Toimiiko etävalmennus?

Olen itse jotenkin vakuuttanut itseni siitä, että valmennusta voisi tehdä parhaiten kasvokkain. Etenkin kun kyseessä on liikunnan valmentaminen, niin oikeat suoritustekniikat vaativat usein koskettamista, joka ei videon välityksellä oikein toimi. Eikä me vaan olla robotteja, jotka suoraan mallioppivat videolta täysin oikeat tekniikat.

Sitten törmäsin tällaiseen tekstiin, jossa kerrotaan kevyestä tutkimuksesta painonpudostutavoitteisilla henkilöillä, jotka joko saivat valmennusta puhelimitse tai eivät saaneet. Valmennusta saaneet pudottivat enemmän painoaan per henkilö, jopa 5kg per henkilö tai yhden pykälän painoindeksissään.  Valmentamattomat tiputtivat vähemmän painoaan, jolloin tulokset eivät koko ryhmän osalta olleet kovin merkittäviä. Valmennetuista noin 30% onnistui tavoitteissaan, kun vertailuryhmästä painoa tiputti 22%. Eli valmennuksella on väliä, myös etänä?

Fiilis Fitneksen LesMills triathlonin pöperöt olivat terveellisiä ja maukkaita

Onnistumiseen liittyy useita asioita, esim. ympäristön tuki, hyväksyvä sisäinen puhe ja toimivat "välineet" tavoitteen kannalta. Näitä kaikkia voi opettaa valmennettavalle myös puhelimessa. Painonpudotukseen ei tarvita välttämättä treeniä, vaan 80-90% tavoitteesta voidaan täyttää ruokavaliota muuttamalla. Näin ollen väline on ruokavaliovalmennus, joka on täysin hoidettavissa etänä. Minäkin olen suorittanut tätä jo useamman vuoden myös online-tyyppisesti. Hyvin tuloksin.

Hyväksyvä sisäinen puhe tarkoittaa sitä, että muistamme kiittää itseämme hyvistä teoista ja olla rankaisematta huonoista. Oman itsensä sabotoiminen on yhtä helppoa kuin ajatukset jotka etenevät esim. seuraavasti; "Taas tekee mieli karkkia" --> "En koskaan pääse eroon karkinhimosta, aina kun yritän se vaan yltyy" --> "Ei kannata edes vastustella, ei minusta ole tähän" jne. Tässä on useassa kohtaa oman itsensä vähättelyä, masentumista jo ennen sortumista, ennen minkään ikävän tapahtuman realisoitumista. Kun taas kannustava sisäinen puhe voisi edetä seuraavasti; "Taas tekee mieli karkkia" --> "Jännä kuinka olen nykyisin siitä tietoinen! Ennen olisin jo ottanut suklaapatukan" --> "Oih! Nyt tekee mieli suklaata" --> "Olisikohan minun nälkä tai jano? Taitaa edellisestä ateriasta olla jo melkein kuusi tuntia" --> "Menenpä syömään jotain, jälkiruoaksi voin ottaa rivin suklaata jos vielä tekee mieli".

Itsensä ja elämänsä rakastaminen on hyvästä.

Ympäristön tuesta vinkkailen myös ruokavaliosta kertovassa e-kirjassani (Syö mielelläsi oikein). Jostain syystä, meidän lähipiirimme haluaa että kuulumme joukkoon ja teemme sen ruoan avulla. Jos ilmoittaa että on laihiksella, se herättää osassa lähipiiriämme alitajuisen tarpeen tyrkyttää meille pullaa, kakkua ja keksejä apinan raivolla. He eivät tarkoita pahaa, mutta eivät myöskään helpota matkaa pienempään painoon. Kannattaa miettiä kenelle kertoo ja miten toivoo heidän toimivan jatkossa. Pulla ei ole pahasta, mutta jos niitä vetää kolminkertaisen määrän vs. ennen painonpudotusprojektia se voi hiukan haitata lopputulosta.

Ehkäpä pitäisi siis uudistaa omakin asenne etävalmennuksiin. Mitä sinä olet mieltä? Kerro kommentteihin.

Sponsoroitu urheilija - SEATin matkassa Street Runilla

Joskus sitä elämässä sattuu oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan. Seurailen aktiivisesti KPK247 ryhmää Facebookissa, koska siellä on some-maailmalle epätyypillisesti tosi hyvä ja kannustava meininki. Siellä eräänä kesäpäivänä tarttui silmiin ilmoitus SEATin tarjoamista osallistumisista juoksutapahtumaan. Tarkemmin ottaen joko maratonille tai Street Run tapahtumaan Helsinkiin. Kunto ei ihan maratonia sallinut, joten kävin kirjoittelemassa autovalmistajan sivuille että kiinnostelisi mennä Street Runille.

Hetken päästä sponsori kävi toivomassa "jotain perusteluita" ja kliksuttelin tarinaa meidän ihanasta juoksupoppoosta eetteriin. Ilmeisen hyvä tarina myös SEATin mielestä ja lippu loksahti karkeloihin. Koska olin kirjoitellut siitä poppoosta, kyselin koskeeko voitto minua vai kaikkia. Selvisi että minua ja muut voivat tulla kannustamaan. Mutta eihän se käy! Sovittiin juoksupoppoon kanssa että jaetaan voitto ja muut maksavat osallistumisensa itse ja minä pulitan sitten omasta voitostani jokaiselle osuuden. Näin saatiin kaikille voitto :)

Hetken viestittelyn jälkeen SEATin kanssa jostain vapautui myös toinen lippu ja tämäkin jaettiin kavereiden kesken solidaarisuuden hengessä. Onneksi eivät olleet vielä ehtineet ostaa kaikki osallistumistaan.

Tiimi matkalla

SEATin pakettiin kuului kotiin tullut juoksupaita sekä kaikki normaalit kisajärjestäjän tarjoilut matkalla ja maalissa. Tapahtumassa kuuluisi käyttää järjestäjän paitaa jonka sai numerolapun haun yhteydessä, mutta SEAT oli sopinut että me "sponsoroidut urheilijat" saatiin valita mitä pistetään päälle. Harmillisesti SEAT oli valinnut paidan väriksi tylsän harmaan, mutta kun koko oli sopiva ja malli kiva niin se valikoitui kisavaatteeksi aamulla lähtötohinoissa.

Startissa

Kävin noukkimassa koko joukkueen kamat edellisenä päivänä Kisahallilta Töölöstä, jotta vältyttiin lauantaina turhalta odottelulta Helsingin päässä. Turha odottelu oli kyllä kaukana kun hiukkasen nirkoselleen laskettu aikataulu hajosi totaalisesti Helsingin päässä parkkipaikkaa etsiessä. Katuja oli (tietenkin) suljettu maratoonarien ja meidän vuoksi, ja mistään ei päässyt kääntymään minnekään... Siinä sitten ulkopaikkakuntalaiset arpoo katuja ja parkkeja ja ihmettelee poliisiautojen määrää. Viimeinen vartti ennen varustesäilytyksen sulkeutumista käytettiin "alkulämppään" Helsingin katuja hiki päässä juosten. Ehdittiin minuuttia ennen varustesäilytyksen sulkeutumista ja trooppisessa kelissä köpsöteltiin starttiin jossa ehdittiin odotella seuraava vartti.

Oliko kuuma? Kyllä! Oliko kivoja maisemia? Kyllä!

Keli oli siis oikeasti jo tässä kohtaa sellainen savannimainen ja hikeä puski ihan jokaisesta paikasta paikallaan seisten. Mietin mitenköhän homma hoidettaisiin kunnialla maaliin ilman matkan varrelle tuupertumista. 17km on kumminkin suht vähän kesällä juosseelle iso matka, etenkin tässä kelissä. Varustekassista oli löytynyt onneksi sieni, jonka olin kiilannut kevyen juoksuvyön väliin. Juottopisteitä oli kartan mukaan tiheässä, joten siitä oli huolehdittu.

Joku oli veneilemässä, huomaa taivas, ei pilviä.

Matka jatkuu vaan

Matkaan lähdettiin kevyesti tuuletellen ja porukan hännille valuen. Sykkeet pomppasivat välittömästi kattoon ja ennen ensimmäistäkään juottopistettä pyysin tovereilta hetken kävelypätkää. Se hoidettiin, koska kaveria ei jätetä ja muidenkin sykkeet viilettivät pitkin. Ensimmäinen piste sijaitsi sillan alla, ah varjoa! Sen jälkeen ihmeteltiin täysin Helsingin ytimestä löytyviä lammikon rantaa ja hiekkateitä. Ei ole ruma kaupunki tämä ja ilman juoksua en olisi tullut näille huudeille ehkä koskaan.

Matka jatkui ja jossain Lauttasaaren kohdalla maratonin kärki alkoi saavuttaa meidän hölkkäporukkaa. Tilanne ehti kehkeytyä kun ensin ohitse viiletti johtoauto, sitten poliisiauto, sitten kuuluttaja-auto ja vielä etupyöräilijä. Kaikki näistä kertoivat että meidän tulisi köpsötellä reunassa jonossa, että maratoonin kärki pääsee viilettämään ohitse. Alkoi jo jännittää että onko se kärki tuupertunut matkalle kun sitä ei kilsaan kuulunut. Mutta tulihan se viimein, vauhdilla. Sellaisella vauhdilla että ilmavirrasta yksi juomapöytä rojahti alas ja noin 200 urheilujuomaa sisältänyttä mukia levisi pitkin katua. Oli aikamoinen ääniaalto.

Tässä kohtaa matkaa ylämäet alkoivat mennä järjestäen kävellen. Seurueen muut osapuolet alkoivat tikuttaa kanssani samoja sykkeitä, etenkin huolestuin Vuokosta jolla on järjestäen minun sykkeistä 20 pykälää alle yleensä. Hän pääsi hetkittäin jopa yli minun sykkeiden. Savannin kosteus todellakin otti veronsa.

Savannin selvittäneet

Loppua kohden alkoi taivas tummeta ja kannustusjoukkoja näkyä. Ihanaa miten ihmiset ovat mukana ja riehuvat menemään meidän juoksijoiden iloksi! Taivaan tummeneminen oli siis konkreettista, ei henkistä. Alkoi tuulla ja mietittiin että ehditäänköhän suihkuun ennen kuin taivaat repeää. Ehdittiin, nippa nappa. Suihkutiloissa oli joltisenkin pirusti ihmisiä jumissa, kun vettä tuli taivaan täydeltä. Kun sade vihdoin helpotti lähdettiin köpöttelemään kohden autoa. Vesi ja tuuli olivat katkoneet puita, aiheuttaneet uima-altaan keskelle yhtä risteystä ja ravistelleet kaiken maailman ryönän kaduille.

Maalissa alkoi tummua taivas jos

Oli aika onnekas olo, että ehdittiin sateen alta maaliin ja olo vain korostui kun maailmalle karkasi videoita maratoonareiden matkasta. Huh, aikamoinen elämys!