perjantai 1. heinäkuuta 2011

Upea lounasreissu ja loma voi alkaa

Taivaan sini
Loma on virallisesti täällä ja voin riehua kuulien, gymstickin, lenkkareiden ja simmareiden kanssa vapautuneesti tulevat viisi viikkoa. Viimeinen työviikko taitettiin pääosin pyöräillen ja fiilistellen keliä. Syntyi päivänä muutamana paras idea pitkään aikaan. Päätettiin mennä torstaina pitkälle lounaalle, eli Viikinsaareen ja takaisin omaa evästä nauttien. Voin suositella todella lämpimästi, vaikka tämä tiesikin hiukan pidempää päivää konttorilla, kun puolituntinen lounastauko kului kolminkertaisesti risteillessä.

Minä kannella :)
Mukana lounaalla olivat kummipoika Elias (reilu 6kk ikää), Eliaksen äiti Heidi ja lounasidean äiti Katja. Seuraavaksi esittelyssä lounaat. Jokainen selitteli, että mukaan oli sattunut vähän mitä sattui, mutta hyvin upposi laivan kannella istuksiessa syöjiin ruuat. Ainut, jonka eväät vähän ehkä itseä säälittivät oli Elias, kun kassista löytyi vain vettä ja maissinaksuja. Ei tuntunut poikaa haittaavan, joten eiköhän kaikki ollut ihan ok.

Määränpää
Heidillä oli mukana paprikaa, kurkkua, karjalanpiirakka ja keitetty kananmuna. Aika vähäkalorista, ja nopeasti syötävää. Katjalla oli salaattipohja, jossa oli mm. hunajamelonia. Annoskateus iski, kun purkista kaadettiin päälle pähkinärouhetta. Kuulemma kananmuna oli jäänyt keittämättä, joten näppäränä tyttönä Katja oli noutanut paistetun kananmunan aamulla työpaikan ruokalan aamiaselta. Itselläni oli salaattia, jossa oli salaattijuustoa, pähkinäsekoitusta (joka vettyi yön aikana jääkaapissa), ananasta ja muutama viipale kalkkunaleikkelettä. Tarkoitus oli maistaa säilykelohta, mutta joku jätti purkinavaajan kotiin. Jälkiruuaksi olin väkertänyt meille maitorahkasta, maidosta, chia-siemenistä ja persikasta smoothien. Ei ehkä ihan uskomattoman hieno makuelämys, kun kylmälaukussa ollut smoothie oli inasen lämmennyt. Noh, ensi kerralla paremmalla onnella.

Heidin eväät
Omat eväät

Katjan eväät
Retken ainoan herrasmiehen eväät

Maisemat olivat upeat, seura mahtavaa ja lounas kerrankin todella virkistävä. Ei puhuttu sanallakaan töistä, vaikka kuulemma pitkät business lounaat ovat juuri sitä varten :)

1 kommentti:

  1. Jep, ilma oli kaunis, seura oli hyvää, ruuat oli maukkaita. Uskomattoman ihana mini-loma keskellä päivää kauniilla Pyhäjärvellä. Ehdottomasti koettava vielä elokuussakin lomien jälkeen :) Ja smoothie oli myöskin oikein hyvää, jälkkärinhän olinkin ite unohtanut :D
    Katja

    VastaaPoista