Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matka. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. lokakuuta 2014

Lentokone- ja autoreissujen jumppaohjeet

Olen matkalla täällä maailman toisella puolen Kanadassa. Tulimme koneella 3,5h + 7h lennot ja välissä istuimme erinäisistä syistä koneessa "lasketumiskuviossa" ylimääräiset 30minuuttia ja toisella lennolla odottelimme tunnin paikoillamme että lastiruuman ovi saatiin onnistuneesti suljettua. Motorisesti laiskallekin henkilölle tuo on aika monta tuntia istumista päivän aikana ja minulle suorastaan sietämätöntä.

Tässä vähän Bostonin näkymiä maistiaiseksi. Juttuja jumppamahdollisuuksista ja matkasta on tulossa! 
Reissu on sisältänyt automatkan Bostoniin ja nyt Montrealin kiintopisteestämme Torontoon saakka. Autossa on tullut siis myös istuttua lukuisia tunteja. Autoreissuilla tulee helpommin jaloiteltua, mutta kyllä noillakin reissuilla pylly on puutunut ja paikoillaan pysyttely tunnahdellut.

Minä teen luontaisesti jotain pientä heilumista ja hytkyttelyä koko ajan autossa ja lentokoneessa. Sen lisäksi olen ottanut tavaksi tehdä eri lentoyhtiöiden rentoutus- ja jumppaohjeista koostetun rutiinin pidemmillä lennoilla ja automatkojen tauoilla. Yli viiden tunnin lennoilla jumppaan vähintään kahdesti ja se tuntuu usein riittävän parempaan olotilaan.

  1. Nouse varpaille ja keinahda takaisin kantapäille. Toista vähintään 20 kertaa. Jos joudut tekemään tämän istuessasi paina polvista käsillä ja nosta kantapäät maasta 20 kertaa.
  2. Nostele polvia niin korkealle kuin saat joko istuessasi tai seisten. Vähintään 10x per jalka vuorotellen.
  3. Heilauttele jalkaa rentona edestakaisin. Voit ottaa tukea lentokoneen istuimen reunasta tai taukopaikan seinästä. Toista noin 10x per jalka. Pidä keskivartalo koko ajan tuettuna, älä anna kropan retkahdella jalan tahdissa.
  4. Tee syviä kyykkyjä rauhallisessa tahdissa keskivartaloa jatkuvasti halliten. Toistoja noin 10x
  5. Pyöritä hartioita taaksepäin isoina ympyröinä noin 10x ja sitten eteenpäin saman verran. Lopuksi pyöritä hartiat vielä edestä ylös ja rentouta hyvässä ryhdissä alas korvien alle.
  6. Nosta hartiat korviin ja rojauta ne alas noin 10x
  7. Venytä lonkankoukistajat pienesti pumpaten, noin 15sekuntia per puoli ja toista molemmille puolille kahdesti.
  8. Venytä takareidet kumartumalla kaksinkerroin seistessäsi. Päästä hartiat ja kädet rennoiksi. 
  9. Venytä pakaralihaksia nostamalla istuessasi toinen jalka poikittain syliisi (nilkka toisen jalan polven päälle) ja kumarru eteenpäin jalkojen ylle. Pidä venytystä hieman liikutellen noin 15 sekuntia per puoli ja toista kahdesti molemmille puolille. 
  10. Asemoi jalat lantionlevyiseen haaraan ja koukista niitä hieman stabiloidaksesi lantion. Risti kädet rintakehän päälle ja tee ensin rauhallisia sitten hieman nopeampia kiertoja molemmille sivuille. Toista hitaasti noin 15 kertaa molemmat puolet ja sitten sama nopeasti.


Olisi kiva kuulla millä te torjutte puutumista ja suonikohjuja pitkillä reissuilla? Jaa omat vinkkisi kommentteihin!

tiistai 13. toukokuuta 2014

Äitien päivää Barcelonasta käsin

Eilen sain vihdoin väkerrettyä korvapuusteja paikallisista aineista. Äitin lemppareita ovat nuo. Ne tehtiin eilen siksi, että tänään aamusta startattiin kohden Espanjaa. Matkalle osui Dalin museo, jossa käytiin suut ammollaan vahtaamassa mitä mies oli saanut aikaiseksi. Museo on hänen itsensä suunnittelema ja on siis kokonaisuudessaankin taideteos. Kuvia otti pääosin mies, joten niitä ei nyt tähän saada.


Aamulla valmistauduin pitkään automatkaan hölkkäämällä vielä yhden lenkin Cessenonin maisemissa. Hain aamiaiselle leipää ja keitin teetä. Loput aamiaisesta kokkaili kuitenkin lopulta äitee. Nooh... Äiti tykkää laittaa. Lahjoin äitiä uniikeilla koruilla, jotka olen tilannut Marika Leedilta joskus ajat sitten. Taisivat olla mieleiset, jäivät heti käyttöön. 


Moikkasin kissoja, jotka kulmilla pyörivät kun kerran tulivat moikkaamaan ovelle asti. Pakkasin loput tavarat laukkuun ja laukun autoon. Matkalla yritettiin syödä parissakin ravintolassa, mutta ensimmäinen oli surkea ja toiseen jonotimme 20+ minsaa tuloksetta. Tuohon jälkimmäiseen täytynee joskus koittaa varauksen kera, jotta selviää huiman suosion salaisuus keskellä ei mitään. 

Huomenna vuorossa sight seeing harjoituksia. Tänään ehdittiin iltasella vahdata vesiurut näytös. Lisäksi kuikuiltiin maisemia ostarin yläkerroksista. Vanhaan härkätaisteluareenaan on rakennettu ostari ja sen korkein kerros on varattu maisemia ihaileville turisteille ja ravintoloille. Aika hieno paikka.

edit 13.5: kuvien kokoa muuteltu sopimaan paremmin sivulle