maanantai 16. lokakuuta 2017

Sponsoroitu urheilija - SEATin matkassa Street Runilla

Joskus sitä elämässä sattuu oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan. Seurailen aktiivisesti KPK247 ryhmää Facebookissa, koska siellä on some-maailmalle epätyypillisesti tosi hyvä ja kannustava meininki. Siellä eräänä kesäpäivänä tarttui silmiin ilmoitus SEATin tarjoamista osallistumisista juoksutapahtumaan. Tarkemmin ottaen joko maratonille tai Street Run tapahtumaan Helsinkiin. Kunto ei ihan maratonia sallinut, joten kävin kirjoittelemassa autovalmistajan sivuille että kiinnostelisi mennä Street Runille.

Hetken päästä sponsori kävi toivomassa "jotain perusteluita" ja kliksuttelin tarinaa meidän ihanasta juoksupoppoosta eetteriin. Ilmeisen hyvä tarina myös SEATin mielestä ja lippu loksahti karkeloihin. Koska olin kirjoitellut siitä poppoosta, kyselin koskeeko voitto minua vai kaikkia. Selvisi että minua ja muut voivat tulla kannustamaan. Mutta eihän se käy! Sovittiin juoksupoppoon kanssa että jaetaan voitto ja muut maksavat osallistumisensa itse ja minä pulitan sitten omasta voitostani jokaiselle osuuden. Näin saatiin kaikille voitto :)

Hetken viestittelyn jälkeen SEATin kanssa jostain vapautui myös toinen lippu ja tämäkin jaettiin kavereiden kesken solidaarisuuden hengessä. Onneksi eivät olleet vielä ehtineet ostaa kaikki osallistumistaan.

Tiimi matkalla
SEATin pakettiin kuului kotiin tullut juoksupaita sekä kaikki normaalit kisajärjestäjän tarjoilut matkalla ja maalissa. Tapahtumassa kuuluisi käyttää järjestäjän paitaa jonka sai numerolapun haun yhteydessä, mutta SEAT oli sopinut että me "sponsoroidut urheilijat" saatiin valita mitä pistetään päälle. Harmillisesti SEAT oli valinnut paidan väriksi tylsän harmaan, mutta kun koko oli sopiva ja malli kiva niin se valikoitui kisavaatteeksi aamulla lähtötohinoissa.

Startissa
Kävin noukkimassa koko joukkueen kamat edellisenä päivänä Kisahallilta Töölöstä, jotta vältyttiin lauantaina turhalta odottelulta Helsingin päässä. Turha odottelu oli kyllä kaukana kun hiukkasen nirkoselleen laskettu aikataulu hajosi totaalisesti Helsingin päässä parkkipaikkaa etsiessä. Katuja oli (tietenkin) suljettu maratoonarien ja meidän vuoksi, ja mistään ei päässyt kääntymään minnekään... Siinä sitten ulkopaikkakuntalaiset arpoo katuja ja parkkeja ja ihmettelee poliisiautojen määrää. Viimeinen vartti ennen varustesäilytyksen sulkeutumista käytettiin "alkulämppään" Helsingin katuja hiki päässä juosten. Ehdittiin minuuttia ennen varustesäilytyksen sulkeutumista ja trooppisessa kelissä köpsöteltiin starttiin jossa ehdittiin odotella seuraava vartti.

Oliko kuuma? Kyllä! Oliko kivoja maisemia? Kyllä!
Keli oli siis oikeasti jo tässä kohtaa sellainen savannimainen ja hikeä puski ihan jokaisesta paikasta paikallaan seisten. Mietin mitenköhän homma hoidettaisiin kunnialla maaliin ilman matkan varrelle tuupertumista. 17km on kumminkin suht vähän kesällä juosseelle iso matka, etenkin tässä kelissä. Varustekassista oli löytynyt onneksi sieni, jonka olin kiilannut kevyen juoksuvyön väliin. Juottopisteitä oli kartan mukaan tiheässä, joten siitä oli huolehdittu.

Joku oli veneilemässä, huomaa taivas, ei pilviä.
Matka jatkuu vaan
Matkaan lähdettiin kevyesti tuuletellen ja porukan hännille valuen. Sykkeet pomppasivat välittömästi kattoon ja ennen ensimmäistäkään juottopistettä pyysin tovereilta hetken kävelypätkää. Se hoidettiin, koska kaveria ei jätetä ja muidenkin sykkeet viilettivät pitkin. Ensimmäinen piste sijaitsi sillan alla, ah varjoa! Sen jälkeen ihmeteltiin täysin Helsingin ytimestä löytyviä lammikon rantaa ja hiekkateitä. Ei ole ruma kaupunki tämä ja ilman juoksua en olisi tullut näille huudeille ehkä koskaan.

Matka jatkui ja jossain Lauttasaaren kohdalla maratonin kärki alkoi saavuttaa meidän hölkkäporukkaa. Tilanne ehti kehkeytyä kun ensin ohitse viiletti johtoauto, sitten poliisiauto, sitten kuuluttaja-auto ja vielä etupyöräilijä. Kaikki näistä kertoivat että meidän tulisi köpsötellä reunassa jonossa, että maratoonin kärki pääsee viilettämään ohitse. Alkoi jo jännittää että onko se kärki tuupertunut matkalle kun sitä ei kilsaan kuulunut. Mutta tulihan se viimein, vauhdilla. Sellaisella vauhdilla että ilmavirrasta yksi juomapöytä rojahti alas ja noin 200 urheilujuomaa sisältänyttä mukia levisi pitkin katua. Oli aikamoinen ääniaalto.

Tässä kohtaa matkaa ylämäet alkoivat mennä järjestäen kävellen. Seurueen muut osapuolet alkoivat tikuttaa kanssani samoja sykkeitä, etenkin huolestuin Vuokosta jolla on järjestäen minun sykkeistä 20 pykälää alle yleensä. Hän pääsi hetkittäin jopa yli minun sykkeiden. Savannin kosteus todellakin otti veronsa.

Savannin selvittäneet
Loppua kohden alkoi taivas tummeta ja kannustusjoukkoja näkyä. Ihanaa miten ihmiset ovat mukana ja riehuvat menemään meidän juoksijoiden iloksi! Taivaan tummeneminen oli siis konkreettista, ei henkistä. Alkoi tuulla ja mietittiin että ehditäänköhän suihkuun ennen kuin taivaat repeää. Ehdittiin, nippa nappa. Suihkutiloissa oli joltisenkin pirusti ihmisiä jumissa, kun vettä tuli taivaan täydeltä. Kun sade vihdoin helpotti lähdettiin köpöttelemään kohden autoa. Vesi ja tuuli olivat katkoneet puita, aiheuttaneet uima-altaan keskelle yhtä risteystä ja ravistelleet kaiken maailman ryönän kaduille.

Maalissa alkoi tummua taivas jos

Oli aika onnekas olo, että ehdittiin sateen alta maaliin ja olo vain korostui kun maailmalle karkasi videoita maratoonareiden matkasta. Huh, aikamoinen elämys!

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Asuntomessuilla havaittua: kotikuntosalien aika on ohi?

Kävin heti heinäkuun alkupuolella asuntomessuilla tutustumassa Mikkelin tarjontaan ja havaitsin että terassit ovat asuntojen uusi musta. Tuntui että terassien neliömäärän suhde asunnon neliöihin oli 2:1, eli 200m2 terassia ja 100m2 kotia sisätiloissa. Toki jylhät järvelle katsovat rinnetontit suorastaan vaativat näyttäviä terasseja. Mietimme matkatoverin kanssa, kuka pitää noita terasseja lumen tullessa puhtaina ja tulevatko ne oikeasti asujilla käyttöön vai muuttuvatko säilytystilaksi niinkuin kuntopyörät takkahuoneissa?

Se hypetetyin kohde. Olihan se aika hulppea. Wave
Leikkipuistossa kunnon liukumäki luonnonmuotoon tukeutuen
Silmiinpistävä kehityskulku oli kotikuntosalien puute. Niitä on parina viime vuonna ollut lähes jokaisessa kohteessa, mutta nyt löysin niitä vain muutamasta. Parissa kohteessa lasten liikunnallinen leikkiminen oli huomioitu hienosti, mutta aikuisten liikunta tapahtuu ilmeisesti jossain muualla. Toisaalta olen vahvasti sitä mieltä, että kotitreeni hoituu upeasti oman kehon painolla ja/tai muutamalla yksinkertaisella välineellä kuten kahvakuula ja gymstick tai TRX.

Hulppeat portaat naapurissa, aamu-uinnin jälkeen voi olla treeni sinällään kipittää portaat ylös. 

Alhaalta ylöspäin katsellessa ei voi väittää rumaksi maisemaa.

Kotikuntosali teknisen tilan kyljessä.
Kivat vetimet vessan laatikostossa
Mikkelin kaupunki oli panostanut huiman paljon leikkipaikkoihin ja alueen keskeltä löytyikin upea, suorastaan seikkailupuiston henkinen, leikkipuisto. Alueella oli myös pienempi puisto, jossa sielläkin oli kattavat leikkivermeet. Huippua että lasten kanssa pääsee riekkumaan todella pitkään liukumäkeen ja kiipeilemään erilaisiin rakennelmiin.

Erilaista kiipeilyverkostoa riitti
Myös pienemmille kiipijöille turvallinen seinän mitta
Tämä herrasmies tahtoi olla vähän jokaisessa kuvassa, ikäänkuin mallia näyttääkseen.

Kiva liukumäki(?) tämäkin

Paljujen paljouden ovat pikkuhiljaa korvanneet lämmitettävät ulkoporealtaat.
Tästä voisi oikoa kaupungin uimarannallekin näppärästi.

Olen aikaisempina vuosina miettinyt kuinka moneen messutaloon nuo kotisalilaitteistot ovat oikeasti jääneet käyttöön. Usein niiden sijoittelu on ollut käytön kannalta täysin mahdotonta, eli on herännyt kysymys siitä ovatko ne vain väliaikaisesti esillä. Jos esim. kotisali menee pakettiin seinään kiinnitettynä niin se ei silti tarkoita että sen edessä ei tarvittaisi tyhjää tilaa treenin suorittamiseksi muutamaa metriä. Jos tällainen laite sijoitellaan käytävään, jonka leveys on maksimissaan 1,5 metriä, saa olla aika näppärä että tuossa kohtaa saa treenin pystyyn. Puhumattamaan siitä, että loppu perhe voisi haluta käytävällä kulkea myös yhden treenatessa...

Puolapuut ja renkaat lastenhuoneessa

Yhdellä pihalla pääsi puttailemaan harjoitusgreenille.

Veikkaan että näistä suurin osa häviää kun messut on ohi...

Mutta tämä maahan upotettu trampoliini jäänee paikoilleen

Leuanvetorekki ja puolapuut samaan tarkoitukseen? Kaikki vetää leukoja kilpaa?
Treenillisesti päivä oli aika tehokas, ja jalat olivat muusia kaikesta kävelystä ja portaista. Kolmen tunnin ajomatka suuntaansa takasi että istuttuakin tuli. Meille osui suht lämmin päivä vierailulle ja vettä kului. Hauska päivä, mutta onneksi ensi vuonna Porissa olevat messut sijaitsevat edes millin lähempänä.

Vähän kuin infinity pool, mutta ei ihan.

Tässä kohteessa oli vastavirta-allas ja porealla yhdistettynä. Kotikuntoiluun ja kuntoutukseen varmaan tosi näppärä.
Se kuuluisa kuntopyörä, veikkaan että erillisessä huoneessa ei jää vaaterekiksi.

torstai 18. toukokuuta 2017

Kohtuus kaikessa - niin tylsää ja toimivaa

Juuri julkaistun koontitutkimuksen mukaan sydämen terveydelle haitallisiksi on todettu esim. mehustaminen joka poistaa hedelmälihan, kananmunat, runsaasti rasvoja ja lihaa sisältävät dieetit sekä kookos ja palmuöljyt. Eli suuret pelastajamme mehudieetit ja sekä karppaaminen voivat viedä terveyttä väärään suuntaan? Kyllä, jos ei pysytä kohtuudessa.

Ruokatrendejä nousee iltapäivälehtien sivuilla tämän tästä framille kirkuvilla otsikoilla höystettynä. Bloggarimaailmassa ja telkkarissa pyörii milloin millaistakin villitystä erilaisten ruokien ympärillä. Olenhan itsekin kokeillut vaikkapa voikahvia ja edelleen pidän sitä hyvänmakuisena ja joinain aamuina ihan toimivanakin aamupalana. En perustaisi koko ruokavaliota tuolle, mutta noin silloin tällöin toimii ratkaisuna. Yleensä kyseessä on näissä yksittäinen tutkimus tai bloggarimaailmassa yksittäisen ihmisen kokeilu. Yksittäisten ihmisten mielipiteet ovat juurikin niitä, mielipiteitä. Niiden todistusvoima pätee tasan siihen ihmiseen ja hänen senhetkiseen omaan käsitykseensä omasta terveydestään. Yksittäiset tutkimukset ovat myöskin kuin korsia laineilla. Menevät sinne tänne, sikin sokin. Jos korret taas lauttaantuvat (saadaan lisää tutkimuksia) voidaan lautan liikkeistä alkaa päätellä veden virtauksista jotakin.

Ontuvasta analogiasta takaisin tähän koontitutkimukseen. Sydäntutkijat olivat siis käyneet läpi useampia aikaisempia tutkimuksia ja koostaneet niistä yhdistelevän raportin. He miettivät ruokavalioiden ja yksittäisten ruokailutrendien vaikutusta nimenomaan sydänterveyden kannalta. Toisaalta jos jokin on huonoksi sydämellesi, se ei kovin hyvää voi tehdä loppukropallesi.

Haitallisiksi todettiin siis ylenmääräinen rasvalla ja lihalla mässääminen, kananmunien kolesterolia nostava vaikutus, palmu- ja kookosöljyt sekä mehustus jossa hedelmäliha poistetaan. Näille terveemmät vaihtoehdot ovat muut nestemäiset kasvisöljyt (tai ainakaan tästä ei ole merkittävää haittaa), kananmunat kohtuudella, mehustus jossa hedelmäliha juodaan myös sekä vähärasvaiset lihat. Gluteenittomalla ruokavaliolla ei ole oikein vaikutusta ellei ole keliaakikko, joille gluteenittomuus on elinehto. Mutta eipä siitä gluteenin välttelystä merkittävää haittaakaan ole, ellei se ala rajoittaa elämää.

Tutkimus luokittelee myös hyödyllisiä trendejä ja tottumuksia. Ja positiivisuuden nimissä keskittäisin voimat näihin. Extra-neitsytoliiviöljy kohtuullisissa käyttömäärissä on hyvä asia, pähkinät ja vihreälehtiset kasvikset päivittäin toimivat ja mustikat sekä mansikat tuovat keholle antioksidantteja kun niitä vetää riittävästi. Eli paista extra-neitsytoliiviöljyllä, ripauta aamupuuroon ja tarjoile jälkiruoaksi marjoja, vedä välipalalla kourallisen pohjallinen (30g) pähkinöitä laatuja vaihdellen ja muista jokaisella aterialla täyttää puolikas lautasesta vihreällä ja muuten värikkäällä tarjonnalla.

Kaikissa jutuissa on kokonaisuus ja vähintään kaksi puolta. Eli jos henkilö A ei normaalisti käytä yhtäkään kasvista tai lautasella ei ole milliäkään vihreää, niin mehustaminen voi olla alku johonkin hyvään. Kasvikset ovat helposti käytettävässä muodossa ja henkilö A voi saada fiiliksiä siitä että kotona on hieno laite jota saa käyttää. Henkilö B voi taasen tykätä yli kaiken suklaasta ja ahmia sitä kohtuuttomasti saaden sokeria ja rasvaa yltiöpäisen paljon. Jos hän siirtyy kookosöljyä sisältävään raakasuklaaseen ja syö sitä enää yhden palasen päivässä on taatusti kookosöljyn haitat pienemmät kuin aiemman tilanteen sokerisen vaalean suklaan mussuttamisesta. Että se kohtuus ja harkitut valinnat. Jos keliakiaa ei ole, mutta vahvasti uskoo että gluteeni ei omalle vatsalle sovi, lienee ihan okei jättää se pois ruokavaliosta. Kunhan ei täytä aukkoa erinäisillä hyvin teollisilla gluteenittomilla valmisteilla joissa on todella jänniä ainesosaluetteloita.

Lue juttu tutkimuksesta englanniksi täältä: http://www.popsci.com/fad-diet-nutrition-bad-for-you?src=SOC&dom=fb#page-7
Itse tutkimukseen pääset käsiksi tästä: http://www.acc.org/latest-in-cardiology/articles/2017/02/27/16/24/acc-prevention-council-perspective-aims-to-debunk-nutrition-myths?w_nav=LC ja tästä: http://www.onlinejacc.org/content/69/9/1172?_ga=2.234552286.117300414.1494921553-2010705502.1494921553

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Iltarasteilla - minustako suunnistaja?

Muistatteko kun kerroin käyneeni YöRogaining tapahtumassa talvella? No nyt on ilmoittautuminen sisässä kesäversioon (SE = Summer Edition) ja ajateltiin että voisi olla hyvä opetella suunnistamaan vähän ennakkoon kun kesällä ei voi päätellä rastien paikkoja lumeen painautuneista jäljistä... kröhöm. Joukkueen nimi on kuitenkin "Maratoonarit eksymässä", joten ihan henkseleitä paukutellen ei olla matkaan lähdössä harjoittelusta riippumatta.

Tiimi työn touhussa.
Iltarastit on viikottain toistuva tapahtuma, jossa vapaaehtoisvoimin järjestetään muutamia suunnistusreittejä konkareista noviiseihin. Kesän parhaimpina viikkoina rasteilla voi käydä myös keskiviikkoisin, mutta pääosin tapahtumat ovat maanantaisin. Osallistumiseen kuuluu kartta, josta rastit voi järjestyksessä käydä läpi. Osallistumismaksuihin voi ostaa myös sarjakortin, jolla yksittäinen käynti halpenee. Mikäli haluaa virallisen "tuloksen" pitää ostaa emit-laite, jolla rasteja leimataan. Emit kestää käyttöä yli kymmenen vuotta, joten ei ole mikään hillittömän hintainen ostos jos rasteille eksyy useammin kuin kerran.

Tästä kopista ostettiin kartta, joka on tiimikaverin käsissä.
Me vedettiin kaveriporukassa niin että kahdella oli kartat ja yhdellä leimauslaite ja sitten yhdessä pohdittiin kompassin ja kartan kanssa mihin seuraavaksi. Harjoiteltiin siis yhdessä ja me kaksi kokemattomampaa kyseltiin yhdeltä kokeneelta juttuja maastosta, karttamerkinnöistä, rasteista ylipäänsä ja reittisuunnittelusta.

Opin seuraavia juttuja:

  • Ne pienet mustat pisteet on kiviä, isoja kiviä maastossa.
  • Pienet viivat kartassa peräkkäin on polkuja, mutta yksittäinen viiva merkkaa jyrkännettä. Jyrkänne voi tarkoittaa ettei matka sitä kautta ihan oikeasti etene.
  • Ihan joka kerta ei maksa vaivaa painaltaa suorassa linjassa rastille jos pienellä kierrolla välttyy esim. kosteikolta tai isolta nousulta.
  • Kompassin suuntaamista kartan mukaan ja seuraavan reittipisteen suuntiman laittaminen kompassiin edellisellä rastilla.
  • Rastille ei saa jäädä seisoskelemaan (anna muille löytämisen riemu).

Me oltaisiin suoraan sanottuna pärjätty tuolla helpohkolla 5km reitillä ilman kompassiakin. Tämä johtui siitä että alue rajoittui taloihin ja peltoaukeaan jokaiselta puolelta, joten oli helppo ottaa suuntimaa ja tiedostaa missä on kun seurasi taloja ja niiden reunoja. Mutta kompassin käytön harjoittelu oli se tarkoitus, niin sitä sitten harjoiteltiin ja käytettiin taloja avusteena. Toki myös muut rasteilla olijat helpottivat urakkaa. Riittävästi samalla alueella kiertäviä henkilöitä tarkoittaa että ollaan ainakin lähellä jotain rastia. Rasteja oli siis toki enemmän kuin meidän 5km radan 21 kpl ja muut saattoivat suunnistaa helpompia tai vaikeampia reittejä. Siksi siis pari kertaa käytiin kuikuilemassa väärällä rastilla ennen oikeaa, todeten aina että "ei tän pitänytkään olla se vielä".


Hauska reissu ja opin asioita. Nyt vaan vielä pimeässäkin näkyvän kompassin ostoon ja pari kierrosta lisää rasteja jotta opin varmemmaksi kulkijaksi.

torstai 23. helmikuuta 2017

Kaulan alueen kireyksien helpottaminen + etukoodi VoiceWell hoitoon

Kirjoittelin tammikuussa VoiceWell hoitokokeilustani ja lupasin palata myöhemmin asiaan Annelin antamilla hoito-ohjeilla kaulan alueen kireyksien helpottamiseksi. Tässä on nyt lupauksen täyttäminen. Muista myös katsoa kirjoituksen lopusta etukoodi, joka on voimassa helmikuun loppuun tänä vuonna 2017.

Usein valitellaan hartia- ja niskakipua, etenkin jos työ tai vapaa-aika sisältää paljon päätetyöskentelyä. Useat tuntuvat taittavan päätä eteenpäin ja venyttävän niskaansa kivun helpottamiseksi. Joskus jo Functional trainer koulutuksessa oli tästä puhetta, että silloin venytetään jo valmiiksi venyneitä lihaksia, jotka enemmänkin tarvitsisivat voimaa vetää leukaa kohden rintaa ja päätä takaisin kropan päälle. Ne varsinaisesti kireät lihakset sijaitsevat kaulan etupuolella.

Kysyin Annelilta jotain hyvää venytystä mitä kukin voisi tehdä ihan kotioloissa ja hän tarjosi nimenomaan kaulan etupuolen lihasten venytystä. Samaa venytystä tehtiin myös hoidon aikana avustettuna hoitajan toimesta. Liikkeessä päätä käännetään sivulle ja samaan aikaan voi auttaa omalla kädellä painamalla noin solisluun kohdalta vastakkaiselta puolelta tai kaulan keskeltä. Suuta avaamalla ja sulkemalla saadaan erityyppistä venytystä aikaiseksi.



Kun kaulan alueen lihaksia venyttää, se rentouttaa hartioihin asti. Etenkin jos "vika" on se että kannattelee päätä jatkuvasti kropan etupuolella kurottaessaan kännykän, padin tai tietokoneen näyttöä kohden. Venyttäminen ei tietenkään auta pysyvästi, vaan vastaavasti tulisi vahvistaa pään asennon kontrollointiin liittyviä lihaksia, kuten niskan alueen lihaksia. Kyseessä on päivittäin jatkuvasti ylläpidettävä asento, joten mitään hullua lihasjumppaa en suosittele. Enemmän kyseessä on uuden asennon harjoittelu tutuksi tavaksi selkärankaan.


Jos kotijumppa ei riitä tai tahtoisit muuten vaan mennä koittamaan ihan varsinaista VoiceWell hoitoa, niin Anneli lupasi -20% alennuksen blogin lukijoille koodilla "MoveMe". Tarjous on voimassa helmikuun 2017 loppuun ja tarjoushinnan saat aktivoitua syöttämällä nettivarauksen lisätietokenttään tuon tekstin. Nettiajanvaraus ja Annelin nettisivut löytyvät klikkaamalla noita alleviivattuja sanoja.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Puolimaratonilla hallissa - hullujen hommaa?

Kun tätä juoksuporukkaa on tässä kertynyt ympäristöön niin sitä joutuu outoihin ja yllättäviin tilanteisiin. Tällä kertaa se oli syliin tipahtanut hallissa juostavan puolimaratonin osallistuminen. Ja koska ikinä ei voi tietää ellei koita, niin lähdettävähän se oli.

Tiesin että kaverini oli tapahtumaan ilmoittautuneiden joukossa ja hänellä tavoitteena oli kipitellä sunnuntain pitkä lenkki sisällä räntäsateisen kelin sijasta. Samalla toki nauttien hyvästä huollosta sisävessoineen ja suihkumahdollisuudesta tapahtuman jälkeen. Etukäteen spekuloitiin miten "kisatunnelma" vaikuttaisi vauhteihin ja sykkeisiin. Veikkauksemme oli, että pitkää peruskestävyyslenkkiä tuosta tuskin tulisi mitenkään vaan jalka vetäisi lujempaan tahtiin ihan pelkästä kisajännityksestä johtuen.

Oma suunnitelma oli sen sijaan vedellä pihalla joku 15-18km lenkura hiljaksiin hölkötellen, jotta viikkokilometreihin tulisi tolkullinen lisäys ja vauhti säilyisi siellä peruskestävyyden rajojen sisäpuolella. Mutta sitten lauantaina Facebook-ryhmässä silmiin osui ilmoitus ilmaisesta osallistumisesta alkuperäisen osanottajan esteen vuoksi. Ja sitten se lipsahti... Yllättäen ilmoittauduin puolimaratonille seuraavan päivän aamuksi.

Eipä ehtinyt tankata, miettiä varustusta tai mitään muutakaan valmistautumista. Ei ehtinyt oikeastaan myöskään aiheesta stressata. Sen verran organiseerasin että ilmoittelin kisajärjestäjälle oletettavasti myöhästyväni lähdöstä noin 5-10min, koska saavuin paikalle suoraan Fiilis Fitneksen rullakurssin viimeiseltä kerralta. Tämä kävi järjestäjille, ja minulle luvattiin järjestää oma lähtö. Kyllä vaan paikallisissa tapahtumajärjestäjissä on organisointi- ja joustokykyä! Kiitos Tampereen Maratonklubi.

Siellä ne jo kieppuivat kun saavuin mestoille
Pirkkahallin pihassa ei ollut paikan paikkaa ja kyttäilin ylimääräisen 5min josko joku lähtisi pois pihasta. Vihdoin näin tapahtui ja pääsin Pirkkahalliin viisi minuuttia virallisen startin jälkeen. Kamat säilytykseen ja juoksukengät jalkaan ja sitten odottelemaan sitä "omaa lähtöä". Sellainen järjestyi piakkoin ja pääsin pinkomaan muiden mukana ympyrää noin vartti virallisen lähdön jälkeen.  

Kaverilleni oli myös muistettu infota että olin talossa kun saavuin ovesta :) Eli tiedotus ja huolehtiminen pelasi ihan alusta loppuun saakka. Ehkä kotikenttäetuna oman klubin tapahtumassa tällainenkin serviisi oli mahdollinen. Siitä sitten kaverin matkaan ja yhdessä kipiteltiin kierroksia. Vuokko oli ehtinyt seitsemän kierrosta kiertää yksinään, joten luvassa oli itselleni muutama kierros yksinään lopuksi. Myöhemmin kuitenkin "juoksukaveria ei jätetä" hengessä Vuokko veti vain kiekan verran happea oman suorituksen lopuksi ja jäi kiihdyttelemään kanssani omat puuttuvat kierrokset loppukireineen päivineen. On kyllä aikamoinen kaveri siinä minulla!

Ajanottosysteemit olivat käytännössä kahvilla ensimmäinen tunnin verran. Serverillä oli jotain ruuhkaa ja kierrokset eivät päivittyneet näyttöruuduille ajantasaisesti tai ollenkaan. Tilannetta selvitettiin koko ajan ja järjestävät huutelivat kierroslukuja tarvittaessa juoksijoille. Ikävä homma, mutta näitä sattuu. Eipä voinut tietää systeemin heikkouksista (päällekkäiset kisat myös muualla ja hallissa suhteellisen tiuhaan päivittyvät väliajat) ennenkuin koitti. Jatkossa järjestäjät ovat viisaampia. Kun juoksijat radalla alkoivat vähentyä alkoi serveriruuhkakin helpottaa ja kierroksia alkoi päivittyä yksi kerrallaan.

Yhteensä puolimaratonia varten kierroksia piti kiertää 70kpl. Aivan täysin sekopäistä hommaa. Kipität sitä samaa noin 300m rataa 70 kierrosta samaan suuntaan. Noin 250m kohdalla kierrosta sijaitsee huoltopiste, jossa voit pistäytyä vaikka joka kierroksella. Ei haittaa vaikka vahingossa juoksisit ohitse, kun seuraavaan huoltoon on matkaa 300m. Vessamahdollisuuksia on kanssa sen 300m välein, eli eipä tarvitse pidätellä hampaiden kelluessa montaa kilometriä. 

Sykekäppyröitä vrt vautikäppyrät. Pitäisi olla samoissa, vaan ei nyt oikein natsaa.
Lisäksi pitäisi olla pienempiä sykkeitä. Noh, tulipahan kieputtua
Samaan aikaan rataa kiersi myös kokonaista maratonia suorittavia juoksijoita. Heidän lähtönsä oli ollut jo kaksi tuntia aiemmin, eli tovin olivat radalla kieppuneet ennen meitä puolimaratoonareita. En ole varma kumpaan porukkaan kuuluneita juoksijoita nuo olivat, mutta monella alkoi olla tunnin jälkeen sellainen kropan kaari että pystyi päättelemään mihin suuntaan rataa kierrettiin. Hillittömän näköistä sisäkaarteeseen "nojaamista" oli ilmoilla useammallakin juoksijalla. 

Mietittiin Vuokon kanssa että tuleeko hallissa keskeytettyä helpommin vai vaikeammin kuin ulkona maastossa juostavissa kisoissa. Ajateltiin että homman sekopäisyyden vuoksi saattaa kasetti hajota ja juoksu loppua hyvinkin lyhyeen, kun mitään uutta stimulusta ei ympäristö tarjoa ensimmäisen 300m taivalluksen jälkeen. Jatkuva ruuhka voi myös olla yksi mikä alkaa syödä hermoja? Eli kun nopeat juoksijat ohittavat kerta toisensa jälkeen niin heitä saattaa sapettaa edessä jatkuvasti tumpeloivat hitaammat etenijät sekä ohiteltavan itsetuntoa syö jatkuvasti ohitse änkevät kilpakiiturit. Lisäksi keskeyttäminen on helppoa, ja sen voi tehdä koska vaan, eikä "raatoautoa" tarvitse odotella. Toisaalta nuo samat syyt voivat johtaa siihen ettei tule keskeytettyä niin helposti. Voi aina ajatella että "kiva kun ympärillä on muitakin", reitti on selkeä ja hyvin merkitty sekä aina lopettamisen hiipiessä mieleen voi ajatella että "koittaa vielä yhden kiekan" ja miettii sitten lisää. 

Me mietittiin keskeytyksen tai loppuun asti viedyn suorituksen logiikkaa, mutta ei kyllä itse mietitty hetkeäkään että keskeytettäisiin. Sykkeet karkasi heti alusta lähtien vauhtikestävyysalueelle, joten peruskestävyyslenkkiä ei tuosta saanut tekemälläkään. Toisaalta, tuo alue ei musta tunnu kovin pahalle vaan vauhtia on helppo ylläpitää koko matka. Ja siis juoksinhan minä oman kokonaisen maratonini maksimialueelle sijoittuvalla keskisykkeellä. Ehkäpä minun sykkeet on vaan kovin oudot? 

Nippa nappa kolmen tunnin alle tuli kipiteltyä, eli vauhti ei huimannut päätä vaikka ringissä kieppuminen hieman sitä tekikin. Huolto pelasi ja jalat toimivat loppuun saakka. Juoksijan polven ongelmat alkavat osaltani olla takanapäin ja siitä kiitos osaavalle fyssarilleni Eero Hyväriselle Fysiossilla.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Yksinkertainen maratoonari myrskyssä

Vihdoin kirjoittelen raporttia siitä minun ekasta maratonista elokuun lopulla. Kyseessä oli Tampereen maraton jota järjestää Tampereen maratonklubi. Tapahtuma kuului Maratonkoulun osallistumismaksuun ja oli tavallaan koulun huipentuma. Voit lukea muita juttujani Maratonkoulusta seuraamalla tägiä #Maratonkoulu

Meillä oli tiukat ohjeet valmistautumiseen ja tankkaukseen valmentajiltamme. Kiitos luoja tiukat ja seikkaperäiset ohjeet, jolloin noudattaminen tai noudattamatta jättäminen oli oma päätös. Epäselvät ohjeet ovat ärsyttäviä, koska silloin jää tilaa tulkinnalle ja silloin homma voi mennä oikein tai väärin vähän sattuman kautta. Riippuu miten hyvin tulkinta on osunut kohdalleen. Itse pyrin tankkaamaan ohjeen mukaan riittävästi, mutta havaitsin tiukan hiilaripainotteisuuden itselleni lähes mahdottomaksi hommaksi. Halusin luottaa omaan kroppaan, että riittävästä täyttöasteesta tulee sellainen möhköfantti-kuvottava-olo ja jätin syömättä täydet maksimit. Kisa-aamuna jostain typerästä syystä päätin tarkistaa ohjeen uudestaan (koska silloinhan ehdin vielä korjata virheeni????) ja huomasin että olin laskenut reilusti väärin ja alakanttiin... Ultimaalinen paniikki ja ahdistus seurasi, yhtään syömistä en pystynyt lisäämään.

Lähdössä oli ilmoisen jännittynyttä tunnelmaa
Noh ei auttanut itku ja hammasten kiristely vaan kamat kasaan ja kisapaikalle. Äitini oli lupautunut huoltajaksi ja huoltajan pestiin kuului myös kuskina toimiminen. Jätin autoon jemmaan "jälkieväät" eli siiderin, pepsin ja suklaata. En oikeasti tiennyt mitä tekisi siinä kohtaa mieli, niin pakkasin vähän kaikenlaista herkkua. Lisäksi varustauduin noin keskiverto lounaan verran maksaneilla geeleillä sekä asemoin merisuolahippusia pieneen nyssykkään suonenvetojen varalle. "Huoltajan kassiin" pistin henkiseksi avuksi itselleni vielä pari extra-geeliä, valmiiksi sekoitettua urkkajuomaa ja köytin mukaan juomapullovyöni. Ohjeistuksen mukaan lähdin ilman tätä ylimääräistä kantamusta, mutta mietin että se on ollut mukanani jokaisella pitkällä lenkillä ja saattaisin ikävöidä tuntemusta lantiolla myöhemmin.

Etsin kisapaikalta yhtä jännittyneissä tunnelmissa olevia juoksukoululaisia ja löysin heitä vinon pinon. Siinä täristessä tuntui kivalta saada valmentajalta vielä selkääntaputtelut ja hyvän matkan toivotukset. Ja sitten se vaan tuli eteen - lähtö.

Alkuverkan tunnelmaa
Äkäisimmät kirmasivat heti kärkeen minun ja Vuokon hakiessa turvallisesti häntäpaikkaa. Me tiedettiin että tänään mennään hiljaa, ihan hipi hiljaa. Tänään ainoa tavoite oli tulla maaliin ja sitä ei estäisi mikään hentomielinen hurjastelu alun kilometreillä. Saatiin pitää häntäpaikkamme ihan rikkumattomasti. Jopa kisan häntäpään varmistajapyöräilijät jossain kohden meidät ohittivat :D

Ekalla kiekalla neljästä oli jo kaatunut ensimmäinen puu myrskyn vuoksi. Voin taata että tätä ennen oli jo lennellyt risuja ja muuta tavaraa pitkin ja osumaakin oli tullut. Ei ollut keli helpoimmasta päästä. Reijo siellä oli puuta ihmettelemässä, mutta ihan käsisahalla ei tilannetta kyennyt auttamaan. Varmistettiin että kukaan ei ollut jäänyt alle alkuperäisessä tilanteessa ja jatkettiin matkaa pienoisen esteosuuden jälkeen.

Siinä kierroksilla kieppuessa käytiin läpi kaikenlaista keskustelua Vuokon kanssa. Välillä oltiin pieniä hetkiä ihan hiljaa. Parhaita keskusteluita osui jonnekin kahdenkymmenenviiden kilometrin paikkeille ja sen jälkeen. Mietittiin muunmuassa että haluttaisiin juoksukaveri Villen pitkät jalat, että niillä kelpaisi matkaa taittaa vauhdikkaasti. Vaan muistettiin myös että ei haluta varsinaisesti Villen jalkoja, mutta yhtä mittavat versiot. Koska millä jaloilla se Ville sitten juoksisi jos me sen jalat omittaisiin? Toki pohdimme myös että ketä sopii moittia omista jaloista ja syyteltiin hetki vanhempia. En kuitenkaan voinut omaa äitiä syytellä kovasti kun hän siellä tuulessa ja tuiskussa kieppui huoltolaukun kanssa koko päivän. Äite <3

the "lounas"
Joka kierroksella oli pakko käydä bajamajassa, vaikka joka kerralla pelotti että entä jos se hyyskä kaatuu tuulessa kun olen siellä sisällä. Enemmän silti pelotti, että entä jos siellä istuessa päähän hiipii ajatus että mitä jos keskeyttäisi. Noh, kumpikaan kauhuskenaario ei toteutunut.

Jossain kolmannella tai toisella kierroksella vastaan käveli paskavatkaamon hujakoilla kaverini joka juoksee ihan mitä vaan ja on kirjoitellut blogiinkin vieraskynän muodossa (ks. Ohjeita aloittelevalle maratoonarille). Hän kääntyi ympäri ja hölkkäili kanssamme muutaman kilometrin kysellen oloja ja fiiliksiä. Muistan ähkäisseeni, etten ole reenannut tällaisessa kelissä. Vastatuuli oli niin vahva että kävellessäkin sykkeet hipoivat maksimialuetta ja jotenkin tuntui ettei juoksusta etenkään tullut yhtään mitään. Puhumattakaan hopeapajujen lehdistä joiden kerroksen läpi piti tossua raahata jatkuvasti. "Ei tällaisia kelejä varten voi treenata. Tää on myrsky jollaisia on ehkä kerran viidessä vuodessa". Niin... Että sellainen keli. Myrsky jolla on oma nimi ja minun eka maraton. The story of my life :D

No sitten sillä viimeisellä kierroksella odoteltiin jo puheissa ja mielissämme sitä kuuluisaa seinää. Siis sitä mistä maraton kuulemma vasta virallisesti alkaa. Hopeapaju oli vetänyt pitkin pituuttaan paskavatkaamon takana kulkevalle polulle noin 32,5km kohdalle. Todettiin että ollaan löydetty se seinä, mutta ei pystytä menemään siitä läpi. Oli pakko kiertää aidan ja lehvistön väliin jääneestä kapeasta taipaleesta. Naureskeltiin seuraavat kaksi kilometria tätä läppää ja taputeltiin toisiamme henkisesti selkään että kun älyttiin kiertää se seinä.

Taistelutoveri Vuokko ja mää
Tuuli oli yltynyt niin kovaksi että lehtien ja pienten risujen sijasta ilmassa lensi vaakana kokonaisia oksastoja. Eikä ihan hiljaa, eikä vältytty osumilta. Auts! Arboretumin reunalle alkoi kerääntyä valokuvaajia ruuhkaksi asti kun tarjolla oli kerrankin useamman metrin kohoavia vesipatsaita. Ne samaiset vesipatsaat oli ne joiden luoman lätäkön läpi juostiin ja roiskeista sai tuulen vihmoman terävän raikkaan suihkun. Oli vähän erilainen kokemus kuin mihin valmistauduin ja mitä odotin....

Ehkä karmein hetki matkalla oli se viimeinen geeli, jossa oli kofeiinia. Sen piti olla suklaan makuinen mutta maku lähenteli pohjaan palanutta kahvia. Geeli oli toki lämmin kuljettuaan koko matkan vyötäröllä mukana. Omnom... Olisin pärjännyt ilmankin, mutta suunnitelmassa sanottiin että tässä kohdassa vedetään kofeiinilla terästetty geeli joten nieleskelin pussin loppuun saakka. Virhe. Seuraavat 2-3km räin ja yskin tuota geeliä takaisinpäin. Lähellä kävi ajatukset näyttävästä kaaressa oksentamisesta jne. Sain vältettyä, mutta raskas hengitys Hatanpäänvaltatien suoralla sai kirvoitettua Vuokosta huolestuneita "pitääkö kävellä hetki" kommentteja. Ei tarvinnut, lähinnä tarvitsi päästä maaliin asti.

No sitten siinä viimeisellä kolmella kilometrilla tuli sellainen ajatus että "ei helvetti, ei voi enää epäonnistua". Ja välittömästi alkoi kurkkua kuristaa ja kyyneleitä puskea silmäkulmiin. Koska oli niin väsynyt fyysisesti niin oli aika työ kerätä niitä takaisin varastoihin ettei puhkea siinä ihan itkemään kerta kaikkiaan. Vaan sitten tuli Ilja vastaan jossain vähän ennen stadionin kaarta ja heitti läpyt ja sanoi jotain tyyppisesti "HEI WAU NAISET, TODELLA UPEAA!!!!" ja sitten se oli vähän sellaista että tuli itku ihan valtoimenaan ja ei voinut mitään. Vielä kentällä vikaa kierrosta kiihdytellessäni kerran keräsin itseni, mutta sitten ne perkeleet, äiti ja mies, olivat linnoittautuneet maaliviivalle. Ja taas tuli uudestaan itku. Äiti/huoltaja hieman panikoitui ja tarjosi urkkajuomaa jota totuuden nimissä en olisi halunnut nähdä ihan hetkeen. Mies kyseli (ihan loogisesti) että miksi itket, kun eihän mihinkään satu? No joo ei sattunut, eikä ollut jano, eikä edes nälkä. Oli vaan sellainen olo että en olis ikinä uskonut ja tässä mä silti seison (teknisesti kyykyssä olin radan pinnassa).

Ei ihan hirveen hajonneella tekniikalla maaliin
Semmonen reissu se sitten oli. Jälkikäteen kipeänä olivat polvet, mutta nekin suhteellisen vähän aikaa. Isompia nirhaumia tai muita taisteluarpia ei jäänyt. Tankkaus oli siis onnistunut kaikesta huolimatta. Enää ei edes itketä aiheen muistelu :D