keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Lomamatkan intervallit, hyvä tapa nähdä maailmaa?

Aamulenkillä tänään aloittelin intervalleilla seuraillen hotellilta keskustaan lähtevää tietä. Vetäisin parhaani mukaan HIIT treenin, jossa neljän minuutin aikana juoksin 30 sekunnin hölkkäosia ja 30 sekunnin täyden vauhdin pätkiä vaihdellen. Tarkoitus oli tämän jälkeen siirtyä metsikön läpi rannalle, kävellä hieman ja sitten hölkkäillä kevyesti läheisen rantabaarin kohdalta takaisinpäin.

Näillä "eväillä" aamulenkille ennen aamiaista
Oli siellä muitakin, jäljet kertovat
Tänne näyttää popsahtelevan hotelleja lisää vaikka ollaan valittu hotelli joka on suunnilleen 8-10km Khao Lakin keskustasta. Välissäkin on paljon maata, muttei tällaista valkohiekkaista silmänkantamattomiin jatkuvaa rantaa. Eikä ole toki pitkään täälläkään, jos näitä hotelleja tulee tätä tahtia. Välitön seuraus turismista, valitettavasti.

Aaltoja oli kanssa
Sininen taivas ja lintuja (joita näkyy kuvassa kokonaista yksi, mutta niitä oli paljon enemmän)
Tänään on viimeinen ilta Khao Lakissa ja käytiin kuvaamassa auringonlaskua juuri rannalla. Thaimaa kuuluu Suomeen nähden aikavyöhykkeeseen jossa kello on jo reilusti eli +5h Suomen aikoihin lisää. Loman viimeiset päivät vietetään Bangkokissa shopaten. Lisäksi tavataan sukellustuttu, Kirsi, joka asuu työkseen Bangkokissa. Ihanaa nähdä Kirsiä!

Viime vuonna tässä oli näiden bungalowien perustukset. Näiden kylkeen on rakennettu pari hotellihuonesiipeä. Näyttivät kolmikerroksisilta. Niistä ei ollut jälkeäkään viimeksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti