sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Sauvakävelyä ja tekniikkaa

Kävin ohjelmani mukaisella pitkällä ja rauhallisella sauvakävelylenkillä, vaikkakin naamaan vihlova tuuli ja pieni tihkusade eivät huutaneet luokseen. Lenkki oli kiva, ja aukaisi kuulaillessa ja ppergometrissa jumiutuneita takareisiä. Perään pitkät ja rauhalliset venyttelyt ja avot! Olen valmis nappaamaan pari palaa kakkua veljentyttären synttärijuhlissa ja ehkä illalla nykäisemään hölkkäreenin kuntosalin matolla. Kuntosalin matolla siksi, että nuo ulkolenkkarit pitää kuivattaa ensin ennenkuin niillä uudestaan lähtee. Lisäksi tuo jäällä juokseminen on idiotismia, jos tavoitteena on pitää nilkkansa kunnossa Extreme Runiin asti :)

Ei niin kovin herkullinen näkymä, mutta kivaa oli!
Katsellessani muutamaa kanssani viimaan ja tihkuun uskaltautunutta ihmistä heräsi ajatus jakaa sauvakävelyn tekniikkavinkkejä. Paras tekniikkasuoritus vastaantulijoista oli mummuikäisellä kulkijalla. Vahvaa, vauhdikasta ja vaivattoman näköistä. Tärkein tekniikkavinkki on hänen innoittamansa: Jos se tuntuu helpolta, se menee ihan oikein!

Sopivanmittaisen sauvan tunnistaa siitä että käsi jää 90 asteen kulmaan kun sauvaa pidetään suorassa kehon etupuolella. Itselläni on teleskooppisauvat tavallisten lisäksi. Ne ovat aika ässät matkalaukussa ja niihin on mahdollista yhdistää Gymstick vastuskuminauhat. Kuntosali lomamatkalla mukana, ei hassumpaa!

Sauvakävelyssä kädet ja jalat käyvät ristikkäispareina, eli niin että vasemman jalan astuessa törkätään oikean käden sauva jalan viereen. Kun jalka ponnistaa askeleen eteenpäin, tuupataan sauvakädellä kevyesti taaksepäin. Tärkeää on, että sauvaa ei tuoda jalan kärkeä edemmäs (ks. kuva alla).

Sauva tulee jalan viereen, ei milloinkaan sen ohitse.

Kun saat ristikäynnin sujumaan ja sauvat tulevat oikeaan kohtaan voit alkaa kiinnittää huomiota taakse jäävän käden asentoon ja puristusvoimaan. Sauvoissa on aina lenkit, joiden läpi käsi pujotetaan. Kun homma sujuu, voit päästää sauvan roikkumaan lenkistä aivan taka-asennossa. Tarkoituksena on välttää puristamasta sauvaa liikaa. Työnnä käsi silti taakse suoraksi asti.

Sauvan oikea pituus (huomaa käden 90 asteen kulma) ja takakäsi
rennosti kokonaan taakse ojentuen.
Hämärin, mutta toimivin ohje sauvakävelyyn on ollut tehdä se mahdollisimman laiskasti. Eli kädet menevät kuin unessa, puristavat minimaalisesti, eivät "jaksa" tökätä sauvaa ihan eteen asti. Kunhan et lenkillä lähde muuten unten maille, voi tätä mielikuvaa hyödyntää. Jos tunnet kipua olkapäissä, jännität käsiä liikaa ja tuot sauvaa liian pitkälle eteen. Rentoudu, ja sauvailun mukavuus aukeaa sinulle varmasti! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti