Hyvää "Älä laihduta" päivää!

Tänään vietetään kansainvälistä "Älä laihduta" päivää. Tarkoituksena ei varsinaisesti ole laihduttamisen kieltäminen vaan yleisesti oman kehonkuvansa hyväksyminen. Tai näin minä sen olen ymmärtänyt. Ja oman kehon hyväksymisestä lähtee hyvinvointi. Pään sisällä täytyy olla hommat kunnossa, jotta homma toimii.

Olen tehnyt paljon valmennustyötä painonpudotukseen tähtäävien asiakkaiden kanssa. Lähes kaikkien kanssa käymme keskustelun siitä mitä painon putoaminen merkitsisi muutakin kuin pudonnutta vaatekokoa ja kohentunutta ulkomuotoa. Monen kanssa keskustelen myös siitä miten he kokevat itsensä ennen projektiin ryhtymistä. Moni pitää itseään laiskana ja epäonnistujana. Kun ei ole yksin pystynyt kieltäytymään herkuista ja vetämään tappotreenejä useita viikkoja putkeen. Usealle tulee yllätyksenä ettei kieltäytyminen ja rääkkääminen ole niitä aseita joilla painoa terveesti tiputetaan.

Jos ihminen stressaa syömisistään ja sättii itseään niistä lipsuessaan hän aiheuttaa keholle tarpeetonta stressiä. Jos ihminen käy rankaisemassa lipsumisista itseään juoksulenkillä jonka jälkeen voimat riittävät nippa nappa vaatteiden purkamiseen päältä pois hän aiheuttaa keholleen tarpeetonta stressiä. Hän vastaavasti petaa itselleen huonon olon, särkevät lihakset ja miinusmerkkisen treenimotivaation seuraavaan päivään. Tällä yhteenlasketulla stressillä hän automaattisesti myös jumauttaa aineenvaihduntansa ja voi aiheuttaa jopa pidempiaikaisia vaurioita hormonitoimintaansa. Tuloksia ei synny ja stressi vain lisääntyy.

Jos taas ihminen ottaisi homman siltä kannalta että alkaisi syödä kuten terveellistä on ja muuttaisi asioita yksi homma kerrallaan, hän voisi joskus jopa onnistua. Onnistuminen ruokkisi hyvää mieltä, jota uudistunut ruokavaliokin tukisi. Arjessa jaksaminen kasvaisi ja rauhallinen sekä itselle mieleinen liikunta tulisi osaksi arkea kuin itsestään. Liikunta vahvistaisi lihaksia ja muokkaisi kehoa ryhdikkäämmäksi ja ihoa kirkkaammaksi. Ulkopuolelta tulisi kehuja elinvoimaisesta ulkomuodosta ja kiloilla ei olisi enää niin kovasti väliä.

Negatiivisista ajatuksista, itsensä haukkumisesta ja kilojen surkuttelusta ei ole hyötyä hyvinvoinnin lisäämisessä. Dieettaaminen voi olla myös ruokavalion pysyvä muutos. Sen ei tarvitse olla hetkellinen nälkäkuuri höystettynä rääkkitreeneillä. Se voi olla hyvää, värikästä ja vaihtelevaa ruokaa josta tulee hyvä olla pitkäksi aikaa.

ps. Firstbeat mittauksissa olen harjoitellessani huomannut että jos asiakas ei palaudu riittävästi (=stressi on kovaa ja treenikin) niin paino ei kertakaikkiaan tipu vaikka mitä tehtäisiin. Suosittelen mittaamaan omat stressitasot tai pitämään päivän tekemisistään ja fiiliksistään päiväkirjaa. Syy paikallaan junnaavaan painoon voikin olla siinä mitä ajattelet, ei siinä mitä syöt. Mittauksista voit pyytää tarjousta minulta taina@moveme.fi

Ennen työpäivää, virkistävää kahvakuulailua

MoveMe on tarjonnut kahvakuulaelämyksiä CGI:n porukoille jo ennen sitä, kun firmasta tuli Logican sijasta CGI. Porukkaa on ollut tiukka noin viiden hengen ydin ja nyt firman muuttaessa Hermiaan ollaan saatu joukkoon uusia tuoreita kasvoja ja isompi porukka.

Aikamme sopivaa aikaa arvottuamme, tultiin tulokseen että ennen työpäivää tehty tehokas treeni ulkoilmassa houkutti eniten väkeä. Lisäksi työpäivä aamukuulan jälkeen maistuu paljon paremmalle, olen kuullut. Hinta ei huimaa päätä ja paikalle täytyy tuoda vain itsensä. Ohjauksesta, kuulista ja muusta pidän huolta minä.

Kätevää, mukavaa ja riittävän helppoa liikkumista. Millaisia juttuja teillä on käytössä työhyvinvoinnin lisäämiseksi? Jos teillä ei ole ohjattua liikuntaa työporukalla ja koet että voisi olla sen aika, otahan yhteyttä. Pistetään työpaikan ihmiset hyvälle tuulelle heti aamusta, tai vaikka piristetään iltapäivää! Osoite on www.moveme.fi tai taina.moveme@gmail.com.

ps. Kuulailijat maksavat treeninsä itse ja siksi tervetulleita ovat myös CGI:n ulkopuoliset tahot. Ota yhteyttä ja laitan kutsun tulemaan aamukuulaan!

"Liikunta auttaa vaivoihin, mutta niiden hoitoon on myös lääke...."

Kuinka useasti olette kuulleet telkkarimainoksesta tuon lauseen? Niin minäkin, ihan liian usein. Mielestäni liikuntakin on lääke. Lääkkeenä se on paras kaikista muista siksi, että se korjaa vaivan syyn ei vain lievitä oireita. Vai kuka oikeasti väittää, että laskimotukkotulehdukset korjaantuvat voiteella, kuukautiskivut poistuvat särkylääkkeellä, niskavaivat helpottuvat pysyvästi kipugeelillä ja vatsavaivoja ei enää tule kun syö maitohappobakteereita?

Mielestäni on hämmentävää kuinka nykymaailmassa on helppo ajatella, että jokaiseen asiaan on lääke. Otan pillerin ja asia on kunnossa. Olen törmännyt useaan lääkäriin, joille selkäkipujeni lähteen selvittäminen ei ollut tärkeää. Heitä kiinnosti olenko työkuntoinen ("Tarviitko saikkua?") ja mitä särkylääkkeitä olen tottunut käyttämään ja ottaisinko päälle vielä reseptin relaksantteja. Ei pohdiskelua siitä istunko paljon, onko minulla joku asentovirhe kun asia toistuu aina tasaisin väliajoin eikä halaistua sanaa fysioterapeutista tms. muusta avusta. Olisi ollut helppoa luovuttaa ja antaa asian olla. Ottaa se pari saikkupäivää per 2kk ja napsia silloin kourallinen erivärisiä ja kokoisia pillereitä. Ette ehkä ole yllättyneitä kun valitsin toisin? :)

Teippausopastusta kirjasta "Käytännön lihashuolto" (VK-kustannus)

Mielestäni tässä maassa pitäisi panostaa julkisessa terveydenhuollossa, työterveydessä ja erinäisissä hoitolaitoksissa liikkeeseen, hyvään ravintoon ja kehon kunnioittamiseen. Liikunta korjaa mieltä ja kehoa. Liikkuva ihminen syö monesti paremmin ja laadukkaammin kuin istumiseen/makaamiseen keskittyvä. Kehon kunnioittamisella tarkoitan sitä, että kuunnellaan kehoa ja sen viestejä sekä uskotaan niitä.

Vanhainkodeista kuuluu kummia kun kerrotaan, että vanhukset vain makaavat sängyissään eikä ruokakaan maita. Lääkkeenä parhaiten on huomattu toimivan lääkekombon vähentäminen, vapaaehtoiset ulkoiluttajat, sosiaalisuus, huolenpito, välittäminen... En minäkään taitaisi jaksaa syödä, liikkua tai hymyillä jos tarjolla olisi vain valkoiset "yksiön" seinät ja kiireinen (ja ehkä kiireessä kireä...) hoitohenkilökunta pumppaamassa minuun lääkkeitä. Toivon niin paljon, että asiat saataisiin kuntoon ja homma toimimaan.

Lapsille opetetaan harrastuksissa liikkumista. Olen itsekin pitänyt useita vuosia temppujumppaa 3-4-vuotiaille ja lasten hip hoppia 5-7-vuotiaille. Vauhtia on paljon, into on piukassa ja hymy herkässä. Vaan sitten tulee koulu, joka käyttää paljon aikaa ja energiaa siihen että tuo lapsuuden into ja kupliva riemu saadaan kahlittua muotoon, jossa lapsi istuu suurimman osan päivästä. Tiedätte itsekin mitä siitä seuraa jos 15 lasta lähtee kesken matikan tunnin hyppimään ympäri luokkaa... Mutta silti toivoisin, että lapsen luontaista tarvetta liikkua ei tarvitsisi kahlita.

Ulkoleikkejä lapsille kirjasta "Kehittyvä ja onnellinen lapsi" (Dorothy Einon)

Minulla on pedagogiset opinnot suoritettuna, ja olen siis pätevä aineenopettaja. En voisi koskaan mennä kouluun opettamaan varmaan muuta kuin liikuntaa, tai sitten ympäri luokkaa steppaavasta ja erilaisia "toiminnallisia opetuskokeiluja" harrastavasta opesta saisi ison hauskuutuksen vuosittaiseen abishowhun.

Toiminnallisia lämmittelyliikkeitä kirjasta "Käytännön lihashuolto" (VK-kustannus)

Töissä en ole toistaiseksi uskaltautunut isommin ehdottelemaan varvashippaa kesken palaverien tai kutsumaan pukumiehiä kanssani kiertämään vaikka lähestä puistoa ja keskustelemaan käytettävyysasioista. Pitäisi varmaan uskaltaa olla esimerkkinä ja pistää rohkeasti itsensä likoon. Tai sitten siirtyä täysin yksityisyrittäjäksi ja tarjota pukumiehille hyvinvoinnin vartteja, puolituntisia tai kokonaisia päiviä osaksi normaalia työrytmiä.

Otetaanko tavoitteeksi kaikki seuraavan vuoden aikana järjestää yksi palaveri ulkona liikkuen tai rohkeasti yrittää ehdottaa varvashippaa kesken puuduttavan kokouksen?