Käytiin tämän Kanadaan pääosin keskittyneen loman aluksi USA:n puolella Bostonissa. Tarkoitus oli tutustua kaupunkiin ja lisäksi sen liepeillä sijaitseviin outletteihin. Edellinen reissu jenkkeihin sijoittui vuodelle 2005, joten hetki oli ameriikan ihmeistä aikaa. Viimeksi oltiin Las Vegas ja New York turneella, joten Boston oli täysin uusi tuttavuus.
|
Pienen ison kaupungin siluettia veneestä käsin |
Ensimmäinen havainto Bostonista oli, että se on suhteellisen kompakti kaupunki. Pieni, mutta kuitenkin tosi iso. Ihmiset olivat ystävällisiä ja tehokkaita. Ja toisin kuin edelliseltä visiitiltä muistelen niin suhteellisen aktiivisia ja normaalipainoisia. Joka puolella kaupunkia näkyi juoksijoita. Juoksu on selkeästi Bostonissa "the thing". Myös jatkuva järkyttävän isojen kahvimukien kanssa hiihtely on juttu. Jokaisessa kulmassa on donitsikahvila lisäämässä houkutusten määrää.
Minun aktiivisuusmittareideni mukaan jokaiselle päivälle Bostonissa mahtui yli 20 000 askelta. Liikuimme keskustan hotellista jalan ja metrolla sekä kävimme veneellä Georges Islandilla. Liberty walk kuului ohjelmaan osittain ja tietenkin TD-garden eli Boston Bruinsien kotihalli.
|
Georges Islandin marssikenttä |
|
Kiva saari tuo Georges Island |
Meidän hotelli Westin olisi tarjonnut jumppakamppeet huokeaan viiden euron hintaan käyttöön koko visiitin ajaksi. Siis housut, paidan ja kengät. Ei keretty hotellin kuntosalille tai uima-altaalle, mutta aika hieno palvelu vai mitä? Lisäksi hotelli järjesti opastettuja juoksureissuja Bostonin kaupunkialueella aamutuimaan ja jos aikataulu ei sopinut sai respasta kartan ja käsittääkseni opastetun äänitteen mukaansa koska vain. Aika tervehenkistä!
Kaupungissa pyöräilijät on otettu hyvin huomioon siellä missä me pyörimme. Polkupyörät saa viedä metroasemille katettuihin parkkeihin ja autokaistojen vieressä on selkeästi merkityt vihreät kaistat pyörille. Pyörät voivat ryhmittyä punaisissa valoissa leveästi autojen eteen. Mahtaa harmittaa autoilijoita, mutta toimii kevyen liikenteen suosijoille.
|
Bikelanes elikäs pyöräkaistat joilla pyöräilijä saa mennä ennen autoja |
Cross-fit saleja tuntui löytyvän pienemmistäkin kylistä automatkan varrelta. Se laji on siis todellakin maailmanvalloittaja. Yhdellekään salille ei keretty tutustumaan, vaan keskityttiin tankkaamaan kahvia ja autoon bensaa matkalla.
ps. Bostonin oma maraton juostaan ensi vuonna 30. kerran! Jos tahdot mukaan lisätietoja löytyy
täältä.
pps. Jos tahdot katsella juoksuvinkkejä aloittelevalle maratoonarille, juttusarja löytyy
täältä.