Teippiä selässä, yrittääköhän elimistö kertoa minulle jotakin?

Eilen klo:17.30 tuntui selässä kipua. Olin kumartumassa nostamaan kahvakuulaa maasta, ja jo ennen kuin sormet koskivat kuulaan vasemmalla lanneselässä jysähti kovin ikävän tuntuisesti. Vanha tuttuni noidannuoli oli palannut. Nostelin hammasta purren loput kuulat autoon ja survaisin kytkintä. Teki mieli ulvaista kivusta ja happi katosi keuhkoista. Seuraava auton kontrollilaitteiden käsittely-yritys tehtiin reilusti hitaammin, rauhallisemmin ja kevyemmin.

Kotona odotti särkylääkkeet ja kinesioteippirulla. Vaan ei itseni lisäksi seuraavaan viiteen tuntiin ketään apuria. Fiksu olisi kysynyt apua naapurista, mutta ensimmäisten kyynelten puristuessa silmännurkasta ei sisu antanut enää periksi. Otin ensimmäisen lääkkeen ja siirryin suihkuun. Treenitunnin jäljiltä oli pakko käydä ennen teippausta suihkussa.

Kuivatteluiden jälkeen siirryttiin selän teippaamiseen sokkona. Piti saada aikaiseksi eteentaivutus ilman käsien tukea. Kipeä selkä ei riittänyt ylläpitämään asentoa yksinään, joten tarvittiin tukea. Pesukone on sopivalla korkeudella, joten pää nojaamaan siihen ja kädet töihin. Ja 10 minuutin päästä *tadaa* teippaus oli valmis. Eihän se täydellinen ollut, mutta toimiva ja alkoi helpottaa heti.

Onnistunut malliesimerkki teippauskurssilta selän teippauksesta

Jäin miettimään yrittääkö kroppa kertoa päälle, että sunnuntain puolimaraton on huono idea? Jos olotila on siedettävä sunnuntaina, lähden ainakin yrittämään. Siihen asti täyslepoa ja lääkkeitä. Harmittaa ja hirvittää.