Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jumppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jumppa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Jumppaa vauvan kanssa

Ollaan viimeistä päivää Kanadassa ja tänään suoritettiin treenaustuokio matkakumppanimme herra A.:n kanssa. Herralla on pituutta reilut 70cm, painoa arviolta 9kg ja ikää mittarissa kohta 7kk. Täydellinen jumppakaveri siis. Suosittelen jumppaamaan oman lapsen kanssa, mutta jos sellaista ei ole voi lapsen yrittää lainata naapurista. Vähän niinkuin minä tein. Äidit ja isät varmasti arvostavat yhteistä rauhallista puolituntista jonka he näin saavuttavat. Voin taata että minun jumppakaverillanikin oli hauskaa kuvauksissa!

Jumppakaverin kanssa yhteisposeeraus
Pikatreeni sisältää noin 30minuutissa peruslihasryhmien treenin. Kun vauva kasvaa, kasvaa myös vastus treeneissä. Tarkoitus on, että jumpatessa tulee lämmin ja syke nousee. Tämän kuvauksen jälkeen jumppakaveri laitettiin päivän ekoille päikkäreille ja itse siirryin suihkuun. Varaa jumppakaverille juotavaa itsesi lisäksi. Muista antaa palautuspätkillä paljon suukkoja ja pöräytyksiä niin säilyy kaikilla mielenkiinto.

Alkulämmittely (10min)

Laita jumppakaveri vaikka rintareppuun tai kanna tasaisesti molemmilla puolilla kehoa ja juokse olkkaria ympäri tai esim. kerrostalon rappusia muutama kerros ylös alas. Voit aloittaa kävellen ja jatkaa juosten tai pitää vauhdin koko ajan kävelynä. Nosta polvia, hötkyttele vauvaa tai tehkää vaikka johonkin kivaan biisiin pieni tanssijammailu.

Sumokyykky - 3 sarjaa 15 toistoa/sarja

  • Ota vauvasta tukeva ote niin että saat hänet lähelle rintakehääsi pystyasentoon.
  • Ota leveä haara-asento ja suuntaa varpaan hieman ulospäin. 
  • Kyykkää syvälle leveässä asennossa, pidä selkä suorana. Varmista että polvet suuntautuvat varpaiden suuntaisesti hieman ulospäin. 
  • Ponnista jalat suoraksi, lisähaastetta saat puristamalla pakaroista. 
  • Tuntuma on jaloissa ja pakaroissa sekä vatsassa etenkin jos jumppakaveri hötkyilee sylissä. 
  • Voit viihdyttää jumppakaveria puhaltamalla häntä niskaan jokaisella ylösnousulla ja tehdä tiputukset alas nopeiksi ja yllättäviksi. 

Sumokyykky ja kivaa on :)

Heijaus - 3 sarjaa 10 heijausta per puoli yhdessä sarjassa

  • Nappaa vauvaa kainaloiden alta kiinni ja ota vähän lantiota leveämpi haara-asento.
  • Koukista polvia ja vie jumppakaveri sivulle yläkropan kierrolla.
  • Heijaa vauva kyljen lihaksilla ja vinoilla vatsalihaksilla yläviistoon eteen ja palauta toisella sivulle (jalat koukkuun ja vatsa tuettuna).
Heijaus ala-asennossa
Heijauksen yläasennossa on kivaa!

Askelkyykky tai ohituskyykky - 3 sarjaa 10 per jalka

  • Tuo vauva jälleen samoin itseäsi vasten pystyasentoon ja tee askelkyykkyjä jalkaa koko ajan vaihtaen tai ohituskyykkyjä haasteen hakemiseksi.
  • Askelkyykyssä askellat molemmat jalat 90 asteen kyykkyyn joka kerralla jalkaa vaihtaen. 
    Askelkyykky edestä
  • Ohituskyykyssä "liimaa" yksi jalka lattiaan ja askella toisella ensin eteen ja sitten taakse 90 asteen kulmaan saakka.
Askelkyykky sivusta

Vatsarutistus ja olkapääpunnerrus - 3 sarjaa 12-15 toistoa per sarja

  • Asetu selinmakuulle ja koukista jalat 90 asteen kulmaan. Aseta vauva kainaloiden alta tukien reisiesi eteen istumaan syliisi.
  • Keinahda jalat 90 asteen kulmassa ylös ja nosta jumppakaveri samalla suorille käsille ylös.
  • Palauta alkuasentoon.

Vatsarutistuksen puoliväli
    Vatsarutistuksen yläasento.
  • Jos vauva ei pysy tässä asennossa vaan esimerkiksi talloo sinua leukoihin harjoitellessaan seisomista voit asettaa hänet vatsalleen sääriesi päälle. Tällöin nostoa ei oikein voi suorittaa.


Asentoversio kaksi; aloitusasento

Tosson nenä, söpö nenä! (väliohjelma)

Punnerrus leveällä otteella - 2 sarjaa 10 toistoa per sarja

  • Laita vauva lattialle selälleen ja asetu itse joko polvilleen tai varpailleen punnerrusasentoon kädet leveällä asennolla vauvan lantion kohdalla. Näin asettuen päidenne pitäisi olla suunnilleen vastatusten.
  • Punnerrus edestä kuvattuna
  • Punnerra alas, pidä selkä leveänä ja pöräytä jumppakaveria poskelle tai laita nenät vastakkain ala-asennossa. Koita välttää niskan taivutusta alaspäin (minulla kuvissa vähän on tätä vikaa).
Punnerrus leveällä otteella menossa ylöspäin, mutta jumppakaveri on tarttunut kaulukseen

Punnerrus kapealla otteella - 2 sarjaa 10 toistoa per sarja

  • Jumppakaveri saa edelleen köllötellä lattialla mutta asemoi kädet nyt hänen jalkojensa viereen niin kapealle että kyynärpäät tulevat omiin kylkiisi kiinni. 
  • Punnerra varpailta tai polvilta jälleen alas ja pistä nenä vasten nenää jumppakaverin kanssa. 
  • Kohdistus tulee enemmän ojentajille tässä asennossa. 

Kapeampi punnerrus menossa
Jokaisen sarjan välissä voit pitää pienen tauon, noin 30 sekuntia tai tehdä liikkeitä patterissa. Riippuen miten jumppakaveri viihtyy huilaustauot voit joko antaa hänen levätä tai viihdyttää toveria parhaasi mukaan. Lopuksi kuuluu tuulettaa onnistuneen treenin vuoksi :)

Välipusut ja hymy kuvaajana toimineelle äidille :)

torstai 9. lokakuuta 2014

Lentokone- ja autoreissujen jumppaohjeet

Olen matkalla täällä maailman toisella puolen Kanadassa. Tulimme koneella 3,5h + 7h lennot ja välissä istuimme erinäisistä syistä koneessa "lasketumiskuviossa" ylimääräiset 30minuuttia ja toisella lennolla odottelimme tunnin paikoillamme että lastiruuman ovi saatiin onnistuneesti suljettua. Motorisesti laiskallekin henkilölle tuo on aika monta tuntia istumista päivän aikana ja minulle suorastaan sietämätöntä.

Tässä vähän Bostonin näkymiä maistiaiseksi. Juttuja jumppamahdollisuuksista ja matkasta on tulossa! 
Reissu on sisältänyt automatkan Bostoniin ja nyt Montrealin kiintopisteestämme Torontoon saakka. Autossa on tullut siis myös istuttua lukuisia tunteja. Autoreissuilla tulee helpommin jaloiteltua, mutta kyllä noillakin reissuilla pylly on puutunut ja paikoillaan pysyttely tunnahdellut.

Minä teen luontaisesti jotain pientä heilumista ja hytkyttelyä koko ajan autossa ja lentokoneessa. Sen lisäksi olen ottanut tavaksi tehdä eri lentoyhtiöiden rentoutus- ja jumppaohjeista koostetun rutiinin pidemmillä lennoilla ja automatkojen tauoilla. Yli viiden tunnin lennoilla jumppaan vähintään kahdesti ja se tuntuu usein riittävän parempaan olotilaan.

  1. Nouse varpaille ja keinahda takaisin kantapäille. Toista vähintään 20 kertaa. Jos joudut tekemään tämän istuessasi paina polvista käsillä ja nosta kantapäät maasta 20 kertaa.
  2. Nostele polvia niin korkealle kuin saat joko istuessasi tai seisten. Vähintään 10x per jalka vuorotellen.
  3. Heilauttele jalkaa rentona edestakaisin. Voit ottaa tukea lentokoneen istuimen reunasta tai taukopaikan seinästä. Toista noin 10x per jalka. Pidä keskivartalo koko ajan tuettuna, älä anna kropan retkahdella jalan tahdissa.
  4. Tee syviä kyykkyjä rauhallisessa tahdissa keskivartaloa jatkuvasti halliten. Toistoja noin 10x
  5. Pyöritä hartioita taaksepäin isoina ympyröinä noin 10x ja sitten eteenpäin saman verran. Lopuksi pyöritä hartiat vielä edestä ylös ja rentouta hyvässä ryhdissä alas korvien alle.
  6. Nosta hartiat korviin ja rojauta ne alas noin 10x
  7. Venytä lonkankoukistajat pienesti pumpaten, noin 15sekuntia per puoli ja toista molemmille puolille kahdesti.
  8. Venytä takareidet kumartumalla kaksinkerroin seistessäsi. Päästä hartiat ja kädet rennoiksi. 
  9. Venytä pakaralihaksia nostamalla istuessasi toinen jalka poikittain syliisi (nilkka toisen jalan polven päälle) ja kumarru eteenpäin jalkojen ylle. Pidä venytystä hieman liikutellen noin 15 sekuntia per puoli ja toista kahdesti molemmille puolille. 
  10. Asemoi jalat lantionlevyiseen haaraan ja koukista niitä hieman stabiloidaksesi lantion. Risti kädet rintakehän päälle ja tee ensin rauhallisia sitten hieman nopeampia kiertoja molemmille sivuille. Toista hitaasti noin 15 kertaa molemmat puolet ja sitten sama nopeasti.


Olisi kiva kuulla millä te torjutte puutumista ja suonikohjuja pitkillä reissuilla? Jaa omat vinkkisi kommentteihin!

tiistai 4. syyskuuta 2012

Danceholic on täällä

On tullut aika hehkuttaa. On tullut aika VIHDOIN paljastaa teille millaiselta yksi toteutunut unelma näyttää.

Danceholic tunneilla pääset nauttimaan tanssiin täysin kajahtaneiden seurasta, street- ja showlajien uusimmista tuulista sekä hikoilemaan päivän huolet unholaan. Tanssilajeina ovat hiphop, funk, locking & popping, voguing, house, show ja joskus jopa break dance. Asenteella on enemmän merkitystä kuin osaamisella, mutta tunti on haastava. Sarjat vaihtuvat viiden viikon välein, etkä taatusti ehdi kyllästyä koreografiaan.
Näin kuvailen uutuustuntia nimeltä Danceholic. Aluksi tavoitteena on järjestää uskomattoman hauskoja tunteja Liikuntakeskus Leidin asiakkaille ja myöhemmin toivottavasti konseptitunnin muodossa koko maassa, miksei koko maailmassa?

Olen vähintään kymmenen vuotta haaveillut itse tunnista, joka olisi tarpeeksi haastava koreografiallisesti tanssia harrastaneelle kropalleni ja lisäksi fyysisesti tehokas ihan koko tunnin ajan. Tekniikkatunneilla ja esim. hyppyihin keskittyvillä tunneilla tulee kyllä rehkittyä, mutta välillä homma on valitettavan yksitoikkoista. Koreografiaan keskittyvillä tanssitunneilla tulee taas väkisinkin välillä aerobisesti todella palauttavia hetkiä.

Ratkaisu on täällä, vaikkakin nyt minä pidän tunnin enkä pääse "osallistumaan". Ei haittaa, olen todella innoissani ja todella tyytyväinen. Sinä voit tulla kokemaan tämän elämyksen ensimmäisten joukossa. Tervetuloa huomenna Leidille klo:19.30 alkavalle maailmanvalloitukselleni :)