Pirkan hölkässä ekaa kertaa

Koska juoksutovereita on tullut ihan hullusti lisää juoksukoulun myötä on lisääntynyt myös tuo juoksutapahtumiin ilmoittautumisen määrä. Niinpä päädyin Pirkan hölkälle Vuokon kanssa kirmailemaan. Lähtö oli hyisenä sunnuntai-aamuna klo:7.00. Huh! Kaikkeen sitä ihminen lähteekin.

Metsää ja enemmän metsää tarjolla. Varjossa viileää, auringossa juuri parasta.

Olimme ostaneet ilmoittautumisen yhteydessä bussikuljetuksen ja keittolounaan. Siis maalialueelle auto parkkiin, juoksukamat niskaan ja bussijonoon. Jäädyttiin pystyyn ja mietittiin miten lähdettiin niin pienillä varusteilla matkaan. Vaan kyllä ne olivat ihan oikeat vermeet, kun matkaan vihdoin päästiin pari tuntia myöhemmin. Sitä ennen olisi ollut tosin viisautta ottaa reppu ja päällivaatteita mukaan. Repun olisi saanut sitten kuljetukseen rekkaan. Noh, ensi kerralla sitten!

Taukopaikalta lähtiessä tiesi aina kuinka paljon matkaa oli seuraavalle tauolle. Hyvät kyltit oli.

Kelatkaa nyt näitä maisemia... Sielu lepäsi (jalat eivät)

Lähtöä ennen yhytettiin itsemme Kestävyyttä Pintakaasulla 24/7 ryhmän aktiivien kanssa ryhmäkuvasta. Hauska Facebook yhteisö, jossa ei ole mielensäpahoittajia, tai he ovat tosi hiljaa :) Vuokolla oli ryhmän paita näkyvissä, niin meidät tunnistettiin helposti ja päästiin yhteiskuvaan.

KPK24/7 jengi lipun äärellä

Jäätävissä oloissa koitettiin vielä kertaalleen käydä vessassa, jonka jonot olivat äityneet melkoisiksi. Ehdittiin nippa nappa starttiin ja aikaa jäi vain kolmisen minuuttia odotella lähtölaukausta. Sitten matkaan. Tässä polkujuoksutapahtumassa on se hölmö puoli että ekat 3km on asfalttia. Ja aikas pienestä rakosesta mennään isolla massalla urheilukentän porteista ulos. Alussa vauhti oli ihmismassassa hoipakkaa menoa tällaiselle hitaalle taapertajalle, mutta hölkättiin pois kun kerran tossu oli syönnillänsä.

"Pitkospuita" välillä, hienoisessa kohmeessa joten liukasta oli.

Taukopaikan vilskettä

Oli tarkoitus että Jyväskylän Finlandia maratonilla juostun puolikkaan ärsyttämä polvi olisi jo levossa toipunut entiselleen, mutta toisin kävi. Heti 200m jälkeen alkoi polven sivussa tuntua viiltävää kipua, joka ei siitä sitten poistunutkaan. Kun päästiin ensimmäiselle hiekkatielle olin jo ajat sitten tiputtanut kävelyksi ja toivonut että polvi siitä tointuisi. Pehmeä alusta tuntui ihan hyvälle, joten juoksua jatkettiin ja auttoi se käveleminenkin niin että polveen ei ihan heti sattunut kovemmin. Noin seitsemänteen kilsaan asti tultiin hölkäten, mutta sitten oli pakko vaihtaa pysyvästi kävelyyn.

Noh hyvässä seurassa ja suorastaan upeassa kelissä tämä ei oikeastaan harmittanut. Huollossa oli lämmintä mustikkakeittoa ja iloisia ihmisiä. Reitti oli todella kaunis ja pääasiallisesti mentiin metsässä polulla. Seura oli mitä parhain, eikä esittänyt minkään asteista paheksuntaa siitä, että nyt hölkästä tulikin kävelyreissu.

Parasta A-ryhmää seurana :)

Jälkikäteen ajatellen oli maailman typerin veto rykiä homma maaliin asti kipeästä polvesta huolimatta. Ei se meinaan ainakaan auttanut tuota vaivaa paranemaan... Maanantaina kuuntelin ripityksen lääkäriltä, otettiin röntgenkuvat varmistaaksemme että kyseessä ei ole rasitusmurtuma polvessa ja hommasin muutamalle ohjaamalleni tunnille sijaisen. Ei ollut rasitusmurtuma, mutta kipu oli riittävä että olisi voinut olla. Syynä lienee kiristävä iliotibiaalinen kalvo, eli reiden ulkosyrjällä oleva rakenne. Sitä hoidettiin hieronnalla ja levolla ja kohta otan visiitin Askel-klinikoiden fyssarin pakeille, jossa selvitellään mikä se askelvirhe on jonka ansiosta tilanne on syntynyt.

Vaikkakin homma oli aikas tuskaisaa, niin reissu oli upea. Menen taatusti uudestaan tulevana vuonna ja fiksummin valmistautuneena. Keitto maalissa oli jokaisen pennin arvoista, mutta jatkossa otan rahaa mukaan lettujen ja kahvin toivossa :)