perjantai 18. tammikuuta 2013

Tissijuttuja ja tentti

Saan otsikoinnilla varmaan satatuhatta hittiä googlen kautta ;) Tirsk!

Kävin tänään Shock Absorberin konttorilla Helsingissä Vartiokylässä. Aikani eksyttyäni soitin Karoliinalle ja löysin perille nauravaisen myyntipäällikön lämpimään syleilyyn. Vastassa oli myös Karoliinan koira, joka valvoi seuraavia vaiheita tarkasti ja varasti jokaisen ohimenevän rapsutuksen.

Visiitin tarkoituksena oli käydä tutustumassa uuteen Shock Absorberin malliin Gym & Fitness. Kyseessä on uusi tyylikäs malli jota voi käyttää kuntosalilla ja myös kovempitehoisessa liikunnassa kuten juostessa tai tanssitunnilla. Malli on lanseerattu tammikuussa Suomessa ja esim. Sokoksien myynnissä olleet mallit on myyty lähes loppuun muutamassa viikossa heti lanseerauksen jälkeen. Selkeää hittipotentiaalia siis.

Liivissä on klipsu, jonka kautta voi pistää musalaitteen johdon kulkemaan nätisti.
Jää nähtäväksi tuleeko tuo itsellä käyttöön vai ei
Henkilökohtaisia sovituksia on taas tulossa kauppoihin ja suosittelen lämpimästi "hovisovittajan" palveluihin turvautumista. Oikean kokoinen liivi on toimivuuden edellytys. Minulle haettiin kokoa kolmen erikokoisen liivin kautta ja lopulta päädyttiin testaamaan kahta erilaista liiviä käytännössä. Lupasin laittaa Karoliinalle palautetta siitä kumpi liivi toimii käytössä paremmin lopulta. Toisessa rintakehän ympärys on leveämpi, mutta kuppien peittävyys inasen toimivampi. Toisessa taas rintakehän ympärys on täydellisen napakka, mutta kuppi nousee aavistuksen ylemmäs kainalon alla.

Tästä sovittelureissusta ei ole kuvan kuvaa (ei edes koirasta!), koska ajatukset harhailivat illalla edessä olleessa Functional Trainer koulutuksen tentissä. Kokovartalo kipsi, aivojumi ja ultimaalinen paniikki valtasivat kaikki ajatukset jo Helsinkiin ajellessa. Mutta niin vaan päivä eteni ja lopulta edessä oli tentti. Pari tuntia tiukkaa pakertamista, liikeanalyyseja ja pettävien lihasten arviointeja. Tuttuja lajeja ja vähemmän tuttuja videoituja esimerkkiliikkeitä. Tuntui ettei päässä liiku mitään, mutta jotenkin sain aikaiseksi reilut viisi sivua tiuhaan kirjoitettua tekstiä.

Tulokset selviävät viikon-parin sisään. Huomenna on edessä viimeisen lähijakson viimeinen päivä ja näyttökoe. Sunnuntaina extraherkkuna liikepatterien analysointiin tarkoitetun työkalun koulutuspaketti. Josko sunnuntaina jo osaisi rentoutua ja nauttia oppimisesta?

ps. Käykäähän rekisteröitymässä Shock Absorberin VIP-asiakkaiksi, ja pääsette mukaan arvontoihin ja saatte ajankohtaista tietoa liiviklinikoista ja uusista malleista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti