tiistai 20. elokuuta 2013

BodyPump ohjaajalisenssi kainalossa

Nyt on yksi huhtikuussa aloitettu saaga saatu hetkellisesti päätökseen, kun BodyPumpin toinen lisenssivideo meni läpi! Lisenssi on siis minun, ikuisesti jos jaksan pysyä mukana jatkokoulutuksissa. Huh, olisin kuollut jos olisi pitänyt vielä viimeisen kolmannen kerran tuo kuvata.

Hienointa tässä on ollut se, että saan palautetta omasta ohjaamisestani. Se palaute on tekniikkakommentteja lukuunottamatta yleistettävissä muihinkin tunteihin. Ennakointi, äänensävy, miten huomioin tuntilaiset jne. Tottakai palautetta saan tuntilaisiltakin, mutta tärkeää on saada joskus myös täysin "ulkopuolisen" henkilön kommentteja omasta tekemisestään. Kollegat ehtivät niin harvoin toistensa tunneille, että palautetta ei saa sitäkään kautta kovin usein toiselta liikunnan ammattilaiselta.
Siinä se nyt on, isompana aukeaa klikkaamalla :)
Hienointa on ollut saada palautetta siitä, että olen hyvä ohjaaja. Osaan kannustaa, haluan huolehtia tekniikasta, puhun selkeästi (ja paljon... myönnän) ja tuon tekemiseen ryhtiä. Olisi ollut ihan kamalaa jos lisenssivideo olisi tullut hylättynä takaisin minun ohjaajan kykyihin liittyvien virheiden takia. Tekniikka- ja koreografiavirheet on helppo korjata, mutta persoonaa ja omaa tyyliä on hidasta muuttaa. Toisaalta on ihan suositeltavaa, että kohta 20 vuotta ihmisiä ohjannut ihminen osaa ohjata :)

Lainassa Sportsladyn blogista, alkuperäinen lähde ei tiedossa
Nappasin kaverin blogista tällaisen tsemppikuvan, kun oli niin hyvän löytänyt. Välillä pitää muistaa tämän tsemppauksen toinenkin puoli ja muistaa kiittää itseään kun on tehnyt hyvin hommia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti