torstai 11. heinäkuuta 2013

Pyhäjärven kierros pyöräillen

Maanantaina kävin hyvässä seurassa kiertämässä Pyhäjärven kierroksen. Samalla reissulla geokätköilyguru johdatteli meidät yhdelle geokätköllekin, pyynnöstä :) Sai Terhikin tutustua tähän lajiin samalla. Mietittiin että lasten kanssa homma voisi olla aika huippua. Ehkäpä kuulen raportteja myöhemmin.

Lähtötunnelmat "idyllisellä" Takon soutajien parkkiksella
Mää kanssa kuvassa, hymyily on taitolaji :)
Näitä sitten piti seurata....
Vaikka Pyhäjärven kierros on kartalla mitattuna 31km, me teimme yhteensä 45km lenkin kun matkaan lasketaan kotiutuminen ja noin 10km eksyminen :) Ehkä muutamassa kohtaa puuttuu opasteita niin että tyhmäkin tajuaisi. Noh, nyt voin sanoa että tiedän mistä reitti menee. Ensimmäisen eksymisen jälkeen jokaisessa risteyksessä, jossa opasteet puuttuivat lähetimme tähystäjät molempiin suuntiin emmekä luottaneet siihen että suunta on oikea ja lappuja tulee kyllä kohta vastaan. Ensimmäisen eksymisen myös korvasimme menemällä löytyneiden lappujen mukaan takaperin löytääksemme kohdan jossa olimme ajaneet harhaan. Hyvä että mentiin, oli nättiä maisemaa joka olisi jäänyt muuten näkemättä.

Taukoeväät, omnom!
Maasto reitillä on suurelta osin surkeaa asfalttia tai hyvää hiekkatietä, joka oli ottanut osittain osumaa edellisistä rankkasateista. Kun kiertosuunta oli myötäpäivään tulevat Pispalan harjujen ylämäet vastaan vasta loppupuolella ja alussa saa viiletellä Pirkkalan kauniissa maisemissa. Oli paikkoja joissa en koskaan ollut käynyt, vaikka kuinka on Pirkkalaakin tullut koluttua. Ja kesällä kaikki on vaan niin kaunista!

Geokätköilyä, kuva tahallaan blurrattu vielä entisestään :)
Reitti sopii hyvin perheen pienimmillekin, kunhan hommaa tauotetaan ja juotavista ja syötävistä pidetään huolta. Meillä meni eksymisineen kaikkineen jotain kolmisen tuntia, mutta reilusti nopeamminkin hommasta selviää. Lasten kanssa ehkä hitaammin? Autotiellä ei tarvinnut ajaa kuin muutamissa paikoissa ja niissäkin vastaan tai ohitse ajoi maksimissaan kaksi autoa. Erittäin turvallista vaikka pienimmäisen ajokyvyt vielä hetkittäin mutkittelisivat.

Välitankkaus pyörälle myös
Matkassa mukana oli perus työmatkapyörä, iäisyyksiä vanha kippurasarvinen (toim. huom. etopeli!) ja minun Meridani lukkopolkimin. Kaikilla pääsi, mutta minä taluttelin parit hiekkaiset ylämäet kyllästyttyäni kuviottomilla renkaillani sudittelemaan sannassa paikoillaan. Peruspyörällä pärjää siis hienosti, maantiekiitureiden reitti tämä ei ole.

Pyynikin harjulta maisemaa
Pyörällä pääsee paikkoihin joihin ei koskaan muutoin tulisi mentyä. Oli hieno reissu, kiitos seuralle!

Yleisön pyynnöstä lisätään unohtunut linkki reittikarttaan:
http://www.tampere.fi/material/attachments/p/68hfGYI92/pyhajarven_maisemareitti.pdf

ps. Tero: olen sulle auki pit stopin pullan ja limpparin. Julkisesti myönnetty on melkein maksettu, palataan asiaan pian :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti