Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevätnäytös. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevätnäytös. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. toukokuuta 2013

Kenraaliharjoituksissa jälleen kerran

Tähän ikään mennessä oltu yksissä sun toisissa kenraaliharjoituksissa. Tänään oli jälleen yhdet. Sitä ennen kävin kuitenkin yliopistoliikunnan ohjaajien palaverissa suunnittelemassa tulevaa ja kuulemassa palautetta edellisestä vuodesta. Hyvää seuraa ja hyviä juttuja. Tulevana syksynä korkeakouluopiskelijat voivat käydä ristiin eri kampusten liikuntatunneilla maksamatta siitä senttiäkään entistä enempää. Kyllä kelpaa!

Paikkojen asettelua
Kunnon taivutus
Kenraaleissa vallitsi jotenkin levoton meininki, kun päätanssijatarta tuurasi ystävämme Joaquin yhdessä sun toisessakin roolissa. Lisäksi Jokke tuuraili paria muutakin puuttuvaa jäsentä ja päätyi yllättäen kuristamaan meikäläistä yhdessä koreografiassa. Noh, kokeneen esiintyjän elkein ei hätää mitään ja eläytymään lapsekkaasti tilanteeseen! :D



Jos tahdot nähdä esim. kuvien esityksiä, olet tervetullut Hip Hop Housen aikuisten näytökseen torstaina klo:19.00 Sampolaan. Lippu kannattanee ostaa ajoissa, mutta oveltakin voi koittaa.


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

On kevätnäytöksien aika, eli fiiliksiä kenraaleista

Tiettyyn aikaan vuodesta juttuni kapenevat kattamaan vain muutaman aiheen. Keväisin ja joulunäytösten aikaan puhun tanssista ja vain tanssista. Pahoittelut siis niille lukijoilleni joita aihealue ei kiinnosta, mutta taas mennään.


Ensinnäkin tervetuloa Hip Hop Housen kevätnäytöksiin Tamperetalolle sunnuntaina 20.5 klo:13, klo:16 ja/tai klo:18 alkaviin näytöksiin. Jos pylly kestää, voi katsoa kaiken, koska kukin näytös on erilainen. Aikuisten näytös on ensimmäinen, ja sieltä tapaa minut. Neljältä alkaa lasten näytös ja kuudelta nuorten näytös. Liput kannattaa noutaa tanssikoululta etukäteen, koska aina näytökset täyttyvät ääriään myöden.

Itkettää lavalla ja katsomossa
Sitten annetaankin kuvien puhua puolestaan. Nähtävänä on Suomen kolmanneksi paras voguing esitys tältä vuodelta, uudestaan ja uudestaan minua itkettävä contemporary jazz ryhmän esitys, cancan tanssia ja street kisoissa esiintyneitä ryhmiä (voguing niistä vain yksi esimerkki).

Nuorta osaamista
Can Canin huumaa
Joaquimin kurssit on kohta taas täällä!

Can Can on laji, mikäs muu? :)


Voquing
ps. Tilastotietona mainittakoot, että 2,5h kenraaleja seurattuani (ja osallistuttuani) olin ottanut 150 valokuvaa... Nähtävää siis riittää, taatusti)

pps. Joaquim, we miss you!

torstai 26. toukokuuta 2011

Tanssinäytöksen huumaa

Koko shown oma suosikkiryhmäni vaatetuksen perusteella, teatteritanssi 1
Tanssikouluni kevätnäytösten aika on jälleen täällä! Omani oli eilen, ja tässä hieman fiiliksiä sieltä. Joku tuossa mainitsikin, että "Vieläkö sä siellä esiinnyt?!?! Sähän olet ollut siellä vaikka kuinka ja kauan!". Niinpä! Tanssi ei ihan noin vain lakkaa viehättämästä ja esiintyminen on mukavaa.

Bollywoodin loistetta, esittäjinä show 2 ryhmä

 
Tänä vuonna tanssikoulullani on kolme näytöstä, joista tähän versioon oli laitettu "aikuiset" eli yli 16-vuotiaat. Tänään on vuorossa kisaryhmien näytös ja lasten ryhmät kahdessa eri näytöksessä. Toki aina mukana on muutama esitys ristiin toisten esityksistä, jotta katsoja näkee vähän muutakin kuin valitsemansa luokan esityksiä.

Contemporary jazz 1-ryhmä

Tanssiesityksiä on harjoiteltu ja luotu vähintään tammikuusta ja sitten ne ovat ohitse muutamassa ohi vilahtavassa minuutissa. Tavallaan harmi, mutta kuuluu oppilasnäytösten kanssa asiaan. Esiintymispaikalla on ensin kenraali, jossa testataan lavapaikat ja asut tehden koregrafia kertaalleen läpi. Useasti tanssit ovat sellaisessa putkessa, että ne joilla on monta tanssia eivät ehdi vaihtaa välissä vaatteita (ks. kuva). Tämä johtaa jännän näköisiin esityksiin kun yksi tanssii alkkareissa ja toinen täydessä tällingissä :)
kenraaleissa neljää eri asustusta: oikeaa, melkein oikeaa ja kahta eri edellistä tai seuraavaa tanssia edustavaa pukua :)
Samasta tanssista toinen kohta. Show-ryhmä kyseessä.
Ja vielä yksi kuva!
Itselläni oli kaksi esitystä ja perinteen mukaan munasin täydellisesti kenraalissa ja sitten jostain keräsin itseni näytökseen ja tanssin parhaat vedot tansseista. Katsomossa nauttimassa olivat äitini, tätini ja ihana ystäväni Katja. Katjan kanssa treffattiin nopeasti näytöksen jälkeen ja sain kiitoskukkasen!!! Ihanaa saada jotain niin kaunista, yllättävää ja ihanaa tuolta pulppuavan iloiselta ystävältäni. Äidiltä en saanut tänä vuonna leipää, mutta lämpimän halauksen ja onnittelut näytöksen jälkeen.
Teatteritanssiryhmämme soolo-esiintyjä piruetin pyörteissä
ps. Tapasin muutamia vanhempia jotka tiesivät tuossa SM-kisoissa nilkkansa teloneesta tytöstä. Järkytys oli toki ollut suuri koko joukkueelle, mutta nilkka on siis "vain" murtunut ja tulee kuntoon ajan kanssa.
Kiitoskukkanen!!!!