tiistai 17. heinäkuuta 2012

Ihmiskokeet saavat jatkoa - testissä Digest Basic entsyymi

Kun on vähän tällainen, ei usko kerrasta ettei aina kaikkea tarvitse kokeilla itseensä. Ihmiskokeet saavat siis jatkoa surkeasti päättyneestä 6kg 6vk haasteesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi.

Minulla on aina ollut herkkä vatsa, stressi vatsa, kuramaha ja vaikka minkälainen kriisiytyvä pakki. Välillä homma skulaa, välillä ei. Joskus tuntuu että pääsen vatsan kanssa samalle sivulle, ja homma sujuu niinkuin kuvittelen normaaleilla ihmisillä sen toimivan. Tätä riemua kestää yleensä maksimissaan viikon. Tämän jälkeen poikkeuksetta vatsa tekee tenän ja alkaa temppuilla.

Siinä on purkki entsyymeitä, testi alkaa välittömästi

Olen ymmärtänyt ettei kannata heittää kirvestä kaivoon vaikka perinteinen lääketiede kehottaisi vain kärsimään. Olenkin kokeillut mm. akupunktiota, mutta valitettavasti ilman pitkäaikaisia tuloksia. Nyt testiin astuu entsyymivalmiste, jonka on tarkoitus pilkkoa ruokaa vatsassa ja helpottaa ruuansulatusta. Samankaltaisia entsyymivalmisteita on markkinoilla useampiakin, mutta minun valintani on Digest Basic.

Entsyymikapseli otetaan ruuan aluksi ja sen tarkoitus on pilkkoa ruokaa ja mahdollistaa ravintoaineiden tehokkaampi hyväksikäyttö. Tarkoitus on myös vapauttaa ruuan sulatteluun kuluvaa energiaa muuhun käyttöön. Lopputuloksena pitäisi olla parempi ja energisempi olo, närästämisen, turvotuksen ja muun vatsamylläyksen pitäisi olla taakse jäänyttä elämää.

Palaan asiaan, aika näyttää onko tehoa kohdallani ollenkaan, vähän, paljon vai juuri sopivasti.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Kerro miten homma sujuu tai ei suju =) Ootko kokeillut jättää kaiken vehnän veke ja hiivan? Mulla on kanssa kenkkuli vatsa mutta sen jälkeen kun aloin tälle body ruualle niin ei ole vatsavaivoja. Ostin täältä sen "Wheat belly" kirjan. Aika mielenkiintoista. Kerron lisää myöhemmin.

    VastaaPoista
  2. Selkeästi vähintäänkin vehnän, hiivan ja sokerin liitto (tuttavallisemmin pulla) tekee pahaa. Vehnäleipä ei niinkään eikä siideri esim. hillittömästi vaikeuta oloa, joten vaatii noi kaikki kolme.

    Toinen mikä tökkii on jäätelö, oli se sitten laktoositonta tai laktoosillista. Siinä veikkaan että jotain mitä tapahtuu kun sokeri jäätyy tekee mulle pahaa. Sokerittomia (=keinotekoisesti makeutettuja) en pysty syömään ollenkaan, ne sotkee pakin lopullisesti.

    Tällaisella itsetohtoroinnilla eteenpäin :)

    VastaaPoista