukaveria ei jätetä" hengessä Vuokko veti vain kiekan verran happea oman suorituksen lopuksi ja jäi kiihdyttelemään kanssani omat puuttuvat kierrokset loppukireineen päivineen. On kyllä aikamoinen kaveri siinä minulla!

Ajanottosysteemit olivat käytännössä kahvilla ensimmäinen tunnin verran. Serverillä oli jotain ruuhkaa ja kierrokset eivät päivittyneet näyttöruuduille ajantasaisesti tai ollenkaan. Tilannetta selvitettiin koko ajan ja järjestävät huutelivat kierroslukuja tarvittaessa juoksijoille. Ikävä homma, mutta näitä sattuu. Eipä voinut tietää systeemin heikkouksista (päällekkäiset kisat myös muualla ja hallissa suhteellisen tiuhaan päivittyvät väliajat) ennenkuin koitti. Jatkossa järjestäjät ovat viisaampia. Kun juoksijat radalla alkoivat vähentyä alkoi serveriruuhkakin helpottaa ja kierroksia alkoi päivittyä yksi kerrallaan.

Yhteensä puolimaratonia varten kierroksia piti kiertää 70kpl. Aivan täysin sekopäistä hommaa. Kipität sitä samaa noin 300m rataa 70 kierrosta samaan suuntaan. Noin 250m kohdalla kierrosta sijaitsee huoltopiste, jossa voit pistäytyä vaikka joka kierroksella. Ei haittaa vaikka vahingossa juoksisit ohitse, kun seuraavaan huoltoon on matkaa 300m. Vessamahdollisuuksia on kanssa sen 300m välein, eli eipä tarvitse pidätellä hampaiden kelluessa montaa kilometriä. 

Sykekäppyröitä vrt vautikäppyrät. Pitäisi olla samoissa, vaan ei nyt oikein natsaa.
Lisäksi pitäisi olla pienempiä sykkeitä. Noh, tulipahan kieputtua
Samaan aikaan rataa kiersi myös kokonaista maratonia suorittavia juoksijoita. Heidän lähtönsä oli ollut jo kaksi tuntia aiemmin, eli tovin olivat radalla kieppuneet ennen meitä puolimaratoonareita. En ole varma kumpaan porukkaan kuuluneita juoksijoita nuo olivat, mutta monella alkoi olla tunnin jälkeen sellainen kropan kaari että pystyi päättelemään mihin suuntaan rataa kierrettiin. Hillittömän näköistä sisäkaarteeseen "nojaamista" oli ilmoilla useammallakin juoksijalla. 

Mietittiin Vuokon kanssa että tuleeko hallissa keskeytettyä helpommin vai vaikeammin kuin ulkona maastossa juostavissa kisoissa. Ajateltiin että homman sekopäisyyden vuoksi saattaa kasetti hajota ja juoksu loppua hyvinkin lyhyeen, kun mitään uutta stimulusta ei ympäristö tarjoa ensimmäisen 300m taivalluksen jälkeen. Jatkuva ruuhka voi myös olla yksi mikä alkaa syödä hermoja? Eli kun nopeat juoksijat ohittavat kerta toisensa jälkeen niin heitä saattaa sapettaa edessä jatkuvasti tumpeloivat hitaammat etenijät sekä ohiteltavan itsetuntoa syö jatkuvasti ohitse änkevät kilpakiiturit. Lisäksi keskeyttäminen on helppoa, ja sen voi tehdä koska vaan, eikä "raatoautoa" tarvitse odotella. Toisaalta nuo samat syyt voivat johtaa siihen ettei tule keskeytettyä niin helposti. Voi aina ajatella että "kiva kun ympärillä on muitakin", reitti on selkeä ja hyvin merkitty sekä aina lopettamisen hiipiessä mieleen voi ajatella että "koittaa vielä yhden kiekan" ja miettii sitten lisää. 

Me mietittiin keskeytyksen tai loppuun asti viedyn suorituksen logiikkaa, mutta ei kyllä itse mietitty hetkeäkään että keskeytettäisiin. Sykkeet karkasi heti alusta lähtien vauhtikestävyysalueelle, joten peruskestävyyslenkkiä ei tuosta saanut tekemälläkään. Toisaalta, tuo alue ei musta tunnu kovin pahalle vaan vauhtia on helppo ylläpitää koko matka. Ja siis juoksinhan minä oman kokonaisen maratonini maksimialueelle sijoittuvalla keskisykkeellä. Ehkäpä minun sykkeet on vaan kovin oudot? 

Nippa nappa kolmen tunnin alle tuli kipiteltyä, eli vauhti ei huimannut päätä vaikka ringissä kieppuminen hieman sitä tekikin. Huolto pelasi ja jalat toimivat loppuun saakka. Juoksijan polven ongelmat alkavat osaltani olla takanapäin ja siitä kiitos osaavalle fyssarilleni Eero Hyväriselle Fysiossilla.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Yksinkertainen maratoonari myrskyssä

Vihdoin kirjoittelen raporttia siitä minun ekasta maratonista elokuun lopulla. Kyseessä oli Tampereen maraton jota järjestää Tampereen maratonklubi. Tapahtuma kuului Maratonkoulun osallistumismaksuun ja oli tavallaan koulun huipentuma. Voit lukea muita juttujani Maratonkoulusta seuraamalla tägiä #Maratonkoulu

Meillä oli tiukat ohjeet valmistautumiseen ja tankkaukseen valmentajiltamme. Kiitos luoja tiukat ja seikkaperäiset ohjeet, jolloin noudattaminen tai noudattamatta jättäminen oli oma päätös. Epäselvät ohjeet ovat ärsyttäviä, koska silloin jää tilaa tulkinnalle ja silloin homma voi mennä oikein tai väärin vähän sattuman kautta. Riippuu miten hyvin tulkinta on osunut kohdalleen. Itse pyrin tankkaamaan ohjeen mukaan riittävästi, mutta havaitsin tiukan hiilaripainotteisuuden itselleni lähes mahdottomaksi hommaksi. Halusin luottaa omaan kroppaan, että riittävästä täyttöasteesta tulee sellainen möhköfantti-kuvottava-olo ja jätin syömättä täydet maksimit. Kisa-aamuna jostain typerästä syystä päätin tarkistaa ohjeen uudestaan (koska silloinhan ehdin vielä korjata virheeni????) ja huomasin että olin laskenut reilusti väärin ja alakanttiin... Ultimaalinen paniikki ja ahdistus seurasi, yhtään syömistä en pystynyt lisäämään.

Lähdössä oli ilmoisen jännittynyttä tunnelmaa
Noh ei auttanut itku ja hammasten kiristely vaan kamat kasaan ja kisapaikalle. Äitini oli lupautunut huoltajaksi ja huoltajan pestiin kuului myös kuskina toimiminen. Jätin autoon jemmaan "jälkieväät" eli siiderin, pepsin ja suklaata. En oikeasti tiennyt mitä tekisi siinä kohtaa mieli, niin pakkasin vähän kaikenlaista herkkua. Lisäksi varustauduin noin keskiverto lounaan verran maksaneilla geeleillä sekä asemoin merisuolahippusia pieneen nyssykkään suonenvetojen varalle. "Huoltajan kassiin" pistin henkiseksi avuksi itselleni vielä pari extra-geeliä, valmiiksi sekoitettua urkkajuomaa ja köytin mukaan juomapullovyöni. Ohjeistuksen mukaan lähdin ilman tätä ylimääräistä kantamusta, mutta mietin että se on ollut mukanani jokaisella pitkällä lenkillä ja saattaisin ikävöidä tuntemusta lantiolla myöhemmin.

Etsin kisapaikalta yhtä jännittyneissä tunnelmissa olevia juoksukoululaisia ja löysin heitä vinon pinon. Siinä täristessä tuntui kivalta saada valmentajalta vielä selkääntaputtelut ja hyvän matkan toivotukset. Ja sitten se vaan tuli eteen - lähtö.

Alkuverkan tunnelmaa
Äkäisimmät kirmasivat heti kärkeen minun ja Vuokon hakiessa turvallisesti häntäpaikkaa. Me tiedettiin että tänään mennään hiljaa, ihan hipi hiljaa. Tänään ainoa tavoite oli tulla maaliin ja sitä ei estäisi mikään hentomielinen hurjastelu alun kilometreillä. Saatiin pitää häntäpaikkamme ihan rikkumattomasti. Jopa kisan häntäpään varmistajapyöräilijät jossain kohden meidät ohittivat :D

Ekalla kiekalla neljästä oli jo kaatunut ensimmäinen puu myrskyn vuoksi. Voin taata että tätä ennen oli jo lennellyt risuja ja muuta tavaraa pitkin ja osumaakin oli tullut. Ei ollut keli helpoimmasta päästä. Reijo siellä oli puuta ihmettelemässä, mutta ihan käsisahalla ei tilannetta kyennyt auttamaan. Varmistettiin että kukaan ei ollut jäänyt alle alkuperäisessä tilanteessa ja jatkettiin matkaa pienoisen esteosuuden jälkeen.

Siinä kierroksilla kieppuessa käytiin läpi kaikenlaista keskustelua Vuokon kanssa. Välillä oltiin pieniä hetkiä ihan hiljaa. Parhaita keskusteluita osui jonnekin kahdenkymmenenviiden kilometrin paikkeille ja sen jälkeen. Mietittiin muunmuassa että haluttaisiin juoksukaveri Villen pitkät jalat, että niillä kelpaisi matkaa taittaa vauhdikkaasti. Vaan muistettiin myös että ei haluta varsinaisesti Villen jalkoja, mutta yhtä mittavat versiot. Koska millä jaloilla se Ville sitten juoksisi jos me sen jalat omittaisiin? Toki pohdimme myös että ketä sopii moittia omista jaloista ja syyteltiin hetki vanhempia. En kuitenkaan voinut omaa äitiä syytellä kovasti kun hän siellä tuulessa ja tuiskussa kieppui huoltolaukun kanssa koko päivän. Äite <3

the "lounas"
Joka kierroksella oli pakko käydä bajamajassa, vaikka joka kerralla pelotti että entä jos se hyyskä kaatuu tuulessa kun olen siellä sisällä. Enemmän silti pelotti, että entä jos siellä istuessa päähän hiipii ajatus että mitä jos keskeyttäisi. Noh, kumpikaan kauhuskenaario ei toteutunut.

Jossain kolmannella tai toisella kierroksella vastaan käveli paskavatkaamon hujakoilla kaverini joka juoksee ihan mitä vaan ja on kirjoitellut blogiinkin vieraskynän muodossa (ks. Ohjeita aloittelevalle maratoonarille). Hän kääntyi ympäri ja hölkkäili kanssamme muutaman kilometrin kysellen oloja ja fiiliksiä. Muistan ähkäisseeni, etten ole reenannut tällaisessa kelissä. Vastatuuli oli niin vahva että kävellessäkin sykkeet hipoivat maksimialuetta ja jotenkin tuntui ettei juoksusta etenkään tullut yhtään mitään. Puhumattakaan hopeapajujen lehdistä joiden kerroksen läpi piti tossua raahata jatkuvasti. "Ei tällaisia kelejä varten voi treenata. Tää on myrsky jollaisia on ehkä kerran viidessä vuodessa". Niin... Että sellainen keli. Myrsky jolla on oma nimi ja minun eka maraton. The story of my life :D

No sitten sillä viimeisellä kierroksella odoteltiin jo puheissa ja mielissämme sitä kuuluisaa seinää. Siis sitä mistä maraton kuulemma vasta virallisesti alkaa. Hopeapaju oli vetänyt pitkin pituuttaan paskavatkaamon takana kulkevalle polulle noin 32,5km kohdalle. Todettiin että ollaan löydetty se seinä, mutta ei pystytä menemään siitä läpi. Oli pakko kiertää aidan ja lehvistön väliin jääneestä kapeasta taipaleesta. Naureskeltiin seuraavat kaksi kilometria tätä läppää ja taputeltiin toisiamme henkisesti selkään että kun älyttiin kiertää se seinä.

Taistelutoveri Vuokko ja mää
Tuuli oli yltynyt niin kovaksi että lehtien ja pienten risujen sijasta ilmassa lensi vaakana kokonaisia oksastoja. Eikä ihan hiljaa, eikä vältytty osumilta. Auts! Arboretumin reunalle alkoi kerääntyä valokuvaajia ruuhkaksi asti kun tarjolla oli kerrankin useamman metrin kohoavia vesipatsaita. Ne samaiset vesipatsaat oli ne joiden luoman lätäkön läpi juostiin ja roiskeista sai tuulen vihmoman terävän raikkaan suihkun. Oli vähän erilainen kokemus kuin mihin valmistauduin ja mitä odotin....

Ehkä karmein hetki matkalla oli se viimeinen geeli, jossa oli kofeiinia. Sen piti olla suklaan makuinen mutta maku lähenteli pohjaan palanutta kahvia. Geeli oli toki lämmin kuljettuaan koko matkan vyötäröllä mukana. Omnom... Olisin pärjännyt ilmankin, mutta suunnitelmassa sanottiin että tässä kohdassa vedetään kofeiinilla terästetty geeli joten nieleskelin pussin loppuun saakka. Virhe. Seuraavat 2-3km räin ja yskin tuota geeliä takaisinpäin. Lähellä kävi ajatukset näyttävästä kaaressa oksentamisesta jne. Sain vältettyä, mutta raskas hengitys Hatanpäänvaltatien suoralla sai kirvoitettua Vuokosta huolestuneita "pitääkö kävellä hetki" kommentteja. Ei tarvinnut, lähinnä tarvitsi päästä maaliin asti.

No sitten siinä viimeisellä kolmella kilometrilla tuli sellainen ajatus että "ei helvetti, ei voi enää epäonnistua". Ja välittömästi alkoi kurkkua kuristaa ja kyyneleitä puskea silmäkulmiin. Koska oli niin väsynyt fyysisesti niin oli aika työ kerätä niitä takaisin varastoihin ettei puhkea siinä ihan itkemään kerta kaikkiaan. Vaan sitten tuli Ilja vastaan jossain vähän ennen stadionin kaarta ja heitti läpyt ja sanoi jotain tyyppisesti "HEI WAU NAISET, TODELLA UPEAA!!!!" ja sitten se oli vähän sellaista että tuli itku ihan valtoimenaan ja ei voinut mitään. Vielä kentällä vikaa kierrosta kiihdytellessäni kerran keräsin itseni, mutta sitten ne perkeleet, äiti ja mies, olivat linnoittautuneet maaliviivalle. Ja taas tuli uudestaan itku. Äiti/huoltaja hieman panikoitui ja tarjosi urkkajuomaa jota totuuden nimissä en olisi halunnut nähdä ihan hetkeen. Mies kyseli (ihan loogisesti) että miksi itket, kun eihän mihinkään satu? No joo ei sattunut, eikä ollut jano, eikä edes nälkä. Oli vaan sellainen olo että en olis ikinä uskonut ja tässä mä silti seison (teknisesti kyykyssä olin radan pinnassa).

Ei ihan hirveen hajonneella tekniikalla maaliin
Semmonen reissu se sitten oli. Jälkikäteen kipeänä olivat polvet, mutta nekin suhteellisen vähän aikaa. Isompia nirhaumia tai muita taisteluarpia ei jäänyt. Tankkaus oli siis onnistunut kaikesta huolimatta. Enää ei edes itketä aiheen muistelu :D

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

VoiceWell hoitoa testaamassa

Uskon vakaasti että asiat tulevat eteen kun on niille oikea aika ja nyt alkuvuodesta kävi niin että VoiceWell tai Voice massage tyyppinen hoito suorastaan hyökkäsi ylle yhdestä naisyrittäjien Facebook ryhmästä. Olen miettinyt hoidon kokeilemista jo useamman vuoden, koska minulla on narskutusta ja käytän öisin purentakiskoa. Leukaperissä voi siis olla aikamoinen jännitystila päällä jatkuvasti. Lisäksi käytän ääntäni ryhmäliikunnassa aika raskaissa oloissa ja tästä ääni ja äänentuotosta vastaavat lihakset voivat väsyä. Eikun kokeilemaan!

Varasin ajan netissä ja marssin vajaata viikkoa myöhemmin vastaanotolle suhteellisen jännittynein mielin. Olen käynyt tavallisessa hieronnassa usein, ja tottunut rentouttamaan hoidettavan alueen lihaksia. Rentoutuminen mahdollistaa hieronnan perille menemisen ja vähentää kivun kokemusta. Olen toisinaan saanut parturilla tai muutoin kokeilla intialaista päähierontaa tai kaulan alueen lihaksien kevyttä hierontaa. Jokaisella kerralla on alkanut oksettaa tai tuntua muuten pahalle ja homma on jäänyt lyhyeen. Miten kävisi siis nyt kun koko tunnin verran keskityttäisiin meikäläisen kaulaan ja päähän?

Aluksi Anneli haastatteli minut perinpohjin selvittääkseen miksi olin hoitoon hakeutunut. Erityisiä ongelmia minulla ei ole, en esimerkiksi kadota ääntäni kuin äärimmäisessä poikkeustilanteessa (=kerran vuosikymmenessä) ja hammasten kiristelystäkin minua informoi aikoinaan hammaslääkärini todettuaan hampaiden pintojen jo ottaneen osumaa ja leukojen olevan jännittyneet. Olin siis hieman "turisti" hierontapöydällä, ilman erityisiä ongelmia.

Anneli lähti katsomaan selän linjausta ja sieltä pientä puolieroa oli havaittavissa. Nopeasti käytiin hierontapöydälle makuulle ja aloitettiin kaulan venytykset sekä hieroen että pään liikkeellä avustaen. Koko hoidon ajan minulle selitettiin mitä tulee tapahtumaan ja mihin liikkeiden on tarkoitus vaikuttaa. Näissä venytyksissä löytyi jo selkeä puoliero josta esimerkkejä löytyi konsistentisti koko hoidon läpi. Ilmeisesti oikean puolen nivelet ovat löysemmällä ja tästä syystä niiden lihakset ovat kovemmassa rasituksessa ja kireämpiä kuin vasemman puolen vastaavat. 

Kallon pohjassa alkoi olla perinteisiä fiiliksiä huonovointisuudesta ja epämukavasta olosta, mutta jotenkin Anneli osasi asetella sormensa niin että mikään kohta ei ehtinyt ärtyä ylitsepääsemättömästi ja pahoinvoinnin aalloilta vältyttiin. Uskoakseni jatkuvalla voinnin kyselyllä ja tarkkailulla tässäkin oli tärkeä osa.

Sitten päästiin siihen osuuteen jota isoimmalla kauhulla odotin. Eli kumihanskat käteen ja suun sisäosia käsittelemään. Yllättävän teräviä kipuja löytyi tuolta, yllättävän vaikeaa oli saada suu ja leuka rentoutumaan ja yllättävän helposti ne terävimmät kivut sulivat pois. Eräänläisen suun trigger pisteen painamisella kipu hävisi noin viidessä sekunnissa. Hierojan pöydällä usein painellaan trigger pisteitä useampi kymmenen sekuntia ja silti pieni kipuaistimus jää jäljelle.

Hoidon jälkeen olo alaleuassa oli hirveän irtonainen. Tuntui että sen rentouttaminen oli pöydältä noustua todella helppoa. Harmi ettei se ollut sitä vielä pöydällä :) Tuttu makoilusta ja manipuloinnista tuleva lievä pyörrytys tai "höttöinen olo" loppui nopeasti kotona vettä juomalla ja lepäilemällä. Veden juomista suositellaan samoin kuin normaalissakin hieronnassa. Kuona-aineet ovat lähteneet liikkeelle ja niiden matkaa ulos kropasta kannattaa pyrkiä vauhdittamaan.

Olen tosi huono arvioimaan auttoiko hoito johonkin vaivaan, koska vaivoja minulla sinällään ei ole. Veikkaan että auttoi ja rentoutti ja voisin mennä uudestaankin. Varsinaista toistuvaa hoitojaksoa en tarvitse, koska minulla mitään erityistä ongelmakohtaa ei ole.

Jos kiinnostuit ja tahtoisit mennä koittamaan samaa hommaa, tai olet vailla uutta lemppari VoiceWell hoitajaasi, niin Anneli lupasi -20% alennuksen blogin lukijoille koodilla "MoveMe". Tarjous on voimassa helmikuun 2017 loppuun ja tarjoushinnan saat aktivoitua syöttämällä nettivarauksen lisätietokenttään tuon tekstin. Nettiajanvaraus ja Annelin nettisivut löytyvät klikkaamalla noita alleviivattuja sanoja.

ps. Tulossa vielä toinen postaus missä kerron mitä harjoituksia voit tehdä itsenäisesti kaulan alueen kireyksien helpottamiseksi.

torstai 17. marraskuuta 2016

Yörogaining - hullun hommaa pakkasessa porukalla

Se oli joskus tuossa syyskuun puolivälissä kun törmäsin Yörogaining tapahtumailmoitukseen Facebookissa. Jossain hämärässä mielentilassa tulin ehdottaneeksi tapahtumaan osallistumista hulluille juoksutovereilleni. Idea meni jotenkin näin: "Hei tuolla on tommonen tapahtuma missä suunnistetaan porukalla keskellä yötä jossain Ylöjärven lepikoissa. En osaa suunnistaa yhtään, mutta mennäänkö tossu-sarjaan?". Ja lähes välitön vastaus oli että "Joo, vaikuttaa kivalle!". Asia jäi hautumaan pariksi viikoksi ja sitten tuntia ennen yhden hintaportaan sulkeutumista minä keskellä yötä otin viimeiset varmistukset tiimiltä ja ilmoitin meidät mukaan.

Suunnistamaan rasteille yöhön. Tottakai!
Jälkikäteen keskustelu meni jotenkin seuraavilla uomilla:

Jäsen A: "Osaako muuten joku suunnistaa?"
Jäsen B ja C: "En osaa, tai siis oon joskus koulussa suunnistanut kerran"
...
Jäsen B: "Mulla on ehkä jossain kompassi muuten tallessa.... Joo löytyi, tää on aika oudon väriseksi mennyt..."
...
Jäsen C: "Mulla on otsalamppu, se on pakollinen varuste tuolla listalla"
Jäsen A: "Oho, ompa siellä varusteita... no on mullakin otsalamppu, en vaan oo saanu sitä auki että saisin patterit ladattua sisälle...."
Jäsen B: "Ei hitto, mitä sinne laitetaan päälle? Siis yöllä voi tulla kylmäkin. Tai jos tossut kastuu metsässä?"
(toim. huom. tässä kohtaa oletus kelistä oli syksyisen pimeä ja märkä, ei pakkasta)
...
Jäsen A, B ja C: "APUA!!! Mitkä kengät mä laitan? Mä en osaa suunnistaa! Mitä siellä syödään? En mä osaa karttaa lukea, mitä jos me eksytään sinne lepikkoon?!?!?!"
Jäsen A, B ja C: "Kenen idea tää nyt oli? Apua oikeesti"
(toim. huom. minun se oli... kyllä sen kaikki sitten muisti... kiitos siitä ;) )
...

Oli siellä muitakin, yli 500 osallistujaa
Noh, sitten kuitenkin se päivä koitti, kaikilla oli otsalamput, kahdella kompassit ja listan mukaan hommattuja ensiapuvälineitä, avaruuslakana ja reittisuunnitteluun nuppineuloja ja villalankaa. Hetken olimme puolitosissamme vitsailleet että lankakerää kerimällä ei ainakaan pääsisi eksymään ikuisiksi ajoiksi metsään, voisi vaan mennä omia jälkiään takaisin. Mutta langasta oli yllättävän paljon hyötyä reittiä laskeskellessa. Kaikilla oli varmaan kolmet pitkät kalsarit (yhdet päällä, loput repussa varalla), toppatakki ja kevyempi takki, kolmet hanskat ja viidet sukat jne. kilpavarustelun täyttävä varustelista. Puolet ymmärrettiin silti jättää kisakeskukselle, ettei roudattu ihan kaikkea selässämme.

Kuvaustauko, koska pihlajanmarjoja kauniisti huurtuneessa puussa. 

Tulet laavulla, kelpasi lämmitellä.

Koska kisapäivänä meikäläisen ohjaukset alkoivat aamulla seitsemältä ja päättyivät klo:17.30, en ehtinyt päikkäreitä kovasti nukkua, joten reippailla kuuden tunnin yöunilla mentiin kohden yötä. Olin "pissinyt" aikatauluni aiemmin päivällä ja jättänyt vielä varustekassista sen otsalampun kotiin, joten kisapaikalle saavuin 15min myöhemmin kuin piti ja nälissäni. Tiimi jousti ja karttojen jaon jälkeen haettiin minulle ja toiselle joukkuetoverille syötävää. Aikaa suunnitella reitti oli kaksi tuntia. Hienosti ehdittiin siis suunnitella ja syödäkin hakureissun lisäksi.

Kartta oli jäätävän kokoinen (yli A3 kokoa) läpyskä, jossa ei ollut kadunnimiä ja mittakaavakin oli jotenkin harhauttava... Arvottuamme mittakaava ongelmaa hetken päädyimme kuitenkin yhteiseen päätökseen siitä mitä sentti kartalla tarkoitti oikeassa maailmassa. Ilmeisesti osuimme oikeaan :) Reittiä suunnitellessa lähinnä arvottiin rastipisteitä ja yllättävän helposti päädyttiin "meille sopivaan reittiin". Jossain kohtaa ajattelin kauhulla olisiko reitin pituus jotain maratonin verran, mutta kun villalanka mitattiin saatiin aikaiseksi noin 24km matka. Tehtävissä rauhallisesti tarpoen annetussa 8h ajassa taukoineen päivineen. Vertailun vuoksi juoksukoulun valkku kävi kertomassa että heidän tossu-joukkueensa suunnitteli 50km reitin ja aikoi juosta koko yön. Huh! Vierestä vilkuilin pyörä-sarjalaisten karttoja ja siellä näytti kovasti siltä että meinasivat kiertää koko kartan alan pyörillään.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kyllä vaan, tässä koitetaan saada asioita puoliksi tehtyä :)

Sitten vaan viimeiset varustevalinnat ja kohden lähtöä. Ahdisti. Sisällä oli hiki ja ulkona oli pakkasta noin -10 astetta. Eli ulkona olisi kylmä, vaikka miten olisi pukeutunut. Startista matkaan ja ekalle rastille oli suhteellisen pitkä kävely. Ehdittiin jutella mukavia, kävellä rauhassa paikat lämpimiksi ja ihmetellä karttoja joita siis oli jokaisella joukkueen jäsenellä yksi. Ensimmäinen rasti löytyi ja homma olis siis hyväksytysti suoritettu. Palkinnot arvottiin hyväksytysti maaliin tulleiden kesken, ja yksi rasti riitti hyväksyttyyn suoritukseen. Oikaistiin muiden suunnistajien perässä asutusalueen läpi (EI pihojen läpi) ja päädyttiin seuraavalle rastille hieman nopeammin kuin alkuperäinen karttamallimme olisi antanut sijaa.

Järjestäjien vaatima kopio meidän reittisuunnitelmasta. Eli jos sitten eksyttäisiin, niin
tiedettäisiin edes mistä suunnasta meitä lähdettäisiin hakemaan :)

Yöhön mahtui sittemmin Julkujärven maastossa tapahtunut yhden rastin löytämättä jättäminen ja heti perään umpipöpelikössä 100m jyrkkää rinnettä alas ja metsän läpi suoraan toiset 100m ja suoraan rastille. Että taitoa oli selkeästi pelissä :D Myöhemmin löysimme itsemme myös täysin väärältä ulkoilupolulta, koska sille toiselle emme kertakaikkiaan löytäneet pääsyä ja ohitimme tästä syystä kaksi rastia olankohautuksella.

Yölaavulla vedettiin lämmintä kaakaota, tankattiin termospulloon lämmintä mehua ja syötiin grillimakkaraa. Huikea elämys keskellä ei-mitään :) Kiitos yhden fillari-joukkueen päästiin suorinta polkua laavulle, eikä kierrelty ihan pienimpiä polkuja. Sääntöjen mukaan pienet vinkit ovat sallittuja toverijoukkueiden suuntaan.

Oma pukeutuminen meni muuten nappiin, mutta en luottanut goretex nastalenkkareitteni lämpöisyyteen ja pakkasin niihin kahdet sukat päällekkäin. Tarpoessa jalkojen päällä pitkään jalat turpoavat ja eihän niissä kengissä ollut tilaa kaksille sukille. Alkoi painaa askel loppua kohden aika kovasti, joten päätettiin loppupäässä olla hakematta paria extra-rastia vaikka aikaa olisi ollutkin. Palattiin kisakeskukseen noin 21km tarpomisen jälkeen onnellisina, väsyneinä ja hienosti suoriutuneina. Ostettiin munkkia ja kahvit (kyllä, puoli neljältä aamuyöstä!) ja todettiin ettei maksa vaivaa odotella paria tuntia aamiaisen alkamista ABC:lla.

Kamat kasaan ja autolla kohden kotia. Suihkun jälkeen pääsin nukkumaan jossain viiden paikkeilla aamuyöstä. Ei ollut erinäisten mittareiden mielestä kovinkaan virkistävää unta. Heräsin jopa ennen miestäni, joka oli pistellyt kokonaisen yön unta palloon normaalisti. Palauttelu jatkuu yhä vaikka tätä kirjoittaessa on jo tiistai. Kävin tuurailemassa muutaman jumpan normaalista poiketen sekä sunnuntaina että maanantaina. Ne tuntuvat kropassa myöskin. Naureskeltiin tiimin kanssa että ei muisteta koska ollaan viimeksi oltu hereillä puoli kolmelta aamuyöstä... Ollaan tultu ilmeisesti niin vanhoiksi, että nukutaan yöllä. Ehkä ihan hyvä niin.

Kaiken kaikkiaan hyvin järjestetty tapahtuma, mahtava tiimi ja hauskaa oli. Suosittelen lämpimästi itselleni ja muille jatkossakin :)

tiistai 15. marraskuuta 2016

Rasituksen lisäämisestä ja progressiivisesta harjoittelusta - Miksi, milloin, kuinka paljon?

Kokeilin taasen vanhaa totuutta "Suutarin lapsella ei ole kenkiä" käytännössä... Eli olin 2,5 viikkoa reissussa jossa tein vain ihan pakollisen ylläpitotreenin ja palattuani takaisin jatkoin treeniohjelmaa siitä mihin jäin ennen lomaa. Jotta homma olisi mennyt täydellisesti myöskin muistin pantata treenit ajoittumaan pääosin viikonloppuun, eli peräkkäisille päiville.

Ennen lomaa on juostu Maratonkoulun ohjeiden mukaisesti 3-4 lenkkiä viikkoon maltillisilla kilometreilla. Noin 5-7km lenkkejä ja yksi pidempi lenkki rauhallisesti n.15km pituisena. Kun lähdön aika koitti tuli perinteinen paniikki "muun elämän suhteen" ja reissua edeltävällä viikolla ei sitten juostukaan ollenkaan. Reissun jälkeen meni vähintään puolisen viikkoa että pääsin takaisin "arjen kulmaan kiinni". Näin ollen yhteensä sain aikaiseksi kuukauden verran juoksutonta aikaa.

Ylläpitolenkki helteisessä kelissä, hyvin hidas ja lyhyt pyrähdys.

Tärkeä osa treenejä lomalla oli syöminen... Ei nosta aerobista kuntoa sitten mitenkään :)

Kun treenit sitten vihdoin pääsi starttaamaan olin intoa täynnä ja ylitin valtaisasti sen mihin keho olisi kyennyt juuri silloin. Ennen reissua viikkokilometrit heiluivat jossain 30-40km hujakoilla ja sitten tästä tyylikkäästi kuukauden tauon jälkeen jatkettiin noin 35-45km "+10% joka neljäs viikko"-nostosääntöä noudattaen. Parin viikon jälkeen alkoi väsymys olla aika kova, eikä lenkit maistuneet enää yhtään. Yleisin liian kovasta harjoittelun lisäämisestä taitaakin olla se ettei tee mieli treenata. Jos taas homman tekee maltilla, jää aina pieni nälkä tehdä lisää ja tuloksia tulee, treeni on "helppoa".

Kotosuomen lumessa lenkillä helmikuussa vielä kulki ihan okei.

Mitä sitten olisi pitänyt tehdä? Ohjeiden mukaisesti viikkokilometrimäärää saisi lisätä maksimissaan 10% kerrallaan ja vain joka neljäs viikko. Eli 35km saisi nostaa 38,5km ja tästä seuraavassa kuussa noin 42km matkaan viikossa. Lisäys tulisi tehdä yleensä muutamaan lenkkiin, eikä posauttaa sitä pitkiksen perään automaattisesti kaikkea. Näin harjoitus jakaantuisi tasaisemmin. Välttämättä harjoituksiin käytetty aika ei aina kasva koska samalla kun treenaa niin vauhdit voivat kasvaa juuri sen verran, että tavallaan harjoituksiin kuluva aika pysyy vakiona.

Eli hyvin meni... tavallaan. Käytännössä lopputulos oli takapakin ottaminen, kun ei kertakaikkiaan jaksanut ja sitten uudestaan alusta maltillisemmin. Taukoihin, riippumatta niiden syystä, kuuluu aina rauhallinen aloittaminen ja mieluummin piirun alempaa kuin taukoa edeltänyt taso. Näin varmistetaan ettei esim. sairaustapauksissa rasiteta kehoa uudestaan sairaaksi vaan annetaan sen tottua treenirasitukseen rauhassa. Joskus sellainen ravisteleva treeni on ihan hyväksi, mutta tavaksi tai kuukausien treenimenetelmäksi siitä ei ole. Hiljaa hyvä tulee, tässäkin tapauksessa. Oikotietä onneen ei valitettavasti ole.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Pirkan hölkässä ekaa kertaa

Koska juoksutovereita on tullut ihan hullusti lisää juoksukoulun myötä on lisääntynyt myös tuo juoksutapahtumiin ilmoittautumisen määrä. Niinpä päädyin Pirkan hölkälle Vuokon kanssa kirmailemaan. Lähtö oli hyisenä sunnuntai-aamuna klo:7.00. Huh! Kaikkeen sitä ihminen lähteekin.

Metsää ja enemmän metsää tarjolla. Varjossa viileää, auringossa juuri parasta.
Olimme ostaneet ilmoittautumisen yhteydessä bussikuljetuksen ja keittolounaan. Siis maalialueelle auto parkkiin, juoksukamat niskaan ja bussijonoon. Jäädyttiin pystyyn ja mietittiin miten lähdettiin niin pienillä varusteilla matkaan. Vaan kyllä ne olivat ihan oikeat vermeet, kun matkaan vihdoin päästiin pari tuntia myöhemmin. Sitä ennen olisi ollut tosin viisautta ottaa reppu ja päällivaatteita mukaan. Repun olisi saanut sitten kuljetukseen rekkaan. Noh, ensi kerralla sitten!

Taukopaikalta lähtiessä tiesi aina kuinka paljon matkaa oli seuraavalle tauolle. Hyvät kyltit oli.
Kelatkaa nyt näitä maisemia... Sielu lepäsi (jalat eivät)
Lähtöä ennen yhytettiin itsemme Kestävyyttä Pintakaasulla 24/7 ryhmän aktiivien kanssa ryhmäkuvasta. Hauska Facebook yhteisö, jossa ei ole mielensäpahoittajia, tai he ovat tosi hiljaa :) Vuokolla oli ryhmän paita näkyvissä, niin meidät tunnistettiin helposti ja päästiin yhteiskuvaan.

KPK24/7 jengi lipun äärellä

Jäätävissä oloissa koitettiin vielä kertaalleen käydä vessassa, jonka jonot olivat äityneet melkoisiksi. Ehdittiin nippa nappa starttiin ja aikaa jäi vain kolmisen minuuttia odotella lähtölaukausta. Sitten matkaan. Tässä polkujuoksutapahtumassa on se hölmö puoli että ekat 3km on asfalttia. Ja aikas pienestä rakosesta mennään isolla massalla urheilukentän porteista ulos. Alussa vauhti oli ihmismassassa hoipakkaa menoa tällaiselle hitaalle taapertajalle, mutta hölkättiin pois kun kerran tossu oli syönnillänsä.

"Pitkospuita" välillä, hienoisessa kohmeessa joten liukasta oli.
Taukopaikan vilskettä
Oli tarkoitus että Jyväskylän Finlandia maratonilla juostun puolikkaan ärsyttämä polvi olisi jo levossa toipunut entiselleen, mutta toisin kävi. Heti 200m jälkeen alkoi polven sivussa tuntua viiltävää kipua, joka ei siitä sitten poistunutkaan. Kun päästiin ensimmäiselle hiekkatielle olin jo ajat sitten tiputtanut kävelyksi ja toivonut että polvi siitä tointuisi. Pehmeä alusta tuntui ihan hyvälle, joten juoksua jatkettiin ja auttoi se käveleminenkin niin että polveen ei ihan heti sattunut kovemmin. Noin seitsemänteen kilsaan asti tultiin hölkäten, mutta sitten oli pakko vaihtaa pysyvästi kävelyyn.

Noh hyvässä seurassa ja suorastaan upeassa kelissä tämä ei oikeastaan harmittanut. Huollossa oli lämmintä mustikkakeittoa ja iloisia ihmisiä. Reitti oli todella kaunis ja pääasiallisesti mentiin metsässä polulla. Seura oli mitä parhain, eikä esittänyt minkään asteista paheksuntaa siitä, että nyt hölkästä tulikin kävelyreissu.

Parasta A-ryhmää seurana :)
Jälkikäteen ajatellen oli maailman typerin veto rykiä homma maaliin asti kipeästä polvesta huolimatta. Ei se meinaan ainakaan auttanut tuota vaivaa paranemaan... Maanantaina kuuntelin ripityksen lääkäriltä, otettiin röntgenkuvat varmistaaksemme että kyseessä ei ole rasitusmurtuma polvessa ja hommasin muutamalle ohjaamalleni tunnille sijaisen. Ei ollut rasitusmurtuma, mutta kipu oli riittävä että olisi voinut olla. Syynä lienee kiristävä iliotibiaalinen kalvo, eli reiden ulkosyrjällä oleva rakenne. Sitä hoidettiin hieronnalla ja levolla ja kohta otan visiitin Askel-klinikoiden fyssarin pakeille, jossa selvitellään mikä se askelvirhe on jonka ansiosta tilanne on syntynyt.

Vaikkakin homma oli aikas tuskaisaa, niin reissu oli upea. Menen taatusti uudestaan tulevana vuonna ja fiksummin valmistautuneena. Keitto maalissa oli jokaisen pennin arvoista, mutta jatkossa otan rahaa mukaan lettujen ja kahvin toivossa :)