sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kakkua, jäätelöä, herkkusalaattia, sipsiä, limpparia...

Toisen veljeni lapsukaiset ovat onnistuneet syntymään keväällä ja heidän syntymäpäiviään vietetään putkessa huhti-toukokuun aikana ja myös minun vanhentumispippalot mahtuvat tähän väliin. Eilen pöytä notkui ihanasta herkkusalaatista ja todella suklaisesta kakusta. Vadelman ja suklaan pyhä liitto täydentyi hienosti jäätelöllä.

Herkkusalaatti sisälsi raikasta salaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, riisiä, lämminsavulohta ja kananmunia
Joskus on tärkeää saada herkutella ja nauttia läheisten seurasta. Perhe ja suku on ainakin itselle kovin tärkeä. Ei tulisi mieleenikään kieltäytyä juhlien herkuista, mutta tiedän että tiettyjen tavoitteiden vuoksi joskus näinkin voi joutua tekemään ainakin tietyiltä osin.

Painonpudostuasiakkaiden kanssa ollaan tehty yleensä etukäteen suunnitelma juhlista selviämiseksi. Mietitty mitä ruokia juhlissa voisi olla tarjolla, arvailtu kunkin ruuan kalorimääriä ja funtsattu millä tavoin kalorit eivät kovasti juhlapäivän aikana ylittyisi, saisi herkutella ja nauttia juhlista hyvällä mielellä. Häissä menee monesti koko päivä ja ollaan täysin juhlien järjestäjän tarjoamien ruokien sekä ruoka-aikojen armoilla. Tällöin pitää muistaa ettei yksi päivä romuta koko elämän kestävää terveellistä syömistä ja ettei jokaiseen suupalaan tulekaan suhtautua hillittömällä hartaudella. Ruoka on ravintoa ja sitä tulee syödä kohtuullisesti joka päivä.

Ihana kattaus on iso osa nautintoa
Kannattaa pitää mielessä, ettei elimistö ymmärrä juhlia edeltävää viikon paastoa vaan menee ihan sekaisin tällaisesta. Kaloreita ei voi säästää viikonlopun juhliin etukäteen. Tärkeintä on elää normaalia arkea ennen ja jälkeen juhlien ja juhlapäivänä juhlia sydämensä kyllyydestä hyvällä omallatunnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti