lauantai 29. syyskuuta 2012

Dance live!

Tehän tiedättekin että tanssi on intohimoni ja kavereiden kannustus toinen nimeni. Siispä Dancen livelähetyksiin selvinneitä kavereita kannustamaan kävi tieni torstaina. Toinen yhtä tärkeä motiivi oli opettajamme Joaquinin tekemä koreografia joka avasi livelähetysten sarjan. Piti mennä katsomaan miltä homma näyttää ja halaamaan miestä ennen ja jälkeen shown.

Tuottaja (tai joku) lämmitteli yleisöä
Kun päästiin paikanpäälle ja katsomoon asti huomasimme, että Joaquinin läheisyyteen ei enää mahtunut istumaan. Tuotantoyhtiö oli ilmeisesti halunnut hieman valikoida henkilöitä miehen ympärille, ja koska kukaan meistä ei ollut alle 15-vuotias jäimme kauksi keskelle taakse. Äärimmäisen hyvät paikat seurata tansseja, ja kyllä me Jokelle heiluttelimme onnistuneesti :)


Avauskoreo oli huikaisevan seksikäs ilotulitus. Lähimaastossa istuneita 10-vuotiaita tyttöjä ei tuntunut häiritsevän, eivätkä heidän vanhempansakaan tuntuneet vaivautuneilta. Miksipä siis muuta kuin hillitöntä hurrausta ja väsymätöntä taputusta. Upeaa taitoa, vauhtia, asennetta ja täydellisesti toimivaa televisioviihdettä. Kyllä Joaquin tietää mitä tekee. Musiikkivideokokemus rapakon takaa näkyy työn jäljessä.

Paparazi tositoimissa :)
Uudessa systeemissä vain neljä paria kahdeksasta nähtiin ekassa livessä. Onneksi omat tutut olivat pääosin näissä neljässä parissa. Vain kursseilta tuttu opettaja Haza esiintyy vasta seuraavassa livessä parinsa kanssa. Oli taitoa, inhimillisyyttä, iloa ja herkkyyttä. Rakastin jokaista hetkeä.

Mainoskatkoilla ehti ottaa valokuvia
Shown päätyttyä käytiin kirkumassa etäältä tanssijakamuille pressin piirittäessä heidät. Joaquinin kanssa poseerattiin parit kuvat ja sitten päästettiin hänetkin lehdistön tentattavaksi. Matkan oli tarkoitus jatkua heti kotiin Tampereelle, mutta jotenkin kävi niin että afterpartyissä piipahtaminen alkoi koko autoseuruetta houkuttaa.

Tähtikoreografi Joaquin <3
Nopea kieppaus tähtikoreografimme kanssa hotellilla ja sitten pippaloihin. Olin ottanut mukaan kaksi vasemman jalan mustaa saapikasta. Olin siis pippaloissa lenkkareilla joilla autonajaminen sujui helposti, mutta näyttävyydestä hieman tingittiin... Noh kerrankos sitä!

Odoteltiin tanssijatähtiä ja meinattiin jo luovuttaa kunnes törmättiin koko joukkioon ovella. Kirkunaa, rutistuksia, tasajalkahyppelyitä, hymyä, naurua, hetkellinen hiljaisuus ja lisää halauksia. Voi kun toivon, että ystäväni pärjäisivät kisassa pitkälle, pääsisivät kiinni unelmaansa ja saisivat elää sitä. Tsemppiä ihan jokaiselle!

tiistai 25. syyskuuta 2012

Palaute jonka uskoin olevan unta

Kun puhutaan työstä jolla on merkitys niin tiedän omistavani sellaisen. Sain asiakkaalta sellaisen palautteen tuossa taannoin, että luulin homman olleen unta. Liian hyvää ollakseen totta.

Lyhykäisyydessään sanon, että nuori nainen on löytänyt itselleen terveellisen identiteetin. Hän tiedostaa minkä työn on tehnyt ja arvostaa työn tuloksia. Sellainen palaute voi nostaa hujauksessa arjen yläpuolelle. Kiitos siis näin julkisestikin sinulle.

Nauttikaahan ihmiset olostanne. Olette sen ansainneet!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

2:28:41 - Puolimaraton selvitty maaliin

Sanottakoot ihan alkuun että kiitos kinesioteipistä ja Teron tsempistä. Maaliin tultiin, eikä aika ole paskempi, vaikkakaan se ei ole tavoitteenmukainen. Elämäni ensimmäinen puolimaraton on ahkeroitu aikaan 2 tuntia 28 minuuttia ja 41 sekuntia. Kaksi ja puolituntia oli ehdoton takaraja jonka itselleni asetin. Onhan tuo sen alle.

Lähdössä kohtasin "julkkiksen", eli Paljasjalkamatin. Oli ihanaa tavata livenä henkilö jonka blogia olen lukenut ja jonka tekemistä arvostan kovasti. Alkoi tuntua naurettavalta palella, kun toisella ei ollut kenkiä ollenkaan hyytävässä tihkusateessa.

Lähtölaukauksen koittaessa oli jo valmiiksi pissahätä. Ajattelin että eiköhän tästä kärvistellä seuraavalle vessapisteelle. Noh... se olisi tullut vastaan vasta yli 10km kohdalla stadionilla tehdyllä kierroksella. Ei auttanut kuin ottaa aikaan hittiä ja syöksyä puskaan jo ennen kaupin metsiä. Ei tuossa muuten mitään, mutta kun oli kerran "pysähtynyt" alkoi kynnys pysähtymiseen tai kävelyyn vaihtamiseen madaltua kerta kerralta. Juomapisteen kohdalla toki, mutta osittain myös niiden välissä otettiin muutamia kävelyaskelia. Kaupin kääntöpisteen kohdalla alkoi tuntua tosissaan pahalta etureisissä ja vatsanpohjassa. Otettiin noin 200 metrin kävely, jonka aikana minä kiroilin ja Tero kertoi ettei peli ole vielä menetetty. Kiitos siitä!

Numero, putkihuivi ja mitsku <3
Juoksuun pääsin silti takaisin ja stadionille tultaessa homma jopa rullasi. Stadionin juottopisteen pysähdys/ kävely oli virhe. Juoksusta katosi täysin rytmi ja rullaus. Urheilujuoma napsahti vatsanpohjaan kirveltämään ja röyhtäisytti. Tuntui että jalat on käyty vaihtamassa kahteen puupökkelöön.

Kun kurvasimme stadionilta ulos, saapui ensimmäinen maaliin. Voin väittää ettei yhtään kyllä motivoinut juosta enää mihinkään. Itse olet puolivälissä, tekniikka hajoaa ja tuntuu pahalle ja joku hyväkäs juoksee hyvävoimaisena juuri samalla hetkellä maaliin. Koitin repiä huumoria siitä, että reittiopas sanoi vahingossa "Voittajan aika oli noin 2 tuntia ja 15 minuuttia". Oikeasti tunnin vähemmän. Mitäs pienistä :) Samalla mietin, että tuskin koskaan olen juossut lenkillä 11km aikaan tunti ja vartti. Hyvä minä.

Koko matkan satoi enemmän ja vähemmän. Välillä piti löytää voimaa ja hallintaa loikkia lätäköiden yli tai säilyttää tasapaino lillingiksi muuttuneella nurmikolla. Pahin hetki tuli 14km kohdalla, jossa en enää voinut jättää huomiotta alustaan hallitsemattomasti lätsähtäviä jalkapohjia ja 200m kaltevalla pätkällä kipeytynyttä pakaraa. Pari kilsaa oli juostu näistä välittämättä, mutta sitten ei mahtanut mitään. Ihmisiä valui ohi, minä ryyppäsin omasta pullosta vettä ja kävelin ja taas kerran kiroilin. Tero jutteli mukavia, tsemppasi ja kyseli mihin tuntuu pahimmalta. Käytii läpi keskustelu, jossa totesin että tosiasiassa jalkapohjiin ja pakaroihin sekä etureisiin sattuu jokatapauksessa, käveli tai juoksi. Ainut ero oli että pohkeisiin sattui kävellessä, mutta ei juostessa. Viisaana päätelmänä 15km reittimerkin kohdalla nostettiin vauhti takaisin juoksuun ja uhosin etten enää kävele.

No sitten tuli se reitin ainut ylämäki... 2/3 tahkottuani vahingossa homma lipsahti kävelyn puolelle. Noh juoksu jatkui heti mäen päältä. Tero kehui että vauhtia olin saanut nostettua ja juoksu vaikutti hyvälle. Ei puhuttu siitä mikä oli tuntuma, mutta sitten tuli pakollinen kävelypätkä Arboretumin puolivälissä juomapisteen jälkeen. Tuossa oli todella tujua urheilujuomaa, ja se iski vatsaan todella kovasti. Olisi pitänyt jättää eka hörpyn jälken suosiolla juomatta.

Näillä koitin ensin lämmittää lihaksia ja jälkikäteen ensiapuna hieroa alaselkää. 
Arboretumin maisemien loppuessa pyysin uskollista tsemppariani laskemaan joko 2,5 tunnin haamuraja oli karannut, kun 2h 20min jäniskin oli ohittanut meidät tuossa 1km kävelypätkällä. Tero laski, ja totesi että jos viimeiset 3km tulevat 7minsan vauhtiin niin ollaan kevyesti loppuspurtin kera alle 2,5 tuntia. Ja eikun töppöstä toisen eteen.

Viimeinen 1,5km tuntui siltä että itku tulee. Noidannuoli iski, ja juoksuasento hajosi lopullisesti. Yritin korjata selkää kivuttomaan asentoon, juoksin jopa silmät kiinni pätkiä. Tiesin, että jos hidastaisin tahtia jäisi juoksu siihen. Tero koitti tsempata ja houkutella loppukiriin. Hyvä ohje siitä että askelta pidennetään 1cm valui kyllä hukkaan. Sen verran siitä oli iloa, että hirtehisen huumorin ystävänä sain kivun keskeltä puristettua hymyn. Hymy vapauttaa elimistöön endorfiineja ja ohikiitävän sekunnin selässä tuntui vähemmän pahalle.

Juosten maaliin, ei tuulettelua. Huomenna tämä juoksu voi tuntua voitokkaalta, mutta nyt vielä harmittaa. Aika on ihan eri, kuin se mitä lähdettiin hakemaan. Loppukiriä ei tullut ja harmittaa, että olin niin loppu. Pää on kuitenkin auki, ja ensi vuonna voidaan juosta vaikka mitä!

perjantai 21. syyskuuta 2012

Teippiä selässä, yrittääköhän elimistö kertoa minulle jotakin?

Eilen klo:17.30 tuntui selässä kipua. Olin kumartumassa nostamaan kahvakuulaa maasta, ja jo ennen kuin sormet koskivat kuulaan vasemmalla lanneselässä jysähti kovin ikävän tuntuisesti. Vanha tuttuni noidannuoli oli palannut. Nostelin hammasta purren loput kuulat autoon ja survaisin kytkintä. Teki mieli ulvaista kivusta ja happi katosi keuhkoista. Seuraava auton kontrollilaitteiden käsittely-yritys tehtiin reilusti hitaammin, rauhallisemmin ja kevyemmin.

Kotona odotti särkylääkkeet ja kinesioteippirulla. Vaan ei itseni lisäksi seuraavaan viiteen tuntiin ketään apuria. Fiksu olisi kysynyt apua naapurista, mutta ensimmäisten kyynelten puristuessa silmännurkasta ei sisu antanut enää periksi. Otin ensimmäisen lääkkeen ja siirryin suihkuun. Treenitunnin jäljiltä oli pakko käydä ennen teippausta suihkussa.

Kuivatteluiden jälkeen siirryttiin selän teippaamiseen sokkona. Piti saada aikaiseksi eteentaivutus ilman käsien tukea. Kipeä selkä ei riittänyt ylläpitämään asentoa yksinään, joten tarvittiin tukea. Pesukone on sopivalla korkeudella, joten pää nojaamaan siihen ja kädet töihin. Ja 10 minuutin päästä *tadaa* teippaus oli valmis. Eihän se täydellinen ollut, mutta toimiva ja alkoi helpottaa heti.

Onnistunut malliesimerkki teippauskurssilta selän teippauksesta
Jäin miettimään yrittääkö kroppa kertoa päälle, että sunnuntain puolimaraton on huono idea? Jos olotila on siedettävä sunnuntaina, lähden ainakin yrittämään. Siihen asti täyslepoa ja lääkkeitä. Harmittaa ja hirvittää.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

O'ou! Rakko jo ennen puolimaratonia jalkapohjassa...

Te tiedättekin kaikki, että ennen maratonia tai puolikasta on hyvä pidättäytyä nousevasta juoksukuumeesta ja olla vaan. Kerätään voimia suoritusta varten, täytetään glykogeenivarastoa, ei olla päivä ennen suoritusta telomassa itseään lenkkipolulla.

Noh minä tein kaiken juuri näin, ja Tampereen puolimaraton on edessä sunnuntaina. Vaan sitten kävelin eilen koko päivän korkeilla nilkkureilla, ja jalassa pikkaisen surkeammat sukat. Olivat vienosti makkaralla kengässä ja lopputuloksena molemmissa jalkapohjissa isot rakot.

Mallia siitä mistä kokoluokasta puhutaan...
Vähän itkettää, ehkä vähän myös naurattaa, mutta seuraavaksi vuorossa on epätoivon vimmalla rakkoteipin liimaaminen, toivominen, jopa anelu suuremmilta voimilta että nuo paranisivat sunnuntaihin mennessä. Jalkapohjan rakon kanssa voi olla aika karu puolimaraton muuten...

Lähettäkäähän rakkaat ihmiset parantavia ajatuksia tähän suuntaan. Jalkapohjani tarvitsevat niitä!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Functional trainer - ollaan jälleen jännän äärellä

Palasin juuri kotiin kolmen päivän intensiivisukellukselta omalle epämukavuusalueelle. Vaikka käyn kurssia nyt uudestaan, olen lähes yhtä hukassa kuin aiemminkin. Jalan linjaukset tuntuivat uppoavan upeasti tänään. Selän rakenteet, syvä sylinteri keskivartalossa ja lapatuki ovat edelleen haasteellisia sekä ymmärtää että itse suorittaa.


Tällä uusintakierroksella voisin sanoa ymmärtäneeni paremmin korkea kuormituksen eron matalan kuormituksen liikkeisiin. Lisäksi taisin ymmärtää, että virheellistä liikemallia, jonka virheellisyys johtuu paikallisten ja/tai globaalien stabilaattorien pettämisestä ei korjata liikkeellä vaan nimenomaan stabiilia asentoa haastamalla ja siinä lihasten oikeita rooleja harjoittelemalla. Kuulostaako heprealta? Älkää huoliko, kohta ymmärrän nämä toivottavasti niin että osaan kertoa teillekin.


Isoin oivallus taitaa silti olla, että jos en pääse näyttämään ja kädellä ohjaamaan, et tule hullua hurskaammaksi. Henkilökohtaisesti ohjaten, juuri sinulle tarkoituksenmukaista liikettä harjoituttaen saadaan tuloksia. Tästä lajista ei voi tehdä opetusvideota, joka sopisi kaikille. Ei edes sellaista joka sopisi osalle.

torstai 13. syyskuuta 2012

MoveMe kokkaa - Spelttipekaanimuffinssi

Olen viettänyt hetken "vaikean asiakkaan" roolissa ravintolassa. Vaikkakin olisi parasta jos jaksaisi/ osaisi/ ehtisi/ viitsisi laittaa töihin päivittäin eväät niin näin ei nyt sitten käytännössä vaan ikinä tunnu tapahtuvan. Syynä vaikeuteen on Food Detective testin tulokset, joiden perusteella ehdottomasti kiellettyjen listalle ovat menneet lehmänmaito, kaura sekä kanananmunat.

Vaikkakin tarkkailuluokalle joutui myös vehnä, uskalsin koittaa tätä speltiin perustuvaa muffinsiohjetta. Joskus pitää olla mahdollisuus myös herkutella ja kaikki osaamani leipomukset perustuvat vahvasti kananmuniin...

Tämä resepti on noukittu tekijän luvalla Facebookin Terveyskimppa-ryhmästä. Suosittelen ryhmää ja muffinsseja lämpimästi.

Spelttipekaanimuffinssit

Kuivat aineet

  • 3,5dl puolikarkeita speltjauhoja
  • 2dl kookospalmusokeria/ intiaaniruokosokeria
  • 0,5tl vaniljasokeria
  • 0,5tl soodaa TAI 1tl leivinjauhetta
  • 0,5tl suolaa (käytin ruususuolaa)


Vähemmän kuivat aineet

  • 1dl sulaa kookosöljyä
  • 2,5dl nestettä (lehmänmaitorajoitteinen käytti maustamatonta luomu soijamaitoa)
  • 1,5dl murskattuja pekaanipähkinöitä



  1. Laita uuni lämpenemään 190 asteeseen
  2. Sotke keskenään kuivat aineet
  3. Sekoita kuiviin aineisiin vähemmän kuivat aineet
  4. Lusikoi arviolta noin 18kpl muffinssivuokiin (minulla on kivoja pestäviä ja kestäviä Iloleipurin silikonivuokia)
  5. Pistä muffinssivuoat uuniin, paista 18minuuttia
  6. Anna jäähtyä niin kauan kuin kykenet ja nauti


ps. Jos tahdot itse testata itsesi, saat Food Detectivestä hyvän -15% alennuksen alennuskoodilla "MOVEME" heidän omasta verkkokaupastaan: http://www.food-detective.fi/osta/ Alennus on voimassa 31.10.2012 saakka.

Kertausharjoituksia - Functional trainer

Viime kouluvuonna aloitin Functional trainer koulutuksen. Koska matkalle osui hyvän ystävän häät ja Thaimaan reissu jäi homma viimeistelemättä. Tästä syystä saan aloittaa homman nyt uudestaan kertaamalla ykkösjakson ja lopulta tammikuussa 2013 käymällä viimeisenkin jakson ja suorittamalla tentin.



Kokemuksistani voit lukea Functional training tagin alta tarkemmin. Kertausta sanotaan opintojen äidiksi. Huomenna nähdään tuntuuko homma kertaamiselta vai uuden oppimiselta. Olen innoissani, riemuissani ja ihan hullun peloissani! Ihanaa on myös päästä Liinan vuodesohvalle, rapsuttaa isoa mustaa Morris-koiraa ja ehkä etsiä sohvatyynyn alle piiloutuneita poikasia.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Aletaan olla lähellä palkintoa!

Muistutan kisasta, jossa voit voittaa kivan juomapullon itsellesi. Kaikki mitä täytyy tehdä, on tykätä MoveMe Facebook sivusta ja kutsua kavereitakin mukaan, jotta 60 tykkääjää täyttyy. Tällöin suoritetaan arvonta ja sinä voit olla onnettaren suosikki. Nyt täynnä on 42 tykkääjää

Tämän putelin voit voittaa
Lisään jännitystä ja lupaan 80 tykkäyksen täyttyessä lähettää jollekulle tykkääjistä tuon 6kg 6vk kirjan kotiin tutustuttavaksi. Jos koet, ettei homma toimi sinullakaan (kuten ei minullakaan...) voit vaikka myydä kirjan kirpparilla.




Greencard taskussa on helppo hymyillä

Tänään käytiin rennosti kiertämässä Par3 kenttä ja samalla oli tarkoitus suorittaa Greencard. Rentous oli kaukana kun ennen kierrosta lämmiteltiin ja hakattiin palloja rangella. Mistään ei yllättäen tuntunut tulevan mitään, swingi oli vähintään yhtä hukassa kuin putti ja chippi. Tuntui mailaa vaihtaessa, että bagistä puuttui tutut mailat ja jokaisella kerralla sai hakemalla hakea lyöntivälinettä.

Hermostunutta jutustelua pelikavereiden kera ja sitten avauslyönti peliporukan viimeisenä. Maatiaisena lähtenyt lyönti kantoi maksimissaan 30metriä, irrotti järkyttävän paalin ilmaan lentävää turvetta ja kirvoitti mieheltä kannustavan lausunnon "noh, eteenpäin se on aina". Ketutti...

Tällaisia satukirjan sieniä ehdittiin kuvata viimeisellä väylällä peliä viivyttämättä :)
Homma lähti silti etenemään ja pysyin omalla tasollani, välillä jopa hieman paremmin. Yksi yli par tuloksen muutamalla väylällä, hyvä minä! Toki tasapuolisuuden vuoksi muutamalla par3 väylällä taoin lyöntejä jopa seitsemän. Jos jokin kuvaa aloittelijan golffaamista, niin vaihteleva menestys.


Kierroksen jälkeen lyöntejä oli tarvittavan vähän ja palautettiin sääntökokeet. Näiden yhteistuloksena minulle ja miehelleni myönnettiin Greencardit ja voimme alkaa riehua luvan kanssa pitkin poikin Suomen ja muun maailman golfkenttiä. Tai ei tietenkään riehua, vaan käyttäytyä etiketin mukaan ja pelata hyvää peliä :)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Testilenkki puolimaratonia varten

Sunnuntain kunniaksi koitti aika, jolloin testailin omaa puolimaraton kuntoa. Tiedän, että juoksupäivänä numerolapusta, seurasta, katsojista ja kaikesta sellaisesta saa extra buustia, joten testilenkiksi riitti 15km. Oma tavoite on ollut selvitä maaliin kahdessa tunnissa, mutta tänään todistin ettei näin tule tapahtumaan.  Toinen ääripää tavoitteesta on taittaa reissu 2,5 tunnissa. Tähän tämänpäiväinen vauhti kyllä riittää.

Tuommoisen pätkän aikana ehtii miettiä kaikenlaista. Huomasin, kuinka hymy kasvoilla juossut pätkät olivat nopeimpia ja kevyimpiä. Kehitin hyvänolontunnetta "ei-mistään", eli aloin vain hymyillä suupielet korvissa ja mietin kuinka hyvin juoksu kulkee. Riippumatta juoksun sujumisesta voi ajatella että se tuntuu kevyeltä ja tämä toimi ainakin tänään.

Reittiä näkyvissä. Vauhtiin vaikuttaa vahvasti ylämäet, tai niiden puute...
Ylämäissä hain tasaista vauhtia tuomalla terävästi polvia eteenpäin ja ponnistamalla tehokkaasti koko jalkapöydän läpi rullaavalla askeleella ja päkiästä voimaa hakien. Suosittelen lämpimästi tarkastamaan oman juoksutekniikan ammattilaisella. Voit välttyä monelta rasitusvammalta ja turhalta kärsimykseltä. Itsekin pitäisi taas pyytää joku videoimaan omaa juoksua. Varsinkin sillä hetkellä kun takana on jo 10km. Silloin hommaan tulee tuntu että kulkee, mutta voin kuvitella että väsymys tekee tuhoja ryhdille ja askelluksen kimmoisuudelle.

Olette tervetulleita kannustamaan minua ja useita muita Tampereen puolimaratonille 23.9. klo:11 alkaen toivonmukaan kauniina sunnuntaipäivänä.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Pääsinkö kehittymään ryhmään?

Aiemmin oli tuossa puhetta, että olin anomassa mitä kunnioittavimmin pääsyä Joaquinin kehitysryhmään. Ja arvatkaas miten siinä kävi? PÄÄSIN!!! Seuraa siis vuosi intensiivistä tanssin harrastamista ja toivonmukaan kisojakin.

Hetkellistä keskustelua aiheutti minun ikäni, mutta tarkistin FDO:n kisasäännöt. Voin sittenkin kilpailla normaalisti ryhmässä. Edelleen on käytössä vain "minimi-ikä" ei maksimia. \o/

Homma etenee niin, että ryhmään valitut saavat harjoitella vuoden Joaquinin opastuksella, mutta kuukauden reenien jälkeen valitaan vielä 15 "eliittiryhmäläistä". Odotan jännityksellä pärjäänkö tuohon valittujen sarjaan. Epäilyttää valmiiksi, mutta parhaani lupaan yrittää. Jos ei nyt, niin koskas sitten?

Pitää tarttua hetkeen ja tehdä rohkeita vetoja. Muuten joutuu vain jossittelemaan ja katumaan asioita joita ei tehnyt niiden sijasta joita teki. Yksi treenattavani on tehnyt eilen rohkean teon ja julkaissut bloginsa yleiseen luentaan. Upeita kirjoituksia! Käykäähän katsomassa ja tsemppaamassa: http://nytjaheti.blogspot.fi/

torstai 6. syyskuuta 2012

HIIT raporttia

Joku siellä varmaan kärsimättömänä odottaa kokemuksia HIIT-haasteestani, josta voit lukea täältä ja täältä. Raporttia seuraa nyt!

Olen päässyt 8 minuutin aamuisiin rykäisyihin ja osa tuntuu hyvälle, kevyelle ja helpolle ja välillä tuntuu että jo neljännen minuutin kohdalla koirat jotka pissivät jokaiseen lyhtypylvääseen matkallaan ohittavat minut hölkkäosuuksilla. Yllättävintä on ollut se, että olotila joka vallitsee ovesta ulos mennessä ei korreloi mitenkään harjoituksen sujumiseen.

Tällaisista taivaista pääsee nauttimaan kun vaan viitsii lähteä aamulla
Tuloksia en ole vielä mitannut, mutta lienee pakko tehdä niin pikimmiten. Homman piti tauota vasta kun pääsen 15minuuttiin, mutta on pakko myöntää etten ehdi tehdä pitkiä lenkkejä puolimaratonia varten ollenkaan, jos käytän aamuisen juoksuajan aina näihin pyrähdyksiin. Pidemmillä lenkeillä tuntuu, että vauhtia löytyy helpommin enemmän. Voi kyseessä olla toki lume-efekti, mutta tämähän selviää kun pistän mittarin raksuttamaan ja mittaan hapenottokyvyn uudelleen.

Joskus on ihan sinistäkin taivasta näkyvissä, vaikka keli sateiselta vaikuttaisikin
Olen oppinut seuraavia asioita:

  • Älä juokse ylämäkeen, HIIT on riittävän haastavaa jo tasaisella maaperällä
  • Jokainen ihminen on erilainen, kaikkia kauhutarinoita oksentelun kruunaamista aamulenkeistä ei kannata uskoa
  • HIIT vie yllättävän paljon aikaa, ollakseen alle 15min harjoitus (kun vedät kamat niskaan, teet harjoituksen, käyt suihkussa ja sitä rataa...)

tiistai 4. syyskuuta 2012

Danceholic on täällä

On tullut aika hehkuttaa. On tullut aika VIHDOIN paljastaa teille millaiselta yksi toteutunut unelma näyttää.

Danceholic tunneilla pääset nauttimaan tanssiin täysin kajahtaneiden seurasta, street- ja showlajien uusimmista tuulista sekä hikoilemaan päivän huolet unholaan. Tanssilajeina ovat hiphop, funk, locking & popping, voguing, house, show ja joskus jopa break dance. Asenteella on enemmän merkitystä kuin osaamisella, mutta tunti on haastava. Sarjat vaihtuvat viiden viikon välein, etkä taatusti ehdi kyllästyä koreografiaan.
Näin kuvailen uutuustuntia nimeltä Danceholic. Aluksi tavoitteena on järjestää uskomattoman hauskoja tunteja Liikuntakeskus Leidin asiakkaille ja myöhemmin toivottavasti konseptitunnin muodossa koko maassa, miksei koko maailmassa?

Olen vähintään kymmenen vuotta haaveillut itse tunnista, joka olisi tarpeeksi haastava koreografiallisesti tanssia harrastaneelle kropalleni ja lisäksi fyysisesti tehokas ihan koko tunnin ajan. Tekniikkatunneilla ja esim. hyppyihin keskittyvillä tunneilla tulee kyllä rehkittyä, mutta välillä homma on valitettavan yksitoikkoista. Koreografiaan keskittyvillä tanssitunneilla tulee taas väkisinkin välillä aerobisesti todella palauttavia hetkiä.

Ratkaisu on täällä, vaikkakin nyt minä pidän tunnin enkä pääse "osallistumaan". Ei haittaa, olen todella innoissani ja todella tyytyväinen. Sinä voit tulla kokemaan tämän elämyksen ensimmäisten joukossa. Tervetuloa huomenna Leidille klo:19.30 alkavalle maailmanvalloitukselleni :)

Hankintoja

Arvatkaas mikä tämä on?


No niinpä! Ihana pinkki golfmailasettini mustaksi vaihtuneessa kantobagissa. Alkuperäiseen settiin kuului pinkki kärrybagi, mutta haluan kantobagin. Messukylän golfkeskuksen Lassi oli ihana ja pystyi tarjoamaan samaan hintaan tällaisen vaihtoehdon. Hyvää palvelua kaikin puolin.

Tänään korkataan mailat ja toivottavasti saavutetaan Greencard. Sitten kai voi kutsua itseään tosigolffariksi?

Toinen hankinta maanantaina oli Dancen ensimmäisen livelähetyksen lippu (tai liput, enhän minä sinne yksin mene!). Livelähetyksen starttaavan ryhmäkoreografian tekijän tunnen, joten on aivan PAKKO mennä paikanpäälle ihastelemaan.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Koetanssi ja uusia kollegoja

Tänään oli ihana päivä. Tapasin vinon pinon uuden uutukaisia kollegojani Leidillä. Tulen hehkuttamaan vielä erikseen tuota Leidi taivaltani ja siihen liittyvää unelman toteutumisia. Nyt tyydyn toteamaan, että olen löytänyt kodin. Ihania ihmisiä, panostusta ammattitaitoon, uskoa inhimillisyyteen ja todella hyvää fiilistä.


Pikainen visiitti henkilökuntapalaveriin ja sitten täristen jännittämään Hip Hop Houselle. Joaquinin kehitysryhmään pyrkimässä oli hieman vajaa 50 tanssijaa. Minä pyrin parikymppisten joukossa kehitysryhmään vaikka olen 31v. Ihan tosissani haluan panostaa oppimiseen, omaan tanssiin ja ryhmässä kehittymiseen. Ikä on vain numero, ja jos ei anna sen häiritä eivät muutkaan pidä sinua vanhana tai yli-ikäisenä.

Se että pystyy antamaan itsestään tuollaisen yleisön edessä ei tule itsestään. Pitää tietää sydämessään mitä haluaa, ja tietää että se on okei. Parikymppiset täydelliset tanssitjat ovat omalla tavallaan pelottavia. Toisaalta he herättävät minussa tunteen, että "perhana, kyllä tämäkin vanhus vielä pystyy!".

Kuvat kesän tiiviskursseilta
Veljen lapsi, jolle minä olen täti, oli pyrkimässä samaan ryhmään. Mietin aikoinaan, voinko harrastaa samassa koulussa tai ryhmässä hänen kanssaan. En tietenkään tahdo olla kenenkään etenemisen hidasteena, olla se joka ei älyä luovuttaa ajoissa. Nämä jutut on puhuttu läpi veljentytön kanssa, ja sovittu että tädillä on oikeus tavoitella unelmaa.

Joaquin on ihana opettaja, ja sai olon rennoksi olemalla oma rakastava itsensä. Kertomalla kuinka paljon häntä oli jännittänyt sama tilanne, vaikka luulisi ettei hänellä ole mitään jännitettävää. Lopuksi hän vielä purki tilannetta sanomalla, että voi olla että hän olisi valinnut toisin jos kokeet olisivat olleet huomenna. Omalla tavallaan hän kertoi, ettei kannata lopettaa yrittämistä vaikka osa meistä taatusti saa lopputulokseksi "Ei kiitos tällä kertaa".


Maanantaina nähdään miten minun kävi tällä kertaa. Aiemmin olen sekä päässyt että jäänyt varasijalle erilaisiin ryhmiin hakiessani. Tärkeintä on silti aina yrittää. Taannoisen musikaali auditionin missattuani olen edelleen vähän harmissani. Siitä, että yritti mutta ei päässyt on helpompi päästä yli kuin tunteesta ettei edes uskaltanut yrittää.