Sunnuntaipitkiksen taikaa - seurassa ja ilman

Nyt kun tosiaan on testattu kunto ja keskinkertaiseksi se havaittu se merkitsee reeniä matalilla sykkeillä ja pitkillä kestoilla. Maratonkoulun oman ryhmän ohjelmissa on merkattu sunnuntaille ne pidemmät PK1 alueen lenkit (7-15km). Olen niitä sitten koittanut suorittaa seurassa ja keskenäni.

Sunnuntai on tosi hyvä päivä juosta, koska silloin on aikaa juosta päivänvalossa ja olen itse todennut että viikon rasituksista on ehtinyt palautua. Jos pääsee jalkeille ennen puoltapäivää, ehtii tehdä muitakin sunnuntaijuttuja.

Nautiskelijoiden lenkki on Tampereen Maratonklubin oma "salaseura". Homma sisältää juoksuseuraa, vauhtitakuun (max. 9min kilsoja, ei yhtään nopeampaa) ja päälle suihkun & saunavalikoiman Edenin tiloissa. Eikä maksa mitään, paitsi klubijäsenyyden tai juoksukoululais statuksen.

Toissaviikon sunnuntaina syöksyin testaamaan tätä riemua. Teki tiukkaa nousta viikonloppuna niin että ehdin kymmeneksi Edenin takapihalle, mutta taistelin itseni paikalle. Pikainen puhelinkonsultaatio ja yksi valmentaja kävi noutamassa ohjeet surkeasti lukeneen eksyneen lampaan Edenin parkkipaikalta. Palvelu siis ainakin pelasi.

Matka suoritettiin etapeissa, koska mukana oli niin paljon meitä juoksukoululaisia. Meidän tavoitteisiin ja treeniohjelmaan ei sopisi 20km kertalenkki, joten juostiin pienempiä matkoja, mutta useampia. Ensimmäinen etappi oli pisin pätkä, 7km. Sykkeet kohoilivat normaalia korkeammiksi, koska Nokia kunnossapito ei ollut ehtinyt auraamaan kaikkia kärripolkuja. Asiaa auttoi se, että juoksin noin viiden juoksijan takana, joten "latu" oli edelläni jo vähän tamppaantunut. Seitsemän kilsan taipaleen jälkeen pissatauko kaikille halukkaille ja seuraavaksi 4km lenkki.

7km lenkin pääpiirteet (kartta lainattu maratonklubin sivuilta)

Kun palattiin tuolta 4km lenkiltä otettiin taas pikainen tauko ja ainakin yksi kaukaa viisas vaihtoi kuivat lenkkarit. Lumi meinaan on märkää, ja tässä kohtaa reissua omat sukat olivat ainakin likomärät vaikka lenkkareissa joku kalvo onkin. Harmitti etten älynnyt ottaa vaihtokenkiä :/ Sitten vielä tallustettiin 2km lenkki molempiin suuntiin kiertäen.

Seuraavalla tauolla minä totesin sykkeiden karkaavan ja matkankin olevan suunnilleen tässä oman kuntotason mukaan. Kehotettiin jäämään matkasta heti kun oma mitta oli täynnä. Minun oli tässä. Saunaan vei tieni. Edenin höyrysaunassa pari venyttelyliikettä ja sitten kotia kohden.

Viime viikolla juoksentelin sitten itsekseni, koska Nautiskelijoiden lenkkiporukan vetäjät olivat poissa maasta. Reijo Tokiossa ihan maratonia juoksemassa, eli isot kunnioitukset siihen suuntaan. Laitoin samaa hetkeen uuniin lampaan paistin tarkoituksena hauduttaa sitä yhteensä seitsemän tuntia, joten reitti piti suunnitella niin että pääsin vähintään tunnin välein käymään kotona tarkastamassa että lammas pärjäsi.

Ensimmäisen kiekan kiertelin Ahlmanin peltojen viertä ylämäet pääosin kävellen. Tuntui hassulta juosta pitäen sykkeet jossain 120 pinnassa. Tuntui että eihän se ole urheilua jos ei tule hiki tai ei hengästy. Mutta näin se vaan oli, että sitä tahtia piti juosta kuntotestin mukaan. Matkaa kiekalle tuli noin viitisen kilometria.

Toisella kiekalla lähdin Turtolan ja Kaukajärven suuntaan kävelyteitä hölkkäämään. Siihen asti meni hienosti kun aurinko vielä paistoi ja tavallaan matka oli lievää alamäkeä koko ajan. Sitten aurinko laski, jotenkin tuli jäätävän kylmä ja kun joku pieni hiki oli pintaan hiipinyt alkoi tulla vilu. Kiristin tahtia ja 9min/km vauhdista lipsahdin 8,5-8min/km tahtiin. No sykkeethän siinä pomppasi 135-148 väliin, piti kävellä, tuli entistä enemmän kylmä ja soppa oli valmis. Onneksi matkasta oli tässä kohtaa jäljellä enää reilun kilometrin verran.

Matkaa kertyi tälläkin lenkillä 10,6km yhteensä, eli ihan kelpo lenkki meikäläiselle kun vielä harjoittelen :) Keskisykkeet olivat lopulta 138 eli se lopun tempoilu teki kyllä tenät hienolle PK lenkille, mutta yritys oli kovaa. Yksinään oli pirun vaikea juosta rauhallisesti ja oli aikaa kuunnella omaa kroppaa ihan erilailla. Tylsää tietyllä tavalla, mutta ihan ok reissu. Mieluummin silti seurassa juoksisi noita pitkiä pätkiä.

Kannattaako venytellä?

Hesarissa oli tammikuun lopussa artikkeli otsikolla "Venyttelystä ei ole välttämättä mitään hyötyä – asiantuntijat neuvovat oikeanlaisen kehonhuollon". Sitä ennen on popahdellut julkisuuteen tämän tästä artikkeleita joissa todetaan ettei venyttely ole kaikkea sitä hyvää ja kaunista mitä siitä on puhuttu. Mutta mikä tässä on oikeasti takana? Kannattaako lakata heti se pienikin venyttely mitä on tähän asti tullut tehtyä?

Kuten Hesarinkin artikkelissa (otsikostaan huolimatta) todetaan ei keho tiedä eroa venyttelyn ja arjessa tapahtuvan kurkottelun välillä. Ja kurottelua me elämässämme tarvitaan, ainakin silloin tällöin. Ja jos ei harjoittele olemaan ulottuvainen, niin tosi paikan tullen ei ehkä pärjää toivotulla tavalla. Sitähän se muukin treeni tarkoittaa. Harjoitellaan että sitten pystytään suoriutumaan arjessa.

Venyttely ei siis olekaan sellainen erillinen harjoitus, vaan jotain mitä me tehdään arjessa kuitenkin.

No mutta, mitäs sitten se juttu siitä että venyttely palauttaa? No tästä olen samaa mieltä artikkelin ja asiantuntijoiden kanssa. Ei venyttely sinällään palauta kehoa, mutta se voi palauttaa lihakset takaisin lepopituuteen. Jos tahdotaan poistaa rasituksen jälkeen kehosta kertynyttä maitohappoa, siihen on venyttelyä parempia keinoja. Esim. kunnollinen verrytely ennen ja jälkeen suorituksen. Se ettei juosta täysiä kotiovelle saakka tai että kuntosalitreenin jälkeen jäähdytellään hetki esim. crossarilla. Kun lihaksia käyttää, ne pumppaavat itsekseen maitohappoa pois, eikä se jää lihaksiin jumiin. Lämmittely ehkäisee revähdyksiä ja venähdyksiä ja valmistelee lihakset vastaanottamaan harjoituksen.

Venyttely ei palauta maitohapoista. Verryttely voi auttaa.

Sitten on sitä aktiivista ja passiivista venyvyyttä. Oman kokemukseni ja koulutukseni perusteella useimmat urheiluvammat sattuvat tilanteissa ja henkilöille joiden passiivinen venyvyys ylittää aktiivisen. Eli esim. takareisi venyy pidemmälle jos avustaja sitä aktiivisesti painaa venytykseen kuin silloin kun venyttäjä itse liikuttaa raajaansa. Tällöin esim. joukkuepeleissä voi kaverin puolihuolimaton taklaus johtaa isoonkin loukkaantumiseen kun lonkka antaa periksi enemmän kuin lihakset hallitsee. Kehittäkää siis sitä liikelaajuutta venytellen tasaisesti sekä aktiivisesti että passiivisesti.

Liikelaajuus mahdollistaa eri lajien vaatiman puhtaan suorittamisen. Kehitä tätä sekä aktiivisesti että passiivisesti. Venyttely voi palauttaa lihakset lepopituuteensa.

Loppusilauksena siis haluan kehottaa sinua venyttelemään, verryttelemään ja lisäksi vielä rullailemaan putkella ja/tai käymään hierojalla. Koska kehon hoitaminen on tärkeää ja siinä on järkeä. Myös perinteikkäästi venytellen. Katso vinkkejä aiemmista postauksistani täältä.

Maratonkoulussa osa 2 - Kuola poskella kuntotestissä

Läksin Tampereen maratonkoulun järjestämään juoksukouluun tavoitteenani taittaa maraton tai ainakin puolikas kesän 2016 päätteeksi. Miksi mennä kouluun, jos pitäis osata jo? No siksi että valmentaja tarvitsee valmennusta itsekin. Ulkopuolinen näkee paremmin ja ryhmäpaine tsemppaa eteenpäin.

Toinen osuus juoksukoulussa oli reilut pari viikkoa sitten ja aiheena oli kuntotestit ja niiden tulkinta, sekä hieman asiaa ravinnosta. Testit suoritti Kuntoritarit. Samalla puhuttiin etukäteen miten meidät tullaan jakamaan ryhmiin testitulosten perusteella. Näille ryhmille luodaan sitten jokaiselle omat treeniohjelmat.

Testeistä tuli tietoja sähköpostilla, FB-ryhmässä ja ensimmäisen kokoontumisen yhteydessä. Koko ajan toisteltiin että jokaisen tulos on jokaisen oma juttu, muihin ei pidä itseään verrata ja jokaisella suunta on ylöspäin vaikka tuloksissa lukisi mitä kauheuksia. Korostettiin että on tärkeää saada oikeaa dataa meidän kuntotasosta, kynnysvauhdeista jne. jotta saadaan laadittua asianmukaiset treeniohjelmat meille. Itselleni homma kuulosti hieman toistolta ja ylisuojelevalta, mutta niinpä vaan testipäivänä meikäläisen sykkeet olivat korvissa ja ahdistelin orastavia "paskoja tuloksia".

En tiedä mikä siinä on, mutta joka kerta kun on maratonkoulua on todella maunea keli.

Päivä oli pitkä. Muistaakseni 36 testattavaa tarkoitti sitä että vaikka aamusta lähtien ahkeroitiin niin meikäläisen numerolla 31 alkoi olla jo ilta kun oma vuoro koitti. Kun aikataulut olivat hieman joustavat, niin ei uskallettu syödä lounasta omien ryhmäläisten kanssa. Ettei sitten oksenneta sitä kun viimeinen "urku auki" kiekka pitäisi juosta. Olin itse aamiaisen jälkeen syömättä viisi tuntia ellei välipalana popsimiani marjoja lasketa. Toisaalta testin aikana oksetti, joten oli ihan hyvä ettei ruokaa ollut palautettavaksi asti.

Omaa vuoroa odotellessa käytiin läpi Juoksija-lehden tilausmahkuja, tulosten tulkintaa ja tulevia harjoitusohjelmia. Käytiin me pienellä happihyppelylläkin odotellessa ja samalla kannustettiin muita juoksijoita testiradalla. Valmentajat tekivät aikamoisen maksimitreenin hölkkäämällä valmennettavien kanssa testirataa ees taas etenkin maksimikierrosten kohdalla. Kannustukset olivat tiukat ja veikkaan että suurella osalla (minä mukaan lukien) olisi testi jäänyt puolitiehen ilman vetoapua.

Ensin otettiin lähes kaikki vermeet pois että päästiin kehonkoostumusmittaukseen

Testi eteni siis jatkuvasti nousevalla kuormalla ja testiradan pituus 500m juostiin joka kiekalla kahdesti. Ennen aloitusta päälle puettiin sykemittari ja napattiin ekat laktaattiarvot sormenpäästä. Sitten sai lähteä matkaan. Ekan kiekan tavoitesykkeet minulla oli 120 ja seuraavankin vielä 130. Eli hitaasti sai kiiruhtaa. Ekalla kiekalla tuntui ihan mahdottomalta mennä niin hiljaa että sykkeet olisivat pysyneet aisoissa. Jännitti ja meinasi koko ajan karata mopo keulimaan. Mutta kävellen siis molemmat. Kilsan jälkeen kiltisti verinäyte ja matkaan takaisin.

Kolmannella kierroksella pääsin jo hölkkäämään. Tavoitesykkeet 145, mutta tuloslapun mukaan keskisyke meni kahdella yli tuosta. Syytän minua jututtanutta valmentajaa ;) Yleensä ryhmäliikuntaa ohjaamaan tottuneen henkilön sykkeet eivät paljoa karkaa puhumisesta, siksipä pärjäsin tuolla 147 keskisykkeellä. Tässä kohtaa myös laktaateissa näkyi oma harrastuspohja. Alun pienen nousun jälkeen ne seuraavilla kerroilla olivat jopa matalammat kuin hitaammilla vauhdeilla. Ilmeisesti löytyi ne sykkeet joita olen hinkannut riittävästi, eli niiden kohdalla elimistö pystyy poistamaan laktaattia helpostikin. Testaaja horisi jotain urheilijan kynnyksestä ja minä kysyin sanooko hän niin kaikille naisille ;)

Sitten tavoiteltiin 160 sykkeitä ja tossua sai laittaa jo toisen eteen vauhdikkaammin. Noin kahden metrin mittainen mäki oli pakko tälläkin kierroksella kävellä. En ole selkeästi mäissä parhaimmillani... Seuraava kierros 170 sykkeillä ja alkoi ho hengästyttää. Ei tehnyt mieli enää jutella. Toisaalta testaajalle pystyin verikokeen aikana heittämään perinteistä huonoa läppää. Kuulemma tässä kohtaa kirkkaanpunaiset poskeni antoivat ymmärtää että jonkin verran rasittavaa homma jo oli. Ihmettelin lähinnä miksei aiemmin.

Yritin ottaa vauhdista sykemittarista kuvaa... Hienosti onnistuin?

Viimeinen kierros ja urku auki. Eli saa vetää niin lujaa kuin koneesta lähtee. Mukaan lähti Hannu joka ensimmäisenä karjaisi että kilsa on pitkä matka, ei saa mennä niin lujaa. Ähisin että "urku auki on urku auki" mutta kiltisti himmasin hieman sprintterin tahtiani. Ehkä sillä tahdilla olisi jaksanut 400m juosta :) Hannu selitti että kun hän pääsee minun ohitseni on tarkoitus ottaa hänet kiinni. Jännästi vaikka en yhtään enempää himmannut oli Hannu edessäni hyppimässä keijukaisen kevein askelein. Jupisi jotain siitä että "tulee tulee"... ja minä vastasin että "kerron mikä tulee ***" pysähtyen hetkeksi kakomaan hengitysteistä limaa ulos. ÄLÄ JÄTÄ KESKEN, PYSTYT KYLLÄ!!! Ja sitten taas matkaan. Hannu hölkkää kevyesti, minun näkökenttäni on putki enkä pysty sanomaan mitään muuta kuin kakomaan ilmaa ulospäin vinkunan säestyksellä. Hannu höpöttää että loppumatka on alamäkeä että kipitä kipitä. Ei tunnu alamäeltä, tuntuu raskaalta. Taistelen testiasemalle, Reijo nappaa kädestäni kiinni ja pysäyttää mittarin kun pidän ovenkarmista kiinni ja huojun silmät kiinni. Seuraava etappi on päästä portaikkoon istumaan minuutiksi. Laktaatit mitataan vasta sitten.

Viimeisellä kiekalla olen todellakin saanut maksimit irti. Laktaatit ovat 10,5 ja mittaussormesta pulppuaa verta muidenkin tarpeisiin. Kiertää veri ja maailma pyörii päässä. Kuuman ryhmän kohtalotoveri istuu viereen eikä pysty hänkään sanomaan mitään. Urku auki on tultu. Tuntuu sanomattoman pahalta ja hyvältä yhtä aikaa. Luin jälkikäteen netistä että tavallisella kuntoilijalla testi lopetetaan kun laktaatit nousevat yli 8. Urheilijoilla pitää lukeman olla yli 10. Noh, minä pajautin sen urheilijan tasolle laakista. Sen verran kova pomppu oli elimistölle 170 --> 184 välillä.

Tulokset saapuivat testiä seuraavalla viikolla. Omaksi yllätyksekseni olin tasaisen vahva kaikissa kolmessa lohkossa; aerobinen, anaerobinen ja maksimi. Olisin olettanut että jumppaohjaajan syndrooma syöksisi peruskunnon jonnekin susisurkean ja naurettavan rajoille ja että toisaalta ylärekisterissä olisin ihan hillittömän hyvä. Vaan ei, silkkaa keskinkertaisuutta kaikkialla. Vaan eipä siinä, nyt tiedetään mitä ja miten treenataan.

Emfit QS - unen seurantaa jo vuoden verran

Lupasin että tästä hommasta tulee uusi postaus ja ajattelin että siihen menee kuukausi - pari. Noh, meni näköjään vuosi. Hupsista. Pahoittelut Emfitin porukoille tästä, laite on kyllä ollut ihan tosi tiukasti käytössä. Välissä on päivittynyt käyttöliittymä ja tullut lisää ominaisuuksia vaikka millä mitalla.

Emfit QS mittaa ihan mitä vaan. Oikeasti. Tuolla pilvessä majailee sellainen datapankki meikäläisen öistä että huh! Vain osaa tiedosta osaan toistaiseksi tulkata ja tästä murto-osalle osaan tehdä jotain. Nestetasapainon säätelyn onnistuminen ja juomisen ajoittaminen vaikuttaa suoraan sängystä poistumisten määrään, ei kuitenkaan rauhattomaan uneen. Olen pyrkinyt ajoittamaan juomisen niin, että juon isomman satsin vähintään 2h ennen nukkumaanmenoa. Näin saan suurimman osan pissattua ennen unta, eikä uni keskeydy aamuyön tuntien pissahätään.

Dashboard näkymästä osa. On monta käppyrää mitkä eivät tähän kuvankaappaukseen edes mahtuneet.

Viikonlopun yö tietää huikeaa määrää unta.

Levottomuus (kääntyily pitkin yötä) liittyy jotenkin siihen, että itse koen aamulla herätessäni unen olleen huonoa. Periaatteessa unen syklien pitäisi sahata tasaisesti, mutta itse koen olevani parhaimman unen äärellä kun olen ollut liikkumatta ja myös syvimmässä unen vaiheessa läpi koko yön. Nuijanukutus tuntuu siis omien aivojen mukaan varteenotettavalta vaihtoehdolta. Tämä ei silti Emfitin käppyröissä takaa että uni olisi ollut virkistävintä mahdollista.

Minullahan ongelma on se, etten oikein palaudu yöllä Firstbeat mittausten mukaan. Samaa osoittaa Emfit QS. Yli puolet öistä jää negatiivisen arvon puolelle palautumisen suhteen. Sen verran olen trendikäyrää seurannut että tiedän, ettei tuo johdu kääntyilystä tai muusta rauhattomuudesta. Tai ainakaan näiden kahden välillä ei ole korrelaatiota, tuskin siis kausaliteettiäkään löytyisi. Myöskään viikonloput eivät tuo pitkien unien ja stressivapaan ansiosta käppyrää automaattisesti vihreälle. Viikolla saatan päästä yhtälailla "plussalle" kuin viikonloppuna punaisen palkin syövereihin.

Käyttöliittymä tarjoaa infobokseja, joista selviää mitä käppyrät tarkoittavat.

Ajattelin, että kun saan kilpirauhaslääkityksen kohdilleen tuo palautumattomuus käppyröistäni poistuisi. Nyt noin puolisen vuotta suhteellisen tasaista eloa viettäneenä täytyy sanoa että tämä haave ei ole toteutunut. On siis alkanut Emfit QS:n avulla hommien selvitys.

Joskus palautuu...

...toisinaan sitten taas ei.

Systeemi mahdollistaa omien muistiinpanojen lisäämisen käppyröiden viereen. En ole vielä ilmeisesti osunut kirjaamissani muistiinpanoissa oikeaan mitattavaan asiaan, koska mikään ei tunnu korreloivan palautumisarvojeni kanssa. Mutta tutkimus jatkuu, joskus vielä löydän mikä minua öisin stresssaa ja laitan tämän asian kuntoon. Vahvin arvaus on tällä hetkellä naurettavasti purukisko, jota käytän estääkseni narskuttelua. Kun kisko on poissa, tuntuu unikin olevan palauttavaa... Siis noin 70% kerroista, joka ei tieteellisesti riitä todistamaan vielä mitään. Pitkään matalalla olevat tai negatiiviset palautumisarvot ovat yleensä ennen lähestyvästä ylikunnosta. Meikäläisen kohdalla tästä ei välttämättä ole kyse, kun taustalla on aineenvaihduntaan liittyvä sairaus.

Tässä sitä yleisempää trendiä palautumisen osalta.

Koska mittaristo mahdollistaa lähes minkä vaan mittaamisen siirrän pallon teille. Mitä haluaisitte kuulla, mitä haluaisitte nähdä? Kirjoittelen vielä myöhemmin erilaisista trendi ja päiväkohtaisista analyyseistä tarkemmin. Nyt voit vaikuttaa miten tuon kirjoituksen painotan.

ps. Jos se ensimmäinen osa kiinnostaa lukukokemuksena, klikkaa tästä.

Maratonkoulussa - jostain se on aloitettava

Läksin Tampereen maratonkoulun järjestämään juoksukouluun tavoitteenani taittaa maraton tai ainakin puolikas kesän 2016 päätteeksi. Miksi mennä kouluun, jos pitäis osata jo? No siksi että valmentaja tarvitsee valmennusta itsekin. Ulkopuolinen näkee paremmin ja ryhmäpaine tsemppaa eteenpäin. 

Tällä varustuksella pärjäsin päivän luento-osuudet

Ensimmäinen "koulupäivä" oli ihan koko päivän mittainen. Tästä alkaisi saaga, joka toistuisi kerran kuussa yhteisissä tapaamisissa ja päättyisi sinne maratonille. Maratonilla saisi juosta täyden matkan, puolikkaan tai 10km. Itse arvon edelleen uskaltaisinko ilmoittautua kokomatkalle vai himmailisinko puolikkaalle vielä kerran. Taustalla painaa peruskunnon romahtaminen kilpirauhasen kanssa pari vuotta kikkaillessa ja toisaalta oma periksiantamaton luonne. Tehdään prkl kun on kerta alettu!

Harjoittelun jaksottamisesta

Esiteltiin aluksi valkut ja sitten meidät koululaiset. Käytiin läpi perusteita sykkeestä ja vauhdeista. Lyhenteet PK, VK ja vauhtileikittely ihmeteltiin lävitse. Ilokseni myös harjoittelun jaksotuksesta puhuttiin tutuilla ylikompensaation käyrillä selittämällä. Faktat ovat kunnossa, valmennus on hyvää.

Ylikompensaatiosta

Sitten vedettiin kamat niskaan ja syöksyttiin -15 asteen pakkaseen muutamiin vauhtiryhmiin jaettuna. Nielin ylpeyteni ja otin osaa toisiksi hitaimpaan porukkaan. Tällä juoksukunnolla ei vielä ryitä ja minun pitää opetella juoksemaan hiljaa joskus. Peruskestävyyttä kehittämään marsmars!

Samaa latua kierrettiin, rauhassa edettiin.

Tarkoituksena oli tehdä lenkki Waldniel tekniikalla, eli kotoisammin juoksun ja kävelyn yhdistelmällä. Tavoitteena oli 8min juoksu ja 2min kävely ja tätä tunnin verran. Koska kiertoreittiä Varalan huudeilla oli sovittuna noin kilometrin pituinen lenkki me päädyimme ylämäkien kanssa rytmiin 5min juoksua ja 1,5min kävelyä. Yhteensä pituutta reissulle tuli noin 7km tunnin aikana. Vaihdoin kuulumiset teiniaikojen tutun kera joka sattui omaan ryhmään valmentajaksi. Sujui pahemmin hengästymättä homma. Hyvä niin, niin oli tarkoituskin.

Aamulla sykemittari oli sanonut sopimuksen taas kerran irti ja jäänyt buuttailemaan itseään, joten oman tuntemuksen mukaan mentiin. Yksi luentojen opeista oli, että PPPP-sääntö on höpölöpöä, koska toiset vaan pystyvät puhumaan vaikka sykkeet olisivat lähellä maksimeita. Esim. allekirjoittanut. Tämän ominaisuuden tarjoaa jatkuvat treenit kovilla sykkeillä ja etenkin tähän yhdistettynä ohjaaminen jossa ei voi oikein hönkiä ja huohottaa liialti. Maitohapon sietokyky on hyvää ja vauhtikestävyys on huikeaa. Se ei silti kehitä peruskestävyysaluetta yhtään. Pitkillä matkoilla se on kuitenkin peruskestävyys joka jalat siivittää maaliviivan yli.

Keli oli maunea (ja kylmä)

Lenkin jälkeen syötiin lounasta ja jatkettiin luentoja aiheella motivaatio. Oli aikas väkevää puhetta, arvostin. Näistä siirryttiin lievästi koomiseen kahden miehen muotinäytökseen, jossa käytiin läpi talvivarusteita juoksemisessa. Näitä erilaisia kerrastoja, pipoja sekä hanskoja kierrätettiin koululaisille. Yritin kovasti kuvata herroja muotiasuissaan, mutta valitettavasti suurin osa kuvista epäonnistui kun miehet liikkuivat niin liukkaasti.

Ehkä muutama tärppi silti muotinäytöksen annista kerrottakoot. Nilkat kannattaa suojata pitkillä sukilla, säärystimillä ja muilla vermeillä. Ei tulehdu akilesjänteet ja tuntuu kivalle juosta. Jos päälle pukee sen halvimman heijastinliivin, niin se voi tukehduttaa muun kerrospukeutumisen ja kerätä kosteuden puseroon. Suositellaan siis vähän kalliimpia ja kevyempirakenteisia heijastinliivejä, jotta juoksukuteet hengittävät ulospäin, eikä märissä vaatteissa tarvitse jäätyä lenkille pystyyn.

Muotinäytös käynnissä, pakkasta vastaan riittävillä vermeillä.

Kenkien pohjassa on hyvä olla kuviota, talvella jopa nastoja

Popoista kirjoitan ihan erillisen kappaleen. Niitä meinaan pitää olla useammat, jotta lenkillä voi käydä erityyppisillä kengillä ja jotta edellisellä kerralla käytetyt ehtivät kuivua kunnolla. Jalka tykkää vaihtelusta ja kengät rauhallisesta käyttötahdista. Tästä syystä ja jyrkästi liukastuneesta viimeaikaisesta kelistä sain henkisesti perusteltua uusien Icebugien hankkimisen edellisten punaisten paholaisteni rinnalle. Ostin enemmän topatun ja pomppua tukevan mallin eli Kayi2-L BUGrip.

Kuntoritarit lauteilla

Loppupäivästä esittäytymässä kävivät myös Kuntoritarit jotka helmikuussa testailevat meidän kuntoamme ja Tampereen maratonin järjestäjä. Osallistumismaksu kuuluu hintaan ja vakaa aikomus on saada kaikki juoksemaan joku matka tuolla; 10km, puolimaraton tai maraton. Itse vielä arvon hieman puolikkaan ja maratonin välillä. Katsotaan miten treenit etenee.

ps. Intersportin Tampereen Turtolan myymälässä on loppuunmyynti ja Icebugeista on noin -30% alennusta normi Interin hinnoista laskettuna.

Bodycombat #66 arvostelu

Parempi myöhään kun ei silloinkaan, eikös? Eli seuraa reilut 1,5kk pyörinyt Bodycombat ohjelman numero 66 arvostelu.

Vahva ja vauhdikas lämppäri aloittaa setin. Käydään läpi perinteiset suorat, ylä- ja alakoukut sekä yllättäen shoot-osuus joka ei muissa ohjelman biiseissä toistu. Alakropan kohdalla harjoitellaan kaikki tulossa olevat potkut paitsi takapotku. Reenataan esquiva hommia bonuksena oikein reilusti. Eli saadaan extraa, mutta ei kaikkea reeniä liikkeisiin mitä tulevissa kappaleissa käytetään. Tämä on oman muistini mukaan hyvinkin yllättävää.

Ensimmäinen combat biisi on meikäläisen mieleen. Yhdistelmä Muay Thai, Karate ja Taekwondoa toimii ja kolmen etupotkun sarja on päräyttävä. Tuntilaisia voi huudattaa ja oikeasti jos koitatte, huomaatte että huutaminen tuo potkuun lisää terää. Kia!

Biisilista Bodycombat #66

Poweribiisinä soi The Salty Mix:n esittämä Titanium. Aika perus koreografia nyrkkeilylle ominaisella väistösarjalla. Muistan että jatkokoulutuksissa väistöihin lisätty alakoukku tuntui tosi hankalalta. Tunneilla en ole moista huomannut, mutta kyllähän väistöliikkeet aika lyhyiksi jäävät kun alakoukkua lisätään. Olen useammin kuin kerran aloittanut väistöt väärään suuntaan. Joku piuhojen paikka on opiskellessa mennyt sykkyrälle. Mutta tuon kyllä huomaa heti, on vaan mahdotonta astua siihen suuntaan :D

Edellisissäkin ohjelmissa on ollut tiukkoja jalkabiisejä. Tämä ei ole poikkeus, vaan nyt revitään pakaroista kestävyyden lisäksi nopeutta etupotkusta askelkyykkyyn hämmästyttävällä vauhdilla siirtymällä. Murhaavat askelkyykkyhypyt eivät ole unohtuneet tästäkään ohjelmasta ja hyvä niin. En edelleenkään oikein tykkää kun kesken ohjelman pitää punnertaa, mutta kaipa tähän joskus vielä tottuu.

Tuntuu se ohjaajistakin pahalle :)

Vitosbiisi tarjoaa hillittömän vähän koreografisia haasteita ja sitäkin enemmän anaerobista suorittamista. Kun hakkailee lyöntisarjaa tietää tauolla tehneensä olkapään pakotuksesta päätellen. Juoksusprinttejä on tavallaan vähemmän kuin ennen ja toisaalta enemmän. Juostaan pidempää pätkää ja biisin lopuksi, jolloin se tuntuu enemmältä. Mutta oikeasti niitä juoksusettejä on vähemmän yhteensä.

Olen virallisesti nimennyt kuutoskappaleen rivitanssiksi. Jotenkin musiikki on sellaista redneck meininkiä ja liikutaan kappaleen aikana myös sivuttain reilusti höystettynä rystyslyönneillä (back fist). Takapotku etupotku combot tuntuvat itsestä aina jotenkin hassulta yhdistelmältä. Vähän niinkuin kiikkustuolissa olisi :)

Muay Thai on taattua laatua, mutta parin ohjelman verran ovat nämä kappaleet tuntuneet jotenkin pliisuilta. Veitsikyynärpäitä puolivälissä ja alkuun laskeutuvia kyynärpäitä ja polvia vastustajan kylkiin. Pomppuakin pääsee testaamaan jos vielä tässä kohtaa ohjelmaa jaksaa.

Alakoukkuja on paljon ja monessa biisissä.

Viimeinen power biisi antaa mahdollisuuden irrotella jos tahtoo. Pääsen ohjaajana huudattamaan tuntilaisia kun tekeminen suhteellisen simppeliä ja käsiä voi käyttää mielensä mukaan toistuvissa saksauksissa ja juoksuosuuksissa. Tasoja löytyy koreografiasta suoraankin, joten tekeminen ei ole tylsää.

Keskivartaloa kiusataan ihan uusilla tuulilla ja hyvä niin. Lankusta suoristetaan käsiä etukulmaan ja takaisin. Tätä kutsutaan hämähäkkiryöminnäksi vapaasti suomennettuna. Kylkiä rutistellaan loppubiisistä hiukan, mutta kyllä tehokkain osuus on tuossa hämähäkkihässäkässä.

Kaiken kaikkiaan tehokas ohjelmakokonaisuus. Etenkin etupotku-askelkyykky siirtymät kappaleessa neljä. Lopussa rauha venytellä ja jopa kiertoja lisättynä venyttelyihin.

Kaikki kuvat on lainattu Bodycombatin FB ja Pinterest profiileista.

Vähän erilaisia lenkkikelejä

Tänään tuossa lumipyryssä ajelleena oli pakko käydä julkaisemassa muutama tätä pakkas- ja lumipyrykautta edeltänyt lenkkiselfie. Joo'o, minäkin otan näitä, mutta harvemmin julkaisen ihan hillittömästi noita.

Ensimmäisissä sataa niin saakelisti ja toisessa tuuli niin että meinasin ohjautua ojaan kamojeni kanssa. Tästä kavalkadista puuttuu vielä se yksi sunnuntainen setti, jossa juoksin 40 minsaa ja jatkoin perään äiteen kanssa 1,5 tuntia täydessä kaatosateessa kävellen. Oli kyllä ihan uitettu koira fiilis, mutta tulipahan ulkoiltua!

Vettä ei suoraan roiskunut, mutta noh... ei paljon puuttunut :)

Nauratti se keli silti ;)

"Räme" eli Iidesjärven ranta 

Puolikas naama ja paljas metsä

Hengitystä tehostamaan suu auki ;)

Kyllä mahtuu Suomeen erilaisia talvikelejä!