lauantai 15. lokakuuta 2016

Rullaati rullaati rullallalalei!

Minulla on ollut vähän sellainen perinne, että menen vähintään yhdelle kurssille vuodessa oppimaan jotain ihan uutta. Jo pidempään minua on kutkuttanut rullaus ja sen saloihin perehtyminen. Olen hieman hannaillut kurssille ilmoittautumista koska kaverini Katja rullaa jo ihan pro-tasoisesti ja on minuakin neuvonut matkalla eteenpäin. En myöskään ole tahtonut ryhtyä kaverilleni kilpailijaksi. Mutta lopulta kiinnostus voitti ja ilmoitin itseni Tampereella järjestettävälle kurssille lokakuun alussa.

Suoraan syvään päähän oli akurantti kuvaus kurssin sisällöistä. Ei jääty tuleen makaamaan, vaan edettiin suoraan asiaan ja rullailun maailmaan. Olin katsonut, että kurssilla vaadittiin ennakkoon jonkin tasoinen ymmärrys Anatomy Trains lihasjatkumoista ja sehän minulla Functional Trainer kokonaisuuden ansiosta on hallussa. Parikseni kurssilla osuneella naisella nämä hommat olivat uudempia ja voin kuvitella kuinka oudolta tuo lihasjatkumoajatus on voinutkaan tuntua. Muistan itsekin että aikoinaan oli vaikea kääntää ajatukset siihen ettei kyse ole yksittäisistä lihaksista vaan niiden ketjuista. Ja että ketjussa kiristävä yksi osuus voi tuhota koko ketjun vahvuuden.

Joulutorttu ammattilaisen suorittamana :)
Se osuus mistä minulle ei ollut ihan täyttä kokemusta oli erilaiset rullaustekniikat. Onneksi näitä kuitenkin selitettiin ystävällisesti koko kurssin ajan. Uskon, että alkuun pitää silti omilla tunneilla pitää muistilistaa nenän alla ettei puhu läpiä päähänsä hitaan ja nopean sivelyn osalta tai puhu klimpeistä ja perunamaista sekaisin hangatessaan kalvoja auki.

Välineistöä ja erilaisia harjoitteita
Täysin uusi masiina oli krapa, eli muovinen läpyskä jolla voi sivellä pintafaskiaa tai ryskiä syvemmälle esim. trigger-pisteiden kimppuun. Tämä krapa menee välittömästi käsilaukkuun! Samaten kurssilla käytettiin tuplapalloa, jolla esim. jalkapöydän sivujen rullaus käy helposti. Välittömästi päivittäiseen käyttöön. Plantaarifaskiat kiristelevät ja ne vaativat hoitoa usein. Se taitaa olla oman kropan heikko lenkki, ja vaatii rakkautta ja huolenpitoa ettei äidy pahaksi.

Yleisinä ohjeina todettiin, että rullaus pitäisi suorittaa aina sydäntä kohden. Tässä idea taitaa olla se, että mahdollinen maitohappo ja muut kuona-aineet lihaksista ohjattaisiin takaisin sydämeen, joka sitten polttaa maitohappoa pois käsitellessään uudestaan verta johon maitohapot ovat sitoutuneet. Sama idea on kylmähoidossa rankan rasituksen jälkeen. Ajetaan veri väkisin liikkeelle, kohden sydäntä, joka sitten puhdistaa pumpatessaan maitohappoja pois.

"Kärpäsen kyykytyspaine" oli nopeiden sivelyiden aikana käytettävä voimakkuus. Niin että kärpänen menee kyykkyyn, muttei kuole. Oivaltavaa ja tavallaan helposti toteutettavaa. Missään kohtaa ei saanut sattua, edes kärpäsen tappopaineella tapahtuvissa hitaissa sivelyissä. Hankaus ja erilaiset nytkytykset piti nekin suorittaa niin että kipua ei tunnu. Vasemman jalan iliotibiaalinen kalvo on meikäläisellä sen verran kovassa jumissa, että kivutonta vaihtoehtoa ei oikein löytynyt, mutta yrityksen puutteesta ei voi syyttää. Ja kyllä tuo sively on auttanut heti silloin ja vielä nytkin rentouttamaan kalvorakenteita. Kyljistä löytyi myös hillittömän hihityksen aikaan saanut kivulias alue. Huomasin että jostain syystä kyljet olivat lähes kosketusarat. Leveällä selkälihaksella ja siihen kohdistuvalla kovemmalla treenillä on voinut olla osuutta asiaan...

Mittaamista harrastettiin mittanauhalla sekä silmämääräisesti ja tunnustelemalla.
Suoraan tunneille hyödynnettävissä olevia kaavoja kävimme läpi useita. Täytyy harjoitella, jotta nämä soveltuvat omaan suuhun ja muistan tehdä kaiken oikeassa järjestyksessä. Tunneilla tuskin voidaan suoraan mitata tuloksia, mutta minua kurssilla suoritettu tarkka mittanauhan kanssa mittaaminen kiehtoi kovin. Kun kyseessä ovat mitattavat suureet ja niihin saadaan tekemisellä heti näkyviä muutoksia ollaan aina jännän äärellä. Ehkä kehittelen jonkun uuden tavan yhdistää tuo mittaaminen ihan tavalliseen rullaustuntiin... Jääkäähän tämän osalta kuulolle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti