perjantai 19. heinäkuuta 2013

MoveMe kokkaa - Tomaattikeitto

Tiedättehän sen kun on niitä ruokia joista ette muka ole koskaan tykänneet ja sitten kuitenkin ne on aina kiehtoneet? No mulle tällainen on tomaattikeitto. Ja nyt kun on tuo ihana Gizmo blenderi, niin johan kuulkaa passaa surautella vaikka tomaattikeittoa. Jaan seuraavaksi ohjeen ja kerron suoraan että ihan suorilta ei kande sitä noudattaa. Tuli todella lirua keittoa! 

Tomaattia riittävästi
Chiliä vain puolikas
Mutta ette usko kuinka pitkään googlasin reseptiä, jossa keitto olisi tehty oikeista tomaateista valmispyreen sijasta. Lisäksi ohjeesta piti poistaa paprika, kun mies ei sitä voi sietää. Ei hän sitten keittoa tosin maistanut, mutta ajatus oli kaunis :)

Bataatti muuttaa keiton väriä kellertävämmäksi, mutta tekee siitä samalla ruokaisemman.


Ainekset
  • Tomaattia n. 6kpl
  • Bataattia n.150g
  • Sipulia 2kpl
  • Valkosipulia 3-4 kynttä
  • Chiliä joko kuivattuna tai tuoreena
  • Kasvisliemikuutio
  • Tuoretta basilikaa (reilusti) ja muita yrttejä maun mukaan
  • Suolaa, pippuria ja muita perinteisiä mausteita
  1. Keitä tomaattilohkoja, bataattia ja pienemmäksi pätkittyjä sipuleita kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä. Tässä kohden kandee miettiä se nesteen määrä tosi hyvin, ettei keitosta tule ihan mehun paksuista. Itsehän vedin ronskisti suunnilleen litran vettä, ja se oli ihan liikaa.
  2. Kun kaikki kypsennetyt ainekset alkavat olla todella kypsiä nappaa koko komeus blenderiin, ripsi päälle tuoreet yrtit ja SULJE TUKEVASTI blenderin kansi. Tässä ihan oikeasti tarkkana kun porkkana ja varotoimenpiteet käyttöön. Nakatessasi kuuman tomaattikeiton käyntiin blenderissä uhkaat keittiöjumalia ja mahdollisuuksien mukaan löydät itsesi kohta tulikuumasta tomaattimössöstä jota on pitkin kattoa ja seiniä. Näin ei käynyt allekirjoittaneelle, mutta läheltä liippasi. Gizmon kannen keskiosa oli lukossa, mutta muovin läpi käteen huokuva yllättävä kuumuus sai melkein irrottamaan otteen kannesta, jota ei voi lukita. 
  3. Kun blendaus on suoritettu, lisää tarpeen mukaan maistellen suolaa ja pippuria ja muita mausteita.
  4. Tarjoile esim. raejuuston kera ja maiskuttele menemään.
Tässä se niinku sit porisee
Koko annoksessa on kaloreita 351kcal, josta 
proteiinia 14%
hiilihydraattia 72% ja 
rasvaa 14%. 

Annoksesta riittää vähintään neljälle syöjälle, vaikkakin riittoisuus riippuu veden määrästä ja syöjien nälkäisyydestä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti