tiistai 24. tammikuuta 2012

Viimeisiä treenejä viedään ennen lomaa

Tänään oli pariin viikkoon viimeinen aamukuulailu pakkasen puriessa poskia. Upealla Logican jengillä ollaan saatu aikaan aikas kiva viikottainen treeni, johon mukaan ovat päässeet myös Tampereen kaupungin työntekijät. On aika upeaa treenauttaa jengiä joka huhupuheen mukaan on aiheuttanut kahvipöydissä jopa kateutta. Totuus on kuitenkin että kaikki ovat tervetulleita, vaikka aamun pimeydessä kokoontuva porukka voi salaseuralta vaikuttaakin.

Kuva Tuomo Kilpeläisen Kahvakuulalla kuntoon kirjasta
Tänään meinattiin jäädä aamuäreän aura-auton alle, mutta täpärästi hyppäämällä kuulien kanssa polvenkorkuiseen lumihankeen me selvisimme. Pinkki ihana Gymboss selviytyi myös, koska se oli vielä tuossa kohdassa minulla taskussa. Ihmettelin hämmentyneiden naurunpyrskähdysten seasta että noinko laihoiksi kuulailu on meidät tehnyt että auraajakin päälle ajaa.

Pistehanskat UFS:ltä
Ilta koostui treenistä Tampereen Nääshallilla ja pikaisesta luistelusuksien ulkoiluttamisesta Kaukajärven valaistulla "mummuladulla". Nääshallilla harjoiteltiin pistehanskojen ja pitkän säkin kanssa mätkimistä ja hieman ketteryyttä ja nopeuttakin. Kivaa oli, treenaajalla melkein taju kankaalla, mutta hienosti puskettiin treeni loppuun :) Oman tajuni kävin sitten huohottamassa tuolla salaman mallisella luisteluhiihdolla. Täysiä ensimmäiseen loivaan ylämäkeen ja puoliväliin täysi stoppi. Kaksi kierrosta 1,5km ladulla riitti ja olin kaikkeni antanut. Viisautta on lähteä kotiin kun jaksaa vielä sinne asti.

Nääshallin sisäänkäynti kesäisessä asussa. Lainattu Tampereen kaupungin verkkosivuilta
Niin hullulta kun se kuulostaakin niin hiihtämistä taidan kaivata millin verran lomalla. Pelottaa onko hiihtokelit ohi kahden viikon päästä kun lumi tuli niin myöhään? Luultavimmin ei ja auringon pyyhkiessä poskia ei paljon monot pyöri unissa :)

lauantai 21. tammikuuta 2012

Kuntosalilla kumisten nyrkkeilymiesten seurassa

Kävin tänään kurkkaamassa tammikuussa avattua GoGo Hermiaa ja sen kuntosalia. Tein yläkropan treenini ja koitin hyödyntää salilla olevaa uudenuutukaista laitevalikoimaa. Star Tracin Human Sport sarjan laitteista on valittu salille muutamiakin vapaan liikesuunnan laitteita. Vähän kuin Kinesis seinät, mutta enemmän kuntosalilaitteen suuntaan. Jos/kun homma ei tästä auennut, niin suosittelen käymään itse tutustumassa. Jänniä kapistuksia ja toivon kovasti että suuri yleisö löytää nuo välineet.

GoGolla on panostettu toiminnallisen harjoittelun laitteisiin ja näitä varten piti sneak previewn tietojen mukaan olla erillinen nurkkauksensa. En ole täysin vakuuttunut erinäisiltä vatsapenkeiltä näyttäneistä laitteista. Ehkäpä olisi vaatinut opastusta että olisin täysin ymmärtänyt laitteiden tarkoituksen. Tai voi olla, että aiotun sijaan toiminnallisen harjoittelun laitteet olivatkin löytäneet tiensä alakertaan ja niillä tarkoitettiin juurikin noita Human Sport- sarjan laitteita.

Kumimiehet ja  minä, silkkaa rakkautta ilmassa :)
Yläkerrasta löytyi silti vinkeitä kumimiehiä, joita voisi ilmeisesti paukuttaa nyrkein (tai hanskoin suojatuin nyrkein). En tiedä teistä, mutta enemmän mieleni teki halailla nyrpeän ilmeen omaavia torsoja. Mieluummin iskee säkkiä, eikä edes kuvittele lyövänsä ihmistä. Ehkä olen päästäni vähän vialla, mutta siltä minusta tuntui.

Loppuun pistän videon yhdestä hyvästä toiminnallisesta harjoitteesta johon ei tarvita kuin jumppapallo. Kyseessä on punnerrus, työntö ja vatsarutistusliike.


Videolla ei näy, mutta uuden salin lattiat olivat niin liukkaat, että jumppapallon päältä pääsi kivasti liukumaan vatsallaan muutaman metrin eteenpäin kun sarja oli tehty :)

torstai 19. tammikuuta 2012

Some more diving excitement

Well well... watching youtube videos and actually recognizing some places under water. Only 8 days until our holiday!!! Should I already start packing? At least dives have been booked to Similan Islands with Sea Bees and also paid for. We need to check for transports to and from airports and also between Ao Nang and Khao Lak. If anyone has reasonable priced and reliable taxi details, please do share.



I've been trying to shed some kilos before the trip, but have found that whilst exercising has proven effective the eating hasn't been working. Well a raw chocolate here and a hamburger meal there... You do the math :) Maybe I'll do the dieting after anyway... With Thai food, who could eat healthy portions?

Nopeasti sama Suomeksi:
Olen niin täpinöissäni että vahtaan illat pitkät sukellusvideoita ja jopa tunnistan paikkoja vedenalta. Enää 8 päivää lähtöön! Voisikohan jo luvalla alkaa pakata? Tänään tuli varmistus maksetuista sukelluksista Similanilla Sea Bees Diving nimisen firman johdolla. Meiltä puuttuu vielä kyydit lentokentälle ja pois sekä välillä Ao Nang - Khao Lak. Jos joku tuntee luotettavan ja kohtuuhintaisen kyyditsijän yhteystietoja otetaan ilolla vastaan.


Dieetti on lipsunut niin pahasti, että kiloja ei ole karissut. Uusi salitreeniohjelma sen sijaan on tuottanut tulosta. Ehkäpä jätän dieettaamisen matkan jälkeiseen aikaan, kun olen ahtanut itseni täyteen ihanaa Thai-ruokaa?

tiistai 17. tammikuuta 2012

Tapojensa orja

Huomasin jälleen kerran miten orjallisesti sitä voikaan elämäänsä suhtautua. Aamulla jäi aamiainen väliin, kun kiirehdin kuulatuntia ohjaamaan. Nappasin puurohiutaleet ja leseet mukaan syötäväksi tunnin jälkeen, mutta raejuusto ja valion plus maito jäivät auttamatta kotiin siinä hötäkässä. 

Tästäkin kuvasta uupuu se raejuusto, mutta plussa maito on onneksi matkassa ;)
Ohjasin tunnin ja keräsin itseni ja kuulat kasaan. Siirryin kahvihuoneeseen vääntämään puuroa, johon tuli nyt työpaikan tarjoamaan hyla-maitoa. Sitä makeaa mallia, joka säilyy lämpimässäkin avaamatta. Sain puuron syötyä, mutta se oli mautonta ja outoa. Loppupäivä tuntui tökkivän. En keksinyt mitään muuta syytä kuin aamiaiselta puuttuneen maidon ja raejuuston. 

Onhan muillakin näin pönttöjä päähänpinttymiä, onhan?

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kauden eka hiihto

Pääsin vihdosta viimein ladulle hyvän ystäväni Johannan kanssa. Ja toki kauden eka hiihto piti vetää kunnolla ja pitkän kaavan mukaan. 12km tuli hiihdettyä 12 asteen pakkasessa, emmekä tasan alussa lämmitelleet tai lopussa venytelleet. Odotan pienellä kauhulla huomista...

Aikas mauneat näkymät, vai mitä?
Välissä pysähdyttiin kahville ja kaakaolle taukotupaan. Olin ottanut mukaan raakasuklaita, joita pakotin Johannan maistamaan. Ei tainnut syntyä uutta rakkaustarinaa, mutta minulle suklaat maistuivat hienosti kahvin kanssa. Ja jaksoin hiihtää hienosti raakasuklaiden voimin läpi lumisen maiseman.

Kaakaota, kahvia ja "ihanassa" minigrip pussissa raakasuklaita
Jotenkin tuntuu että tämä harrastaminen on yhtä jatkuvaa varusteiden päivittämistä. Hiihtohanskat ovat kylmät ja lämmitessään kovin märät, joka johtaa tauon jälkeen uuteen jäätymiseen. Pitäisi hommata uudet. Onko teillä hyviä suosituksia?

Taukotuvasta olisi voinut ostaa "Kettusen kiireenkutistuskynttilöitä" :)
Oma suositus varusteissa on rohkea panostus hiihtosukkiin. Ei tule rakkoja, lämpö säilyy ja homma toimii. Pelaavat myös lasketellessa ainakin lumilaudan kanssa. Kaverilla taisi villasukat tehdä pienet rakot kantapäihin, mutta minä porskutin eteenpäin.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Jalkatreeni jonka jälkeen kädetkin tärisee

Olen tehnyt itselleni harjoitusohjelmaa, johon kuuluu kolmijakoinen punttiohjelma. Olen aiemmin julkaissut yläkropan ohjelman täällä. Nyt seuraa jalkatreenin jako.

1. Jalkaprässi (käytin C-prässiä) 3x12

  • Sarjojen välillä on noustava laitteesta jaloittelemaan, jotta veren ei tarvitse ponnistella jalkoihin ylämäkeen kierrättämään happea

2. Syväkyykyt bosun päällä 3x15

  • Käännä bosu väärinpäin, eli pallomainen puoli alaspäin
  • Kipua bosun päälle ja asemoi lantion levyinen haara-asento keskelle levyä
  • Pyri minimoimaan vapina ja tärinä jaloissa, älä purista jalkapohjaa lukkoon ja pyri pitämään selkä pystyssä ja tee koko liikeradan kattava syvä kyykky
  • Pidä tahti rauhallisena, tässä ei ole tarkoitus eikä eduksi hosua

3. Lonkan ojennus laitteessa (eli jalan taaksepäin työntö) 3x12/ jalka

  • Saman voi tehdä laitteen sijasta myös taljassa, kun köyttää jotenkin alataljan nilkkaan/jalkaan ja jalka kerrallaan potkaisee rauhallisesti taakse ja tuo vastustaen liikettä jalat rinnakkain työtä tekevä jalka koukussa
  • Tein nämä limittäin seuraavan pohjeliikkeen kanssa

4. Pohkeet seisten 3x12

  • Teen nämä korokkeen reunalta tasapainoillen ilman tukea, mutta pidän aina seinän/laitteen lähellä äkillisten horjahdusten varalta
  • Korokkeen tulee olla niin korkea, että kantapäät eivät välittömästi kolahda lattiaan vaan saat varpaillenousuihin täyden liikelaajuuden käyttöön.
  • En ole tarvinnut painoja, mutta toki voit laittaa tangon selkään tai käsipainot käsiin

5. Borsovin kävely/ Liikkuva askelkyykky yläkropan käännöillä 4x n.14 askelkyykyn sarja

  • Askelkyykyt normaalisti eteenpäin liikkuen, syvälle hyvällä ryhdillä kyykäten
  • Lisäksi keppi/painolevy käsiin ja kiertämään kroppaa aina astuvan jalan puolelle

Torstaina oli tämän jalkatreenin vuoro salilla. Kun pääsin pukuhuoneeseen, oli venyttelyalueella nopeiden palauttavien venytysten jälkeen puhallettu ihan hiljaa istuen jo viisi minuuttia. Keräsin voimia kivuta portaat ylös pukkariin asti. Päästyäni pukkariin kävin hakemassa palautusjuomaan vettä tärisevin käsin ja istuin juomani kanssa valehtelematta vartin. Tämän jälkeen energia riitti suihkuun ja kotimatkaan. Eihän aina ja kaikkien tarvitse treenata kovaa, mutta voittajafiilis oli valtaisa endorfiinien syöksyessä elimistöön treenin jälkeen. Suosittelen kokeilemaan!

tiistai 10. tammikuuta 2012

Kirjoja, kirjoja, kirjoja!

Olen havainnut itsessäni uuden piirteen. Voin lukea montaa kirjaa yhtäaikaa ja nauttia kaikista. Minulla on kesken pari ruokavaliokirjaa, Functional Trainingiin liittyviä oppikirjoja, yksi puoliviihteellinen psykologian teos sekä kolmisen kappaletta Sport-lehtiä.

Eniten hymyilyä ja hyvää pöhinää päässä aiheuttaa kuitenkin tämä kirja:


Palaan asiaan taatusti kun saan opuksen luettua loppuun asti!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Aamukahvista superia

Luin kaverin linkkaamaa Jaakko Halmetojan kahviin liittyvää kirjoitusta ja päätin heti kokeilla jotain vinkkejä. En juo läheskään niin paljon kahvia, että se olisi ongelma mutta nautin hyvästä kahvista mielelläni. Olen aloittanut kahvinjuontiurani erikoiskahveista ja edelleen arvostan vahvasti aitoa kahvinpavuista tulevaa rasvaista kahvia yli suodatetun version.

Edelisessä työpaikassa kapinoin kahviautomaattia vastaan ja perustin muutaman kollegan kanssa kahviringin, joka jauhoi kahvin pavuista ja keitti sen edelleen mocca masterilla. Sen verran fanaattinen piti mielestäni olla kun laitteesta tuleva teevesi oli usein vaahtoavaa ja vihreää...


Testasin tänään suodatinkahvia, johon lisäsin runsaan teelusikallisen raakakaakaojauhetta. Toimii! Juon kahvini maidolla höystettynä, sokeria en ole käyttänyt moneen vuoteen. Raakakaakaon yhdistäminen toi kahviin "paksuutta" tai jykevyyttä, jonka maito pehmensi sopivaksi.

Seuraavaksi ajattelin koittaa cappucinon ja macajauheen yhdistelmää. Kiinnostaisi myös tietää miten te tuunaatte kahvinne?

lauantai 7. tammikuuta 2012

Lunta ja uudet ihanat uimalasit

Kävin eilen hienoisessa lumisateessa ihastelemassa kaunista valkeaa lunta ja auringonpaistetta. Mietin kuumeisesti koko reissun riittääkö lumi jo ajettuihin hiihtolatuihin Tampereella. Ehkä huomenna käyn katsomassa latuja ja saan vihdoinkin avata hiihtokauden? En voi sanoin kuvailla kuinka paljon syyhyttää päästä hiihtämään.

Lapset olivat päässeet pulkkamäkeen, mutta apua kaivattiin kun lasku oli pysähtynyt puuhun
ja pulkka jatkanut matkaa ojaan. 
Siellä se oja on, pakkasesta huolimatta vielä virtaa vesi :)
Tällä viikolla kävin myös testaamassa upouudet uimalasit. Jesta sentään miten lujaa minunkin tekniikallani yhtäkkiä pääsi ja kuinka helppoa oli uida pitkä matka nopeasti. Suosittelen ihan jokaista investoimaan uimalaseihin sen muutaman kympin. Tekniikan hyvänä pitäminen helpottuu heti ja metrejä alkaa kertyä kuin taikaiskusta kun kasvot voi huoletta laskea veteen tuosta noin vaan.

Ihanaiset violetit uimalasti violetilla matollani... miten niin lemppariväri?
Laseja etsiessään kannattaa kiinnittää huomiota ainakin seuraaviin asioihin ja sovittaa jokaikiset kakkulat ennen ostoa.

  • Tuntuuko lasit imeytyvän silmien ympärille itsekseen? (Tästä plussaa, vedenpitävyys on taattu)
  • Voiko kiinnitysnauhaa säätää helposti?
  • Pysyykö kiinnitysnauha hyvin paikallaan asetetussa pituudessa?
  • Miltä maailma näyttää lasien läpi katseltuna? Näetkö sivulle ja eteen hyvin niin että lasit eivät ole tiellä?
  • Onko lasien väri sellainen, että näet varmasti uida heikommassakin valaistuksessa (esim. luonnonvesissä kesällä)?
  • Tuntuuko lasien reuna hyvälle kasvoja vasten? Näihin on kosolti eri pehmeysasteita ja materiaaleja. Valitse itselle sopivin.

Lasien hankkimisen jälkeen sitten se tärkein vaihe ja uimaan!

tiistai 3. tammikuuta 2012

Thailand we're coming!

Seuraavat Thaimaan reissuun liittyvät jutut tulevat pääosin englanniksi, jotta Thaimaan ystävämme voivat ne myös lukea. On aika hehkuttaa tulevaa reissuamme, kiitos ja anteeksi jo etukäteen! :)

We are heading to Thailand in about 3 weeks and 3 days + 1,5 hours. But hey, who's counting? I am!!! And to add to my excitment about upcoming dives Finnish guys uploaded this video couple of days ago to the vimeo service.


Fishing under ice from Juuso Mettälä on Vimeo.

Even though there isn't going to be any ice in Thailand, this video raised the excitement levels to the max. And we have already booked some dives to Similan Islands with Sea Bees Diving!!! Will we be able to just relax while in Krabi for the first week or end up diving like maniacs? You tell me...

Lupauksia? Teitkö sinäkin niitä?

Minä tein lupauksia itselleni jo viime vuoden marraskuussa. Olen kehitellyt itselleni ja asikkailleni motivoivaa tavoitteenasettelusysteemiä ja testannut sitä nyt pari kuukautta itselläni. Ja kuulkaa tämä toimii!


Yksinkertaistettuna, olen pyrkinyt yhdistämään tietouteni psykologiasta, erilaisista pinnalle pompahtaneista motivointijärjestelmistä (esim. Secret), NLP:stä ja motivoinnista ylipäänsä ja tekemään niistä mahdollisimman yksinkertaisen kokonaisuuden. Tämän avulla pitäisi saada elämä siihen järjestykseen, että siihen mahtuu niin haluttaessa liikunta, oikein syöminen ja ylipäänsä oma hyvinvointi.


Ensin listataan mitä elämältä pitkällä ja lyhyellä tähtäimellä haluaa. Laitetaan nämä asiat tärkeysjärjestykseen ja määritellään mille elämän osa-alueelle ne pääosin kuuluvat. Sitten mietitään mitä resursseja ne vaativat (aikaa, rahaa, muita ponnisteluita?). Tämän jälkeen mietitään uudestaan tärkeysjärjestystä ja pyritään varmistamaan ettei jokin elämänalue kuormitu liikaa syntyneessä järjestyksessä.


Tämän jälkeen mietitään motivoivin järjestys. Motivoidutko sinä enemmän pienistä vai isoista voitoista? Pitääkö alle saada pari pienempää toteutunutta tavoitetta ensin vai haluatko suoraan hyökätä ison möhkäleen kimppuun? Ja kun kaikki nämä järjestelyt on tehnyt voidaan alkaa asettaa suoria aikarajoja ja osatehtäviä. Kuvitellaan miltä tavoitteen saavuttamisen jälkeen tuntuu, miltä silloin näyttää ja mitä sitten tehdään. Ja sitten aletaan elää unelmaa todeksi :)


ps. Suunnitelmiin saa kuulua apureita, kuten PT, joka piiskaa eteenpäin hankalissa kohdissa ja etenkin tuulettaa maaliviivalla. Suosittelen ottamaan yhteyttä, jos tässä voisin olla avuksi. Riku Aallon fiksuja mietteitä Ilta-Sanomissa aiheeseen liittyen voit lukea täältä.

pps. Kaikki kuvat liittyvät johonkin omaan tavoitteeseeni.