keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Danceholic valloitti pyhäinpäivänä Valkeakosken

Sain  noin kuukausi sitten kyselyn haluaisinko tuoda oman tanssillisen ryhmäliikuntatuntini Valkeakoskelle Haka Gymin "Jumppa on kivaa" päivään. Ja tottahan toki Danceholicin ilosanomaa lähdin mielelläni levittämään.

Viime lauantaina tuli aika lunastaa lupaukset ja ajella Valkeakoskelle. Porukka oli jumppaillut jo yhden tunnin verran aerobicia joten lihakset ja aivot oli hyvin verrytelty Danceholicia varten. Vastassa oli jumppasalillinen korvasta korvaan hymyjä ja hyvää meinikiä. Nopeasti mikki päähän, musat kiinni laitteisiin ja pikaselitys Danceholicin ideasta.


Danceholic syntyi tarpeesta antaa ryhmäliikuntakansalle aito tanssituntimainen elämys. Kokonainen koreografia joka on suunniteltu johonkin kappaleeseen. Tanssitunnilta tuttuja kulmasta kulmaan harjoituksia ja hieman lajityypillistä tekniikkaa. Riittävästi haastetta myös taitavimmille tanssijoille pienten vaikeutusten muodossa, mutta riittävän helppoa että kuka vain voi oppia koreografian ja päästä sen kanssa tutuksi kuudessa viikossa.

Tällä kertaa lajina oli hip hop func mausteilla. Etenkin func mausteet vaativat esiintymistä ja heittäytymistä. Hip hopin rytmeissä oli varioivuutta, mutta pääosin liikkeet olivat isoja ja laajoja. Meno oli hurjaa, kaikilla oli ilmeisesti kivaa ja minulle tuli järjetön hiki :) Aivan kuten pitikin.

Hötäkässä ei kukaan älynnyt ottaa valokuvia oikein kunnolla, mutta sain luvan käyttää Hakan porukoiden kännykkänäpsäisyjä. Siitä tämän jutun ainoa kuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti