Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pihatreeni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pihatreeni. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. kesäkuuta 2020

Verkkovalmentajaksi - minäkin Brutukseni

Pitkästä aikaa on ollut aikaa kirjoittaa. Mutta ilman inspiraatiota ei kirjoiteta. Nyt se iski.

Olen aina ajatellut että verkkovalmentaminen ei ole minun juttuni, ja että jokaiseen asiakkaaseen pitäisi päästä fyysisesti käsiksi. Mulla on ollut valmennettavia myös pääkaupunkiseudulta, mutta heidänkin luokseen olen aina matkaillut valmennusta varten kylään tai he ovat kipaisseet tänne. Pääosin kuitenkin olen pyörinyt Pirkanmaan ympäristössä valmennettavieni kera.


Mainosplakaati joka hetken pyöri Facebookissa

Mutta sitten tuli korona, kaikki menivät koteihinsa ja ihmisten tapaaminen kasvosta kasvoihin muuttui hetkeksi mahdottomaksi ja nykyäänkin hieman haastavaksi. Jokainen miettii milloin ja kuinka paljon altistuu ja millaisen riskin on valmis ottamaan. Tarve valmennuksille kuitenkin säilyy ja usealle on tullut tarpeelliseksi miettiä kotivälineistöllä onnistuvaa treeniä tarkemmin. Tilanne on saattanut yllättää ja kun tutulla kuntosalilla ei uskalla vierailla pitää tehdä jotain olkkarissa, ettei kuntotaso ja kropan hallinta aivan romahda.

Omalla kohdalla ensimmäiset tallenteella jumppaamiset tulivat yrittäjien ryhmän kautta jonka kanssa on tallustettu samaa latua jo vuoden verran. Aluksi meillä oli luentojen ja treenien kombinaatio ja sitten jatkoryhmässä viikottaiset treenit Fiilis Fitneksellä. Treenien tauotessa tarjolle laitettiin tallenteet Youtubeen viikottaisen treenin muodossa.

Kotona tehty kehonpainotreeni tuntui haastavalta :)
Aluksi kameralle yksinään höpöttäminen tuntui aivan kaistapäiseltä hommalta. Tuntui typerältä kehua, kun ei voinut tietää onko kohdeyleisö lattian rajassa puolikuolleena vai jalkaa naputtamassa lisähaasteesta haaveillen. Videoiminen mahdollisti myös sen, että perfektionisti minussa tahtoi kuvata sen BodyCombatin sykehuippubiisin kolmesti uudelleen koska suoritus ei ollut täydellinen. Voitte arvata kuinka täydellinen se oli energioiden hiipuessa sillä neljännellä kerralla? :D

Mutta tehdessä oppii, mm. sen että kun treenin tekee alusta loppuun aivan täysillä niin itselläkin on rankkaa. Normaalisti ohjaan paljon tunteja ja liikun, mutta tekemisessä on aina sellainen kohta jossa minä korjaan tekniikkaa tai teen jotain muuta. Nyt piti tehdä aivan täysiä koko treeni, ilman taukoja loppuun saakka. Huh! Hatunnosto kaikille tuntilaisille <3 Tiukkaa teki tälle ohjaajalle. Toki, LesMills lajeissa on tullut aiemminkin väännettyä nupit kaakkoon, koska se kuuluu konseptiin, mutta nyt tabata-treeneissä oikeasti meinasi otsasuoni pullahtaa ja sekosin laskuissa ja liikkeissä pelkän uupumuksen vuoksi useasti.

On myös kovin opettavaista katsoa omaa ohjaustaan videolta jälkikäteen. Miettiä parannuksia ja koittaa toteuttaa niitä heti seuraavaan vetoon. Omista fraaseista tulee kivuliaan tietoiseksi ja seuraavan vedon aikana niihin lipsahtaminen tuntuu kohtuuttoman isolta mokalta. Sen lisäksi jossain kohtaa myös armollisuus itseä kohtaan alkoi kasvamaan. Että hei, mä vedin tän hyvin, ihmiset sai treenin tehtyä ja raportoi sähköpostissa tai ryhmässä että tuntui ja toimi.

Tänään tehtiin treeniä reppu selässä ja korttipakasta kortteja käännellen
Armollisuuden kautta ja parin PT-asiakkaan vienosta toiveesta lähtien uskalsin lopulta pystyttää oman verkkovalmennusryhmän. Oma karanteenin aikainen vatsan ympäryksen kasvu suorastaan pakotti treenaamaan enemmän, ja ryhmän pyörimiseksi itsenikin olisi pakko. Pakko on alkuun hyvä motivaattori.

Vajaan kuukauden pyörineen ryhmän avulla vielä treenataan tekniikkaa ja laitteistoa. Mutta treenejä on jo monta, niitä on ollut palautteiden mukaan kivaa tehdä ja yllättävän kivaa on tehdä livenä kun tietää että siellä ruudun takana on joku tekemässä samaan aikaan minun ohjauksessani juttuja. Sydämiä ja peukkuja ja kommentteja tulee ja pystyn säätämään treeniä tarpeen vaatiessa.

Oma tulos tähän asti on pudonneita grammoja noin 650g ja senttejä lantiolta -2cm. Eli ainakin itselleni tämä homma pelaa :)

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Kinkun rakennusjumppa kahvakuulalla

Te luulitte että en aio antaa teille joululahjaa, vaan tässä se tulee!!! Yhden tuttavan havaintoa hyödyntäen nimeän tämän kinkun rakennusjumpaksi perinteisen kinkun sulatusjumpan sijaan :) Toisen tuttavan mielestä uusia kahvakuulajumppaohjeita on odotettu jo ihan tarpeeksi, joten täältä pesee ja linkoaa.

Lämmittely
Tee kaksi kierrosta pysähtymättä ja lataa intervalliajastimeen 40s. intervallit. Aina ajastimen piipatessa vaihdetaan lliikettä seuraavasssa järjestyksessä:

  1. Kropan ympäri pyöritys oikealle
  2. Kropan ympäri pyöritys vasemmalle
  3. Mini etuheilautus
  4. Kieputus (ohjeet täältä)
Haastetta lisää nostamalla jalka ilmaan tai heilumalla varpaiden ja kantapäiden välillä


Minietuheilautus on tekniikaltaan ihan sama mutta nosto jätetään ihan miniksi
Treeni
Lataa ajastimeen 1min + 45s. yhdistelmä ja suorita liikkeet alla olevassa järjestyksessä. Aina ajastimen piipatessa vaihdetaan liikettä, paitsi viimeisessä kohdassa. Tarkoitus on juosta vähintään minuutti (isompi talo tai kortteli) ja käyttää 45sekunnista jäljelle jäävä osuus lepoon. Tee kaksi tai kolme kierrosta ilman suurempia taukoja (juoksun jälkeen saat lepoa jos juokset lujaa).

  1. Etuheilautuskombo: mini - normaali - etuyläviisto + kyykky
  2. Askelkyykky kierrolla
  3. High-pull (etuheilautuksen tekniikalla alkusysäys ja veto leuan alle yläselän lihaksilla)
  4. Vatsarutistus pystyssä
  5. Korttelin/talon ympäri juosten

Etuheilautus yläviistossa kyykyn kera



Askelkyykky kierrolla edessä olevan jalan puolelle


Pull-over pään yläpuolelta sarviotteella kiinni pitäen ja vienti kohden polvea jota nostetaan vatsalihaksilla rutistaen. Selkä on suora koko ajan.
Ja vaikka pihalla sataa lotkottaisi vettä joulun kunniaksi suosittelen että sinne pihalle rohkeasti menette. Loppupäivän voi istuskella rakkaiden kanssa kotosalla. Nyt kerrankin on suurella osalla imisistä aikaa keskittyä elämässä olennaisiin asioihin kuten perheeseen, ruokaan ja treeniin :)

torstai 4. heinäkuuta 2013

Treeni ilman välineurheilua

Olen kuullut jotain pienen pientä ininää, että kesällä ei voi treenata, kun ei ole kuntosalia ja kahvakuulat ei mahdu mökkikuormaan. Höpölöpö! Tässä vapaasti hyödynnettäväksi treeniohjelma, johon ei tarvita kuin sinä itse. Et tarvitse edes mattoa, vaan homman voi suorittaa hiekkakentällä, nurmikolla, laiturilla, tai näiden yhdistelmällä. Asiaa helpottaa lintujen laulu tai raikaava rokki. Myös tsemppaava kaveri auttaa tsemppaamaan vähän vielä.

Alkulämppäriksi juokse tai hölkkää pari kertaa tontin ympäri. Jos tämä ei tunnu hyvälle idealle, pyörittele lantiota, hölskyttele hartioita ja nostele polvia eteen ja taakse. Sitten tappajanvaisto päälle ja treenin kimppuun.
  1. Syväkyykky + hyppy
  2. Punnerrukset, leveä asento
  3. Linkkuveitsi, valitse helpompi tai vaikeampi fiiliksen ja kunnon mukaan
  4. Burbée/ Yleisliike
  5. Punnerrukset, kapea asento
  6. Selän ojennukset päinmakuulla
  7. Askelkyykkyhypyt (1x = molemmat jalat, eli kaksi hyppyä)
Mikä hienointa, päätät treenin pituuden itse! Teet kaikkia liikkeitä ensin neljä toistoa, sitten kuusi, sitten kahdeksan ja taas kuusi ja neljä. Pyramidityyppistä jaksottamista 4-6-8-6-4, väliin maksimissaan minuutin tauko ja uudestaan 4-6-8-6-4. Kunnosta ja suoritushuolellisuudesta riippuu kuinka pitkä treeni on tiedossa riippumatta siitä kuinka monta kertaa pyramidipatterin vetäiset läpi.




Vaikka saatkin itse päättää kuinka monta kierrosta teet haluan ammattilaisena silti neuvoa ja kehottaa ottamaan tavoitteen joka on vähän yli sen mitä uskot jaksavasi. Ja sitten jääräpäisellä asenteella menet vaikka läpi harmaan kiven ja teet homman loppuun.