Puolimaratonilla hallissa - hullujen hommaa?

Kun tätä juoksuporukkaa on tässä kertynyt ympäristöön niin sitä joutuu outoihin ja yllättäviin tilanteisiin. Tällä kertaa se oli syliin tipahtanut hallissa juostavan puolimaratonin osallistuminen. Ja koska ikinä ei voi tietää ellei koita, niin lähdettävähän se oli.

Tiesin että kaverini oli tapahtumaan ilmoittautuneiden joukossa ja hänellä tavoitteena oli kipitellä sunnuntain pitkä lenkki sisällä räntäsateisen kelin sijasta. Samalla toki nauttien hyvästä huollosta sisävessoineen ja suihkumahdollisuudesta tapahtuman jälkeen. Etukäteen spekuloitiin miten "kisatunnelma" vaikuttaisi vauhteihin ja sykkeisiin. Veikkauksemme oli, että pitkää peruskestävyyslenkkiä tuosta tuskin tulisi mitenkään vaan jalka vetäisi lujempaan tahtiin ihan pelkästä kisajännityksestä johtuen.

Oma suunnitelma oli sen sijaan vedellä pihalla joku 15-18km lenkura hiljaksiin hölkötellen, jotta viikkokilometreihin tulisi tolkullinen lisäys ja vauhti säilyisi siellä peruskestävyyden rajojen sisäpuolella. Mutta sitten lauantaina Facebook-ryhmässä silmiin osui ilmoitus ilmaisesta osallistumisesta alkuperäisen osanottajan esteen vuoksi. Ja sitten se lipsahti... Yllättäen ilmoittauduin puolimaratonille seuraavan päivän aamuksi.

Eipä ehtinyt tankata, miettiä varustusta tai mitään muutakaan valmistautumista. Ei ehtinyt oikeastaan myöskään aiheesta stressata. Sen verran organiseerasin että ilmoittelin kisajärjestäjälle oletettavasti myöhästyväni lähdöstä noin 5-10min, koska saavuin paikalle suoraan Fiilis Fitneksen rullakurssin viimeiseltä kerralta. Tämä kävi järjestäjille, ja minulle luvattiin järjestää oma lähtö. Kyllä vaan paikallisissa tapahtumajärjestäjissä on organisointi- ja joustokykyä! Kiitos Tampereen Maratonklubi.

Siellä ne jo kieppuivat kun saavuin mestoille

Pirkkahallin pihassa ei ollut paikan paikkaa ja kyttäilin ylimääräisen 5min josko joku lähtisi pois pihasta. Vihdoin näin tapahtui ja pääsin Pirkkahalliin viisi minuuttia virallisen startin jälkeen. Kamat säilytykseen ja juoksukengät jalkaan ja sitten odottelemaan sitä "omaa lähtöä". Sellainen järjestyi piakkoin ja pääsin pinkomaan muiden mukana ympyrää noin vartti virallisen lähdön jälkeen.  

Kaverilleni oli myös muistettu infota että olin talossa kun saavuin ovesta :) Eli tiedotus ja huolehtiminen pelasi ihan alusta loppuun saakka. Ehkä kotikenttäetuna oman klubin tapahtumassa tällainenkin serviisi oli mahdollinen. Siitä sitten kaverin matkaan ja yhdessä kipiteltiin kierroksia. Vuokko oli ehtinyt seitsemän kierrosta kiertää yksinään, joten luvassa oli itselleni muutama kierros yksinään lopuksi. Myöhemmin kuitenkin "juoksukaveria ei jätetä" hengessä Vuokko veti vain kiekan verran happea oman suorituksen lopuksi ja jäi kiihdyttelemään kanssani omat puuttuvat kierrokset loppukireineen päivineen. On kyllä aikamoinen kaveri siinä minulla!

Ajanottosysteemit olivat käytännössä kahvilla ensimmäinen tunnin verran. Serverillä oli jotain ruuhkaa ja kierrokset eivät päivittyneet näyttöruuduille ajantasaisesti tai ollenkaan. Tilannetta selvitettiin koko ajan ja järjestävät huutelivat kierroslukuja tarvittaessa juoksijoille. Ikävä homma, mutta näitä sattuu. Eipä voinut tietää systeemin heikkouksista (päällekkäiset kisat myös muualla ja hallissa suhteellisen tiuhaan päivittyvät väliajat) ennenkuin koitti. Jatkossa järjestäjät ovat viisaampia. Kun juoksijat radalla alkoivat vähentyä alkoi serveriruuhkakin helpottaa ja kierroksia alkoi päivittyä yksi kerrallaan.

Yhteensä puolimaratonia varten kierroksia piti kiertää 70kpl. Aivan täysin sekopäistä hommaa. Kipität sitä samaa noin 300m rataa 70 kierrosta samaan suuntaan. Noin 250m kohdalla kierrosta sijaitsee huoltopiste, jossa voit pistäytyä vaikka joka kierroksella. Ei haittaa vaikka vahingossa juoksisit ohitse, kun seuraavaan huoltoon on matkaa 300m. Vessamahdollisuuksia on kanssa sen 300m välein, eli eipä tarvitse pidätellä hampaiden kelluessa montaa kilometriä. 

Sykekäppyröitä vrt vautikäppyrät. Pitäisi olla samoissa, vaan ei nyt oikein natsaa.
Lisäksi pitäisi olla pienempiä sykkeitä. Noh, tulipahan kieputtua

Samaan aikaan rataa kiersi myös kokonaista maratonia suorittavia juoksijoita. Heidän lähtönsä oli ollut jo kaksi tuntia aiemmin, eli tovin olivat radalla kieppuneet ennen meitä puolimaratoonareita. En ole varma kumpaan porukkaan kuuluneita juoksijoita nuo olivat, mutta monella alkoi olla tunnin jälkeen sellainen kropan kaari että pystyi päättelemään mihin suuntaan rataa kierrettiin. Hillittömän näköistä sisäkaarteeseen "nojaamista" oli ilmoilla useammallakin juoksijalla. 

Mietittiin Vuokon kanssa että tuleeko hallissa keskeytettyä helpommin vai vaikeammin kuin ulkona maastossa juostavissa kisoissa. Ajateltiin että homman sekopäisyyden vuoksi saattaa kasetti hajota ja juoksu loppua hyvinkin lyhyeen, kun mitään uutta stimulusta ei ympäristö tarjoa ensimmäisen 300m taivalluksen jälkeen. Jatkuva ruuhka voi myös olla yksi mikä alkaa syödä hermoja? Eli kun nopeat juoksijat ohittavat kerta toisensa jälkeen niin heitä saattaa sapettaa edessä jatkuvasti tumpeloivat hitaammat etenijät sekä ohiteltavan itsetuntoa syö jatkuvasti ohitse änkevät kilpakiiturit. Lisäksi keskeyttäminen on helppoa, ja sen voi tehdä koska vaan, eikä "raatoautoa" tarvitse odotella. Toisaalta nuo samat syyt voivat johtaa siihen ettei tule keskeytettyä niin helposti. Voi aina ajatella että "kiva kun ympärillä on muitakin", reitti on selkeä ja hyvin merkitty sekä aina lopettamisen hiipiessä mieleen voi ajatella että "koittaa vielä yhden kiekan" ja miettii sitten lisää. 

Me mietittiin keskeytyksen tai loppuun asti viedyn suorituksen logiikkaa, mutta ei kyllä itse mietitty hetkeäkään että keskeytettäisiin. Sykkeet karkasi heti alusta lähtien vauhtikestävyysalueelle, joten peruskestävyyslenkkiä ei tuosta saanut tekemälläkään. Toisaalta, tuo alue ei musta tunnu kovin pahalle vaan vauhtia on helppo ylläpitää koko matka. Ja siis juoksinhan minä oman kokonaisen maratonini maksimialueelle sijoittuvalla keskisykkeellä. Ehkäpä minun sykkeet on vaan kovin oudot? 

Nippa nappa kolmen tunnin alle tuli kipiteltyä, eli vauhti ei huimannut päätä vaikka ringissä kieppuminen hieman sitä tekikin. Huolto pelasi ja jalat toimivat loppuun saakka. Juoksijan polven ongelmat alkavat osaltani olla takanapäin ja siitä kiitos osaavalle fyssarilleni Eero Hyväriselle Fysiossilla.