Hikeä, kramppeja ja rankkasade - Pirkan pyöräily 2012

Nonniin, raporttia pyöräilystä on saatu odottaa tähän aamuun asti, koska eilinen meni pyöräilystä kotiuduttua pitkään suihkuun, ruoan syömiseen ja nuokkumiseen.

Oli aivan karmeaa ja toisaalta upea tunne suoriutua jostain tuollaisesta käytännössä harjoittelematta. 134km oli lähes alusta lähtien silti tuskaisaa. Ensimmäinen taukopiste sijaitsi 30km kohdalla ja viimeiset 10km ennen sitä oli pelkkää ylä- ja alamäkeä. En vaan kertakaikkiaan saanut vauhtia alamäestä hyödynnettyä ylämäessä ja tuntui todella tahmealta.

Rusinaa, vettä, urheilujuomaa ja oman kassin raakasuklaata sekä pähkinöitä naamariin ja matkaan. Vaihdoin minä kevyemmän takinkin tässä kohtaa päälle. Ilma oli sadetta enteilevä ja hiostava. Toisaalta ehkä parempi kuin suora auringon räkitys.

Klassikon reittikartta, lainassa täältä

2km ekan taukopisteen jälkeen totesin, että olisi pitänyt käydä sittenkin vessassa 2km sitten... Huokaus! Noh, enää 26km seuraavalle pisteelle, tai hätätilanteessa uhrautuminen puskapisulle. Topi erosi porukastamme tässä kohden, koska oli kokoajan monta metriä edellä. Itse olin se pahnan pohjimmainen, eikä nuo mäet ainakaan helpottuneet. Terhi koitti auttaa mäissä laskemalla vieressä, mutta lopputuloksena todettiin, että Terhin pyörä vaan rullaa paremmin.

Kurusta on jostain syystä viimeinen valokuva. Sitten on keskittyminen mennyt täysin ruokaan ja juomaan sekä vessajonoihin. Kurussa oli tarjolla banaanin makuisia hiilari + proteiini patukoita. Seuraava etappi vietettiin röyhtäillen banaanin makuisia röyhtäyksiä. Yök.

Terhi ja Kurun huoltopiste

Muroleeseen oli vain 17km, ja perillä odotti ihanalla hymyllä tarjoiltu mustikkakeitto. Tässä kohden on mainittava, että ohitse oli mennyt useampi tavoiteaikainen maantiepyöräjoukkio, jotka tulivat 217km lenkiltä. Hämmentävää kuunnella iloista rupattelua porukalta joka porhaltaa reilusti lujempaa kuin itse ikinä kuvittelisit pystyväsi. Ihan kuin he vain olisivat sattuneet pyörien päälle rupattelemaan niitä näitä.

Muroleesta edellemme lähtivät kolmella jopolla matkaa taittavat nuoret miehet. Iso kunnioitus heille, kolmella vaihteella edeten näytti silti naurattavan ja olevan rentoa huristella. Muroleesta lähti ehdottomasti mäkisin osuus ja alkoivat minun jalkakrampit. Kiitos luojan Terhin suolarakeiden ja tsempin selvittiin eteenpäin. Tällä pätkällä törmättiin myös rullaluistimin etenevään mieheen. Hänkin oli aivan kuitti, mutta sinnikäästi vain eteenpäin. "... Ja mä vielä maksan tästä!" -kommentti kitetty erään mäen päällä meidän molempien tuntemukset.

Reitti profiili (koko 217km reissulta, josta Mutala oli ensimmäinen meidän reitin huoltopiste)

Terälahteen tultaessa ajattelin, että nyt tiedän maaston ja taatusti pärjään eteenpäin. Mäkiä ei ole lähes nimeksikään verrattuna edelliseen pätkään. Tällä pätkällä silti taukopisteestä lähdön jälkeen koettiin uskomattomin jalkakramppi noin 500m pätkän jälkeen. Terhi oli viisaasti siirtänyt suolat taskuun ja ajoi minun takanani. Noh, suorastaan kourallinen suolaa, venyttelyä, hiljaa mielessä sadattelua ja uskolliset toverit huolestuneen oloisina. Matka jatkui krampin liennyttyä.

Lähdössä oikeasti vain jännitti

Vihdoin Eerolan suoran kohdalla se iski, sade. Vettä tuli niinsanotusti ihan maahan asti, ja minun kevyempi takkini ei todellakaan kestä yhtään vettä. Kengät olisivat kestäneet hetken, ja housutkin elleivät olisi jo valmiiksi olleet sisältä hiestä märät. Mutta sitten housun puntti alkoi uittaa kengän sivuitse kenkään vettä ja hetken päästä kengät kelluivat. Noh, mitäs tuosta! Sade taikoi hetkeksi vapauden hengittää nenän kautta. Allergialääkitys ei meinaan purrut täysin, ja koko alkumatkan olin joko räkinyt tai hengittänyt pääosin suun kautta.

Aitolahden kohdalla olisi jopa voinut jättää pysähtymättä, mutta onneksi mentiin sinnekin niin Terhi (uljas apurini) pääsi hänkin pissalle. Minä sain vedettyä viimeiset suklaat ja rusinat sekä omaa palkkariani. Sitten enää Terhin sanoin "viimeisiä itkuja vaille valmis". Taukopisteen ajaksi sade oli tauonnut, mutta pian se Tasanteen kohdalla liittyi taas seuraamme. Noh, parempi sillä hetkellä kun minusta vielä tuntui siltä että selviän maaliin eikä silloin kun olo tuntui aivan onnettomalta.

Lopulta maalissa satoi edelleen kaatamalla vettä. Nappasimme mitalit, hyvästelimme toisemme ja minä lähdin tavaroineni pyöräilemään kotia kohden. Huh! Olipahan elämys. En voi suositella harjoittelematta kenellekään :)