Suutarin lapsella ei ole kenkiä...

Tiedätte varmaan otsikon sanonnan? Se pätee ainakin tähän Personal Traineriin, ikävä kyllä. Tulin juuri juoksulenkiltä, joka maistui aivan karmealta ja teki varmaan enemmän halllaa kuin hyötyä ExtremeRun kunnolle. Polviin sattuu, aikatavoitteet jäivät saavuttamatta ja harmittaa niin, ettei veri kierrä.

Mikä meni pieleen?

• Lähdin juoksemaan hetkenä, jolloin olin hieman nälkäinen ja päivästä väsynyt
• Juoksin vaikka se ei alkuunkaan tuntunut hyvältä
• Juoksin "rangaistuksena" huonosta vauhdista ylitse alkuperäisen suunnitelman
• En huomannut, että aurinko paistoi ja oli ihanan lämmin vaan koin auringon räkittävän suoraan silmiin
• Lähdin suorittamaan juoksuohjelmani vaiheeseen nähden liian tiukan lenkin (ja siis ylitin senkin rajat harmistuksissani...)
• Juoksin yli sen rajan, jossa juoksu tuntui vielä siedettävältä. En jäänyt kaipaamaan lisää.

Olen hokenut asiakkailleni, että juoksu lähtee tuntumaan hyvältä vasta kun sitä tekee pitkään ja hartaasti eikä koskaan (siis KOSKAAN) juokse yli oman sietokyvyn vaan aina sen alle. Olen toitottanut, kuulostellut, maanitellut ihmisiä kuuntelemaan kroppaansa, huomioimaan muun elämän stressin ja jättämään tuhoon tuomitut lenkit välistä. Ja asiakkaat ovat saaneet upeita tuloksia! Ja sitten menen itse lenkille, hieman vihaisena, väsyneenä ja nälkäisenä.

Noh, olkoot tämä varoittavana esimerkkinä teille. Lupaan ja vannon, että huomisaamuna teen kiltisti aamulenkin ja kahvakuulailen hieman aamutuimaan. Se tuntuu aina hyvältä. Keskellä päivää on hieroja, joka "hellii" selän kuntoon ja sitten poistun Viroon tuulettumaan mieheni kanssa. Sunnuntaina odottaa kahvakuulaohjaajan lisenssiosa Helsingissä.

ps. Lupa olla pois äitienpäivänä on anottu äidiltä ja myönnetty jo reilusti etukäteen :)