Ambroniten testauksen jatko-osa - mitä tökötistä tykkäsi ultrajuoksija?

On kulunut aikaa ja vettä virrannut Tammerkoskessa. Mutta vihdoin voin palata tähän Ambronite asiaan ja julkaista teille alekoodin jolla paketillisesta saa 20€ alennusta.

Miksi tässä kesti niin kauan? Minä halusin saada toisenkin mielipiteen, sellaisen henkilön joka reenaa ihan tosissaan. Ja sattumoisin ystäväpiiristä löytyi yksi ultrajuoksija (hullujen laji!) jota tällainen ravintolisä kovasti kiinnosti. Ongelmaksi osoittautui se, että heti kun laitoin ainetta matkaan selvisi että pitkähkö telakoituminen oli hänellä edessä erinäisten vaivojen vuoksi. Piti siis odotella että juoksija pääsee takaisin baanalle testaamaan Ambronitea tosioloissa.

Uudessa seoksessa on parempi maku marjojen ansiosta.
Tätä en vielä ole testannut, vaan arvio perustuu aiempaan seokseen :)

Tässä välissä ehdin itse testailla ehdotettuja mehukeittoa sekä pilttipurkilla höystämistä maun parantamiseksi. Piltti toimi miedommin, mutta toi ihan hyvän makuparannuksen. Testasin mangopiltillä. Mehukeitto ei jotenkin itsellä pelannut. Se maistui tavallaan liikaa ja tavallaan liian vähän. Liikaa niin että mehukeitto hallitsi makua ja liian vähän siksi että vesi laimensi makua vetiseksi. Mutta kokeilemalla selvinnee mitä teidän makunystyrät hommasta tykkää.

Tähän väliin pistän testihenkilön oman raportin sellaisenaan, koska se oli niin hyvin kirjoitettu:

Vihdoin viimein pääsin testaamaan Ambroniten. Ensin aamuherätys ja aamukahvi. Sitten sekoittelin Ambroniten ohjeen mukaan pulloon. Tosin laitoin tapani mukaan hieman ruususuolaa sekaan ja laitoin pullon reppuun muiden nesteiden kanssa. Mukaan tuli litran verran valmista proteiinijuomaa jossa oli vain proteiinia, ei yhtään energiaa. Lisäksi mun normijuoma eli 0,5 l ruususuolavesi lisättynä sitruunapuristeella. Tarkoituksena oli tehdä pitkä hidas lenkki, kehittää rasva-aineenvaihduntaa sekä testata Ambronite. 

Ensin tein 5,5 h hitaan pitkän lenkin, sykkeen ollessa keskimäärin 115. Tämä siis täysin ilman energiaa poislukien proteiini. Lenkki sujui hyvin eikä mitään ongelmia ollut. Lievää uupumusta oli kun palasin autolle ja ajattelin katsoa miten Ambronite tehoaa. Ensi vaikutelmana Ambronite näytti hieman epäilyttävältä koska väri viittasi hieman Spiruliinaan. Maku ja rakenne muistutti hieman velliä, mutta itse maku oli yllättävän hyvä. Ei mitään ylimakeaa tököttiä. Tuli ihan mieleen lapsuuden aamupuurot :)  

Sekoitusvaiheessa olin lisännyt sekaan hieman ruususuolaa, mutta sitä voisi kyllä lisällä sinne enemmänkin. Join noin 2,5 desiä yhdellä huikalla ja lähdin jatkamaan lenkkiä mutta nostin sykkeen 140:een. Olo oli yllättävän vakaa, voimakas ja fressi. Vatsassa ei ollut mitään tuntemuksia eli vatsa kykeni sulattamaan ravinnon täysin ongelmitta vaikka takana oli jo pitkä lenkki ja nostin sykkeitä selvästi. Flow tuli helposti ja tein noin 1,5 h lenkin keskisykkeellä 140. Autolle palatessani olo oli hyvä, kevyt ja fressi. Tässä vaiheessa join loput 2,5 desiä Ambronitea. Maku oli edelleen hyvä, eikä vatsassa ollut mitään tuntemuksia. 

Kokonaisuudessaan erittäin hyvä tuote ja piristävä poikkeus näiden ylimakeiden ja -prosessoitujen "urheilu"juomien rinnalla. Tulee ehdottomasti vakiokäyttöön. Mistä näitä voi tilata/ostaa?

Edelleen jaksan itsekin ihmetellä miten tuo aine täyttää niin helposti ja nopeasti. Voin sieluni silmin kuvitella miten energia virtaa soluihin ja tsädäm muutun nälkäisestä tyytyväiseksi. Että jos maku nyt onkin hieman erikoinen niin ainakin tuote toimii tarkoitukseensa äärimmäisen hyvin. Ja juu, urkkajuomat ja palkkarit on usein ihan öklön makeita, teollisia ällötyksiä. Ambronite ei välttämättä ole "hyvää", mutta eipä ainakaan lennä kaaressa laatta kun pistää sitä treenin jälkeen kulauttaen kitusiinsa.

Ambroniten tiimi GoExpo messuilla. Kuvat lainassa Ambroniten Instagram tililtä, luvan kanssa.

Ja sitten siihen aiheeseeen, että mistä näitä voi tilata? Ambronitea myydään heidän omassa verkkokaupassaan http://ambronite.com/ ja sieltä voi tilata koodilla "MOVEME" 20€ halvemmalla valitsemansa paketin. Jos epäilyttää koko homma, mutta haluat edes kerran testata niin verkkokauppa tarjoaa mahdollisuuden antaa s-postiosoite heille käyttöön ja saat vain yhden pussin -50% alella messiin.

ps. Ambronite on Suomalainen laatuinnovaatio. Jos ostat tuet siis kotimaisia yrittäjiä!

Maratonkoulussa osa 2 - Kuola poskella kuntotestissä

Läksin Tampereen maratonkoulun järjestämään juoksukouluun tavoitteenani taittaa maraton tai ainakin puolikas kesän 2016 päätteeksi. Miksi mennä kouluun, jos pitäis osata jo? No siksi että valmentaja tarvitsee valmennusta itsekin. Ulkopuolinen näkee paremmin ja ryhmäpaine tsemppaa eteenpäin.

Toinen osuus juoksukoulussa oli reilut pari viikkoa sitten ja aiheena oli kuntotestit ja niiden tulkinta, sekä hieman asiaa ravinnosta. Testit suoritti Kuntoritarit. Samalla puhuttiin etukäteen miten meidät tullaan jakamaan ryhmiin testitulosten perusteella. Näille ryhmille luodaan sitten jokaiselle omat treeniohjelmat.

Testeistä tuli tietoja sähköpostilla, FB-ryhmässä ja ensimmäisen kokoontumisen yhteydessä. Koko ajan toisteltiin että jokaisen tulos on jokaisen oma juttu, muihin ei pidä itseään verrata ja jokaisella suunta on ylöspäin vaikka tuloksissa lukisi mitä kauheuksia. Korostettiin että on tärkeää saada oikeaa dataa meidän kuntotasosta, kynnysvauhdeista jne. jotta saadaan laadittua asianmukaiset treeniohjelmat meille. Itselleni homma kuulosti hieman toistolta ja ylisuojelevalta, mutta niinpä vaan testipäivänä meikäläisen sykkeet olivat korvissa ja ahdistelin orastavia "paskoja tuloksia".

En tiedä mikä siinä on, mutta joka kerta kun on maratonkoulua on todella maunea keli.

Päivä oli pitkä. Muistaakseni 36 testattavaa tarkoitti sitä että vaikka aamusta lähtien ahkeroitiin niin meikäläisen numerolla 31 alkoi olla jo ilta kun oma vuoro koitti. Kun aikataulut olivat hieman joustavat, niin ei uskallettu syödä lounasta omien ryhmäläisten kanssa. Ettei sitten oksenneta sitä kun viimeinen "urku auki" kiekka pitäisi juosta. Olin itse aamiaisen jälkeen syömättä viisi tuntia ellei välipalana popsimiani marjoja lasketa. Toisaalta testin aikana oksetti, joten oli ihan hyvä ettei ruokaa ollut palautettavaksi asti.

Omaa vuoroa odotellessa käytiin läpi Juoksija-lehden tilausmahkuja, tulosten tulkintaa ja tulevia harjoitusohjelmia. Käytiin me pienellä happihyppelylläkin odotellessa ja samalla kannustettiin muita juoksijoita testiradalla. Valmentajat tekivät aikamoisen maksimitreenin hölkkäämällä valmennettavien kanssa testirataa ees taas etenkin maksimikierrosten kohdalla. Kannustukset olivat tiukat ja veikkaan että suurella osalla (minä mukaan lukien) olisi testi jäänyt puolitiehen ilman vetoapua.

Ensin otettiin lähes kaikki vermeet pois että päästiin kehonkoostumusmittaukseen

Testi eteni siis jatkuvasti nousevalla kuormalla ja testiradan pituus 500m juostiin joka kiekalla kahdesti. Ennen aloitusta päälle puettiin sykemittari ja napattiin ekat laktaattiarvot sormenpäästä. Sitten sai lähteä matkaan. Ekan kiekan tavoitesykkeet minulla oli 120 ja seuraavankin vielä 130. Eli hitaasti sai kiiruhtaa. Ekalla kiekalla tuntui ihan mahdottomalta mennä niin hiljaa että sykkeet olisivat pysyneet aisoissa. Jännitti ja meinasi koko ajan karata mopo keulimaan. Mutta kävellen siis molemmat. Kilsan jälkeen kiltisti verinäyte ja matkaan takaisin.

Kolmannella kierroksella pääsin jo hölkkäämään. Tavoitesykkeet 145, mutta tuloslapun mukaan keskisyke meni kahdella yli tuosta. Syytän minua jututtanutta valmentajaa ;) Yleensä ryhmäliikuntaa ohjaamaan tottuneen henkilön sykkeet eivät paljoa karkaa puhumisesta, siksipä pärjäsin tuolla 147 keskisykkeellä. Tässä kohtaa myös laktaateissa näkyi oma harrastuspohja. Alun pienen nousun jälkeen ne seuraavilla kerroilla olivat jopa matalammat kuin hitaammilla vauhdeilla. Ilmeisesti löytyi ne sykkeet joita olen hinkannut riittävästi, eli niiden kohdalla elimistö pystyy poistamaan laktaattia helpostikin. Testaaja horisi jotain urheilijan kynnyksestä ja minä kysyin sanooko hän niin kaikille naisille ;)

Sitten tavoiteltiin 160 sykkeitä ja tossua sai laittaa jo toisen eteen vauhdikkaammin. Noin kahden metrin mittainen mäki oli pakko tälläkin kierroksella kävellä. En ole selkeästi mäissä parhaimmillani... Seuraava kierros 170 sykkeillä ja alkoi ho hengästyttää. Ei tehnyt mieli enää jutella. Toisaalta testaajalle pystyin verikokeen aikana heittämään perinteistä huonoa läppää. Kuulemma tässä kohtaa kirkkaanpunaiset poskeni antoivat ymmärtää että jonkin verran rasittavaa homma jo oli. Ihmettelin lähinnä miksei aiemmin.

Yritin ottaa vauhdista sykemittarista kuvaa... Hienosti onnistuin?

Viimeinen kierros ja urku auki. Eli saa vetää niin lujaa kuin koneesta lähtee. Mukaan lähti Hannu joka ensimmäisenä karjaisi että kilsa on pitkä matka, ei saa mennä niin lujaa. Ähisin että "urku auki on urku auki" mutta kiltisti himmasin hieman sprintterin tahtiani. Ehkä sillä tahdilla olisi jaksanut 400m juosta :) Hannu selitti että kun hän pääsee minun ohitseni on tarkoitus ottaa hänet kiinni. Jännästi vaikka en yhtään enempää himmannut oli Hannu edessäni hyppimässä keijukaisen kevein askelein. Jupisi jotain siitä että "tulee tulee"... ja minä vastasin että "kerron mikä tulee ***" pysähtyen hetkeksi kakomaan hengitysteistä limaa ulos. ÄLÄ JÄTÄ KESKEN, PYSTYT KYLLÄ!!! Ja sitten taas matkaan. Hannu hölkkää kevyesti, minun näkökenttäni on putki enkä pysty sanomaan mitään muuta kuin kakomaan ilmaa ulospäin vinkunan säestyksellä. Hannu höpöttää että loppumatka on alamäkeä että kipitä kipitä. Ei tunnu alamäeltä, tuntuu raskaalta. Taistelen testiasemalle, Reijo nappaa kädestäni kiinni ja pysäyttää mittarin kun pidän ovenkarmista kiinni ja huojun silmät kiinni. Seuraava etappi on päästä portaikkoon istumaan minuutiksi. Laktaatit mitataan vasta sitten.

Viimeisellä kiekalla olen todellakin saanut maksimit irti. Laktaatit ovat 10,5 ja mittaussormesta pulppuaa verta muidenkin tarpeisiin. Kiertää veri ja maailma pyörii päässä. Kuuman ryhmän kohtalotoveri istuu viereen eikä pysty hänkään sanomaan mitään. Urku auki on tultu. Tuntuu sanomattoman pahalta ja hyvältä yhtä aikaa. Luin jälkikäteen netistä että tavallisella kuntoilijalla testi lopetetaan kun laktaatit nousevat yli 8. Urheilijoilla pitää lukeman olla yli 10. Noh, minä pajautin sen urheilijan tasolle laakista. Sen verran kova pomppu oli elimistölle 170 --> 184 välillä.

Tulokset saapuivat testiä seuraavalla viikolla. Omaksi yllätyksekseni olin tasaisen vahva kaikissa kolmessa lohkossa; aerobinen, anaerobinen ja maksimi. Olisin olettanut että jumppaohjaajan syndrooma syöksisi peruskunnon jonnekin susisurkean ja naurettavan rajoille ja että toisaalta ylärekisterissä olisin ihan hillittömän hyvä. Vaan ei, silkkaa keskinkertaisuutta kaikkialla. Vaan eipä siinä, nyt tiedetään mitä ja miten treenataan.

Testissä Flowpark Tampere

Käytiin syssymmällä tyttöjen kanssa viettämässä tapamme mukaan aktiivinen päivä sekä naurun ja puheensorinan täyttämä ilta yhdessä. Tytöillä tarkoitan naisväestä koostuvaa kaveriporukkaa. Muistin kirjoitella homman blogiin asti vasta nyt kun löysin kuvat arkistoistani. Ehkä elämys oli niin traumaattinen, että aikaa piti kulua... ;)

Näissä astinlaudoissa liikkuivat askeleen paikat villisti alta.

Idea oli alunperin omani. Hirveän hyvä idea se olikin, paperilla. Keuhkoissa pari viikkoa käyntiämme ennen jyllännyt flunssapöpö oli hävittänyt hauiksesta jerkun ja sormista pidon. Usko itseen oli myös heikentynyt jo etukäteen ja katosi lopullisesti jonnekin puiden lehvien sekaan ekalla vihreällä (=sillä helpoimmalla) radalla. Mutta kelataanpas alkuun.

Flowpark sijaitsee Tampereella Varalan mailla, eli puitteet ovat huikeilla näkymillä varustetut. Jo pelkkä maastossa juoksentelu tuo tottumattomalle välähdyksiä elämästä vuoristokauriina. Sen verran on tiukkaa maastonmuotoa koko Varala.

Paikanpäältä pitää vuokrata välineistö; kiipeilyvaljaat ja kypärä. Halutessaan saa ostaa käsineitä ja muuta rekvisiittaa. Toki minä halusin, koska hanskat oli taktisesti jätetty "jonnekin muualle" ja köysissä sekä vaijereissa oli suhteellisen kylmä klangi syksyisen kelin ansiosta. Ostin myös buffin, koska se oli tarjouksessa hanskojen kanssa, ulkona oli kylmä ja siihen voisi sitten tarvittaessa niistää katkerat kyyneleet.

Tuumaustauko kahden köyden risteyksessä. Näkymät oli aika
komeet, asento ehkä aavistuksen epämukava

Aluksi hakojen käyttöä demonstroitiin harjoitteluradalla kouluttajan toimesta. Jokainen sittemmin suoritti tuon radan. Pelotti jo tuossa kohtaa; hakaset eivät auenneet jos remelit olivat jotenkin kierossa ja muutenkin homma ei vaikuttanut kovin sujuvalta meikäläisen tehdessä. Mutta sain hyväksytysti suoritettua intron ja sitten vaan matkaan.

Tässä ollaan menossa sille "no jos nyt vielä sitten yksi rata" osuudelle.

Osa porukkaa oli ollut ajoissa paikalla, ja ekan radan ensimmäisellä esteellä yksi kavereistamme konttaili jälkijoukon päiden päällä mustalla radalla (=sillä vaikeimmalla). Jokainen rata kulkee siis erilaisista esteistä koostuen. Jokainen erillinen "esteosuus" sijoittuu kahden puun väliin. Puissa on välitasanteita joilla voi hengitellä ja harkita että koska uskaltaisi seuraavalle esteelle. Esteosuudet haastavat tasapainoa ja kehonhallintaa. Mitä vaikeampi rata, sitä korkeammalle puihin ne on rakennettu. Korkean paikan kammoa en silti oikein tuntenut ollenkaan, muu selviytyminen vei huomion täysin. Seurueessa koimme, että esteet eivät sinällään vaikeutuneet vaan lähinnä heittäytymistä vaadittiin enemmän vaikeammilla raoilla.

Ensimmäisellä ja helpoimmalla radalla toinen ja kolmas puunväli otti kyllä luulot pois ekakertalaiselta. Ajattelin, että jos tämä tästä vielä vaikeutuu niin minut pitää tulla hakemaan itkien puunlatvasta pois kesken kaiken. Asiaa ei helpottanut gasellin lailla esteitä perässämme tahkoavat 13-vuotiaat neitokaiset...

Ne kuuluisat lavat vaijereiden päällä.

Vastassa oli siis verkko, joka ei ollu alhaalta missään kiinni. Siksipä siinä sivuttain liikkumalla puski jalkojen paino kropan vaakatasoon ja hommassa roikuttiin siis kiinni silkalla sisulla ja käsivoimilla. Reiät verkossa olivat niin pieniä, että koko käsivartta ei välistä saanut ujutettua, joten sormivoimia kysyttiin. Tähän perään oli kahden vaijerin väliin aseteltu "kuormalavoja" 1-1,5m välein. Välissä oli lianoja, joiden avulla näppärästi heilautat itsesi seuraavalle ilmassa vatkaavalle lavalle. Teknisestihän tuon matkan vielä loikkaa, jos saa ponnistaa tasaiselta maalta eikä tarvitsisi puolivälissä alkaa hypätä ylämäkeen. Pääsin perille, ilman että killuin varmistusvermeiden varassa. Vatsalihakset saivat ihan hillittömän treenin kun ylämäkeen ponnistaessa jalat saavuttivat seuraavan lavan, mutta yläkroppa jäi tyhjyyden varaan kellumaan liaanista puristavien käsien varaan. Keskivartalon lihaksista tiukka rutistus ja kyljen kautta kiepsahtaen pehva menosuuntaan ja polvilleen alustalle huohottamaan. Huippua! voisi joku ajatella, mutta juuri tuolla hetkellä minä en näin ajatellut.

Näiden tahtojen ja lihasten taistojen jälkeen helpotti huomattavasti. Oli verkosta muodostuva käytävä, kikkailua puolelta toisella vaijereiden ja puupökkelöiden välistä sekä hyvin lyhyt ja suhteellisen matalalla sijaitseva köysirata jota pitkin laskettiin loppuun. Huh jes!

Laskettiin mansikalla, kuulemma seisten oli paree...

Sitten seurasi pari vähän pahemmaksi rankattua rataa. Eivät olleet maineensa veroisia. Toki kahdesta narusta ruksin muodostava osuus oli aika tiukkaa sellumista puiden latvoissa. Otettiin pidempiäkin tuumaustaukoja kun 100m köysilaskuun piti tiputtautua puolisen metriä tyhjän päälle ja lianiluuppien kanssa piti hakea keinuliikettä samalla edeten luupista toiseen. Kaikesta silti selvittiin elossa.

Keinu keinu tyttö!

Mustalle radalle ei lähdetty porukalla. Se jäi yhden aiemminkin radoilla hilluneen uskalikon hommaksi. Hän aloitti päivän siis tuosta radasta. Me vaan ihailimme :)

Seuraavana päivänä jaloista ja olkapäästä löytyi pari mustelmaa ja ranteita kolotti. Myös syväkyykkyjä oli ilmeisesti tehty, kun pakaroissa ja reisissä hieman tunnahteli. Yllättävän vähillä vaurioilla, taisivat olla enemmän henkistä tyyppiä?

Voinko suositella? Ehdottomasti! Ainakin huikeaa omien rajojen koettelua on tiedossa. Jos ei kestä olla hitain ja huonoin, kannattaa mennä vasta kun on treenannut otelujuutta ja keskivartalon hallintaa vähän pidempään. Kun 13-vuotias lentää ohitsesi kevyesti kuin perhonen voi alkaa harmittaa, vaikka kilpailuhenkinen et olisikaan. Tähän auttaa yhtälailla kamppailevat kaverit, jotka toteavat "emmääkään päässy siitä tolleen". Kavereiden läsnäololle siis ehdoton plussa!

Moottorikelkkaillen tunturissa

Viimeisenä päivänä Ylläksen lomaa oli tarkoitus herätä ajoissa, pakata ja syöksyä vielä viimeisille lumille rinteeseen. Pakkasen huidellessa edelleen kunnioitettavissa 24 asteessa pakkasimme myös päällemme riittävästi vetimiä. Illan spekulaatioissa kukaan ei ollut miettinyt että tuulen puhaltaessa yksikään hissi ei liikkunut. Tai no lasten taikamatot kyllä jylläsivät :)

Vaikka tunturi lämmittää ilmaa, ja asteita oli vain -16, ei auttanut kuin myöntää tappionsa ja siirtyä miettimään uutta toimintasuunnitelmaa. Yritin viritellä keskustelua murtsikkahiihdosta, mutta myönsin itsekin etteivät varusteet riittäneet -24 asteessa hiihtämiseen kun jo -16 oli korventanut näpit syväjäähän aiemmin.

Sitten siinä kuuluisan Jounin kaupan pihassa otetulla tuumaustauolla joku ehdotti moottorikelkkailua. Seurueen muut jäsenet olivat tätä kerran kokeilleet molemmat, mutta minä ummikkona en koskaan. Ripeää kännykkägooglailua ja sopiva vuokraamo paikallistettu. Snow Fun Safaris tarjosi meille kelkkoja vuokralle ja päälle riittävät varusteet kengistä lähtien. Lähes ainoana heidän sivuiltaan löytyi suoraan kelkkojen vuokrahinnat eikä pelkästään viikko-ohjelman järjestettyjä safareita.

Kuvaustauon paikka

Ohjaamossa näytti tältä.

Itseä epäilytti eniten kelkkailutouhu, mutta henkilökunta vakuutti, että kelkat on helppoja. Niistä löytyy kaasu ja jarru ja kelkka pysähtyy pääosin jo siihen kun kaasua lakkaa painamasta. Kun oli sonnustauduttu ajoasuihin saatiin ohjeistukset siitä minne me voitaisiin ajella. Kehotettiin vahvasti olemaan ajamatta Äkäsjokeen joka tiukasta pakkasesta huolimatta oli vielä sula. Valittiin kohteeksi Aurinkotupa, jonne varmaan jokainen meistä on joskus reissuillaan murtsikoilla hiihtänyt.

Kelkat lähes rivissä parkissa Aurinkotuvan pihassa.

Aurinkotuvan maisemissa oli aikas kivoja värejä.

Ulkona kelkkojen anatomiaan perehdyttiin seikkaperäisesti. Myös pakki noista masiinoista löytyy ja sitäkin parkkeeratessa päästiin testaamaan myöhemmin. Kun lähdettiin liikkeelle alkoi itseä naurattaa suhteellisen tuurilla käypä eteneminen. Ampaisuja ja välitöntä vauhdin tiputtamista nollaan. Kaasun hallinta oli yllättävän hankalaa aluksi. Pari muutakin etenijää oli ilmeisesti tehnyt samaa veivaamista, koska latu oli todella kumpareinen ja höykytti jokaista niveltä.

Kun päästiin pidemmälle alkoi latu ja meno tasoittua. Etevämmät matkaseuralaiset kaahasivat menemään ja minä mietin 20-30km/h etenevän kelkkani kyydissä että hitto miten nuo uskaltaa ajaa niin lujaa. Kun 5km oli taitettu alkoi meikäläiselläkin kaasukahva poltella ja suorilla pätkillä pääsin jo 40km/h. Ei tarvinnut kyllä miettiä tuleeko sakkorajat vastaan, 60km/h tuntui aivan mahdottomalta vauhdilta mutkittelevalla reitillä.

Pysähdyttiin valokuvaamaan upealle aukealle tunturia ja tässä kohtaa tunnottomaksi jäätynyt etusormeni pääsi takaisin lämmön makuun. Kelkoissa oli kädenlämmittimet, mutta kaasulla oleva sormi ei tästä päässyt nauttimaan. Pikainen hanskojen poisto ilmeisesti levitti lämpimän ilman hanskoissa laveammin ja loppumatka sujui mukavammin.

Ylläs-tunturi siinsi siellä. 

Aurinkotuvalle oli kelkkareittiä pitkin 15km ja siellä nautittiin glögiä ja mehua sekä tietenkin munkkia ja pullaa. Nyt täytyy sanoa, että vaikka kelkka höykyttikin, niin nämä kalorit taisivat upota suoraan lantiolle. Ihan hillitöntä urheilua ei kelkan päällä istuminen aloittelijan vauhdeilla ole. Toki pakkanen saattaa syödä enemmän kaloreita ihmisestä kuin vähän vähemmän rapea keli. Toisaalta ajovermeet olivat sitä kaliiberia että kylmä ei ehtinyt tulla.

Takaisinpäin tullessa uskallettiin laittaa kelkoista kaikille jo eco-moodin sijasta "normal mode". Joko taidot lisääntyivät tai tuo moodi oli vaan parempi eikä kelkka ampaissut yllättäen mihinkään vaan pysyi hallussa. Tällä matkalla kaasuttelin jo huimaa 50km/h ja varmaan enempäänkin olisi kantti antanut periksi, mutta kavereiden takavalot eivät ;)

Reissun jälkeenkin vielä hymyilytti kelkkavuokraajaa sekä matkaseuralaisia.

Ihan ilmaista ei kelkkailu ollut. Varusteet ja kelkkojen vuokra olivat parin tunnin reissultamme 90€/kelkka ja päälle lyötiin käytetyn polttoaineen verran lisää (5€/kelkka). Mutta olipahan hauskaa testata eikä mennyt tuokaan aamupäivä hukkaan tällä minilomalla.

Tässä kelissä piti lähteä kotiin. Pieni tippa tuli linssiin, vaikka kotiväkeäkin oli jo ikävä.

Ettei vaan ny sattuis mitään... Eli aikuisten akrobatia bootcamp

Minä oon pari viikkoa osallistunut LifeCircuksen järjestämälle akrobatia bootcampille Liikuntakeskus Hipan tiloissa. Aikuisille ihmisille järjestetty tiiviskurssi on sukeltanut suoraan asiaan. Paikalla on sakkia joka on selkeästi akroillut ennenkin. Minä en ole. Taustalla on ne kärrynpyörät ja käsilläseisonnan harjoittelut ajalta jolloin olin noin 10 vee. Ajat jolloin pari tuntia putkeen punkeamista omien käsien päälle seinää vasten ei tuntunut miltään. Välissä on sitten parikymmentä vuotta aikaa jolloin en ole tehnyt mitään.

Vauhdinottoharjoitus arabialaiseen menossa

Kun näin ilmoituksen FB:ssä hyökkäsin välittömästi ilmoittautumaan. Ressaaminen alkoi myös välittömästi. Onkohan minusta tähän? Kestävätkö ranteet? Mitä jos pitää hypätä ja en osaa tulla alas? Jos parin kanssa kiipeillessä olen liian painava?

Ne tekee jotka osaa (tästäkin asennosta neitokainen tuli kyllä romahtamalla alas hetkeä myöhemmin, mutta wau!)

Mutta ei auttanut, kuin tulta kohden. Ensimmäisellä kerralla seistiin päällään (tai ainakin yritettiin), seistiin käsillään tuettuna, tehtiin kuperkeikkoja etu- ja takaperin sekä hypyllä höystettynä. Ja minua pyörrytti ensin vimmatusti ja hetken päästä jo oksetti. Olin viisaasti skipannut välipalan lounaan jälkeen ja klo:18.00 alkanut kurssi jossa oltiin kokoajan kieppumassa ympäri ämpäri ei auttanut olotilaa yhtään. Loppupätkän kurssikertaa hengittelin ja istuin. Hävetti... Aikuinen ihminen ja unohtaa syödä.

Jalat kaverin selkään ja sitten "karhukävelyä" eteenpäin

Toista kertaa varten muistin syödä ja olo oli parempi vaikka edelleen kieppuminen otti tasapainoaistin päälle. Teimme pariakrobatiaa parikuperkeikoista aloittaen ja erilaisin parikävelyin. Näistä siirryttiin kipuamaan ja kapuamaan parin päälle. Harjoteltiin kontallaan olevan kaverin selän päällä seisomista ja toisaalta sinne hyppäämistä. Kuulit oikein, toisen selän päälle voi hypätä jos tietää mitä tekee. Oman parin kanssa todettiin että tuo homma jännitti ihan liikaa, eikä hypyistä tullut mitään. Yritettiin kyllä kovasti mutta aivot vastustivat.

Harjoiteltiin polvillaan olevan parin harteille nousemista ja se oli todella pelottavaa. Vaikka olet vain reilut puoli metriä korkeammalla kuin noin normaalisti. Eikä ne kaverin hartiat kaikista stabiilein alusta ole. Homma tuntui todella vaikealta, vaikka pari kertaa onnistuttiinkin puolin ja toisin.

Yllättävän pelottavaa vaikka apuohjaaja spottaa ja korkeutta on puolisen metriä... Etualalla suunnitellaan ennen nostoa.

Sitten aseteltiin seisomassa olevan kaverin nivusille jalat ja ponkaistiin siitä seisomaan käsistä tukea hakien. Yhtäaikainen nojaus taakse ja avot. Kuulostaa helpolta, mutta en onnistunut kertaakaan parini kanssa itse nousemaan ylös saakka. Vaati apuohjaajan kanssa testikerran että uskalsin rohkeasti ponnistaa ja pääsin ylös saakka. Tieto siitä, että tyyppi pohjalla ei varmasti mene rikki ja tietää mitä tehdä jos homma lähtee kaatumaan auttoi.

Kolmannelle kerralle en kerinnyt, mutta neljännellä kerralla jatkettiin käsillä seisoskelua. Tai no toiset seisoskeli ja käveli käsillään ja toiset haki sitä nanosekunnin pätkää kun seisonta pysyi eikä lätkähtänyt yli tai alle... Onneksi on pehmeät alustat läjähtää turvalleen... Pariharjoitukset aloitettiin hurjan näköisellä tempulla jossa käsilläseisonnasta päädyn parin hartioille ja pari vetää minut selkänsä kautta jaloista omalle etupuolelleen seisomaan. Näytti tosi vaikealta, oli tosi helppoa käytännössä.

Näin kepeästi se käy kun sen osaa. Polvilleen kaverin alaselkään.

Sitten jatkettiin parin kanssa kiipeilyä. Tällä kertaa uskalsin ja pääsin kaverin alaselän päälle seisoskelemaan hänen ollessaan pystyssä. Lisäksi parini nousi hetkeksi seisomaan minun harteilleni kun minä seisoin alapuolella. Wau! Omassa tekemisessä pitäis harjoitella vaan sitä päättämistä, että menee eikä meinaa. Kiivetessä kaverin selkään tai niskaan on oikeasti kaikille parempi että sinne menee, eikä jää arpomaan matkalle. Ammattilaiset ponkaisevat kepeästi toistensa niskaan ja sitten näyttää kuin he vain kevyesti seisoskelisivat siellä katonrajassa. Hämmentävää.

Kokeneemmat reenaa eri juttuja. Minä teen sitä mitä osaan, jos osaan.

Akrobatiakurssi jatkuu vielä viikon ja ajattelin raportoida siitä vielä lisää. Kuvia on tosi vähän ja ne ovat tosi surkeita, koska keskityn tekemiseen enkä kuvaamiseen. Paras saavutus tähän mennessä on itsensä täysi ylittäminen ja alkuperäinen tavoite käsilläseisonnan haltuunotosta on piirun lähempänä kuin aluksi. Ei se ehkä tule onnistumaan tämän kolmiviikoisen aikana, mutta jos jaksaisi kesän reenata niin eiköhän se siitä lähtisi.

Millaisilla asioilla sinä olet yllättänyt ja haastanut itseäsi?

Testissä Emfit QS - unen seurantalaite (osa 1)

Minä gadget tyttönä olen ehdottomasti sitä mieltä, että gadgetteja pitää olla. Mutta onhan se niinkin, että kun mies nauraa kippurassa iltarutiinille erilaisten mittareiden säädön kanssa, että ehkä jotain tarttis tehdä? Ehkä nämä laitteet enemmänkin häiritsevät unta kuin auttavat minua sen suhteen?

Nykyisellään rutiini menee siis näin:

1. laita perinteinen herätyskello soittamaan puhelimesta jos Sleep Cyclen herätykseen ei herääkään, 
2. Aseta Sleep Cycle herättämään (+ vastaa päivän kulusta pariin kysymykseen) ja aseta puhelin nurinperin tyynyn viereen, 
3. Painele Withings Pulse Ox mittarista unitila päälle, 
4. Taputa kolmesti (tai noin kymmenen kertaa vaihtelevin intervallein) Fitbit Flexiä jotta se surahtaa unitilaan, 
5. Odota että kaikkien härpättimien valot sammuvat äskeisen operaation myötä ja makkarissa on oikeasti pimeää, 
6. Yritä hiipiä avomiehen kainaloon tai ainakin toivottaa hyvät yöt, 
7. Paina silmät kiinni ja yritä nukkua ilman että pidät kättä, jossa on aktiivisuusmittari, posken alla.

Aamulla herätessä tuo systeemi vaatii vastakkaisia manoovereita. Eli Sleep Cycle herättää ja se pitää sammuttaa. Sleep Cycle kyselee heti miten unet meni ja tarjoutuu mittaamaan sykkeen iPhonen kameralla. Jos heräsin jo Sleep Cyclen piippaukseen oikeasti säädän tavallisen herätyskellon pois päältä. Herätän aktiivisuusmittarit naputtelemalla ja näpyttelemällä. Tarkastelen unidataa usein välittömästi herättyäni. Vertailen eri mittareiden dataa keskenään ja joskus harvoin koen onnistumisen elämyksiä kun uni on ollut hyvää ja palauttavaa ja sitä on ollut riittävästi. Toki onnellinen voi olla jos ihan vaan tuntuu siltä että heräsi virkistyneenä :)

Laitteen asemointi sänkyyn ja nukkujan alle.

Mutta totuuden nimissä jollekin vähemmän yöunta häiritsevälle laitteelle on tarve. Tykkään ihan hurjasti kun Misfit mittarini koittaa arvata koska nukun ja koska en. Ei tarvitse nakutella ja näpytellä ja kirjata aikoja ylös. Voi vaan mennä nukkumaan ja herätä. Joskus toki automatiikka pettää ja masiina arvailee ihan mitä sattuu. Ja edelleen tuota härpätintä on pakko pitää kädessä puristamassa yöllä.

Törmäsin Emfitiin ihmisiin Biohacker summitissa viime vuonna. Sovittiin jo silloin että ottaisin heidän mittarinsa mielellään testiin. Koska kyseessä on start up olivat juuri silloin testilaitteet vähissä ja sain mittarin vasta noin kuukausi sitten itselleni. Kalibrointiaikaa pitää laitteelle antaa reilun viikon verran, ja siksi ensimmäinen kirjoitus tulee vasta nyt. Halusin nähdä ensin miten homma pelaa ennenkuin siitä mitään kirjoitan.

Manuaali, jonka osa lukee ja toiset sitten arvailee. Köh köh...

Laite toimii netin kautta ja se muodostaa ns. oman verkkonsa jonka avulla kaikki data lähtee suoraan mittarista pilveen. Ei tarvita siis aplikaatioita ja synkkausta ja säätöä, kunhan kerran asennat nettiyhteydet toimintaan. Tämän jälkeen salasanalla ja laitteen sarjanumerolla pääset katsomaan unidataa mistä vain nettiyhteyden avulla.

Meidän kotiverkko on hieman rakenneltu kaikkien kotiteatterilaitteiden ja muiden toiminnan varmistamiseksi. Lisäksi meillä on useampia tukiasemia kotona, jotta eri kerroksissa kuuluu langaton verkko. Taloyhtiö on rakennettu aikaan, jolloin jokaiseen kotiin voitiin rakentaa sisäverkkoa ja yksi kytkentäkaappi. Näistä syistä en voinut parittaa laitetta verkkoomme yksinkertaisimmalla tavalla eli painamalla sekä Emfit QS:stä että modeemista yhtä paritusnappia. Samalla kun hyppäsin tämän kohdan ohi ohjeista, hyppäsin myös ohitse selityksen siitä missä kohtaa sijaitsee QS:n resetoiva nappula. Vaan ei hätää, Emfitin tekninen tuki auttoi minua puhelimessa ja sähköpostitse eteenpäin. Vaikka vika oli minun lukukyvyttömyydessäni, minua autettiin todella asiallisesti eteenpäin kunnes homma ratkesi.

Laitteen avaamalla löytyi myös resetointikytkin. Vinkkinä muillekin :)

Myös sensorin laittamisessa sänkyyn sain vähän kikkailla. Meillä on runkopatjoista koostuva sänky, josta miehen toiveesta on otettu pehmeä petauspatja pois. Näin ollen sänkymme on patja ja jalat mallinen. Emfit QS tulisi sijoittaa joko sänkykehikon pohjalle tai patjan ja petarin väliin. Suoraan lakanan alle sitä ei suositella. Viritin itselleni patjan ja lakanan väliin pyyhkeen mittarin päälle. Tämä ei tunnu itselle pahalta lakanan läpi (kun varmistan pyyhkeen olevan oikein sijoiteltu) ja selkeästi riittää Emfitille välikappaleeksi.

Testailin aluksi sensoria makailemalla sängyssä muuten vaan ja vahtaamalla reaaliajassa käppyröiden piirtymistä ruudulle. Hurjan hassua. Pienellä viiveellä käppyrät heijastivat kaiken mitä teen. Sensori mittaa sykettä, kertoo jos kuorsaan ja laskee kääntyilyjä yön aikana. Lisäksi se mittaa syvää ja kevyttä unta sekä erottelee syvästä unesta REM-vaiheen.

Laitteen valot. Pääosin pysyvä valo, vilkkumista vain hetkittäin.

Tulkintaa helpottamaan webbipalvelu tarjoaa tavoitteet kullekin unilajille ja näyttää oman datan suhteessa näihin. Palvelu laskee myös trendejä ja keskiarvoja saamastaan datasta. Laite lähtee rekisteröimään dataa välittömästi kun sänkyyn tulee ja se tekee tätä vuorokaudenajasta riippumatta. Muutamana sairaspäivänä katselin sängyssä Netflixistä sarjoja ja kyllä vaan käppyrät rekisteröivät tämänkin.

Jos mietitään häiritseekö mittari jotenkin unta, niin ei varsinaisesti mittari mutta tuo kytkentäboxi kylläkin. Valot vilkkuvat tai palavat makkarissa ja se ei välttämättä ole unelle hyvästä. Itse olen tuupannut tästä syystä kytkentäboxin yöpöydän laatikkoon josta valot eivät paista kuin minimaalisesti. Toinen vaihtoehto olisi varmaan teipata valot piiloon. Tämä on äärimmäistä hifistelyä itseni osalta, mutta vähintään toinen nukkujista tykkää että makkarissa on pilkkopimeää. Olen pyrkinyt tämän hänelle järjestämään.

Menen omaan unidataan vielä tarkemmin tulevissa postauksissa. Olkoot tämä alkulaukaus Emfit QS:stä kertomiselle :)

Testissä Fitbit ranneke - osa 2

Vettä on virrannut Tammerkoskessa, mutta kuten luvattua, palaan toisen arvostelun muodossa käytössäni olevaan Fitbit aktiivisuusmittariin. Ensimmäisen arvostelun laitteesta voit lukea täältä.

Lupasin palata ruokapäiväkirjan toimintaan tarkemmin. Nyt on pakko todeta, että aikani yritin sekä webin puolella että appiksen kautta, mutta kertakaikkisen kankeaa on ruokapäiväkirjan ylläpitäminen. Ei voittoa siis tälläkään vimpaimella. Mutta ruokavaliossani on tapahtunut positiivisia mullistuksia muuten. Palataan niihin erikseen myöhemmin.

Helppo ja pitävä solki, ei sisällä nikkeliä tässä mallissa.

Unen seuraamisen kanssa olen löytänyt käppyrättömyydestä huolimatta jotain hyvää mitä Jawbonesta puuttui. Tämä laskuri laskee nukutuksi ajaksi vain sen aidosti nukutun. Levottomat ja hereillä vietetyt minuutit vähennetään kokonaisesta sängyssä vietetystä ajasta ja lopputuloksena selviää se aidosti nukuttu aika. Tämä on aiheuttanut itselle useitakin ahaa-elämyksiä matkan varrella. Esimerkiksi avannut sitä millaisten päivien jälkeen tai mitä päiviä ennen nukun levottomimmin. Tämä vaatii toki omaehtoista kirjanpitoa ja päättelyä. Fitbit ei näitä tietoja kerää tai analysoi. Siinä Fitbit auttaa, kun mietit miksi kahdeksan tunnin yöunien jälkeen joskus tuntuu ettei ole levännyt yhtään ja joskus tuntuu että 8h on ihan liikaa. Syy löytyy unen syvyydestä ja laadusta. Rauhaton pyöriskely ei palauta päivän kiireistä samalla teholla kuin normaali syvän- ja vähemmän syvän unen vaihtelu ilman katkoja. Fitbitin unilogi näyttää tehokkaasti nukutun ajan suoraan, eikä sitä tarvitse itse käppyröistä päätellä tai laskea.

Olen oppinut hyödyntämään aktiivisuusmittaria motivaattorina. Tuplatäppäys mittariin, ja pienet led-valot kertovat paljonko päivän tavoitteesta vielä uupuu. Jos tuntuu karmaisevalle, että ledejä syttyy iltamyöhällä vasta pari, voi riipiä kengät jalkaan ja siirtyä ulkoilmaan korjaamaan tilannetta.

Aktiviteettien määrä, itselisättyjä ja automaattisesti käppyrällä näkyviä sulassa sovussa.

Olen oppinut tuntemaan äärimmäistä hyvää oloa kun ranneke alkaa väristä päivittäisen tavoitteen täyttyessä. Aamulenkin ansiosta ja vähän pidemmän lounastaukopaikan metsästyksen vuoksi mm. tänään ranneke hyrisi jo välittömästi puolen päivän jälkeen. Iloinen ja kiva ylläri!

Viikkoraportti tulee sähköpostiin

Fitbit lähettää viikottaista raporttia sähköpostiin. Tässä on äärimmäisen pienellä, mutta kivalla tavalla tuotu esiin trendiä verrattuna edelliseen viikkoon. Pieni vihreä kolmio kertoo jos tilanne on parantunut edellisestä viikosta ja pieni punainen kolmio kehottaa tsemppaamaan lisää. Joskus todellisuus on toki hyvinkin karua katseltavaa, mutta muutoksia asioihin joita ei tiedosta on todella vaikea tehdä.

Viikkoraportin nukkumaosuus on tavallaan ihan mallillaan :)

Tykkään minun Fitbitistä erityisesti siksi että se pysyy huoletta ja haittaamatta mukana menossa. Lisäksi sen vedenkestävyys tarkoittaa että sen kanssa voi mennä suihkuun, eikä sitä tarvitse unohtaa kuntosalin pukkariin siksi että on ottanut sen pois ranteesta suihkun ajaksi.

Hyvin tulee nukuttua kun on tarpeeksi väsynyt

Äidin kanssa oli laitteesta taannoin hauska keskustelu.
Äiti: Pitääkö munkin nyt sitten hommata tommonen vempele?
Minä: No jos meinaat että semmonen sua motivoisi tai että sellaista koet tarvitsevasi.
Äiti: No kyllä se voisi motivoida aktivoitumaan enemmän
Minä: Sitten ehdottomasti!

Hassuja yhteensattumia, kun yrittää lisätä kävelyä. Oikea kävely löytyy listan loppupäästä

Eli ei se laite, vaan miten ja mihin sitä käyttää. Toistaiseksi yksikään sykemittari, aktiivisuusmittari, kehonkoostumusvaaka tai muu härpätin ei ole laihduttanut ja aktivoinut käyttäjää hänen puolestaan. Laitteet eivät anna vaikkapa sähköiskuja jos viikottaiset liikuntatavoitteet eivät täyty. Niitä täytyy hyödyntää ja miettiä mitä varten haluaa laitetta käyttää. Vasta sitten jos laite vastaa mielestäsi omaan tavoitteeseen semmoinen kannattaa hankkia.

Testissä Fitbit ranneke

Minä tuossa viime vuonna testasin pari viikkoa Jawbone Up aktiivisuusranneketta ja raportoin siitä useammankin kerran. Nyt tilasin itselleni omaksi Terveyskimpasta Fitbit mittarin. Seuraa siis pari raporttia tästäkin killuttimesta. Kuten aina, tämäkin arvio on täysin riippumaton ja ihan saman hinnan rannekkeestani olen pulittanut kuin muutkin kimppatilaajat.

Aktiivisuusrannekkeiden perusidea on tallentaa päivittäisen aktiivisuuden määrä, valvoa unta ja mahdollistaa omien aktiivisuustietojensa perusteella joidenkin muutosten tekeminen. Yleensä mittareihin liittyy jokin ruokapäiväkirja ja mahdollisuus lisätä urheilusuorituksia käsin jälkikäteen. Päivittäistä askelmäärää voidaan valvoa ja tavoitteen saavuttamisesta palkita.

Fitbit Flex on malli jonka voi kantaa mukanaan ranteessa. En voisi tilata mitään muuta kuin kiinni köytettyä rannekemallia, koska kaikki klipsut ja muut versiot tippuvat ennen ensimmäisen päivän loppua matkasta. Toki ranteessa oleva systeemi välillä haittaa vaikkapa otegrippereiden kanssa tekemistä tai sykemittarin asettamista samaan ranteeseen. Fitbit on tosin hieman muotoiltu niin että esim. tietokoneen kanssa näpytellessä ranneke ei haittaa. Ranneke on siis ohuempi toiselta puolelta.

Dashboard näkymä nettikäyttöliittymästä

Käyttöönotto on suhteellisen simppeliä. Loggaat itsesi Fitbitin sivuille (osoite löytyy paketista) ja sitten seuraat ruudun ohjeita, joissa kehotetaan lataamaan laite ja asettamaan se rannekkeeseen sekä koputtelemaan ledien aktivoimiseksi. Hyvin opastavaa, joka välissä kysytään saitko homman toimimaan ja jos et tarjotaan lisäapuja. Samalla odotellessa kysellään perustietoja sinusta itsestäsi.

Yleisiä totuuksia, eli koostetta siitä mitä on tullut tehtyä ja miten se suhtautuu tavoitteeseen

Nettiselaimessa toimiva käyttöliittymä on kyllä kiva, ja koneessa mukana pysyvä BT-dongle ei haittaa muita toimintoja, mutta silti halusin käyttää mieluummin pääosin mobiiliappista. Seuraavaksi latasin siis mobiiliappiksen ja kirjauduin omilla tiedoillani sisään. Puhelin osaa keskustella Fitbitin kanssa ilman lisäosia ja joka kerran kun avaat appiksen alkaa mittari synkata tietojaan. Välitsekkauksen voi tavoitteensa osalta tehdä napauttamalla ranneketta kahdesti. Ledejä syttyy riviin sen mukaan kuinka monta askelta on otettu. Kun päivittäinen tavoite täyttyy alkaa ranneke väristä ja vilkuttelee ledejä.

Mobiiliappiksen näkymää

Unen seuraaminen oli itselleni vähän pettymys. Ei käppyrää vaan viivoja ja palkkeja hetkistä jolloin olet ollut hereillä ja milloin taas rauhaton. Tämä mittaustulos ei myöskään ole kovin tarkka. Olen onnistunut esim. useasti käymään yöllä vessassa ja mittarin mukaan olen samaan aikaa vedellyt tiukasti sikeitä. Vessaan on vähintään parikymmentä askelta, vessa ei ole sängyn vieressä, enkä ole kierinyt sinne aiheuttamatta yhtään tärähdystä.

Tavoitteet voi säätää itse tai tyytyä koneen ehdotuksiin

Toinen lievä pettymys, joka tosin selvisi jo spekseistä, oli Jawbonessa toimiva herätys aikaikkunan sisällä silloin kun uni on keveimmillään. Tätä ei siis ole Fitbitissä. Fitbit tarjoaa normaalit hälytykset, joita voi säädellä kuin iphonen herätyskelloa. Hälytyksiä voi pistää toistumaan tietyille päiville tai laittaa joka päivälle oman uniikin herätyksen. Herätys on kumppania häiritsemätön värinä (+ledien vilkkuminen) josta kylläkin pisteet.

Herätysten maailmaa

Unikuvioita

Netistä asiaa tutkaillessa selvisi, että Jawbone on ilmeisesti heikompaa tekoa kuin Fitbit. Tämä oli yksi iso plussa Fitbitin sarakkeeseen, ja syy miksi hommasin juuri tämän. Toinen iso plussa on vedenkestävyys. Siinä missä muut kilpailijoiden mittarit kestävät pääosin vain roiskevettä, voi Fitbitin kanssa mennä uimaan ja suihkuun. Näin se ei jää kuntosalin pukkariin ja tallentaa myös uimiset.

Tai tallentaa omalla tavallaan... Kylpyläreissulla kahdessa tunnissa kertyi vain neljä aktiivista minuuttia, joten vaikka mittaria voi pitää ei siitä kyllä voi aktiivisuutensa määrää tulkita vedessä. Tämä selittyy kiihtyvyysmittarin toimintaperiaatteella. Se tallentaa tärähdyksiä, joita ei tule ollenkaan vedessä ja liikkeetkin ovat suhteellisen hitaita kun vesi vastustaa. Samasta syystä mikään tietämäni mittari ei myöskään tiedä milloin seisot ja milloin istualöhöät sohvalla. Tämä olisi iso plussa jos joku mittari sitä mittaisi. Noh, uimiseen käytetyn ajan voi lisätä jälkikäteen käsin joko appiksen tai nettikäyttöliittymän kautta.

Näihin palataan vielä

Vähän vielä kun harjoittelen ja tutkailen asioita palaan toisen postauksen muodossa tähän aktiivisuuden mittaamiseen, ruokapäiväkirjaan ja muihin juttuihin.

Niin varmaan onkin, kaveripyyntöjä otetaan ilolla vastaan!

Family Fun tunti testissä kummipojan kanssa

Ehkä on ollutkin puhetta aiemminkin, että elämässäni on pieni tärkeä mies tuon isomman miehen körilään lisäksi. Hän on kummipoika, joka täyttää vielä tänä vuonna kolme vuotta. Tämän ikäisillä voi alkaa olla jo jotain harrastuksia ja tästä syystä minä vein pojan GoGolle kokeilemaan Family Fun tuntia. 

Family Fun kestää 45 minuuttia ja sitä kuvaillaan GoGon sivuilla seuraavasti: 

"Hauskaa yhdessäoloa vanhemmalle ja 3-7v lapselle GoGo Parkin ja Hermian isoissa salissa. Tunti (45 min.) sisältää temppuratoja, palloleikkejä ja musiikkiliikuntaa."

Paikalle saavutaan Hermiaan kävellen. Tai siis minä työnnän pikkumiestä apinan raivolla ylämäkeen jäätävässä viimassa ja vastailen kysymyksiin siitä miksi me ei jäädä leikkimään puistoon vaan mennään jumppaan. Pikkumiehen mielestä jumpassa on mahdollisesti villieläimiä, mutta me ei pelätä niitä. Miksi me ei pelätä niitä jääkin sitten minun selitettäväkseni. Kerron että me ei pelätä, koska ei ole mitään pelättävää, mutta pikkumiehen "miksi?" kysymykset eivät tästä laannu. Merkkaan listalle, että lasten kysymys vyöryihin vastaamiseen pitää varautua paremmin jatkossa, nyt olen aseeton.

Tässä meneillään jääpuikkolitta, jossa oli jäämies (tyttö)

Kuvauksesta ja tunnin nimestä voisi päätellä että tämä on vain perheen sisäinen juttu. Kukaan ei kuitenkaan kysynyt olenko poikaviikarin äiti, enkä minä kertonut että olen vain kummitäti. Ei haitannut menoa, päinvastoin :D

Tunti alkaa aloituslorulla, jonka minä kiltisti leikin pikkumiehen vahdatessa seisoen sivusta kulmat kurtussa. Kun kysyn haluaisiko hän mahdollisesti koittaa taputtaa lorun siihen varatussa kohdassa kuuluu tiukka "minä EN TAHDO taputtaa!". Noh, alkukankeutta, nou hätä. Täti jatkaa hymyillen leikkimistä.

Seuraa energianpurkuosuus jossa leikitään erilaisia littoja. Eka kierros kissat ja hiiret litasta menee vähän jäätyneissä fiiliksissä, mutta sitten leikin idea aukenee ja pikkumies viilettää seuraavalla kierroksella kiinniottavan kissan roolissa pitkin salia. Saadaan saalistakin, kun yksi äiti jää ehkä säälistä meille kiinni ja onnistumisen riemu on käsinkosketeltava ja riemunkiljahdukset raivoisia. Jääpuikkolitta ei tälle pikkumiehelle sitten enää aukeakaan. Ja salin reunoille levitellyt temppuradan palaset kiinnostavat liikaa. Täti pitää päänsä kylmänä ja katsoo, että pikkumies juoksee ja pitää hauskaa. Ihan sama jos ei ihan sääntöjen mukaan leikitäkään ekalla kerralla.

No sitten onkin temppuradan vuoro. Vetäjä esittelee kärsivällisesti koko radan ja isommat lapset selkeästi saavat esittelystä jotain irtikin. Pienemmän pään leikkijät asettuvat enemmänkin poikkiteloin temppuradan osasille ja juoksevat villisti kiljuen ympyrää isossa salilla. Kummipoika lisäksi saa jatkuvasti kiinni muita lapsia juostessaan hihkuen innoissaan "Jäit kiinni!!!". Osa lapsista lähtee hommaan mukaan ja osa mulkoilee epävarmasti vanhempiaan jotka hymyilevät kuin naantalin auringot takaisin. 

Saan innostettua pikkumiehen kokeilemaan kaikkia kohtia temppuradalla ja hän leiskauttaa lisäksi osaamansa kuperkeikan siihen varatulla patjalla. Radan esittelystä on jäänyt jotain mieleen, vaikka kuvittelin hurjan juoksuvauhdin vieneen kaiken huomion. Hän muistaa millä patjalla piti hyppiä kuin kani ja missä tömistellä kuin norsu. 

Huomaa oikealla "kivet", joiden päällä piti temppuradassa kävellä

Seuraavaksi kerätään porukka ympyrään ja tanssitetaan eri kehonosia; peppua, nenää, etusormia ja jalkapohjia. Pikkumies juoksee kehän ulkokaarta villisti kiljahdellen. Kun huomiota ei tipu hän hakee temppuradan kätköistä pallon ja heittelee sitä keskelle ympyrää. Taito se on kuulkaa sekin, että saa pallon heitettyä! Kun jo neljä lasta on saatu juoksemaan pikkumiehen tavoin ympyrää päätän pyydystää oman huollettavani hetkeksi jäähylle jotta muut saavat omat kullannuppunsa rauhoitettua. Konsti toimii ja kun vapautan pikkumiehen, hän saa jatkaa juoksentelua yksin. 

Viimeiseksi levitetään kaikissa sateenkaaren väreissä komeileva varjo. Tämä on selkeästi tuttu väline pikkumiehelle ja hänet on helppo houkutella varjon heilutteluun. Homma toimii ja vihdoin päästään kuin päästäänkin villieläimiin. Lapset käsketään varjon alle, ja he saavat olla eri eläimiä kun me aikuiset heiluttelemme varjoa edestakaisin. Koirien, kanojen, possujen ja muiden perinteisten eläimien jälkeen pitää olla leijona ja pikkumiehestä kuuluu äijäkäs "Räyh!" varjon alta. Hihitän itsekseni että niin se poika tiesi että villieläimiä on jumpassa.

Varjoleikin loputtua on tapahtumarikas 45minuuttinenkin ohi. Kiitokset ohjaajalle ja pukkariin syömään leipää ja rusinoita. Takaisinpäin pikkumies tahtoo kävellä omin voimin suuren osan matkasta. Kun päästään takaisin kotiin hän kieltäytyy kertomasta mitä jumpassa tapahtui ja vetoaa että se on meidän salaisuus. Kun hyvästelen, hän käy halaamassa ja henkäisee ettei saa vielä lähteä pois. Ihana pikkumies <3