tiistai 31. joulukuuta 2013

Shoppailuetu blogin lukijoille Tampereella

Se on semmonen juttu että joskus tulee aika pistää vanha ulos ja ottaa uusi tilalle. Minulle se aika koitti tänään, kun vierain Gazozin kaupassa Tampereen kauppa-aukiolla. Säkillinen uusia treenikuteita ja lisäravinteita lähti kotia kohden. Kotiin päästyäni kaksi useammasta saumasta rispaantunutta ja reilusti yli kymmenen vuotta taistellutta sinistä hupparia lähti roskista kohden. Näistä ei olisi ollut kenellekään iloa edes lumppuina, koska vaatteiden kuitu imee hien hajun pesuista huolimatta ajan myötä.

Tältä seinältä valitsin kahdet housut, yhden paidan ja yhden hupparin
Samalla juteltiin kaupassa tuosta verkkokauppaedusta, jolla te armaat lukijat saatte verkkokaupasta -15% alennuksen. Noh, kaikkihan me tiedetään että verkkokaupasta tilaaminen on helppoa ja mukavaa sekä aikariippumatonta. Vaan silti on ihan eri meininki kun voi sovittaa, kuunnella asiantuntijan neuvoja ja fiilistellä hetken aitojen tuotteiden äärellä. Ja kas, nyt te saatte edun myös Tampereen myymälästä!!! Koodisanalla "MoveMe" irtoaa normaalihintaisista tuotteista -15%.

Yksi uusi tuttavuus purnukan muodossa lähti myös mukaan
Myymälä on auki arkisin klo:10-18 ja lauantaisinkin klo:10-15. Myymälä on avara, mukava ja sieltä löytyy täysin uutta Gazozin mallistoa koossa kuin koossa. Suosittelen lämpimästi tarkastamaan paikanpäällä miltä uuden malliston vaatteet vaikuttavat. Lisäravinteiden arsenaali ei kalpene, ja asiantuntemusta löytyy oikean purnukan valintaan. Kirjoittelen omasta valinnastani myöhemmin lisää.

Miesten puoli on näyttävä sekin, mutta kotiin ei tullut tuomisia täältä :)
Jos taas tuntuu siltä, että juuri nyt rahavarannot eivät anna periksi on tarjolla kisa. Käy tykkäämässä Gazozin nettisivuilla/Facebookissa ja osallistut tuotepaketin arvontaan. Näitä on ollut enemmänkin tässä uuden malliston lanseerauksen yhteydessä joten vaikka tämä ei osuisi, jää seurailemaan heidän feediään jatkokisojen toivossa.

lauantai 28. joulukuuta 2013

MoveMe testaa - Adidas miCoach palvelu

En tiedä voidaanko katsoa että tämä on teknisten vempeleiden testi vai tavallinen testi, mutta sovitaan että se on vaikka molempia. Testattavana verkossa toimiva valmennuspalvelu miCoach, jota ylläpitää Adidas. Ihan ekana ei tulisi mieleen, että urheiluvaatevalmistaja tuottaa verkossa toimivaa valmennuspalvelua. Asiaa tutkittuani selvisi että Adidas tekee myös laitteita. Sykemittaria, kiihtyvyysanturia ja uusimpana SmartRun juoksukello, jossa on kelloon upotettuna sykemittari! Ihan pelkkää testausta varten tiukkahintainen kello (400€), mutta katsotaan josko myöhemmin irtoaisi blogitestiä varten lainaan tuommoinen laite?
Blogi tarjoaa asiantuntijoiden vinkkejä
Nyt kuitenkin asiaan. miCoach pavelu on valmennuspalvelu, jossa tarjolla on erilaisia ohjelmia erilaisiin tarkoituksiin. Palvelu kerää tietoa suoritetuista harjoituksista ja ylläpitää kalenteria seuraavista harjoituksista. Kun yhtäkään Adidaksen valmistamaa laitetta ei meikäläisellä ole käytössä, voi käsin syöttää jälkikäteen sykelukemia palveluun tai muita mitattavia asioita, kuten käytetyt painot salilla. Palvelusta taitaisi saada isosti enemmän irti, jos laitteita olisi. Palvelun voi ladata myös älypuhelimeen, ja kerätä harjoitusdataa sen kautta. Samalla saa käyttöönsä myös harjoituksen aikaiset vinkit ja vihjeet esim. juoksulenkille. 

Kaikessa harjoittelussa on käytössä värikoodaus tehoalueiden merkkaamiseksi. Sinistä, vihreää ja punaista aluetta vaihdellen saadaan treenistä haluttu vaihteleva kokonaisuus, eli ei tuutata jokaisella juoksulenkilläkään ihan täysiä koko pätkää. Lihaskuntoharjoittelua varten tarjolla on ensin lämmittelyä ja kevyitä venytyksiä ennen varsinaiseen lihaskunto-osuuteen siirtymistä. Turvallista ja tehokasta.
Tehoalueiden toteutumista voidaan valvoa sykkeen tai vauhdin perusteella. Minulla valittuna vauhti.
Itse testasin strenght&flex tyyppistä harjoitusohjelmaa ja hienoa oli havaita että siellä oli päteviä vinkkejä ja suoritusohjeita tarjolla. Jokainen liike on tarjolla sekä kuvin, että videon muodossa ja lisänä on valmentajan ohjeita suorituksesta. Jos oma kehonhahmotus on kunnossa homma sujuu hienosti ohjeilla ja kotona/salilla pääsee kunnon treenaamisen makuun. Harjoitusohjelmat on rakennettu nousujohteisiksi, joten kehittymään pääsee.

Tarjolla on tieto liikkeestä, videotutoriaali, aikalaskuri ja mahdollisuus "nauhoittaa" hommaan käytetty aika ja painot jne.
Kokonaisuuden hahmottamisessa helpottaa kokonaiskuva ohjelmasta, mutta pieneltä puhelimen näytöltä tästä ei kyllä ottanut mitään selvää.
Tarvittavat välineet on kerrottu, eikä suurimpaan osaan harjoitteita vaadita täydellistä salivarustusta
Valmentaja antaa vinkkejä jokaiseen yksittäiseen harjoitukseen tehokkuuden maksimoimiseksi.
Harjoitusohjelmat sisältävät aina myös vapaapäiviä, iso plussa täältä :)

Verkkopalvelusta sen sijaan jäi hieman valju olo. Ehkä palvelu heräisi henkiin kun käytössä olisi Adidaksen omia gadgetteja? Historiadataa on tarjolla niin, että pääosin näkee mitkä harjoitukset on toteuttanut ja mahdollisesti "vapaita harjoituksia" mitä on käynyt tekemässä harjoitusohjelmasta poiketen. Tässä muodossa homma ei ylitä HeiaHeian tapaisten palveluiden antia, ja jos data on jo jossain muualla olemassa en näe syytä siirtää sitä tänne. Jos meinaa liittyä Adidaksen tuoteperheeseen, niin silloin tietojen syöttäminen palveluun maksaa vaivan, muutoin hyöty on aika laiha.
"Saavutukset"… hekoheko :)
Ihana löytö oli hiihdon harjoitusohjelma, joka lämmitti suunnattomasti tällaista pohjoisen maan asukkia. Hiihtoa voi harjoitella joko tosissaan (Nordic racing) tai fiilistelyhiihtona (Nordic cruising). Myös lihaskunto-ohjelma on tarjolla hiihdolle erityisesti räätälöitynä. Ja jokaisesta harjoitusohjelmasta löytyy noin seitsemän eri lähtötasoa joiden mukaan ohjelman harjoitteet säädetään. Iso miinus tulee siitä, että valittuna voi olla vain yksi harjoitusohjelma kerrallaan. En siis voi yhtäaikaisesti kehittää lihaskuntoa ja hiihtonopeutta miCoachin ohjeiden mukaan. Tavallaan on totta, ettei täyspainoisesti voida parantaa kahta eri osa-aluetta yhtäaikaa täydellä teholla. Mutta rauhallisemmin edeten pariakin keskenään hieman ristiriitaista tavoitetta voi edistää. Suurin osa asiakkaistani harjoittelee sekä lihaskuntoa että aerobista kestävyyttä, ja ihan hyviä tuloksia ollaan saatu aikaan.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Kinkun rakennusjumppa kahvakuulalla

Te luulitte että en aio antaa teille joululahjaa, vaan tässä se tulee!!! Yhden tuttavan havaintoa hyödyntäen nimeän tämän kinkun rakennusjumpaksi perinteisen kinkun sulatusjumpan sijaan :) Toisen tuttavan mielestä uusia kahvakuulajumppaohjeita on odotettu jo ihan tarpeeksi, joten täältä pesee ja linkoaa.

Lämmittely
Tee kaksi kierrosta pysähtymättä ja lataa intervalliajastimeen 40s. intervallit. Aina ajastimen piipatessa vaihdetaan lliikettä seuraavasssa järjestyksessä:

  1. Kropan ympäri pyöritys oikealle
  2. Kropan ympäri pyöritys vasemmalle
  3. Mini etuheilautus
  4. Kieputus (ohjeet täältä)
Haastetta lisää nostamalla jalka ilmaan tai heilumalla varpaiden ja kantapäiden välillä


Minietuheilautus on tekniikaltaan ihan sama mutta nosto jätetään ihan miniksi
Treeni
Lataa ajastimeen 1min + 45s. yhdistelmä ja suorita liikkeet alla olevassa järjestyksessä. Aina ajastimen piipatessa vaihdetaan liikettä, paitsi viimeisessä kohdassa. Tarkoitus on juosta vähintään minuutti (isompi talo tai kortteli) ja käyttää 45sekunnista jäljelle jäävä osuus lepoon. Tee kaksi tai kolme kierrosta ilman suurempia taukoja (juoksun jälkeen saat lepoa jos juokset lujaa).

  1. Etuheilautuskombo: mini - normaali - etuyläviisto + kyykky
  2. Askelkyykky kierrolla
  3. High-pull (etuheilautuksen tekniikalla alkusysäys ja veto leuan alle yläselän lihaksilla)
  4. Vatsarutistus pystyssä
  5. Korttelin/talon ympäri juosten

Etuheilautus yläviistossa kyykyn kera



Askelkyykky kierrolla edessä olevan jalan puolelle


Pull-over pään yläpuolelta sarviotteella kiinni pitäen ja vienti kohden polvea jota nostetaan vatsalihaksilla rutistaen. Selkä on suora koko ajan.
Ja vaikka pihalla sataa lotkottaisi vettä joulun kunniaksi suosittelen että sinne pihalle rohkeasti menette. Loppupäivän voi istuskella rakkaiden kanssa kotosalla. Nyt kerrankin on suurella osalla imisistä aikaa keskittyä elämässä olennaisiin asioihin kuten perheeseen, ruokaan ja treeniin :)

lauantai 14. joulukuuta 2013

Gazoz kisa

Näitä tarjouksia ja kisoja puskee näin joulun alla näköjään oikein urakalla. Käykäähän kurkkaamassa Gazozin Facebook sivuilta kisa, jossa voi voittaa ihan kokonaisen treeniasun.

Klikkaa kuva isommaksi

perjantai 13. joulukuuta 2013

Innostuitko EasyFitistä? Tsekkaa etu!

Nopea päivitys ja tiedotus, että jos innostuit EasyFitista edellisen kirjoituksen perusteella voit noukkia sivupalkista ison edun paikkaan.


Laitetaan reiluuden nimissä tarjous tähän postaukseenkin mukaan. Sitten vaan reenaamaan!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Testissä EasyFit Koivistonkylä ja TGS-harjoittelu

EasyFit Koivistonkylä on vuonna 2013 Koikkarin Prisman yläkerrassa auennut uusi kuntosali- ja ryhmäliikuntapalveluita tarjoava yritys. Paikka on niinsanottu kylmäsali, eli paikka jossa voi käydä lähes ympäri vuorokauden, mutta henkilökuntaa on paikalla vain murto-osan ajasta. EasyFitillä on mahdollisuus saada ryhmäliikunnassa livetunteja (virtuaalituntien lisäksi) sekä henkilökohtaista kuntosaliohjausta. Perinteistä salia vähempää ihmiskontaktia kompensoi reilusti huokeampi hinta 29,90€/kk. Vallan hyvä vaihtokauppa kiireiselle, mutta itsenäiselle liikkujalle.

Olen ohjaillut EasyFitillä Bodycombat tuntia muutaman kuukauden, ja katsellut TGS-avaimen käyttöä kuntosalin puolella. Kyselin sitten paikan omistajalta Akulta mistä oikein on kyse. Avaimeen voidaan tallettaa kuntosaliohjelma, jossa on toistomäärät, suoritusohjeet, kilomäärät ja historiaseuranta. Avain syötetään kuhunkin painopakkalaitteeseen ja laite laskee toistot ja ohjeistaa hieman suoritusnopeudessakin. Vapailla painoilla harjoitellessa käyttäjä kuittaa harjoituksen jälkeen hommat tehdyksi. No tätähän minä tietenkin halusin testata!

Sovittiin että täytän liikuntaprofiilitestin EasyFitin nettisivuilla ja sen mukaan Aku laatii avaimeeni ohjelman. Näin tehtiin, ja tekin näitte MoveMe:n FB-sivuilla liikuntaprofiilini pari viikkoa takaperin. Sitten ohjelman tallennus ja töihin. Minulle oli generoitu kiinteyttävä ja voimaa lisäävä kolmijakoinen ohjelma. Ensimmäinen ohjelma käsitteli pääosin yläkropan lihaksia lisättynä muutamalla kyykkyharjoitteella. Toisessa oli kiertoharjoittelutyyppinen idea, jossa aerobisilla laitteilla tehtiin hommia myös lihaskuntoharjoitteiden välissä. Viimeinen ohjelma keskittyi alakroppaan ja keskivartaloon.

Minun Wellness profiilini
Aluksi homma tökki, kun en kertakaikkiaan kuntosalin näytöllä tajunnut mitä nappulaa piti painaa ja miten pääsin aloittamaan harjoittelun. Noh, aikani kuntopyörän ja näytön väliä ravattuani ja näyttöä taottuani sain harjoituksen alkamaan. Selkeästi UX ammattilainen minussa näkee ison parannusmahdollisuuden käyttöliittymän intuitiivisuudessa :) Tavallisessa tilanteessa kuntosalin henkilökunta opastaa laitteiden käyttöön siinä yhteydessä kun ohjelma ladataan avaimelle ja suuri osa tästä tuskasta poistuu. Me ei kiireisinä (ja minä malttamattomalla mielellä varustettuna) onnistuttu käymään näitä perusteita yhdessä läpi, joten alku oli kivikkoisempi kuin yleensä.

Myös käsipyörää pääsin veivaamaan alkulämppäreissä. Vekkuli vekotin.
Olen pitkään luistanut alkulämmittelyiden kestossa kuntosalilla käydessäni. Taktiikkana on ollut quick and dirty tyyppinen kahvakuulalämmittely, jossa lämmön saa koko kroppaan jopa viidessä minuutissa todella tehokkaasti. Tästä syystä 10minuuttia juoksumatolla ja 5 minuuttia kuntopyörällä tuntui jopa hieman turhauttavalta. Vaan hyvää se mulle tekee, vaihtelu virkistää kroppaa ja mieltä.

TGS-avain in action eli kuntosaliohjelma
Ensimmäisen ohjelman lihaskunto-osuuksissa kantava teema oli "tuplaa annetut painot". Ensin ajattelin että ompa tyhmää, että ohjelmallisesti ei oltu annettu edes lähelle oikeita painoja, mutta sitten jäin miettimään miltä homma tuntuisi jos painot olisivat vähän yläkanttiin annettu. Tässä on selkeä motivointijuttu, jota käytän itsekin. Mieluummin asiakkaalle liian vähän painoja, joista voidaan sitten nostaa reilusti kuin toisinpäin! Ja on ihan mahdotonta arvata mitä kukakin missäkin liikkeessä liikuttelee. Oikeasti.

Tenkkapoo iskikin sitten, kun varsinkin vapaat painot tai jalkaprässin painot olisi pitänyt koneelle syöttää niin että ne vastasivat oikeaa suoritusta. Painopakkalaitteilla homma hoituu näppärästi nuolinäppäimillä suorituksen ohessa, mutta kosketusnäytöllä jälkikäteen tehden homma tuntui mahdottomalta. Löysin homman jujun vasta toisella salikerralla, joten ekan kerran painot jäivät "neitipainoiksi" myös harjoitushistoriaan. Oli se silti ihanaa, että historiatietojen mukaan olin ylisuorittanut jokaisen harjoitteen.

Videolla suoritusohje, vaikutusalueet ja toistomäärät kiloineen
Tykkäsin erityisesti siitä, että kuntosalin näytöiltä sai selkeät video-ohjeet suorituksiin. Ja se, että videon voi katsoa vaikka sata kertaa uudestaan, jokaisella kerralla, tarkoittaa ettei kuntosalijuttuja tarvitse aktiivisesti muistella kun ei ole salilla. Lisäarvoa tähän varmasti toisi, jos kuntosaliohjelma käytäisiin ohjaajan kanssa kerran läpi aluksi. Saataisiin oikeat säädöt laitteisiin ja varmistettaisiin turvallinen suoritustekniikka. Systeemin opettelu osuus normaalisti tehdäänkin, ja tällöin painojen muokkaaminen ja muutenkin harjoittelun aloittaminen uudella järjestelmällä helpottuu..

Muillekin kuin TGS-avaimen ohjelman kanssa harjoitteleville lisäarvoa tuovat painopakkalaitteiden näytöt, jotka laskevat toistot ja antavat ohjeistusta suoritusnopeudesta. Iso plussa, jos vaan huomataan hyödyntää tämä etu. Voit keskittyä täysin suoritustekniikkaan ja unohtaa laskemisen. Vilkaista sivusilmällä laskuria ja 1-1-2 tempoon (rutistus-pito-palautus) ohjaavaa näyttöä. Jo tällä saadaan taatusti jokaisen treeniin lisää 5-10% tehoja. Kun avaimella on ohjelma, laskee näyttö sinulle lisäksi sarjapalautukset. Kiva ominaisuus kun ei tarvitse kuikuilla salin seinältä kelloa tai vahtia omaa sykemittaria haukan lailla. Eikä toisaalta tule kiusausta vääntää sarjapalautusta pienemmäksi ja rehkiä liian aikaisin lisää.

Kaipaamaan jäin pientä opastusta liikkeiden turvalliseen suorittamiseen, helpompaa käyttöliittymää ja harjoituskalenteria josta olisi selvinnyt kuinka usein salille pitäisi tulla. Ja aika siistiä olisi, jos tulokset saisi lähetettyä itselleen sähköpostiin tai niitä voisi ihailla netissä. Etenkin jos tilastoillaan voisi päteä kavereille ;) Kuinka monta sataa kiloa sinä nostit tällä viikolla?

ps. Pikkulinnut kertoivat nettiseurannan olevan tulevaisuudessa mahdollista! Jee! Toiveeni on arvattu siis jo ennenkuin ilmaisin sen :)

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulun hyvät teot - osa1

Monissa blogeissa ja yritysten FB-sivuilla on joulun alla näkynyt erilaisia hyväntekeväisyyskampanjoita. Ajattelin ottaa osaa yhteiseen hyvään omalla tavallani ja tulen julkaisemaan sarjan kirjoituksia omista hyvistä teoistani. Ehkä Joulupukki lukee sitten täältä blogista näitä juttuja ja lisää suoraan lahjavuoren korkeutta ;)

Ole Joulupukkina Seniorille -joulukukkakampanja on yksityisen yrityksen useampana vuonna järjestämä hyväntekeväisyysteko. Sen avulla yksityiset ihmiset, minä ja sinä, voimme ostaa joulukukan lahjaksi tuntemattomalle vanhukselle. Homma toimii niin, että minä ostan kukan ja kirjoittelen vastaanottajalle oman tervehdykseni korttiin jossa on vastaanottajan etunimi ja ikä. Kukat toimitetaan kortteineen päivineen esimerkiksi palvelutaloissa asuville senioreille kootusti 19.12. Kukan saa valita vapaasti, oman mieltymyksen tai vaikkapa maksukyvyn mukaan.

Raijalle kukkia tulossa, henkilökohtainen viesti jääkööt salaisuudeksi :)
Kävin ostamassa oman lahjukseni Sokokselta, ja sain valkata muutamasta jäljellä olevasta kortista omani. Tänä vuonna kampanja on ollut menestys, ja Sokos on joutunut pyytämään lisääkin kortteja. Nyt meneillään olivat neljä viimeistä korttia ja lisää ei ilmeisesti ollut tulossa. Jos siis aiot tehdä kuten minä, täytyy kiirehtiä. Ihanaa tietää, että kaikki kampanjaan osallistuvat vanhukset ovat kukkia saamassa!

Myyjän kanssa sitten mietittiin mikä olisi kiva ja ehkä myös perinteisempi kukka. Päädyin joulutähteen, koska se ei tuoksu millekään (itse en kestä vahvoja hajuja, ehkä ei lahjan saajakaan?) ja on selkeästi joulun kukkanen. Värivalinta oli punainen ja ostin version joka oli valmiiksi istutettu astiaan. Sovittiin, että jätän varsinaisen kukan valinnan myyjättären tehtäväksi, niin lahjan saaja saa mahdollisimman tuoreen kukan 19.12. omakseen.

Tuli hyvä mieli, oli kiva osallistua ja konkurssiin ei tällä tavalla menty. Voitte tarkastaa kampajan tiedot ja mukana olevat liikkeet (Helsinki, Vantaa, Espoo, Tampereen seutu edustettuina) täältä: http://www.homeinstead.fi/uutisia/2013/lehdistötiedotteet/joulukukkalahjoitukset-ilahduttavat-yksinäisiä-vanhuksia