Koetanssi ja uusia kollegoja

Tänään oli ihana päivä. Tapasin vinon pinon uuden uutukaisia kollegojani Leidillä. Tulen hehkuttamaan vielä erikseen tuota Leidi taivaltani ja siihen liittyvää unelman toteutumisia. Nyt tyydyn toteamaan, että olen löytänyt kodin. Ihania ihmisiä, panostusta ammattitaitoon, uskoa inhimillisyyteen ja todella hyvää fiilistä.

Pikainen visiitti henkilökuntapalaveriin ja sitten täristen jännittämään Hip Hop Houselle. Joaquinin kehitysryhmään pyrkimässä oli hieman vajaa 50 tanssijaa. Minä pyrin parikymppisten joukossa kehitysryhmään vaikka olen 31v. Ihan tosissani haluan panostaa oppimiseen, omaan tanssiin ja ryhmässä kehittymiseen. Ikä on vain numero, ja jos ei anna sen häiritä eivät muutkaan pidä sinua vanhana tai yli-ikäisenä.

Se että pystyy antamaan itsestään tuollaisen yleisön edessä ei tule itsestään. Pitää tietää sydämessään mitä haluaa, ja tietää että se on okei. Parikymppiset täydelliset tanssitjat ovat omalla tavallaan pelottavia. Toisaalta he herättävät minussa tunteen, että "perhana, kyllä tämäkin vanhus vielä pystyy!".

Kuvat kesän tiiviskursseilta

Veljen lapsi, jolle minä olen täti, oli pyrkimässä samaan ryhmään. Mietin aikoinaan, voinko harrastaa samassa koulussa tai ryhmässä hänen kanssaan. En tietenkään tahdo olla kenenkään etenemisen hidasteena, olla se joka ei älyä luovuttaa ajoissa. Nämä jutut on puhuttu läpi veljentytön kanssa, ja sovittu että tädillä on oikeus tavoitella unelmaa.

Joaquin on ihana opettaja, ja sai olon rennoksi olemalla oma rakastava itsensä. Kertomalla kuinka paljon häntä oli jännittänyt sama tilanne, vaikka luulisi ettei hänellä ole mitään jännitettävää. Lopuksi hän vielä purki tilannetta sanomalla, että voi olla että hän olisi valinnut toisin jos kokeet olisivat olleet huomenna. Omalla tavallaan hän kertoi, ettei kannata lopettaa yrittämistä vaikka osa meistä taatusti saa lopputulokseksi "Ei kiitos tällä kertaa".

Maanantaina nähdään miten minun kävi tällä kertaa. Aiemmin olen sekä päässyt että jäänyt varasijalle erilaisiin ryhmiin hakiessani. Tärkeintä on silti aina yrittää. Taannoisen musikaali auditionin missattuani olen edelleen vähän harmissani. Siitä, että yritti mutta ei päässyt on helpompi päästä yli kuin tunteesta ettei edes uskaltanut yrittää.