Olen jo pitkään halunnut udella teiltä lukijoiltani asioita, ja koen tilaisuuteni koittaneen!!! Arvonta suoritetaankin tällä kertaa tähän kirjoitukseen kommentoineiden kesken. Haluan kuulla onnistumistarinoita. Päivän pienistä iloista, elämän muutaneisiin projekteihin. Mikään ei ole liian pieni asia hehkutettavaksi eikä isoja urakoita sovi jättää vakan alle hautumaan. Eli rustaa kommenttiin pieni tarina siitä miten sinä onnistuit. Lisäksi mukaan on hyvä laittaa yhteystiedot. Helpoiten tämän teet, kun ensin kirjaudut julkiseksi lukijaksi, ja sitten tätä profiilia käyttäen kirjoitat kommenttisi.
Aikaa osallistua on tämän viikon loppuun, 4.9 sunnuntaihin klo:21.00 asti. Tämän jälkeen suoritan arvonnan kommentoijien kesken. Julkistan voittajat sunnuntai-iltana.
ps. Arvotaan siis kirjapaketti, jossa kaksi Keventäjät palvelun huippuhyvää kirjaa. Voit lukea arvostelut kirjoista täältä ja täältä.
pps. Jos kirjautumisessa/ kommentoinnissa on ongelmia, koita IE:n sijasta chromea tai mozilla firefoxia. Ovat ilmaisia, ja toimivampia kuin tuo internet explorer
Olen aikoinaan, nuorena, kauan kauan kauan aikaa sitten, harrastanut kilpaurheilua, mutta lopettanut sen vuonna 1999. Ajatuskin kilpailemisesta on tuntunut pahalta sen jälkeen ja edelleenkin vieroksun ajatusta, että joku muu suunnittelisi harjoitteluohjelmani ja joutuisin orjallisesti niitä noudattamaan. Kesällä satuin kuitenkin lukemaan jutun Sport-lehdestä, että triatlonista järjestetään ihan siedettävän mittaisia matkoja ja innostuin hurjasti.
VastaaPoistaPäätinkin ottaa triatlonin tavoitteekseni ja kokeilla miltä tuntuisi olla mukana kilpailussa, jossa otetaan ihan aikaakin. Kävin juoksemassa ja pyöräilemässä ja kasvatin kuntoani kisaa varten. Uinti oli juuri se laji, jossa nuorena kilpailin, mutta jota kohtaan olen kasvattanut turhaankin inhoa vuosien aikana enkä ole vuoden 2006 jälkeen eksynyt altaaseen uimaan matkaa. Juoksuun ja pyöräilyyn tiesin kuntoni riittävän ja pärjäävän niissä kohtalaisesti, mutta uinti epäilytti.
Kisojen jännittäminen alkoi perjantaina kaksi päivää ennen kisaa. Olin suunnitellut meneväni uimaan vihdoinkin, mutta keksin koko ajan syitä miksi en. Lopulta kävin juoksemassa ja sain sillä lievitettyä jännitystä. Kisapäivä tuli sunnuntaina ja huomasin suhtautuvani siihen kohtuullisen rennosti, mutta tietyllä tapaa hyvin samaan tapaan kuin nuorena. Tavoitteeni oli selvitä triatlonista (minimatkat 300m+10km+3km) ja antaa parhaani suoritukselle eli aikatavoitetta en ottanut lainkaan.
Uintia edelsi upea tsemppaus kisojen henkilökunnalta, joten jännitys hälveni ja kanssakisaajatkin olivat hyvillä mielin liikkeellä.
Altaassa pinkaisin kunnon liu'ulla muista ohi ja se oli juuri oikea liike, sillä sain sillä mukavan etumatkan enkä juuttunut ihmismassaan (40 henkeä kerralla altaassa). Vanhan uimarin tekniikka löytyi sittenkin ja pidin täpärästi johdon uintiosuuden loppuun asti.
Uinnista pyöräilyyn vaihto oli kamala ja vaatteiden pukeminen vaikeampi operaatio kuin koskaan... Vaihtopaikan kassia pakatessa olin myös jännittänyt niin, että unohdin kassista sukat eli kauhistutti jo etukäteen miten jalkani selviäisivät pyöräilystä ja juoksusta ilman niitä. Ja onni kävi, että en edes lopulta huomannut niiden puuttumista! :)
Pyöräily meni rutiinilla ja pidin oman eräni johtopaikan loppuun asti. Juoksu tuntui inhottavalta ja toisella kierroksella eräläinen vetikin minusta ohi ja pinkaisi noin minuutin keulan. Mutta siitäkin selvittiin, hirveän ylämäen kautta vihdoin maaliin!
Vaikka kisa olikin leikkimielinen ja matkat lyhyet, koen onnistuneeni siinä, sillä vuosien kilpailutauon jälkeen voitin itseni ja uskaltauduin mukaan ja sain todistettua myös itselle, että noinkin pitkän tauon jälkeen minusta saa edelleen kuorittua sisältä urheilijan. Tuloskin (36. sija 302:sta) hymyilyttää. Ensi vuonna uusiksi!!!
Siitä on nyt 10 vuotta, kun pääsin ylioppilaaksi. Sitä ennen ostetut vaatteet ovat siis olleet kaapissa yli kymmenen vuotta. Yhtä pitkän ajan olen hokenut "joskus vielä mahdun".
VastaaPoistaSyksyllä 2009 alkoi prosessi, joka vuoden 2010 loppuun mennessä poisti 20kg elopainoa vartalostani, ja nyt ne ovat edelleen poissa. Nuo vaatteet eivät nytkään sovi, nyt ne ovat jo liian suuria ja pyörivät päällä. Koen että voisin sanoa, "ONNISTUIN!" (Ei se keventäjien kirja silti turhaksi jää, vielä on 5kg pudotettavaa!)
Olin nuorempana innokas liikkumaan, mutta opiskeluaikana liikkuminen jäi liian vähiin, ruoka maistui liian paljon ja painoa tuli lisää... liikaa. Valmistuttuani tein päätöksen elämänmuutoksesta, aloin taas liikkumaan säännöllisesti ja pudotin n. 15 ylimääräistä kiloa.
VastaaPoistaNyt sitten olenkin jumppahullu ja kilot ovat pysyneet poissa jo useamman vuoden ajan. :)
Pienillä muutoksilla aloittaen olen huomannut, että elämäntapamuutokset lähtevät parhaiten rullaamaan. Jos kaiken koettaa kerralla muuttaa, niin helposti urakan suuruus uuvuttaa alleen. No, itsellä toki kilot ja elämäntavat ovat vaihdelleet ja vaihtelevat, kevät ja kesä on aktiivista aikaa, jolloin huomaamattaankin liikkuu enemmän ja syö paremmin.
VastaaPoistaEsikoisen synnyttyä olen oppinut nauttimaan kärrylenkkeilystä säässä kuin säässä. Erityisesti talviliikunta on ollut aiemmin superinhokki. Perusaktiivisuudella on karissut huomaamatta 20 kiloa ja matka jatkuu.
VastaaPoistaNiinä vuosina kun lapset olivat pieniä ja raskauskilojakin oli tiputettavana parin vuoden välein, sain kiloja karsittua ja pidettyä kurissa juuri tuon Heidinkin yläpuolella kuvaileman perusaktiivisuuden myötä. Vaikka pieniäkin juttuja, mutta jotain.. jos ei ehdi lenkille tai salille niin sitten ihan vaan 5 minuutin pihalla pyörähdys. Pääasia ettei päänuppiin jää soimaan ajatus ettei minulla ole kuitenkaan aikaa ja turhaa on yrittääkään saada "omaa aikaa" puristettua itselleen.
VastaaPoistaOlen lukijasi, vaikka nyt taas jostain syystä en pääse kirjautumaan sisälle, bloggeri tökkii... no, en oikeastaan voi kertoa mitään erityistä onnistumistarinaa, paino ja kunto vaihtelevat hieman, mutta olen määritellyt itselleni vaihteluvälin jossa voi liikkua. Kun yläraja alkaa tulla lähelle, niin silloin yleensä lisään liikuntaa. Liikunnan lisääntyminen liki automaattisesti korjaa minulla myös ruokailutottumuksia. Kumma juttu, mutta näin se minulla toimii.
VastaaPoistanikoladeus: Eikös se onnistuminen ole silloin se, että olet löytänyt asian joka itselläsi toimii ja pitää hommat pyörimässä? :) ps. Ja ainakin minulla tuo kommentti näkyy kirjautuneen ihmisen kirjoittamana :)
VastaaPoistaTavoitteenani on painonpudotus. Ongelmani on syöminen - vääränlainen sellainen. Päätin muuttaa elämäni ja halusin aloittaa sillä että saan taas liikunnan mukaan elämääni. Aloitin noin puolessa välin tammikuuta 2011 (tammikuun uuden elämien jälkeen). Aloitin käymään työpaikan tarjoamilla liikuntatunneilla: circuitissa ja zumbassa. Pilates oli kuulunut ohjelmaani jo pidemmän aikaa. Lisäksi päätin jatkaa työpaikan sählyä, joka satunnaisesti on ollut ohjelmassani. Lopputulemana harrastan nykyään erittäin mielelläni 4-6 krt/viikossa liikuntaa tunnin kerrallaan. Joinain päivinä on pari reeniä, yleensä yksi. Olen saanut liikunnan takaisin osakseni arkea. Nykyään päivä ilman liikuntaa aiheuttaa levottomuutta, ei pakkoa vaan levottomuutta.
VastaaPoistaAluksi paino tippui muutaman kilon, mutta se on tullut takaisin - eli painotavoite ei todellakaan ole mennyt niin kuin toivoisin. Seuraava askel on ruokavalion korjaaminen, little by little. Aamupala on jo kunnossa, samoin ruokailut n. 14.30 saakka päivällä, mutta sen jälkeen ongelmat alkavat. Lisäksi veden juominen on parantunut, nykyään n. 2 l menee päivässä, siitä kiitos bloginpitäjälle ;)
En aio ottaa stressiä aiheesta, mutta toivo on kova.