sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Arvostelussa Easyfit Ylöjärvi

Kun nyt olen arvostellut useammankin kuntosalin tarjonnan Tampereella, niin miksipäs ei koko Pirkanmaa soveltuisi arvostelujen alueeksi. Seuraavana vuorossa Easyfit Ylöjärvi. Olen käynyt pari kertaa ohjastamassa huikeita Bodycombatoijia tuolla, joten olen ehkä millin puolueellinen, mutten ihan hirveästi.

Lämmittelylaitteiden kavalkadia
Kävin kertaalleen tuolla itse treenaamassa arki-iltana ja sakkia piisasi, mutta tilaakin riitti. Kuten Easyfiteillä yleensä on laitevalikoimassa Technogymin laitteita ja Kinesis-seinä. Lisäksi vino pino penkkejä ja vapaita painoja. Ollessani testitreeniä suorittamassa meinasin jäädä penkittä vapaiden painojen alueella kunnes älysin että noin 15m matka sivuun ja sain ihan iki-oman peilin, penkin ja painosetin käyttööni. Paljon parempi ratkaisu kuin ylikansoitetulla treenipaikalla tilasta taisteleminen.

Yleiskuva kuntosalista. Selän taakse jäävät venyttely/kehonpainoharjoittelun alue.
Tein treenin koko kropalle ja aloitin juoksumatolta. Kivasti oli laitettu matot niin että näki pihalle eikä telkkariin. Jos taas toisaalta tuo Ylöjärven Elovainion maasto ei ehkä ole kaikista inspiroivin maisema. Monta muutakin masiinaa löytyi alkuverryttelyn ja loppyjäähdyttelyn tekemiseen, kuten esim. käsipyörä, stepperi ja crossari, perinteisiä pyöriä unohtamatta.

Jalkojen osalta otin matsia jalkaprässin kanssa ja kyykkäilin askelkyykkyjä pitkin poikin salia. Sen verran oli porukkaa mestoilla että koin parhaaksi katsella sivusilmällä laitetta. Kun prässissä on painopakan sijasta levypainot, niin välissä ei välttämättä voi toinen tehdä sarjaa jos käytetyt painot kovasti omistani eroavat. Toki ruuhkaisella salilla pitää pystyä omaa treeniä muokkaamaan toiset salinkäyttäjät huomioivaksi.

Spinning sali oven takaa, siellä oli treeni menossa :)
Yläkropan treenille paikkoja oli niin paljon ettei tarvinnut potea huonoa omaatuntoa rintaprässin välissä tekemistäni punnerrusväsytyksistä. Ei ollut kukaan tulossa penkkiäni viemään kun muitakin paikkoja oli koko ajan vapaana. Näiden lisäksi vaihtoehtoina olisi ollut rintapunnerrus laitteessa.

Vapaiden painojen hurmaa 
Laitteet on kerätty loogisiin kokonaisuuksiin, niin että esim. keskivartaloa kurmuuttavat laitteet ovat kasassa keskenään. Penkit, prässit ja muut ovat sitten salin reunoilla jolloin tarvittaessa saat peilistä tarkastettua tekniikkaasi. Samaten vapaiden painojen kohdalla. Salin toisella sivustalla on Kinesis-seinä ja lisäksi avointa tilaa jossa erillisillä välineillä voi tehdä treeniä, harjoitella oman kehon vastusta käyttäen ja venytellä.

Salin perältä löytyy ryhmäliikuntatila, jossa katto on korkealla, mutta seinät eivät kovin leveällä. Sali on pitkulainen, mutta antaa kosolti tilaa tehdä kunnon treeni. Tunnelmallinen valaistus ja suhteellisen hyvä äänentoisto. Vieressä on asteen pienempi Spinning-tila, jossa voi Easyfiteille tuttuun tyyliin ottaa virtuaaliohjelman tai nauttia live-tunneista.

Jopa nyrkkeilysäkki löytyy
Pukkareista olen toki vieraillut vain naisten puolella, mutta ne tuntuvat toimivan ihan ok. Ehkä hieman pieni verrattuna ryhmäliikuntasalin kokoon, joten voivat ruuhkautua suosituimpien tuntien jälkeen. Sauna on infrapuna-versio ja se pitää muistaa laittaa päälle 30min ennen käyttöä. Usein kuitenkin sauna on jo päällä, kun ihmisiä riittää. Ex-temporee saunareissut onnistuvat siis myös.

Yleisarviona: Kompakti sali, huokea hinta ja toimiva palvelu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti