Family Fun tunti testissä kummipojan kanssa

Ehkä on ollutkin puhetta aiemminkin, että elämässäni on pieni tärkeä mies tuon isomman miehen körilään lisäksi. Hän on kummipoika, joka täyttää vielä tänä vuonna kolme vuotta. Tämän ikäisillä voi alkaa olla jo jotain harrastuksia ja tästä syystä minä vein pojan GoGolle kokeilemaan Family Fun tuntia. 

Family Fun kestää 45 minuuttia ja sitä kuvaillaan GoGon sivuilla seuraavasti: 

"Hauskaa yhdessäoloa vanhemmalle ja 3-7v lapselle GoGo Parkin ja Hermian isoissa salissa. Tunti (45 min.) sisältää temppuratoja, palloleikkejä ja musiikkiliikuntaa."

Paikalle saavutaan Hermiaan kävellen. Tai siis minä työnnän pikkumiestä apinan raivolla ylämäkeen jäätävässä viimassa ja vastailen kysymyksiin siitä miksi me ei jäädä leikkimään puistoon vaan mennään jumppaan. Pikkumiehen mielestä jumpassa on mahdollisesti villieläimiä, mutta me ei pelätä niitä. Miksi me ei pelätä niitä jääkin sitten minun selitettäväkseni. Kerron että me ei pelätä, koska ei ole mitään pelättävää, mutta pikkumiehen "miksi?" kysymykset eivät tästä laannu. Merkkaan listalle, että lasten kysymys vyöryihin vastaamiseen pitää varautua paremmin jatkossa, nyt olen aseeton.

Tässä meneillään jääpuikkolitta, jossa oli jäämies (tyttö)

Kuvauksesta ja tunnin nimestä voisi päätellä että tämä on vain perheen sisäinen juttu. Kukaan ei kuitenkaan kysynyt olenko poikaviikarin äiti, enkä minä kertonut että olen vain kummitäti. Ei haitannut menoa, päinvastoin :D

Tunti alkaa aloituslorulla, jonka minä kiltisti leikin pikkumiehen vahdatessa seisoen sivusta kulmat kurtussa. Kun kysyn haluaisiko hän mahdollisesti koittaa taputtaa lorun siihen varatussa kohdassa kuuluu tiukka "minä EN TAHDO taputtaa!". Noh, alkukankeutta, nou hätä. Täti jatkaa hymyillen leikkimistä.

Seuraa energianpurkuosuus jossa leikitään erilaisia littoja. Eka kierros kissat ja hiiret litasta menee vähän jäätyneissä fiiliksissä, mutta sitten leikin idea aukenee ja pikkumies viilettää seuraavalla kierroksella kiinniottavan kissan roolissa pitkin salia. Saadaan saalistakin, kun yksi äiti jää ehkä säälistä meille kiinni ja onnistumisen riemu on käsinkosketeltava ja riemunkiljahdukset raivoisia. Jääpuikkolitta ei tälle pikkumiehelle sitten enää aukeakaan. Ja salin reunoille levitellyt temppuradan palaset kiinnostavat liikaa. Täti pitää päänsä kylmänä ja katsoo, että pikkumies juoksee ja pitää hauskaa. Ihan sama jos ei ihan sääntöjen mukaan leikitäkään ekalla kerralla.

No sitten onkin temppuradan vuoro. Vetäjä esittelee kärsivällisesti koko radan ja isommat lapset selkeästi saavat esittelystä jotain irtikin. Pienemmän pään leikkijät asettuvat enemmänkin poikkiteloin temppuradan osasille ja juoksevat villisti kiljuen ympyrää isossa salilla. Kummipoika lisäksi saa jatkuvasti kiinni muita lapsia juostessaan hihkuen innoissaan "Jäit kiinni!!!". Osa lapsista lähtee hommaan mukaan ja osa mulkoilee epävarmasti vanhempiaan jotka hymyilevät kuin naantalin auringot takaisin. 

Saan innostettua pikkumiehen kokeilemaan kaikkia kohtia temppuradalla ja hän leiskauttaa lisäksi osaamansa kuperkeikan siihen varatulla patjalla. Radan esittelystä on jäänyt jotain mieleen, vaikka kuvittelin hurjan juoksuvauhdin vieneen kaiken huomion. Hän muistaa millä patjalla piti hyppiä kuin kani ja missä tömistellä kuin norsu. 

Huomaa oikealla "kivet", joiden päällä piti temppuradassa kävellä

Seuraavaksi kerätään porukka ympyrään ja tanssitetaan eri kehonosia; peppua, nenää, etusormia ja jalkapohjia. Pikkumies juoksee kehän ulkokaarta villisti kiljahdellen. Kun huomiota ei tipu hän hakee temppuradan kätköistä pallon ja heittelee sitä keskelle ympyrää. Taito se on kuulkaa sekin, että saa pallon heitettyä! Kun jo neljä lasta on saatu juoksemaan pikkumiehen tavoin ympyrää päätän pyydystää oman huollettavani hetkeksi jäähylle jotta muut saavat omat kullannuppunsa rauhoitettua. Konsti toimii ja kun vapautan pikkumiehen, hän saa jatkaa juoksentelua yksin. 

Viimeiseksi levitetään kaikissa sateenkaaren väreissä komeileva varjo. Tämä on selkeästi tuttu väline pikkumiehelle ja hänet on helppo houkutella varjon heilutteluun. Homma toimii ja vihdoin päästään kuin päästäänkin villieläimiin. Lapset käsketään varjon alle, ja he saavat olla eri eläimiä kun me aikuiset heiluttelemme varjoa edestakaisin. Koirien, kanojen, possujen ja muiden perinteisten eläimien jälkeen pitää olla leijona ja pikkumiehestä kuuluu äijäkäs "Räyh!" varjon alta. Hihitän itsekseni että niin se poika tiesi että villieläimiä on jumpassa.

Varjoleikin loputtua on tapahtumarikas 45minuuttinenkin ohi. Kiitokset ohjaajalle ja pukkariin syömään leipää ja rusinoita. Takaisinpäin pikkumies tahtoo kävellä omin voimin suuren osan matkasta. Kun päästään takaisin kotiin hän kieltäytyy kertomasta mitä jumpassa tapahtui ja vetoaa että se on meidän salaisuus. Kun hyvästelen, hän käy halaamassa ja henkäisee ettei saa vielä lähteä pois. Ihana pikkumies <3