maanantai 1. elokuuta 2011

Keikalla rokkaamassa - urheilua se on tämäkin!

Kävin lauantaina Teivon Kuninkuusravien jälkimainingeissa järjestettyä Eppujen keikkaa katsomassa. Olen haksahtanut isoveljeni luukuttamaan Eppujen musaan joskus pienempänä, vaikka muu suomirock ei oikein uppoakaan.

Kaikki hitit, jotain uudemmilta levyiltä ja jotain uran alkutaipaleelta. Ihan kelpo setti.
Parin tunnin jorailu keikalla, hankalissa kengissä ja hieman haasteellisessa maastossa on kuulkaa urheilua. Pohkeissa tuntui niin, että aamulla oli jopa pakko hieman venytellä täsmävenytyksiä. Säären etuosat ovat niin kipeät, että tuntuu kuin olisin juossu korkkareillani muutaman kilometrin lenkin. Vaan ei haittaa, koska oli kivaa ja mukavaa sekä hauskaa :)

Viimehetken tunnelmointeja
Paras biisi minulle tällä keikalla oli ehdottomasti "Urheiluhullu". Seuraavassa sanat, jotta muutkin kuin Eppuja tuntevat tietäisivät miksi.

Punttisalin hämärään toisten lähdettyä jään ja huokaan
kuinka kummia ajatuksia päähäni tuokaan
tuo toiveeni ainoa, että olla saampi
nuorempi ja laihempi ja lihaksikkaampi
Vaikken sitä julkista, katson lätkää ja pelaan sulkista 
Must on tullu urheiluhullu
must on tullu urheiluhullu
must on tullu urheiluhullu
must on tullu (urheiluhullu)
Elävästi muistan kuinka velttoilin silloin
nuorempana aamuin sekä päivin sekä illoin
Luin Sartrea, Nietzscheä, Hegelia ja Kanttia,
se oli kyllä tavallaan kovin intresanttia
että toiset vei naiset, oli jokaisella heili, ne näet urheili.
Must on tullu urheiluhullu
must on tullu urheiluhullu
must on tullu urheiluhullu
must on tullu urheiluhullu
Ennen uskoin älyn voittoon,
oli tapanani lueskella filosofiaa aamunkoittoon
Kunnes paikalle tuli kas, sulkapallokuningas
sano minulle huhuu, se on liha joka puhuu
ja se meidät yhdistää 
Kerran menin ravintolaan, sieltä naisia saa
mut ne katsoivat vain yhtä jääkiekkoilijaa
Silloin minäkin päätin pakaroistani näistä
tehdä niin isot, että silmät putoilevat naisten päistä
Must on tullu urheiluhullu
must on tullu urheiluhullu
must on tullu urheiluhullu
must on tullu urheiluhullu
Ennen uskoin älyn voittoon
oli tapanani lueskella filosofiaa aamunkoittoon
Kunnes paikalle tuli kas, sulkapallokuningas
sano minulle huhuu se on liha joka puhuu
ja se meidät yhdistää.
Must on tullu urheiluhullu
must on tullu urheiluhullu
must on tullu urheiluhullu
must on tullu urheiluhullu
ps. HeiaHeia palvelusta löytyy urheilulajina "Rocking", joten sen TÄYTYY olla urheilua. Eikös? 

1 kommentti:

  1. On! Heidi sen sieltä mulle ystävällisesti osotti ja minä sitä ystävällisesti käytän keikoilla käydessäni :D Tsippadui ja näkyillään!
    ---
    kele tätä kommentointia taas.

    VastaaPoista