tiistai 29. maaliskuuta 2011

Sinustakin Personal Trainer tai joku muu hyvinvoinnin ammattilainen?

On pakko kirjoittaa, koska kouluttajani Trainer4You:n koulutuksia alkaa saada myös täällä Suomen parhaassa kaupungissa, eli Tampereella! Lue uutinen tästä. En vaihtaisi omaa kurssiryhmääni mistään hinnasta, mutta olisihan se ollut aika kätevää käydä kotikaupungissaan koulutukset ainaisten ajoreissujen ja hotelliöiden sijaan. Kulujen ja eväiden värkkäilyn kannalta homma olisi myöskin ollut astetta halvempaa ja helpompaa. Onneksi sinun ei tarvitse nähdä niin isoa vaivaa kuin minun, vaan tätä laatua saa nyt myös läheltä.

Evästauolla Pitäjänmäen SATS:n aulassa
Sattumoisin koulutukset järjestetään yhteistyössä oman kuntosalini kanssa, eli GoGolla. Tampereen ainoa sali jossa squash-kenttien käyttö kuuluu hintaan (käsittääkseni ainoa sali jossa kenttiä edes on kuntosalin yhteydessä). Eivät olisi voineet Trainer4You:lla paremmin valita. GoGo Park on keskustassa, ja kuitenkin sellaisella etäisyydellä että ulkoilumaastot Pyynikillä ovat ihan vieressä.

Onhan tässä tosin hyötyä myös minulle. Nyt kun koulutuksia saa myös täältä, voin helpommin jatkaa koulutustani ravinto-ohjaajasta ravintovalmentajaksi tai tempautua äärimmäisen kiinnostavan toiminnallisen harjoittelun (functional training) maailmaan kirjaa ja pt-lähijaksojen antia syvemmältä. Vähän pelottavankin ammattitaitoiset Paunosen Mikko, Lasse ja AP olisi kuulemma tavattavissa Functional Training kurssilta, mutta jotta kurssi toteutuu tarvitsen muita innostuneita kanssani kouluttautumaan :)
Lasse tarkkana vastaanottamassa harjoitusasiakkuusraportteja
Koska kahvakuulaohjaajan koulutuspäiviä on Tampereen Varalassa järjestetty jo aiemmin, voi minut tulla bongaamaan 15.4 järjestettävästä koulutuksesta. En malttaisi pysyä housuissani tätä odotellessa, kun kerran aiemmin olen päässyt lajia kollegani Hannan johdolla kokeilemaan. Oman hauskuutensa hommaan tuo huhupuheiden mukaan jättiläisen kokoinen kahvakuulamies Tuomo (kuvia Tuomosta Voimatoimen sivuilla), jonka kanssa olen tähän asti lähinnä sähköpostitellut Helsinki-Vantaan lähtöselvityksestä käsin... (pitihän se kurssi-ilmoittautuminen toki juuri silloin hoitaa kuntoon)

Yhteenvetona voin lämpimästi suositella koulutusta kaikille alasta kiinnostuneille. Itse ilmoittauduin suoraan PT-koulutusputkeen, mutta voihan homman aloittaa tunnustelevammin hyvinvointivalmentajastakin. Jatkaa sitten jos intoa piisaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti