perjantai 6. toukokuuta 2011

Tunnustus blogille

Tämä blogi on armoitettu siitä, että sillä on niin ihania lukijoita. Osa lukijoista bloggaa itse ja on niin ihania, että haluavat arvostaa tätä blogia antamalla sille tunnustuksia. Kiitos Hannalle, jolta tämä tunnustus tuli!


"Tarkoitus on antaa tunnustus eteenpäin sellaisille blogeille, joissa on ihana käydä ja joista nauttii."

Nyt pitäisi sitten jakaa tunnustusta eteenpäin sen ansainneille tahoille. Ja ihan ensimmäiseksi haluan antaa sen takaisin Hannalle, jonka blogi kuplii intoa, riemua ja hyvää oloa.

Toisena haluan antaa palkinnon ihan uudelle bloggaajalle, jonka ensimmäisiä tekstejä lukiessa pyyhin ilon ja liikutuksen kyyneleitä silmäkulmasta. Rouva Kuulasen blogi on näyttänyt minulle uuden puolen PT-kollegastani Liinasta. Kiitos Liina blogista ja siitä, että olet niin ihana!

Kolmanneksi haluan antaa palkinnon blogille joka hymyilyttää joka kerran kun sinne ilmaantuu uutta. Harmi, että viimeaikoina päivitykset eivät ole olleet niin tasaisia, mutta josko palkinto rohkaisisi Ruutia ja Dorista petraamaan tahtia? Palkinnon saa siis Kissa Vieköön!

Viimeisenä haluan palkita yhden blogin, jonka löysin Hannan blogin kautta. Helenen blogissa on mielenkiintoisia juttuja ja kuitenkin rento ja hyvähenkinen asenne. Keep up the good work!

2 kommenttia:

  1. Moro, Taina!

    Älä ikinä yritäkkää väittää ja toristella, että oot ihan ite kirjottanu noin monta pitkää tekstiä, kun mitä tossa sun listassas on.
    En viälä päässy lukee ku pari, jokka kyllä oli vauhrilla ja tairolla kirjotettu, mutta jo niiren perusteella täytyy sanoo, että eihän ny kellään voi olla eres aikaa noitten kaikkien kirjottamiseen. Millon sää oikein nukut?

    Palaan viälä uurestaan, kunhan tässä oon tätä paremmin ja kuemmin ollu täällä naamakirjassa, määhän tulin tänne ihan justaana vasta.

    Terkkuja täältä ’toisesta’ Teiskosta

    utsu

    VastaaPoista