Spire - Ota itsesi haltuun hengittämällä

Uusin tulokas minun wearables valikoimassani on Spire niminen laite. Sen ainut tehtävä on mitata hengitystäni. Mittaa se myös toki aktiivisuutta, koska niin nuo kaikki tekevät, mutta se on täysin irrelevanttia. Tämän härpättimen tarkoitus on mitata hengitystä ja opettaa minulle sen kautta itsestäni uusia asioita. Lisäksi laitteeseen liittyvä applikaatio pyrkii myös saamaan minut rauhoittumaan kiperässä tilanteessa erilaisten hengitysharjoitusten avulla sekä tarjoaa opettelutarkoitukseen "Boost" nimellä pidempiä harjoituksia selostuksen kanssa.

Perusnäkymässä voi seurata hengitystään koska vaan reaaliajassa.

Boostien avulla voi meditoida

Pitkästä aikaa maagisen positiivinen yllätys. Taustalla on nyt useampi kuukausi ja olen ihan innoissani. Olen oppinut mitkä (yllättävät) pätkät päivästä minua stressaavat ja etenkin mitkä osuudet päivästä ovat minulle tyyneyden perikuvia. Ensimmäisen päivän aikana laitteen kertomat totuudet lähinnä naurattivat, kun tuntui ettei kukaan voi olla rauhallinen yleensä stressaaviksi koettuina hetkinä, mutta konsistenssi on säilynyt tähän hetkeen saakka.

Uskottava siis on, että hetket tietokoneella Urheiluravitsemuksen perusteiden avoimen yliopiston kurssin parissa stressaavat, vaikka ne ovat ihan äärimmäisen mielenkiintoisia asioita. Enkä löydä sitä keskittynyttä hengitystä noissa hetkissä. Myös autolla ajaminen on stressaavaa, hengitys kiihtyy ja muuttuu epätasaiseksi. Ja Stranger Things Netflixistä miehen kanssa vahdattuna ahdistaa sekin. Olisiko liian jännää? Hengityksen lisäksi tunnistin tänään että myös hampaat kiristyvät yhteen hetkittäin, mikä itselle on selkeä stressin merkki.

Hengitysharjoitus koska vaan

Asiakkaiden kanssa palaveeratessa ja ajoittain tiukoissakin neuvottelu- ja myyntitilanteissa taas löytyy niitä rauhallisuuden jatkumoita. Minä siis en koe noita tilanteita ahdistavina, päinvastoin. Fokusta löytyy myös jostain syystä blogia kirjoittaessa, muita kuin opintoihin liittyviä kirjoja lukiessa ja toissapäivänä kun kokosin veljen muuton yhteydessä Ikean huonekaluja. Pitää keskittyä, mutta panokset eivät ole niin suuret kuin auton ratissa ja opinnoissa.

Mutta mikä laite tuo Spire siis on?

Kyseessä on pienen kiven kokoinen (ja näköinen) laite, jossa on pieni metallinen klipsi. Tarkoituksena on asemoida Spire lähelle kroppaa, esim. rintaliivien keskelle, kainalon alle kylkeen tai housujen lantiolle. Harmaan mokkulan paikka on kiinni ihossa ja tarkoitus on että myötäävä pinta pystyy aistimaan hengitystä. Laite oppii käyttäjästään, eli laskee sinulle tyypillisen hengitysrytmin ja alkaa tarkkailla poikkeuksia peruslinjasta.

Sellainen "kivi" rauhoittelee

Appiksesta käyttäjä pystyy asettamaan erilaisten jatkumoiden (streak) kestot ja hälytykset. Joko laite värisee ja hälyttää, tai sen lisäksi myös puhelimessa näkyy ja kuuluu hälytys. Itse laitoin puhelimesta notifikaatit pois, niin että teksti kyllä tulee näytölle mutta puhelin ei äännä tai värise. Laite värisee, ja riippuen tilanteesta tekee erilaisen värinän. Jos hampaita kiristää ja ahdistaa, lähettää laite kaksi tasaista pitkää värinää. Kehottaa hengittämään syvään edes kerran. Mikäli olen juuri liikkunut yli 10minuuttia aktiivisesti yhteen putkeen saan kaksi terävää tärinää, jotta tiedän että suoritus on huomioitu. Kun fokus on pysynyt pitkään, ei siitä tule tärinää kuin vasta sen loppuessa. Näin fokus pysyy eikä häiriinny tärinöistä kainalossa. Rauhallisuus taasen palkitaan vaikka se jatkuisi. Lyhyehköllä tuplavärinällä.

Asetuksia voi säätää mieleisekseen, jopa värinän määrää saa tuunata.

Mikäli laite havaitsee että olet kireä (tense) se kehottaa hengittelemään "pallot vihreiksi", eli tarjoaa appiksessa sinulle hengitysharjoituksen joka visualisoi oman hengityksen juuri sillä hetkellä. Mitä rauhallisemmin ja tasaisemmin hengittää, sitä nopeammin pallot maalautuvat vihreiksi. Muulloin voit startata Boostin, eli ottaa ohjatun nopean rentoutusharjoituksen jossa rauhallinen ääni ohjaa sinua tasaamaan hengitystäsi erilaisin keinoin.

Laite oli sen verran kiva, että olen tainnut käännyttää puolet toveripiiristäni edes harkitsemaan sellaisen ostamista. Kaikkien ensireaktio on ollut että "mitä hyötyä tuosta voi edes olla?" ja kuitenkin harkintalistalle on mennyt. Yksi kaveri tuon ostikin ja on ollut yhtä innoissaan kuin minä hankinnastaan.

Iltarasteilla - minustako suunnistaja?

Muistatteko kun kerroin käyneeni YöRogaining tapahtumassa talvella? No nyt on ilmoittautuminen sisässä kesäversioon (SE = Summer Edition) ja ajateltiin että voisi olla hyvä opetella suunnistamaan vähän ennakkoon kun kesällä ei voi päätellä rastien paikkoja lumeen painautuneista jäljistä... kröhöm. Joukkueen nimi on kuitenkin "Maratoonarit eksymässä", joten ihan henkseleitä paukutellen ei olla matkaan lähdössä harjoittelusta riippumatta.

Tiimi työn touhussa.

Iltarastit on viikottain toistuva tapahtuma, jossa vapaaehtoisvoimin järjestetään muutamia suunnistusreittejä konkareista noviiseihin. Kesän parhaimpina viikkoina rasteilla voi käydä myös keskiviikkoisin, mutta pääosin tapahtumat ovat maanantaisin. Osallistumiseen kuuluu kartta, josta rastit voi järjestyksessä käydä läpi. Osallistumismaksuihin voi ostaa myös sarjakortin, jolla yksittäinen käynti halpenee. Mikäli haluaa virallisen "tuloksen" pitää ostaa emit-laite, jolla rasteja leimataan. Emit kestää käyttöä yli kymmenen vuotta, joten ei ole mikään hillittömän hintainen ostos jos rasteille eksyy useammin kuin kerran.

Tästä kopista ostettiin kartta, joka on tiimikaverin käsissä.

Me vedettiin kaveriporukassa niin että kahdella oli kartat ja yhdellä leimauslaite ja sitten yhdessä pohdittiin kompassin ja kartan kanssa mihin seuraavaksi. Harjoiteltiin siis yhdessä ja me kaksi kokemattomampaa kyseltiin yhdeltä kokeneelta juttuja maastosta, karttamerkinnöistä, rasteista ylipäänsä ja reittisuunnittelusta.

Opin seuraavia juttuja:

• Ne pienet mustat pisteet on kiviä, isoja kiviä maastossa.
• Pienet viivat kartassa peräkkäin on polkuja, mutta yksittäinen viiva merkkaa jyrkännettä. Jyrkänne voi tarkoittaa ettei matka sitä kautta ihan oikeasti etene.
• Ihan joka kerta ei maksa vaivaa painaltaa suorassa linjassa rastille jos pienellä kierrolla välttyy esim. kosteikolta tai isolta nousulta.
• Kompassin suuntaamista kartan mukaan ja seuraavan reittipisteen suuntiman laittaminen kompassiin edellisellä rastilla.
• Rastille ei saa jäädä seisoskelemaan (anna muille löytämisen riemu).

Me oltaisiin suoraan sanottuna pärjätty tuolla helpohkolla 5km reitillä ilman kompassiakin. Tämä johtui siitä että alue rajoittui taloihin ja peltoaukeaan jokaiselta puolelta, joten oli helppo ottaa suuntimaa ja tiedostaa missä on kun seurasi taloja ja niiden reunoja. Mutta kompassin käytön harjoittelu oli se tarkoitus, niin sitä sitten harjoiteltiin ja käytettiin taloja avusteena. Toki myös muut rasteilla olijat helpottivat urakkaa. Riittävästi samalla alueella kiertäviä henkilöitä tarkoittaa että ollaan ainakin lähellä jotain rastia. Rasteja oli siis toki enemmän kuin meidän 5km radan 21 kpl ja muut saattoivat suunnistaa helpompia tai vaikeampia reittejä. Siksi siis pari kertaa käytiin kuikuilemassa väärällä rastilla ennen oikeaa, todeten aina että "ei tän pitänytkään olla se vielä".

Hauska reissu ja opin asioita. Nyt vaan vielä pimeässäkin näkyvän kompassin ostoon ja pari kierrosta lisää rasteja jotta opin varmemmaksi kulkijaksi.

VoiceWell hoitoa testaamassa

Uskon vakaasti että asiat tulevat eteen kun on niille oikea aika ja nyt alkuvuodesta kävi niin että VoiceWell tai Voice massage tyyppinen hoito suorastaan hyökkäsi ylle yhdestä naisyrittäjien Facebook ryhmästä. Olen miettinyt hoidon kokeilemista jo useamman vuoden, koska minulla on narskutusta ja käytän öisin purentakiskoa. Leukaperissä voi siis olla aikamoinen jännitystila päällä jatkuvasti. Lisäksi käytän ääntäni ryhmäliikunnassa aika raskaissa oloissa ja tästä ääni ja äänentuotosta vastaavat lihakset voivat väsyä. Eikun kokeilemaan!

Varasin ajan netissä ja marssin vajaata viikkoa myöhemmin vastaanotolle suhteellisen jännittynein mielin. Olen käynyt tavallisessa hieronnassa usein, ja tottunut rentouttamaan hoidettavan alueen lihaksia. Rentoutuminen mahdollistaa hieronnan perille menemisen ja vähentää kivun kokemusta. Olen toisinaan saanut parturilla tai muutoin kokeilla intialaista päähierontaa tai kaulan alueen lihaksien kevyttä hierontaa. Jokaisella kerralla on alkanut oksettaa tai tuntua muuten pahalle ja homma on jäänyt lyhyeen. Miten kävisi siis nyt kun koko tunnin verran keskityttäisiin meikäläisen kaulaan ja päähän?

Aluksi Anneli haastatteli minut perinpohjin selvittääkseen miksi olin hoitoon hakeutunut. Erityisiä ongelmia minulla ei ole, en esimerkiksi kadota ääntäni kuin äärimmäisessä poikkeustilanteessa (=kerran vuosikymmenessä) ja hammasten kiristelystäkin minua informoi aikoinaan hammaslääkärini todettuaan hampaiden pintojen jo ottaneen osumaa ja leukojen olevan jännittyneet. Olin siis hieman "turisti" hierontapöydällä, ilman erityisiä ongelmia.

Anneli lähti katsomaan selän linjausta ja sieltä pientä puolieroa oli havaittavissa. Nopeasti käytiin hierontapöydälle makuulle ja aloitettiin kaulan venytykset sekä hieroen että pään liikkeellä avustaen. Koko hoidon ajan minulle selitettiin mitä tulee tapahtumaan ja mihin liikkeiden on tarkoitus vaikuttaa. Näissä venytyksissä löytyi jo selkeä puoliero josta esimerkkejä löytyi konsistentisti koko hoidon läpi. Ilmeisesti oikean puolen nivelet ovat löysemmällä ja tästä syystä niiden lihakset ovat kovemmassa rasituksessa ja kireämpiä kuin vasemman puolen vastaavat. 

Kallon pohjassa alkoi olla perinteisiä fiiliksiä huonovointisuudesta ja epämukavasta olosta, mutta jotenkin Anneli osasi asetella sormensa niin että mikään kohta ei ehtinyt ärtyä ylitsepääsemättömästi ja pahoinvoinnin aalloilta vältyttiin. Uskoakseni jatkuvalla voinnin kyselyllä ja tarkkailulla tässäkin oli tärkeä osa.

Sitten päästiin siihen osuuteen jota isoimmalla kauhulla odotin. Eli kumihanskat käteen ja suun sisäosia käsittelemään. Yllättävän teräviä kipuja löytyi tuolta, yllättävän vaikeaa oli saada suu ja leuka rentoutumaan ja yllättävän helposti ne terävimmät kivut sulivat pois. Eräänläisen suun trigger pisteen painamisella kipu hävisi noin viidessä sekunnissa. Hierojan pöydällä usein painellaan trigger pisteitä useampi kymmenen sekuntia ja silti pieni kipuaistimus jää jäljelle.

Hoidon jälkeen olo alaleuassa oli hirveän irtonainen. Tuntui että sen rentouttaminen oli pöydältä noustua todella helppoa. Harmi ettei se ollut sitä vielä pöydällä :) Tuttu makoilusta ja manipuloinnista tuleva lievä pyörrytys tai "höttöinen olo" loppui nopeasti kotona vettä juomalla ja lepäilemällä. Veden juomista suositellaan samoin kuin normaalissakin hieronnassa. Kuona-aineet ovat lähteneet liikkeelle ja niiden matkaa ulos kropasta kannattaa pyrkiä vauhdittamaan.

Olen tosi huono arvioimaan auttoiko hoito johonkin vaivaan, koska vaivoja minulla sinällään ei ole. Veikkaan että auttoi ja rentoutti ja voisin mennä uudestaankin. Varsinaista toistuvaa hoitojaksoa en tarvitse, koska minulla mitään erityistä ongelmakohtaa ei ole.

Jos kiinnostuit ja tahtoisit mennä koittamaan samaa hommaa, tai olet vailla uutta lemppari VoiceWell hoitajaasi, niin Anneli lupasi -20% alennuksen blogin lukijoille koodilla "MoveMe". Tarjous on voimassa helmikuun 2017 loppuun ja tarjoushinnan saat aktivoitua syöttämällä nettivarauksen lisätietokenttään tuon tekstin. Nettiajanvaraus ja Annelin nettisivut löytyvät klikkaamalla noita alleviivattuja sanoja.

ps. Tulossa vielä toinen postaus missä kerron mitä harjoituksia voit tehdä itsenäisesti kaulan alueen kireyksien helpottamiseksi.

Yörogaining - hullun hommaa pakkasessa porukalla

Se oli joskus tuossa syyskuun puolivälissä kun törmäsin Yörogaining tapahtumailmoitukseen Facebookissa. Jossain hämärässä mielentilassa tulin ehdottaneeksi tapahtumaan osallistumista hulluille juoksutovereilleni. Idea meni jotenkin näin: "Hei tuolla on tommonen tapahtuma missä suunnistetaan porukalla keskellä yötä jossain Ylöjärven lepikoissa. En osaa suunnistaa yhtään, mutta mennäänkö tossu-sarjaan?". Ja lähes välitön vastaus oli että "Joo, vaikuttaa kivalle!". Asia jäi hautumaan pariksi viikoksi ja sitten tuntia ennen yhden hintaportaan sulkeutumista minä keskellä yötä otin viimeiset varmistukset tiimiltä ja ilmoitin meidät mukaan.

Suunnistamaan rasteille yöhön. Tottakai!

Jälkikäteen keskustelu meni jotenkin seuraavilla uomilla:

Jäsen A: "Osaako muuten joku suunnistaa?"
Jäsen B ja C: "En osaa, tai siis oon joskus koulussa suunnistanut kerran"
...
Jäsen B: "Mulla on ehkä jossain kompassi muuten tallessa.... Joo löytyi, tää on aika oudon väriseksi mennyt..."
...
Jäsen C: "Mulla on otsalamppu, se on pakollinen varuste tuolla listalla"
Jäsen A: "Oho, ompa siellä varusteita... no on mullakin otsalamppu, en vaan oo saanu sitä auki että saisin patterit ladattua sisälle...."
Jäsen B: "Ei hitto, mitä sinne laitetaan päälle? Siis yöllä voi tulla kylmäkin. Tai jos tossut kastuu metsässä?"
(toim. huom. tässä kohtaa oletus kelistä oli syksyisen pimeä ja märkä, ei pakkasta)
...
Jäsen A, B ja C: "APUA!!! Mitkä kengät mä laitan? Mä en osaa suunnistaa! Mitä siellä syödään? En mä osaa karttaa lukea, mitä jos me eksytään sinne lepikkoon?!?!?!"
Jäsen A, B ja C: "Kenen idea tää nyt oli? Apua oikeesti"
(toim. huom. minun se oli... kyllä sen kaikki sitten muisti... kiitos siitä ;) )
...

Oli siellä muitakin, yli 500 osallistujaa

Noh, sitten kuitenkin se päivä koitti, kaikilla oli otsalamput, kahdella kompassit ja listan mukaan hommattuja ensiapuvälineitä, avaruuslakana ja reittisuunnitteluun nuppineuloja ja villalankaa. Hetken olimme puolitosissamme vitsailleet että lankakerää kerimällä ei ainakaan pääsisi eksymään ikuisiksi ajoiksi metsään, voisi vaan mennä omia jälkiään takaisin. Mutta langasta oli yllättävän paljon hyötyä reittiä laskeskellessa. Kaikilla oli varmaan kolmet pitkät kalsarit (yhdet päällä, loput repussa varalla), toppatakki ja kevyempi takki, kolmet hanskat ja viidet sukat jne. kilpavarustelun täyttävä varustelista. Puolet ymmärrettiin silti jättää kisakeskukselle, ettei roudattu ihan kaikkea selässämme.

Kuvaustauko, koska pihlajanmarjoja kauniisti huurtuneessa puussa. 

Tulet laavulla, kelpasi lämmitellä.

Koska kisapäivänä meikäläisen ohjaukset alkoivat aamulla seitsemältä ja päättyivät klo:17.30, en ehtinyt päikkäreitä kovasti nukkua, joten reippailla kuuden tunnin yöunilla mentiin kohden yötä. Olin "pissinyt" aikatauluni aiemmin päivällä ja jättänyt vielä varustekassista sen otsalampun kotiin, joten kisapaikalle saavuin 15min myöhemmin kuin piti ja nälissäni. Tiimi jousti ja karttojen jaon jälkeen haettiin minulle ja toiselle joukkuetoverille syötävää. Aikaa suunnitella reitti oli kaksi tuntia. Hienosti ehdittiin siis suunnitella ja syödäkin hakureissun lisäksi.

Kartta oli jäätävän kokoinen (yli A3 kokoa) läpyskä, jossa ei ollut kadunnimiä ja mittakaavakin oli jotenkin harhauttava... Arvottuamme mittakaava ongelmaa hetken päädyimme kuitenkin yhteiseen päätökseen siitä mitä sentti kartalla tarkoitti oikeassa maailmassa. Ilmeisesti osuimme oikeaan :) Reittiä suunnitellessa lähinnä arvottiin rastipisteitä ja yllättävän helposti päädyttiin "meille sopivaan reittiin". Jossain kohtaa ajattelin kauhulla olisiko reitin pituus jotain maratonin verran, mutta kun villalanka mitattiin saatiin aikaiseksi noin 24km matka. Tehtävissä rauhallisesti tarpoen annetussa 8h ajassa taukoineen päivineen. Vertailun vuoksi juoksukoulun valkku kävi kertomassa että heidän tossu-joukkueensa suunnitteli 50km reitin ja aikoi juosta koko yön. Huh! Vierestä vilkuilin pyörä-sarjalaisten karttoja ja siellä näytti kovasti siltä että meinasivat kiertää koko kartan alan pyörillään.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kyllä vaan, tässä koitetaan saada asioita puoliksi tehtyä :)

Sitten vaan viimeiset varustevalinnat ja kohden lähtöä. Ahdisti. Sisällä oli hiki ja ulkona oli pakkasta noin -10 astetta. Eli ulkona olisi kylmä, vaikka miten olisi pukeutunut. Startista matkaan ja ekalle rastille oli suhteellisen pitkä kävely. Ehdittiin jutella mukavia, kävellä rauhassa paikat lämpimiksi ja ihmetellä karttoja joita siis oli jokaisella joukkueen jäsenellä yksi. Ensimmäinen rasti löytyi ja homma olis siis hyväksytysti suoritettu. Palkinnot arvottiin hyväksytysti maaliin tulleiden kesken, ja yksi rasti riitti hyväksyttyyn suoritukseen. Oikaistiin muiden suunnistajien perässä asutusalueen läpi (EI pihojen läpi) ja päädyttiin seuraavalle rastille hieman nopeammin kuin alkuperäinen karttamallimme olisi antanut sijaa.

Järjestäjien vaatima kopio meidän reittisuunnitelmasta. Eli jos sitten eksyttäisiin, niin
tiedettäisiin edes mistä suunnasta meitä lähdettäisiin hakemaan :)

Yöhön mahtui sittemmin Julkujärven maastossa tapahtunut yhden rastin löytämättä jättäminen ja heti perään umpipöpelikössä 100m jyrkkää rinnettä alas ja metsän läpi suoraan toiset 100m ja suoraan rastille. Että taitoa oli selkeästi pelissä :D Myöhemmin löysimme itsemme myös täysin väärältä ulkoilupolulta, koska sille toiselle emme kertakaikkiaan löytäneet pääsyä ja ohitimme tästä syystä kaksi rastia olankohautuksella.

Yölaavulla vedettiin lämmintä kaakaota, tankattiin termospulloon lämmintä mehua ja syötiin grillimakkaraa. Huikea elämys keskellä ei-mitään :) Kiitos yhden fillari-joukkueen päästiin suorinta polkua laavulle, eikä kierrelty ihan pienimpiä polkuja. Sääntöjen mukaan pienet vinkit ovat sallittuja toverijoukkueiden suuntaan.

Oma pukeutuminen meni muuten nappiin, mutta en luottanut goretex nastalenkkareitteni lämpöisyyteen ja pakkasin niihin kahdet sukat päällekkäin. Tarpoessa jalkojen päällä pitkään jalat turpoavat ja eihän niissä kengissä ollut tilaa kaksille sukille. Alkoi painaa askel loppua kohden aika kovasti, joten päätettiin loppupäässä olla hakematta paria extra-rastia vaikka aikaa olisi ollutkin. Palattiin kisakeskukseen noin 21km tarpomisen jälkeen onnellisina, väsyneinä ja hienosti suoriutuneina. Ostettiin munkkia ja kahvit (kyllä, puoli neljältä aamuyöstä!) ja todettiin ettei maksa vaivaa odotella paria tuntia aamiaisen alkamista ABC:lla.

Kamat kasaan ja autolla kohden kotia. Suihkun jälkeen pääsin nukkumaan jossain viiden paikkeilla aamuyöstä. Ei ollut erinäisten mittareiden mielestä kovinkaan virkistävää unta. Heräsin jopa ennen miestäni, joka oli pistellyt kokonaisen yön unta palloon normaalisti. Palauttelu jatkuu yhä vaikka tätä kirjoittaessa on jo tiistai. Kävin tuurailemassa muutaman jumpan normaalista poiketen sekä sunnuntaina että maanantaina. Ne tuntuvat kropassa myöskin. Naureskeltiin tiimin kanssa että ei muisteta koska ollaan viimeksi oltu hereillä puoli kolmelta aamuyöstä... Ollaan tultu ilmeisesti niin vanhoiksi, että nukutaan yöllä. Ehkä ihan hyvä niin.

Kaiken kaikkiaan hyvin järjestetty tapahtuma, mahtava tiimi ja hauskaa oli. Suosittelen lämpimästi itselleni ja muille jatkossakin :)

Ambroniten testauksen jatko-osa - mitä tökötistä tykkäsi ultrajuoksija?

On kulunut aikaa ja vettä virrannut Tammerkoskessa. Mutta vihdoin voin palata tähän Ambronite asiaan ja julkaista teille alekoodin jolla paketillisesta saa 20€ alennusta.

Miksi tässä kesti niin kauan? Minä halusin saada toisenkin mielipiteen, sellaisen henkilön joka reenaa ihan tosissaan. Ja sattumoisin ystäväpiiristä löytyi yksi ultrajuoksija (hullujen laji!) jota tällainen ravintolisä kovasti kiinnosti. Ongelmaksi osoittautui se, että heti kun laitoin ainetta matkaan selvisi että pitkähkö telakoituminen oli hänellä edessä erinäisten vaivojen vuoksi. Piti siis odotella että juoksija pääsee takaisin baanalle testaamaan Ambronitea tosioloissa.

Uudessa seoksessa on parempi maku marjojen ansiosta.
Tätä en vielä ole testannut, vaan arvio perustuu aiempaan seokseen :)

Tässä välissä ehdin itse testailla ehdotettuja mehukeittoa sekä pilttipurkilla höystämistä maun parantamiseksi. Piltti toimi miedommin, mutta toi ihan hyvän makuparannuksen. Testasin mangopiltillä. Mehukeitto ei jotenkin itsellä pelannut. Se maistui tavallaan liikaa ja tavallaan liian vähän. Liikaa niin että mehukeitto hallitsi makua ja liian vähän siksi että vesi laimensi makua vetiseksi. Mutta kokeilemalla selvinnee mitä teidän makunystyrät hommasta tykkää.

Tähän väliin pistän testihenkilön oman raportin sellaisenaan, koska se oli niin hyvin kirjoitettu:

Vihdoin viimein pääsin testaamaan Ambroniten. Ensin aamuherätys ja aamukahvi. Sitten sekoittelin Ambroniten ohjeen mukaan pulloon. Tosin laitoin tapani mukaan hieman ruususuolaa sekaan ja laitoin pullon reppuun muiden nesteiden kanssa. Mukaan tuli litran verran valmista proteiinijuomaa jossa oli vain proteiinia, ei yhtään energiaa. Lisäksi mun normijuoma eli 0,5 l ruususuolavesi lisättynä sitruunapuristeella. Tarkoituksena oli tehdä pitkä hidas lenkki, kehittää rasva-aineenvaihduntaa sekä testata Ambronite. 

Ensin tein 5,5 h hitaan pitkän lenkin, sykkeen ollessa keskimäärin 115. Tämä siis täysin ilman energiaa poislukien proteiini. Lenkki sujui hyvin eikä mitään ongelmia ollut. Lievää uupumusta oli kun palasin autolle ja ajattelin katsoa miten Ambronite tehoaa. Ensi vaikutelmana Ambronite näytti hieman epäilyttävältä koska väri viittasi hieman Spiruliinaan. Maku ja rakenne muistutti hieman velliä, mutta itse maku oli yllättävän hyvä. Ei mitään ylimakeaa tököttiä. Tuli ihan mieleen lapsuuden aamupuurot :)  

Sekoitusvaiheessa olin lisännyt sekaan hieman ruususuolaa, mutta sitä voisi kyllä lisällä sinne enemmänkin. Join noin 2,5 desiä yhdellä huikalla ja lähdin jatkamaan lenkkiä mutta nostin sykkeen 140:een. Olo oli yllättävän vakaa, voimakas ja fressi. Vatsassa ei ollut mitään tuntemuksia eli vatsa kykeni sulattamaan ravinnon täysin ongelmitta vaikka takana oli jo pitkä lenkki ja nostin sykkeitä selvästi. Flow tuli helposti ja tein noin 1,5 h lenkin keskisykkeellä 140. Autolle palatessani olo oli hyvä, kevyt ja fressi. Tässä vaiheessa join loput 2,5 desiä Ambronitea. Maku oli edelleen hyvä, eikä vatsassa ollut mitään tuntemuksia. 

Kokonaisuudessaan erittäin hyvä tuote ja piristävä poikkeus näiden ylimakeiden ja -prosessoitujen "urheilu"juomien rinnalla. Tulee ehdottomasti vakiokäyttöön. Mistä näitä voi tilata/ostaa?

Edelleen jaksan itsekin ihmetellä miten tuo aine täyttää niin helposti ja nopeasti. Voin sieluni silmin kuvitella miten energia virtaa soluihin ja tsädäm muutun nälkäisestä tyytyväiseksi. Että jos maku nyt onkin hieman erikoinen niin ainakin tuote toimii tarkoitukseensa äärimmäisen hyvin. Ja juu, urkkajuomat ja palkkarit on usein ihan öklön makeita, teollisia ällötyksiä. Ambronite ei välttämättä ole "hyvää", mutta eipä ainakaan lennä kaaressa laatta kun pistää sitä treenin jälkeen kulauttaen kitusiinsa.

Ambroniten tiimi GoExpo messuilla. Kuvat lainassa Ambroniten Instagram tililtä, luvan kanssa.

Ja sitten siihen aiheeseeen, että mistä näitä voi tilata? Ambronitea myydään heidän omassa verkkokaupassaan http://ambronite.com/ ja sieltä voi tilata koodilla "MOVEME" 20€ halvemmalla valitsemansa paketin. Jos epäilyttää koko homma, mutta haluat edes kerran testata niin verkkokauppa tarjoaa mahdollisuuden antaa s-postiosoite heille käyttöön ja saat vain yhden pussin -50% alella messiin.

ps. Ambronite on Suomalainen laatuinnovaatio. Jos ostat tuet siis kotimaisia yrittäjiä!

Arvostelussa Easyfit Ylöjärvi

Kun nyt olen arvostellut useammankin kuntosalin tarjonnan Tampereella, niin miksipäs ei koko Pirkanmaa soveltuisi arvostelujen alueeksi. Seuraavana vuorossa Easyfit Ylöjärvi. Olen käynyt pari kertaa ohjastamassa huikeita Bodycombatoijia tuolla, joten olen ehkä millin puolueellinen, mutten ihan hirveästi.

Lämmittelylaitteiden kavalkadia

Kävin kertaalleen tuolla itse treenaamassa arki-iltana ja sakkia piisasi, mutta tilaakin riitti. Kuten Easyfiteillä yleensä on laitevalikoimassa Technogymin laitteita ja Kinesis-seinä. Lisäksi vino pino penkkejä ja vapaita painoja. Ollessani testitreeniä suorittamassa meinasin jäädä penkittä vapaiden painojen alueella kunnes älysin että noin 15m matka sivuun ja sain ihan iki-oman peilin, penkin ja painosetin käyttööni. Paljon parempi ratkaisu kuin ylikansoitetulla treenipaikalla tilasta taisteleminen.

Yleiskuva kuntosalista. Selän taakse jäävät venyttely/kehonpainoharjoittelun alue.

Tein treenin koko kropalle ja aloitin juoksumatolta. Kivasti oli laitettu matot niin että näki pihalle eikä telkkariin. Jos taas toisaalta tuo Ylöjärven Elovainion maasto ei ehkä ole kaikista inspiroivin maisema. Monta muutakin masiinaa löytyi alkuverryttelyn ja loppyjäähdyttelyn tekemiseen, kuten esim. käsipyörä, stepperi ja crossari, perinteisiä pyöriä unohtamatta.

Jalkojen osalta otin matsia jalkaprässin kanssa ja kyykkäilin askelkyykkyjä pitkin poikin salia. Sen verran oli porukkaa mestoilla että koin parhaaksi katsella sivusilmällä laitetta. Kun prässissä on painopakan sijasta levypainot, niin välissä ei välttämättä voi toinen tehdä sarjaa jos käytetyt painot kovasti omistani eroavat. Toki ruuhkaisella salilla pitää pystyä omaa treeniä muokkaamaan toiset salinkäyttäjät huomioivaksi.

Spinning sali oven takaa, siellä oli treeni menossa :)

Yläkropan treenille paikkoja oli niin paljon ettei tarvinnut potea huonoa omaatuntoa rintaprässin välissä tekemistäni punnerrusväsytyksistä. Ei ollut kukaan tulossa penkkiäni viemään kun muitakin paikkoja oli koko ajan vapaana. Näiden lisäksi vaihtoehtoina olisi ollut rintapunnerrus laitteessa.

Vapaiden painojen hurmaa 

Laitteet on kerätty loogisiin kokonaisuuksiin, niin että esim. keskivartaloa kurmuuttavat laitteet ovat kasassa keskenään. Penkit, prässit ja muut ovat sitten salin reunoilla jolloin tarvittaessa saat peilistä tarkastettua tekniikkaasi. Samaten vapaiden painojen kohdalla. Salin toisella sivustalla on Kinesis-seinä ja lisäksi avointa tilaa jossa erillisillä välineillä voi tehdä treeniä, harjoitella oman kehon vastusta käyttäen ja venytellä.

Salin perältä löytyy ryhmäliikuntatila, jossa katto on korkealla, mutta seinät eivät kovin leveällä. Sali on pitkulainen, mutta antaa kosolti tilaa tehdä kunnon treeni. Tunnelmallinen valaistus ja suhteellisen hyvä äänentoisto. Vieressä on asteen pienempi Spinning-tila, jossa voi Easyfiteille tuttuun tyyliin ottaa virtuaaliohjelman tai nauttia live-tunneista.

Jopa nyrkkeilysäkki löytyy

Pukkareista olen toki vieraillut vain naisten puolella, mutta ne tuntuvat toimivan ihan ok. Ehkä hieman pieni verrattuna ryhmäliikuntasalin kokoon, joten voivat ruuhkautua suosituimpien tuntien jälkeen. Sauna on infrapuna-versio ja se pitää muistaa laittaa päälle 30min ennen käyttöä. Usein kuitenkin sauna on jo päällä, kun ihmisiä riittää. Ex-temporee saunareissut onnistuvat siis myös.

Yleisarviona: Kompakti sali, huokea hinta ja toimiva palvelu.

Testissä Flowpark Tampere

Käytiin syssymmällä tyttöjen kanssa viettämässä tapamme mukaan aktiivinen päivä sekä naurun ja puheensorinan täyttämä ilta yhdessä. Tytöillä tarkoitan naisväestä koostuvaa kaveriporukkaa. Muistin kirjoitella homman blogiin asti vasta nyt kun löysin kuvat arkistoistani. Ehkä elämys oli niin traumaattinen, että aikaa piti kulua... ;)

Näissä astinlaudoissa liikkuivat askeleen paikat villisti alta.

Idea oli alunperin omani. Hirveän hyvä idea se olikin, paperilla. Keuhkoissa pari viikkoa käyntiämme ennen jyllännyt flunssapöpö oli hävittänyt hauiksesta jerkun ja sormista pidon. Usko itseen oli myös heikentynyt jo etukäteen ja katosi lopullisesti jonnekin puiden lehvien sekaan ekalla vihreällä (=sillä helpoimmalla) radalla. Mutta kelataanpas alkuun.

Flowpark sijaitsee Tampereella Varalan mailla, eli puitteet ovat huikeilla näkymillä varustetut. Jo pelkkä maastossa juoksentelu tuo tottumattomalle välähdyksiä elämästä vuoristokauriina. Sen verran on tiukkaa maastonmuotoa koko Varala.

Paikanpäältä pitää vuokrata välineistö; kiipeilyvaljaat ja kypärä. Halutessaan saa ostaa käsineitä ja muuta rekvisiittaa. Toki minä halusin, koska hanskat oli taktisesti jätetty "jonnekin muualle" ja köysissä sekä vaijereissa oli suhteellisen kylmä klangi syksyisen kelin ansiosta. Ostin myös buffin, koska se oli tarjouksessa hanskojen kanssa, ulkona oli kylmä ja siihen voisi sitten tarvittaessa niistää katkerat kyyneleet.

Tuumaustauko kahden köyden risteyksessä. Näkymät oli aika
komeet, asento ehkä aavistuksen epämukava

Aluksi hakojen käyttöä demonstroitiin harjoitteluradalla kouluttajan toimesta. Jokainen sittemmin suoritti tuon radan. Pelotti jo tuossa kohtaa; hakaset eivät auenneet jos remelit olivat jotenkin kierossa ja muutenkin homma ei vaikuttanut kovin sujuvalta meikäläisen tehdessä. Mutta sain hyväksytysti suoritettua intron ja sitten vaan matkaan.

Tässä ollaan menossa sille "no jos nyt vielä sitten yksi rata" osuudelle.

Osa porukkaa oli ollut ajoissa paikalla, ja ekan radan ensimmäisellä esteellä yksi kavereistamme konttaili jälkijoukon päiden päällä mustalla radalla (=sillä vaikeimmalla). Jokainen rata kulkee siis erilaisista esteistä koostuen. Jokainen erillinen "esteosuus" sijoittuu kahden puun väliin. Puissa on välitasanteita joilla voi hengitellä ja harkita että koska uskaltaisi seuraavalle esteelle. Esteosuudet haastavat tasapainoa ja kehonhallintaa. Mitä vaikeampi rata, sitä korkeammalle puihin ne on rakennettu. Korkean paikan kammoa en silti oikein tuntenut ollenkaan, muu selviytyminen vei huomion täysin. Seurueessa koimme, että esteet eivät sinällään vaikeutuneet vaan lähinnä heittäytymistä vaadittiin enemmän vaikeammilla raoilla.

Ensimmäisellä ja helpoimmalla radalla toinen ja kolmas puunväli otti kyllä luulot pois ekakertalaiselta. Ajattelin, että jos tämä tästä vielä vaikeutuu niin minut pitää tulla hakemaan itkien puunlatvasta pois kesken kaiken. Asiaa ei helpottanut gasellin lailla esteitä perässämme tahkoavat 13-vuotiaat neitokaiset...

Ne kuuluisat lavat vaijereiden päällä.

Vastassa oli siis verkko, joka ei ollu alhaalta missään kiinni. Siksipä siinä sivuttain liikkumalla puski jalkojen paino kropan vaakatasoon ja hommassa roikuttiin siis kiinni silkalla sisulla ja käsivoimilla. Reiät verkossa olivat niin pieniä, että koko käsivartta ei välistä saanut ujutettua, joten sormivoimia kysyttiin. Tähän perään oli kahden vaijerin väliin aseteltu "kuormalavoja" 1-1,5m välein. Välissä oli lianoja, joiden avulla näppärästi heilautat itsesi seuraavalle ilmassa vatkaavalle lavalle. Teknisestihän tuon matkan vielä loikkaa, jos saa ponnistaa tasaiselta maalta eikä tarvitsisi puolivälissä alkaa hypätä ylämäkeen. Pääsin perille, ilman että killuin varmistusvermeiden varassa. Vatsalihakset saivat ihan hillittömän treenin kun ylämäkeen ponnistaessa jalat saavuttivat seuraavan lavan, mutta yläkroppa jäi tyhjyyden varaan kellumaan liaanista puristavien käsien varaan. Keskivartalon lihaksista tiukka rutistus ja kyljen kautta kiepsahtaen pehva menosuuntaan ja polvilleen alustalle huohottamaan. Huippua! voisi joku ajatella, mutta juuri tuolla hetkellä minä en näin ajatellut.

Näiden tahtojen ja lihasten taistojen jälkeen helpotti huomattavasti. Oli verkosta muodostuva käytävä, kikkailua puolelta toisella vaijereiden ja puupökkelöiden välistä sekä hyvin lyhyt ja suhteellisen matalalla sijaitseva köysirata jota pitkin laskettiin loppuun. Huh jes!

Laskettiin mansikalla, kuulemma seisten oli paree...

Sitten seurasi pari vähän pahemmaksi rankattua rataa. Eivät olleet maineensa veroisia. Toki kahdesta narusta ruksin muodostava osuus oli aika tiukkaa sellumista puiden latvoissa. Otettiin pidempiäkin tuumaustaukoja kun 100m köysilaskuun piti tiputtautua puolisen metriä tyhjän päälle ja lianiluuppien kanssa piti hakea keinuliikettä samalla edeten luupista toiseen. Kaikesta silti selvittiin elossa.

Keinu keinu tyttö!

Mustalle radalle ei lähdetty porukalla. Se jäi yhden aiemminkin radoilla hilluneen uskalikon hommaksi. Hän aloitti päivän siis tuosta radasta. Me vaan ihailimme :)

Seuraavana päivänä jaloista ja olkapäästä löytyi pari mustelmaa ja ranteita kolotti. Myös syväkyykkyjä oli ilmeisesti tehty, kun pakaroissa ja reisissä hieman tunnahteli. Yllättävän vähillä vaurioilla, taisivat olla enemmän henkistä tyyppiä?

Voinko suositella? Ehdottomasti! Ainakin huikeaa omien rajojen koettelua on tiedossa. Jos ei kestä olla hitain ja huonoin, kannattaa mennä vasta kun on treenannut otelujuutta ja keskivartalon hallintaa vähän pidempään. Kun 13-vuotias lentää ohitsesi kevyesti kuin perhonen voi alkaa harmittaa, vaikka kilpailuhenkinen et olisikaan. Tähän auttaa yhtälailla kamppailevat kaverit, jotka toteavat "emmääkään päässy siitä tolleen". Kavereiden läsnäololle siis ehdoton plussa!

Moottorikelkkaillen tunturissa

Viimeisenä päivänä Ylläksen lomaa oli tarkoitus herätä ajoissa, pakata ja syöksyä vielä viimeisille lumille rinteeseen. Pakkasen huidellessa edelleen kunnioitettavissa 24 asteessa pakkasimme myös päällemme riittävästi vetimiä. Illan spekulaatioissa kukaan ei ollut miettinyt että tuulen puhaltaessa yksikään hissi ei liikkunut. Tai no lasten taikamatot kyllä jylläsivät :)

Vaikka tunturi lämmittää ilmaa, ja asteita oli vain -16, ei auttanut kuin myöntää tappionsa ja siirtyä miettimään uutta toimintasuunnitelmaa. Yritin viritellä keskustelua murtsikkahiihdosta, mutta myönsin itsekin etteivät varusteet riittäneet -24 asteessa hiihtämiseen kun jo -16 oli korventanut näpit syväjäähän aiemmin.

Sitten siinä kuuluisan Jounin kaupan pihassa otetulla tuumaustauolla joku ehdotti moottorikelkkailua. Seurueen muut jäsenet olivat tätä kerran kokeilleet molemmat, mutta minä ummikkona en koskaan. Ripeää kännykkägooglailua ja sopiva vuokraamo paikallistettu. Snow Fun Safaris tarjosi meille kelkkoja vuokralle ja päälle riittävät varusteet kengistä lähtien. Lähes ainoana heidän sivuiltaan löytyi suoraan kelkkojen vuokrahinnat eikä pelkästään viikko-ohjelman järjestettyjä safareita.

Kuvaustauon paikka

Ohjaamossa näytti tältä.

Itseä epäilytti eniten kelkkailutouhu, mutta henkilökunta vakuutti, että kelkat on helppoja. Niistä löytyy kaasu ja jarru ja kelkka pysähtyy pääosin jo siihen kun kaasua lakkaa painamasta. Kun oli sonnustauduttu ajoasuihin saatiin ohjeistukset siitä minne me voitaisiin ajella. Kehotettiin vahvasti olemaan ajamatta Äkäsjokeen joka tiukasta pakkasesta huolimatta oli vielä sula. Valittiin kohteeksi Aurinkotupa, jonne varmaan jokainen meistä on joskus reissuillaan murtsikoilla hiihtänyt.

Kelkat lähes rivissä parkissa Aurinkotuvan pihassa.

Aurinkotuvan maisemissa oli aikas kivoja värejä.

Ulkona kelkkojen anatomiaan perehdyttiin seikkaperäisesti. Myös pakki noista masiinoista löytyy ja sitäkin parkkeeratessa päästiin testaamaan myöhemmin. Kun lähdettiin liikkeelle alkoi itseä naurattaa suhteellisen tuurilla käypä eteneminen. Ampaisuja ja välitöntä vauhdin tiputtamista nollaan. Kaasun hallinta oli yllättävän hankalaa aluksi. Pari muutakin etenijää oli ilmeisesti tehnyt samaa veivaamista, koska latu oli todella kumpareinen ja höykytti jokaista niveltä.

Kun päästiin pidemmälle alkoi latu ja meno tasoittua. Etevämmät matkaseuralaiset kaahasivat menemään ja minä mietin 20-30km/h etenevän kelkkani kyydissä että hitto miten nuo uskaltaa ajaa niin lujaa. Kun 5km oli taitettu alkoi meikäläiselläkin kaasukahva poltella ja suorilla pätkillä pääsin jo 40km/h. Ei tarvinnut kyllä miettiä tuleeko sakkorajat vastaan, 60km/h tuntui aivan mahdottomalta vauhdilta mutkittelevalla reitillä.

Pysähdyttiin valokuvaamaan upealle aukealle tunturia ja tässä kohtaa tunnottomaksi jäätynyt etusormeni pääsi takaisin lämmön makuun. Kelkoissa oli kädenlämmittimet, mutta kaasulla oleva sormi ei tästä päässyt nauttimaan. Pikainen hanskojen poisto ilmeisesti levitti lämpimän ilman hanskoissa laveammin ja loppumatka sujui mukavammin.

Ylläs-tunturi siinsi siellä. 

Aurinkotuvalle oli kelkkareittiä pitkin 15km ja siellä nautittiin glögiä ja mehua sekä tietenkin munkkia ja pullaa. Nyt täytyy sanoa, että vaikka kelkka höykyttikin, niin nämä kalorit taisivat upota suoraan lantiolle. Ihan hillitöntä urheilua ei kelkan päällä istuminen aloittelijan vauhdeilla ole. Toki pakkanen saattaa syödä enemmän kaloreita ihmisestä kuin vähän vähemmän rapea keli. Toisaalta ajovermeet olivat sitä kaliiberia että kylmä ei ehtinyt tulla.

Takaisinpäin tullessa uskallettiin laittaa kelkoista kaikille jo eco-moodin sijasta "normal mode". Joko taidot lisääntyivät tai tuo moodi oli vaan parempi eikä kelkka ampaissut yllättäen mihinkään vaan pysyi hallussa. Tällä matkalla kaasuttelin jo huimaa 50km/h ja varmaan enempäänkin olisi kantti antanut periksi, mutta kavereiden takavalot eivät ;)

Reissun jälkeenkin vielä hymyilytti kelkkavuokraajaa sekä matkaseuralaisia.

Ihan ilmaista ei kelkkailu ollut. Varusteet ja kelkkojen vuokra olivat parin tunnin reissultamme 90€/kelkka ja päälle lyötiin käytetyn polttoaineen verran lisää (5€/kelkka). Mutta olipahan hauskaa testata eikä mennyt tuokaan aamupäivä hukkaan tällä minilomalla.

Tässä kelissä piti lähteä kotiin. Pieni tippa tuli linssiin, vaikka kotiväkeäkin oli jo ikävä.

TRX-koulutuksessa osa 2 - Yksilöohjaus

Ensimmäisen päivän TRX-koulutuksen päätin kirpakassa pikkupakkasessa lenkkeillen ja mahani ratkeamispisteeseen saakka syömällä. Majoituin Vierumäen Scandicissa, joka on aivan alueen alkupäässä. Tilavassa huoneessa oli selkeästi tilaa liikuntavermeille ja oleilulle. Mietin, että tänne olisi kiva tulla uudestaankin. Voisin tulevana golf-kautena ottaa kohteeseen pikavisiitin peliporukalla ja tulla tarkastamaan samalla Flow-parkin ja frisbeegolf radat.

Aamiaisen jälkeen kimpsut ja kampsut kasaan ja takaisin urheiluhallille. Uusi kouluttajamme Timo Kujanen odotteli meitä kehikon alla ja tuli käsi ojossa tervehtimään. En muista koska olisin kätellyt kouluttajaa johonkin urheilujuttuun saapuessani. Vahva ote jatkui koko päivän. Ei tullut yllätyksenä että sama sälli vetää reenejä myös jääkiekkoilijoille. Joukkuelajeissa tiukka kuri korostuu.

Ope näyttää vähän miten käsillään voi seistä narujen avulla.

Eri kuvakulma, sama ope.

Aloitettiin aikalailla samalla tavalla kuin edellisenäkin päivänä. Esiteltiin itsemme ja lähtökohtamme, katsottiin läpi välineistöä ja käytiin läpi perusperiaatteet. Perään treenattiin vähän. Sitten alettiin tankata lähes järjestyksessä ohjaajamanuaalista eri liikkeitä läpi. Nyt kun manuaali oli englanniksi ja ohjaus tapahtui turuksi päästiin aikamoiseen sekamelskaan meikäläisen pään sisällä. Oli hyvä että termistöt tulivat suomeksi, mutta jotenkin aivoista ei meinannut itsellä tulla enää millään kiellä lihasten tai liikkeiden nimiä. Ehkä myös väsy painoi. Uuden oppiminen voi olla yllättävän raskasta.

Kyljen kidutusta

Tuttuja punnerruksia edelliseltä koulutuspäivältä.

Lähdettiin liikkeelle alakropan liikkeistä. Takareiteni ovat kramppailuun taipuvaiset, ja niiden kohdalla toinen päivä oli jo lähtökohtaisesti ihan liikaa. Ei vaan kertakaikkiaan tullut edes helpoimmalla tasolla kuin pari hassua toistoa. Lisäksi yö oli vetänyt jotenkin olon nuhaiseksi, joten koitin muutenkin sykkeiden kanssa himmailla tahtia.

Yhteisesti ehdotimme lounaan siirtämistä aikaisemmaksi kuin klo:13.00 syötäväksi. Päästiin lounaalle jo hieman yhdentoista jälkeen. Lounaalta palattua tutustuttiin jälleen tuotevalikoimaan ja RIP traineriin. Tiedän että nimitys tulee varmaankin "ripped" termistä, eli revittyä/treenattua kroppaa tarkoittavasta termistä, mutta minä vaan aina mietin että RIP = Rest in peace... Toki kyllä tuolla kapulalla varomaton henkilö joltain hengenkin pois saa jos oikein käsistä lipeää. Onneksi systeemissä on turvanaru vakiona.

Keskivartaloreeniä

Kun ruoka oli hieman laskenut siirryttiin takaisin treenien pariin. Jatkettiin liikepatteriston läpikäyntiä yläkropan liikkeillä ja näiden jälkeen keskivartalon liikkeitä käytiin läpi. Kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin, toisena päivänä kyljet olivat niin arat että pelkästään käsien vienti pään päälle riitti kirvoittamaan pienen ähkäisyn. Ei ihan kauhean letkeästi liikkunut lantio ja kulmaakin oli ihan hiukan vaan. Perinteiseen tapaan kompensoin hihittämällä hillittömästi. Sattui niin paljon että jo nauratti :)

Päivä päätettiin luomalla parin kanssa esimerkkihenkilöille treeni. Piti koittaa keksiä kaikissa liiketasoissa liikkeitä ja kohdentaa ne annetun henkilön lähtötasoon ja tavoitteisiin sopivaksi. Me saimme parini kanssa urheilullisen nuoren miehen ja hänelle kehittämämme ohjelma oli kyllä todella haaste ohjata hyvällä tekniikalla toisen päivän päätteeksi. Kunnialla kuitenkin lusimme ohjelman ohjausnäytteen läpi, vaikka kaikkien ulosanti sisälsi paljon "tuota... ööm... no siis nää on pitkät nää narut EIKU ei siis puoliväliin laitetaan..." tyyppistä retoriikkaa. Onneksi meitä ei tuomittu vaan kannustettiin harjoittelemaan homma haltuun ennen ekaa omaa varsinaista ohjausta.

Näinkin voi punnertaa.

Päivän anti päättyi noihin esimerkkiohjauksiin ja niiden yhteiseen ruotimiseen. Seurasi kotimatka täydessä lokakuun pimeydessä autojonojen syleilyssä ja sateen vihmoessa vasten auton tuulilasia. Kahden tunnin reissuun meni valehtelematta 30 minsaa extraa, kun lujempaa ei kertakaikkiaan voinut ajaa. Kotiin päästiin kuitenkin yhtenä kappaleena, mistä olen äärimmäisen tyytyväinen.

Vähän erilainen veto, käsien paikkaa varioitiin

Lopuksi venyttely narujen kera, kuinkas muutenkaan :)

Palaan tarkemmin liikkeisiin ja ehkä mielenkiintoiseen alennuskoodiin videoiden muodossa myöhemmin. Pysyhän linjoilla!

TRX naruissa tempoilua

Kävin männä viikonloppuna Vierumäellä kouluttautumassa TRX:n ihmeelliseen maailmaan. Ja kerralla pirusti, niin että samaan viikonloppuun mahdutettiin sekä yksilöohjaus että ryhmäliikunnan ohjaamisen pätevyys narujen kanssa.

Lauantaina lähdin pimeimpään syysyöhön ajelemaan aamukuuden pintaan. Voin kertoa että voimakas laulaminen ja erilaisten sykehtivien viisujen veivaaminen autoradiosta olivat Ambronite-aamiaiseni lisäksi tärkeässä osassa perille pääsyssä. Ambronitea vedin, jotta jaksaisin lounastaukoon asti reenata (500kcal) ja se sopii autossa ryypiskeltäväksi ajaessa. Viisut herättivät minut päivään ja pitivät hereillä yksin hiljaisia teitä ajellessani.

Vierumäki on sitten viime visiitin kasvanut ihan huikaisevan paljon taas. Liikenneympyröissä seikkailtuani löysin kuitenkin autolle parkin urheiluhallin edestä ja ehdin nippa nappa ajoissa pelipaikoille. Onneksi urkkavermeet oli puettu jo kotona, niin ei tarvinnut kuin kuoriutua takista ja kengistä.

Tässä oppimateriaalista ja opettajasta kuvia. On siellä myös Rip trainer esittelyssä

Päivä aloitettiin nopealla tutustumiskierroksella. Joukoissa oli sekä ihan tuoreita ryhmäliikunnanohjaajia että konkareita. Kolme tyyppiä ilmoitti jatkavansa myös seuraavana päivänä opiskelua, kuten minäkin.

Kun me teimme tätä keskivartalon kiusaajaa...

...vieressä pomppi tällaisia tulevaisuuden pituushyppytoivoja.

Ensimmäiseksi kerrattiin termit. Koska kouluttaja ei puhunut Suomea saatiin keskenämme miettiä kotimaiset vastineet TRX:n eri osille. Ankkuri, narut/liinat, karabiinihaka, stoppariluuppi, soljet, kahvat ja jalkalenkit. Ankkuri kääntyi seuraavana päivänä muotoon "kiinnitys" tai "kiinnityskohta", kun mietittiin uudemman kerran miksikä keltaista kiinnitysnarua pitäisi kutsua. Miksi tuo piste oli niin tärkeä että sille oli pakko antaa nimi? Koska niskan asento pysyi hyvänä kun muisti tuijotella ankkurinarua. Arvaatteko kenelle aiheesta huomauteltiin toistuvasti? Aivan, minähän se keskityin silmät kiinni tai vahtasin varpaitani tiukasti :)

Yhden jalan kyykyn eri vaiheita 

Yhden jalan kyykystä voi tulla ylös näinkin

Hei mää punnerran yhden jalan taktiikalla.

Treenit aloitettiin käymällä läpi kuusi perusasentoa ja muutamia virheitä joita tulisi välttää. Periaatteet joilla harjoituksen tehoa voi säädellä ihmeteltiin eri liikkeiden avulla ja lisäksi säädettiin narujen pituutta sopimaan kuhunkin harjoitukseen. Kuten kahvakuulassa, TRX narujen kanssa tasapainoalueen suuruutta kutistamalla harjoitus vaikeutuu. Riippuen liikkeestä voidaan lisäksi hakea tehoja menemällä heiluriperiaatteella pidemmälle pois kehikon alta tai suoraan kehikon alle. Narujen ei tulisi koskaan hangata ihoa ja ne pitäisi pitää aina kireällä harjoituksia tehtäessä. Tärkeänä osana kaikkea tekemistä on keskivartalon hyvä kannatus.

Pyysin kurssitovereita lavastamaan vähän tilannetta tauolla. Hihittämiseksi se meni :)

Ryhmäliikunnan ohjuksen liikepatteristoon kuuluu perusliikkeitä noin 50 kipaletta. Periaatteessa laitteen avulla tehdään erilaisia soutuliikkeitä, punnerruksia ja lankun eri variaatioita. Kyykätessä narut lähinnä avustavat, jolloin kokematonkin voi harjoitella pistoolikyykkyä ja muita edistyneempiä vaihtoehtoja turvallisesti. Jokaisessa liikkeessä keskivartalo pysyy aktivoituna helposti. Tasapaino on hieman huterampi kuin samoja liikkeitä tuettuna laitteessa tehden.

Tämä lavastus onnistui paremmin, tai siis vakavammalla naamalla :)

Ennen lounasta päästiin treenaamaan ohjattu tunti. Kyllä tuntui ja tutisi. Lounaan jälkeen tutustuttiin erilaisiin laitemalleihin, koska toki TRX-naruja pitää olla montaa erilaista, eri tarkoituksiin ja eri hintaluokasta. Ihmeteltiin miten narut saa kiinni puuhun tai erillisiin kiinnikkeisiin. Sitten harjoiteltiin lisää liikkeitä porukalla. Lopuksi suunniteltiin yhdessä yksi tunti ja ohjattiin sitä vuoronperään osissa porukalle. Ohjata sai kotikielellään tai enkuksi ja ohjaamistapaan kiinnitettiin myös huomiota. Motivointi on tärkeää on tuntilaiset alkavat puuskuttaa tai menettää otettaan.

Group selfie, eli grelfie?

Kun keskivartaloa oli aktivoitu ahkerasti kahdeksan tunnin ajan ja lisäksi tehty erillisiä kylkiliikkeitä niin seuraavana päivänä jo käsien vienti pään päälle alkoi sattua. Mutta kerron siitä lisää myöhemmin :)