Tanssisalissa on hämärää. Heti ovella iholle laskeutuu kostea, lämmin, tunkkainen kerros edellisen tunnin työnteon jäljiltä. Totean kaverille "ei taida tarvita lämmitellä kun lämpö hyppää suoraan sisuksiin". Hymyillään. Alkaa hillitön vimmainen kertaaminen. Kirosanoja, sadattelua, hymyä ja hihitystä sekaisin.
Sitten aloitamme. Edellisellä kerralla on ystäväni ja opettaja Virpi ollut poissa. Se kun on viimeksi oikeasti treenattu vaan jauhamalla kaikkea opittua läpi hien puskiessa silmiin tuntuu kaukaiselta. Pidän siitä miten oma kroppa tänään toimii, vaikka piruetit eivät pyöri ja pistän painon aina väärälle jalalle hypyn jälkeen.
 |
| Ja eikun möyrimään, eli menoksi. |
Illalla tulee viesti Facebookiin. Tanssikaveri on pyrkinyt ja päässyt New Yorkiin tanssikouluun tanssijanoppiin. Pakahdun ilosta ja vähän myös kateudesta. Sellaisesta hyvänlaisesta kateudesta, mietin miksi itse en uskaltanut Katin iässä lähteä tavoittelemaan unelmaa rapakon takaa. Pian mieleen palaa, että elämä on hyvää juuri tällaisena. Ja Katin elämän seuraavista kahdesta vuodesta tulee uskomattoman mahtavat. Onnea sinne Atlantin taakse ja kunnioittava kumarrus Kati!
 |
| Eräänlainen kumarrus, kyllä Kati tietää mistä kohdasta on kyse :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti