Opettajina ovat vaihdelleet Tampereen kaupungin liikunnanohjaajat ja tyylejä on ollut monia. On hyvä, että opettajat vaihtuivat välillä. Tällöin jokainen erilainen oppija pystyi saamaan edes jonkun opetuksesta kiinni ja löytämään sen jonkin mitä oppimiseensa tarvitsi. Kaikilla oli hiukan erilainen tyyli ja tapa ja se oli virkistävää.
Hesarilta lainatussa kuvassa on hienosti esitetty rintauinnin höntiltä näyttävä potku |
Perhosuinnin animaatio lainassa täältä |
Toisaalta vapaauinnin hengitystekniikka on se isoin koetinkivi itselle. En osaa vetää happea kainalosta ilman välittömiä vesivaurioita nenäontelossa, vaan pyrin haukkaamaan ilmaa edestä ja taivutan koko kropan kaarelle. Vaikka volttikäännös napsahtaisi kohdalleen niin ei sillä taida toistaiseksi tehdä mitään kun kesken 25 metrin matkaa pitää pysähtyä kuitenkin vähintään kerran tyhjentämään pää vedestä ja hakemaan uutta aloitusta kroolailuun. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa, harjoittelu ei todellakaan pysähdy vaikka kurssi päättyykin.
Ainiin ja se perhosuinti... Jos sen osaisi, voisi altaassa käydä uimassa vain 50 metriä perhosta ja poistua voittajan elkein paikalta. Jos ei osaa, voi harjoitella minun tapaani kikattamista pinnan alla. Nauru raikaa siis helposti myös upoksissa kun käsivedon potkulla ylös nousee käsien sijasta pylly niin yleensä voi vaan hihittää. Eihän tuon koomisempaa tilannetta ihan heti muuten saa aikaiseksi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti