Tampereen yliopistolla Atalpan liikuntatiloissa on jo kahtena perjantaina kokoonnuttu kahvakuulien ja hyvän porukan kanssa tunniksi ihmettelemään. Ollaan mietitty miten etuheilautus lähtee ihan oikein ja miten 10kg kuulalla voi koskaan tehdä tuulimyllyä. Olen köyttänyt pyyhkeen kuulaan saadakseni etuheilautuksen tekniikan aukeamaan, ja luulen että lopulta onnistuin.
"Rapatessa roiskuu" sanoo sanonta. Mielestäni opetellessa uutta voi myös joskus vähän roiskahdella ja pirskahdella väärän tekniikan puolelle. Se, joka oppii asiat kerrasta ei ehkä koskaan huomaa myöhemmin esiintyviä virheitä. Se, joka useamman erehdyksen kautta oppii jotain on taatusti loppuelämänsä viisaampi kuin kaveri. Omalta kuulakurssilta muistan kipeästi flippien pyörimättömyyden ja tempauksen pienet nyanssit joita vahtasin osaajien tekniikasta vähintään 300 toiston verran ymmärtämättä edelleenkään mitä itse tein väärin. Voin sanoa ylpeänä, että minä lopulta opin ja opin niin että voin opettaa myös muita.
On ilo opettaa vielä tulevatkin kaksi kertaa yliopisto-opiskelijoita. Heidän kanssaan voi avoimesti heittää läppää ja ohjata vaikka kädestä pitäen. Vanhempien ihmisten kanssa joutuu monesti hakemaan kiertoteitä, jotta he pystyvät nolostumisen sijaan ottamaan ohjauksen vastaan. Tuntuu, että opiskelijoilla on selkeä halu oppia ja kokeilla uutta. Hymy kirpoaa myös herkemmin kuin kuntosalin jumppatunnilla. Itselle ja toisten kanssa uskalletaan nauraa ihan ääneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti