lauantai 29. syyskuuta 2012

Dance live!

Tehän tiedättekin että tanssi on intohimoni ja kavereiden kannustus toinen nimeni. Siispä Dancen livelähetyksiin selvinneitä kavereita kannustamaan kävi tieni torstaina. Toinen yhtä tärkeä motiivi oli opettajamme Joaquinin tekemä koreografia joka avasi livelähetysten sarjan. Piti mennä katsomaan miltä homma näyttää ja halaamaan miestä ennen ja jälkeen shown.

Tuottaja (tai joku) lämmitteli yleisöä
Kun päästiin paikanpäälle ja katsomoon asti huomasimme, että Joaquinin läheisyyteen ei enää mahtunut istumaan. Tuotantoyhtiö oli ilmeisesti halunnut hieman valikoida henkilöitä miehen ympärille, ja koska kukaan meistä ei ollut alle 15-vuotias jäimme kauksi keskelle taakse. Äärimmäisen hyvät paikat seurata tansseja, ja kyllä me Jokelle heiluttelimme onnistuneesti :)


Avauskoreo oli huikaisevan seksikäs ilotulitus. Lähimaastossa istuneita 10-vuotiaita tyttöjä ei tuntunut häiritsevän, eivätkä heidän vanhempansakaan tuntuneet vaivautuneilta. Miksipä siis muuta kuin hillitöntä hurrausta ja väsymätöntä taputusta. Upeaa taitoa, vauhtia, asennetta ja täydellisesti toimivaa televisioviihdettä. Kyllä Joaquin tietää mitä tekee. Musiikkivideokokemus rapakon takaa näkyy työn jäljessä.

Paparazi tositoimissa :)
Uudessa systeemissä vain neljä paria kahdeksasta nähtiin ekassa livessä. Onneksi omat tutut olivat pääosin näissä neljässä parissa. Vain kursseilta tuttu opettaja Haza esiintyy vasta seuraavassa livessä parinsa kanssa. Oli taitoa, inhimillisyyttä, iloa ja herkkyyttä. Rakastin jokaista hetkeä.

Mainoskatkoilla ehti ottaa valokuvia
Shown päätyttyä käytiin kirkumassa etäältä tanssijakamuille pressin piirittäessä heidät. Joaquinin kanssa poseerattiin parit kuvat ja sitten päästettiin hänetkin lehdistön tentattavaksi. Matkan oli tarkoitus jatkua heti kotiin Tampereelle, mutta jotenkin kävi niin että afterpartyissä piipahtaminen alkoi koko autoseuruetta houkuttaa.

Tähtikoreografi Joaquin <3
Nopea kieppaus tähtikoreografimme kanssa hotellilla ja sitten pippaloihin. Olin ottanut mukaan kaksi vasemman jalan mustaa saapikasta. Olin siis pippaloissa lenkkareilla joilla autonajaminen sujui helposti, mutta näyttävyydestä hieman tingittiin... Noh kerrankos sitä!

Odoteltiin tanssijatähtiä ja meinattiin jo luovuttaa kunnes törmättiin koko joukkioon ovella. Kirkunaa, rutistuksia, tasajalkahyppelyitä, hymyä, naurua, hetkellinen hiljaisuus ja lisää halauksia. Voi kun toivon, että ystäväni pärjäisivät kisassa pitkälle, pääsisivät kiinni unelmaansa ja saisivat elää sitä. Tsemppiä ihan jokaiselle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti