Testissä Flowpark Tampere

Käytiin syssymmällä tyttöjen kanssa viettämässä tapamme mukaan aktiivinen päivä sekä naurun ja puheensorinan täyttämä ilta yhdessä. Tytöillä tarkoitan naisväestä koostuvaa kaveriporukkaa. Muistin kirjoitella homman blogiin asti vasta nyt kun löysin kuvat arkistoistani. Ehkä elämys oli niin traumaattinen, että aikaa piti kulua... ;)

Näissä astinlaudoissa liikkuivat askeleen paikat villisti alta.

Idea oli alunperin omani. Hirveän hyvä idea se olikin, paperilla. Keuhkoissa pari viikkoa käyntiämme ennen jyllännyt flunssapöpö oli hävittänyt hauiksesta jerkun ja sormista pidon. Usko itseen oli myös heikentynyt jo etukäteen ja katosi lopullisesti jonnekin puiden lehvien sekaan ekalla vihreällä (=sillä helpoimmalla) radalla. Mutta kelataanpas alkuun.

Flowpark sijaitsee Tampereella Varalan mailla, eli puitteet ovat huikeilla näkymillä varustetut. Jo pelkkä maastossa juoksentelu tuo tottumattomalle välähdyksiä elämästä vuoristokauriina. Sen verran on tiukkaa maastonmuotoa koko Varala.

Paikanpäältä pitää vuokrata välineistö; kiipeilyvaljaat ja kypärä. Halutessaan saa ostaa käsineitä ja muuta rekvisiittaa. Toki minä halusin, koska hanskat oli taktisesti jätetty "jonnekin muualle" ja köysissä sekä vaijereissa oli suhteellisen kylmä klangi syksyisen kelin ansiosta. Ostin myös buffin, koska se oli tarjouksessa hanskojen kanssa, ulkona oli kylmä ja siihen voisi sitten tarvittaessa niistää katkerat kyyneleet.

Tuumaustauko kahden köyden risteyksessä. Näkymät oli aika
komeet, asento ehkä aavistuksen epämukava

Aluksi hakojen käyttöä demonstroitiin harjoitteluradalla kouluttajan toimesta. Jokainen sittemmin suoritti tuon radan. Pelotti jo tuossa kohtaa; hakaset eivät auenneet jos remelit olivat jotenkin kierossa ja muutenkin homma ei vaikuttanut kovin sujuvalta meikäläisen tehdessä. Mutta sain hyväksytysti suoritettua intron ja sitten vaan matkaan.

Tässä ollaan menossa sille "no jos nyt vielä sitten yksi rata" osuudelle.

Osa porukkaa oli ollut ajoissa paikalla, ja ekan radan ensimmäisellä esteellä yksi kavereistamme konttaili jälkijoukon päiden päällä mustalla radalla (=sillä vaikeimmalla). Jokainen rata kulkee siis erilaisista esteistä koostuen. Jokainen erillinen "esteosuus" sijoittuu kahden puun väliin. Puissa on välitasanteita joilla voi hengitellä ja harkita että koska uskaltaisi seuraavalle esteelle. Esteosuudet haastavat tasapainoa ja kehonhallintaa. Mitä vaikeampi rata, sitä korkeammalle puihin ne on rakennettu. Korkean paikan kammoa en silti oikein tuntenut ollenkaan, muu selviytyminen vei huomion täysin. Seurueessa koimme, että esteet eivät sinällään vaikeutuneet vaan lähinnä heittäytymistä vaadittiin enemmän vaikeammilla raoilla.

Ensimmäisellä ja helpoimmalla radalla toinen ja kolmas puunväli otti kyllä luulot pois ekakertalaiselta. Ajattelin, että jos tämä tästä vielä vaikeutuu niin minut pitää tulla hakemaan itkien puunlatvasta pois kesken kaiken. Asiaa ei helpottanut gasellin lailla esteitä perässämme tahkoavat 13-vuotiaat neitokaiset...

Ne kuuluisat lavat vaijereiden päällä.

Vastassa oli siis verkko, joka ei ollu alhaalta missään kiinni. Siksipä siinä sivuttain liikkumalla puski jalkojen paino kropan vaakatasoon ja hommassa roikuttiin siis kiinni silkalla sisulla ja käsivoimilla. Reiät verkossa olivat niin pieniä, että koko käsivartta ei välistä saanut ujutettua, joten sormivoimia kysyttiin. Tähän perään oli kahden vaijerin väliin aseteltu "kuormalavoja" 1-1,5m välein. Välissä oli lianoja, joiden avulla näppärästi heilautat itsesi seuraavalle ilmassa vatkaavalle lavalle. Teknisestihän tuon matkan vielä loikkaa, jos saa ponnistaa tasaiselta maalta eikä tarvitsisi puolivälissä alkaa hypätä ylämäkeen. Pääsin perille, ilman että killuin varmistusvermeiden varassa. Vatsalihakset saivat ihan hillittömän treenin kun ylämäkeen ponnistaessa jalat saavuttivat seuraavan lavan, mutta yläkroppa jäi tyhjyyden varaan kellumaan liaanista puristavien käsien varaan. Keskivartalon lihaksista tiukka rutistus ja kyljen kautta kiepsahtaen pehva menosuuntaan ja polvilleen alustalle huohottamaan. Huippua! voisi joku ajatella, mutta juuri tuolla hetkellä minä en näin ajatellut.

Näiden tahtojen ja lihasten taistojen jälkeen helpotti huomattavasti. Oli verkosta muodostuva käytävä, kikkailua puolelta toisella vaijereiden ja puupökkelöiden välistä sekä hyvin lyhyt ja suhteellisen matalalla sijaitseva köysirata jota pitkin laskettiin loppuun. Huh jes!

Laskettiin mansikalla, kuulemma seisten oli paree...

Sitten seurasi pari vähän pahemmaksi rankattua rataa. Eivät olleet maineensa veroisia. Toki kahdesta narusta ruksin muodostava osuus oli aika tiukkaa sellumista puiden latvoissa. Otettiin pidempiäkin tuumaustaukoja kun 100m köysilaskuun piti tiputtautua puolisen metriä tyhjän päälle ja lianiluuppien kanssa piti hakea keinuliikettä samalla edeten luupista toiseen. Kaikesta silti selvittiin elossa.

Keinu keinu tyttö!

Mustalle radalle ei lähdetty porukalla. Se jäi yhden aiemminkin radoilla hilluneen uskalikon hommaksi. Hän aloitti päivän siis tuosta radasta. Me vaan ihailimme :)

Seuraavana päivänä jaloista ja olkapäästä löytyi pari mustelmaa ja ranteita kolotti. Myös syväkyykkyjä oli ilmeisesti tehty, kun pakaroissa ja reisissä hieman tunnahteli. Yllättävän vähillä vaurioilla, taisivat olla enemmän henkistä tyyppiä?

Voinko suositella? Ehdottomasti! Ainakin huikeaa omien rajojen koettelua on tiedossa. Jos ei kestä olla hitain ja huonoin, kannattaa mennä vasta kun on treenannut otelujuutta ja keskivartalon hallintaa vähän pidempään. Kun 13-vuotias lentää ohitsesi kevyesti kuin perhonen voi alkaa harmittaa, vaikka kilpailuhenkinen et olisikaan. Tähän auttaa yhtälailla kamppailevat kaverit, jotka toteavat "emmääkään päässy siitä tolleen". Kavereiden läsnäololle siis ehdoton plussa!

Moottorikelkkaillen tunturissa

Viimeisenä päivänä Ylläksen lomaa oli tarkoitus herätä ajoissa, pakata ja syöksyä vielä viimeisille lumille rinteeseen. Pakkasen huidellessa edelleen kunnioitettavissa 24 asteessa pakkasimme myös päällemme riittävästi vetimiä. Illan spekulaatioissa kukaan ei ollut miettinyt että tuulen puhaltaessa yksikään hissi ei liikkunut. Tai no lasten taikamatot kyllä jylläsivät :)

Vaikka tunturi lämmittää ilmaa, ja asteita oli vain -16, ei auttanut kuin myöntää tappionsa ja siirtyä miettimään uutta toimintasuunnitelmaa. Yritin viritellä keskustelua murtsikkahiihdosta, mutta myönsin itsekin etteivät varusteet riittäneet -24 asteessa hiihtämiseen kun jo -16 oli korventanut näpit syväjäähän aiemmin.

Sitten siinä kuuluisan Jounin kaupan pihassa otetulla tuumaustauolla joku ehdotti moottorikelkkailua. Seurueen muut jäsenet olivat tätä kerran kokeilleet molemmat, mutta minä ummikkona en koskaan. Ripeää kännykkägooglailua ja sopiva vuokraamo paikallistettu. Snow Fun Safaris tarjosi meille kelkkoja vuokralle ja päälle riittävät varusteet kengistä lähtien. Lähes ainoana heidän sivuiltaan löytyi suoraan kelkkojen vuokrahinnat eikä pelkästään viikko-ohjelman järjestettyjä safareita.

Kuvaustauon paikka

Ohjaamossa näytti tältä.

Itseä epäilytti eniten kelkkailutouhu, mutta henkilökunta vakuutti, että kelkat on helppoja. Niistä löytyy kaasu ja jarru ja kelkka pysähtyy pääosin jo siihen kun kaasua lakkaa painamasta. Kun oli sonnustauduttu ajoasuihin saatiin ohjeistukset siitä minne me voitaisiin ajella. Kehotettiin vahvasti olemaan ajamatta Äkäsjokeen joka tiukasta pakkasesta huolimatta oli vielä sula. Valittiin kohteeksi Aurinkotupa, jonne varmaan jokainen meistä on joskus reissuillaan murtsikoilla hiihtänyt.

Kelkat lähes rivissä parkissa Aurinkotuvan pihassa.

Aurinkotuvan maisemissa oli aikas kivoja värejä.

Ulkona kelkkojen anatomiaan perehdyttiin seikkaperäisesti. Myös pakki noista masiinoista löytyy ja sitäkin parkkeeratessa päästiin testaamaan myöhemmin. Kun lähdettiin liikkeelle alkoi itseä naurattaa suhteellisen tuurilla käypä eteneminen. Ampaisuja ja välitöntä vauhdin tiputtamista nollaan. Kaasun hallinta oli yllättävän hankalaa aluksi. Pari muutakin etenijää oli ilmeisesti tehnyt samaa veivaamista, koska latu oli todella kumpareinen ja höykytti jokaista niveltä.

Kun päästiin pidemmälle alkoi latu ja meno tasoittua. Etevämmät matkaseuralaiset kaahasivat menemään ja minä mietin 20-30km/h etenevän kelkkani kyydissä että hitto miten nuo uskaltaa ajaa niin lujaa. Kun 5km oli taitettu alkoi meikäläiselläkin kaasukahva poltella ja suorilla pätkillä pääsin jo 40km/h. Ei tarvinnut kyllä miettiä tuleeko sakkorajat vastaan, 60km/h tuntui aivan mahdottomalta vauhdilta mutkittelevalla reitillä.

Pysähdyttiin valokuvaamaan upealle aukealle tunturia ja tässä kohtaa tunnottomaksi jäätynyt etusormeni pääsi takaisin lämmön makuun. Kelkoissa oli kädenlämmittimet, mutta kaasulla oleva sormi ei tästä päässyt nauttimaan. Pikainen hanskojen poisto ilmeisesti levitti lämpimän ilman hanskoissa laveammin ja loppumatka sujui mukavammin.

Ylläs-tunturi siinsi siellä. 

Aurinkotuvalle oli kelkkareittiä pitkin 15km ja siellä nautittiin glögiä ja mehua sekä tietenkin munkkia ja pullaa. Nyt täytyy sanoa, että vaikka kelkka höykyttikin, niin nämä kalorit taisivat upota suoraan lantiolle. Ihan hillitöntä urheilua ei kelkan päällä istuminen aloittelijan vauhdeilla ole. Toki pakkanen saattaa syödä enemmän kaloreita ihmisestä kuin vähän vähemmän rapea keli. Toisaalta ajovermeet olivat sitä kaliiberia että kylmä ei ehtinyt tulla.

Takaisinpäin tullessa uskallettiin laittaa kelkoista kaikille jo eco-moodin sijasta "normal mode". Joko taidot lisääntyivät tai tuo moodi oli vaan parempi eikä kelkka ampaissut yllättäen mihinkään vaan pysyi hallussa. Tällä matkalla kaasuttelin jo huimaa 50km/h ja varmaan enempäänkin olisi kantti antanut periksi, mutta kavereiden takavalot eivät ;)

Reissun jälkeenkin vielä hymyilytti kelkkavuokraajaa sekä matkaseuralaisia.

Ihan ilmaista ei kelkkailu ollut. Varusteet ja kelkkojen vuokra olivat parin tunnin reissultamme 90€/kelkka ja päälle lyötiin käytetyn polttoaineen verran lisää (5€/kelkka). Mutta olipahan hauskaa testata eikä mennyt tuokaan aamupäivä hukkaan tällä minilomalla.

Tässä kelissä piti lähteä kotiin. Pieni tippa tuli linssiin, vaikka kotiväkeäkin oli jo ikävä.

Mitä lahjoja ehdit hommata vielä tänään pukinkonttiin?

Onko linjoilla ketään jonka joulu on yllättänyt ja nyt on ilmoilla pientä itkunsekaista paniikkia? Täälläkin on yksi, mutta toimet on aloitettu. Ajattelin jakaa selvitystyöni tuloksia myös sinulle ja heittää lisäksi omat jouluiset salamatarjoukseni linjoille.

Jos lahjan saaja arvostaisi jotain lehteä, tai tilaa valmiiksi jo jotakin aviisia....

Maksa olemassa olevaan tilaukseen jatko/ Hommaa (määräaikainen) lehtitilaus. Halvimmalla pääset, kun kurkkailet erilaisten bulvaanien tarjouksia (esim. Lehtiapaja, Lehtikeisari, Lehtikuningas) tai mene suoraan lehden kustantajan verkkokauppaan. Näistä kaikista saat lahjakortin tulostettavassa formaatissa jos oma taiteellinen lahjakkuus ei juuri nyt syki ja voit verkkopankissa maksaa lehtitilauksen vaikka vielä jouluaattoaamuna.

Sporttisesti suosittelen Sport tai Hyvä Terveys lehtiä joita itse olen tilannut tai tilaan. Fit on kanssa hyvä, vaikka välillä tuntuikin ulkomaankielestä käännetyltä julkaisulta.

Jos lahjan saaja on vailla harrastusta tai tarvitsee lisätönäystä harrastuksessa aktivoitumiseen...

Osta sarjakortti uimahalliin, kuntosalille tai jumppaan. Suurin osa kuntosaliketjuista ei tällaisia myy, mutta pienemmät yksityisyrittäjät kyllä. Kaupungin saleille pääsee ainakin Tampereella ihan vilauttamalla älykorttia (=bussikortti) ja saldoa veloitetaan samalla tavalla uimahallin kassalla. Älykortin voi nykyisin ladata netissä, joten avoinna olevia latauspisteitä ei tarvitse etsiskellä. Toisaalta voit myös antaa rahalahjoituksen ja spesifioida mihin tarkoitukseen se olisi hyvä käyttää.

Suosittelen myös ajan lahjoittamista, seuran tarjoamista ja omaa aktivoitumista. Anna äidille lenkkikaveri itsestäsi ja lupaa viikottaiset sunnuntaikävelyt tulevaksi 2kk ajaksi? Lupaa mennä veljenpojan kanssa geokätköilemään kerran?

Jos lahjan saaja on innokas penkkiurheilija...

Osta liput jääkiekkomatsiin paikallisen liigaseuran peliin. Lähde itse seuraksi. Tai jos kannattaja on tosifani, tarjoa vieraspelimatkan kuljetukset ja tarjoilu ja ehdota että molemmat kustannatte oman pilettinne ja valkkaatte pelin yhdessä.

Toisaalta penkkiurheilija voisi syttyä urheilutapahtumista joissa voi osallistua. Jumppapeppujen kokoontumisajot (terkkuja termin lanseeranneelle Kristalle!) voivat olla positiivisesti yllättävä hankinta. Tampereen seudulla alkukaudesta löytyy esim. NRJ Workout GLOW (20.02.2016), Manic Run (10.01.2016), sporttiset hyvinvoinnin messut Get Up! (16.-17.01.2016) sekä liikunnan ammattilaisille suunnatut messut SGGF (18.-19.3. 2016).

Jos lahjan saaja haluaa oppia jotakin uutta...

Ehdottelen e-kirjoja jokaiseen makuun. Nämä kirjat kulkevat mukana aina ja kaikkialle, kunhan jokin päätelaite on mukana. Suurinta osaa voi sujuvasti lukea jopa kännykästä, mutta helpointa on lueskella lukulaitteesta tai vaikkapa tabletilla.

Englannin sujuessa on Amazon aikamoinen aarreaitta erilaisten opusten suhteen. Elisa Kirja kotimaisista palveluista on ollut itselläni käytössä ja kirjahyllystä löytyy sporttisia opuksia perusproosan lisäksi, mm. Kestävä muutos (Mikko Nummenmaa & Lasse Seppänen) ja Teholaihtuminen - hyppynarukuuri ja 100 muuta konstia (Varpu Tavi).

Omia e-kirjoja olen julkaissut kaksin kappalein. Ja joulun iloksi tein niistä tarjouksia. Käy kurkkaamassa molempien kirjojen paketti täältä, Syö mielelläsi oikein kirjan tarjous tästä ja Tavoitteet ja motivaatio kirjan tarjous täältä.

Verkkokurssit ovat yksi hyvä ostos. Kotisohvalla voi opetella nykyisin vaikka mitä. Mietin itsekin verkkokurssien tekijäksi ryhtymistä. Millainen kurssi sinua kiinnostaisi?

Jos lahjan saaja tahtoo parantaa omaa hyvinvointiaan...

PT-paketteja voit tietenkin ostaa ottamalla yhteyttä minuun. Joskus voi tuntua että tällainen lahja on tungetteleva ja vihjaa että lahjan saaja ei ole parhaassa kunnossa. Vaikka tämä olisi tottakin, voi homma tuntua ikävältä. Mitä jos ostaisitkin parivalmennuksen ja tulisit itse lahjan saajan mukaan treenaamaan? Itselle parempi kunto, kaverille kanssa.

Paritreenipaketti joulupukin konttiin sisältää kahdet yhteistreenit ja kustantaa 2x75€ (sis. alv 24%). Treeneissä liikutaan tavoitettanne tukevalla tavalla sisällä tai ulkona noin tunnin ajan. Tämä tarjous vain blogin lukijoille. Pistä viestiä osoitteeseen taina@moveme.fi

Teen myös Firstbeat hyvinvointianalyyseja ja vuoden 2015 loppuun asti on voimassa älyttömän halpa tarjous blogin lukijoille. Mittaukset tulee suorittaa helmikuun 2016 loppuun mennessä ja osto siis kuluvan vuoden loppuun mennessä. Minua ja mittareita on rajallinen määrä, joten mittausaikaa varatessa toimii periaate "first come, first served". Tämä tarjous ei tule toistumaan. Menee mittaukset ihan nahkoineen, mutta menkööt. Joulu ja ihmisillä hyvä tahto :)

Firstbeat hyvinvointianalyysin tarjous blogin lukijoille.

Nyt sitten vaan shopshop ja joulurauhasta nauttimaan kotisohvan turvasta.

Hiukkasen paremmat kelit - Luontoa parhaimmillaan

Tänään se parin päivän lievä pakkolaskettelu ja mahtava urheiluhenki sitten palkittiin kun Yllästunturin täysin tyhjät rinteet aukesivat eteemme keveässä 10 asteen pakkasessa ja lähes olemattomassa tuulessa. Koska pakkasen oletettiin kiristyvän reilusti oli rinteet ajettu kissoin jo illan ja yön aikana. Täydellinen laskukeli, täydelliset rinteet, lähes yksityisesti käytössämme.

Auringon laskiessa muodostui valopylväs.

Sen verran huikaiseva päivä että en sanoin pysty sitä oikein kuvailemaan. Pistetään siis kuvia.

Huipulla vähän tuuli, mutta tällä maisemalla sen just ja just kesti. 

Gondoliselfiet matkaseuran kanssa.

Matkaseura 1/2 ottaa selfietä :)

Matkaseura 2/2 jonka salakuvasin törkeästi  sinisenä hetkenä.

kaikki on jäässä, mutta auringon kajo lämmittää mieltä.

Rinne oli täydellinen 

Ylläksen rinteiden valloitus

Olen päässyt tapaamaan lunta! Piti ajaa keskellä yötä kymmenisen tuntia ja viipyä ehditään vain 3,5 päivää. Mutta kyllä kuulkaa lumi on asia mikä kuuluu Suomeen ja talveen. Harmi ettei sitä ole oikein pariin vuoteen näkynyt eteläisessä Suomessa. Musta keli vetää mielenkin mustaksi, vaikka kuinka posottelen kirkasvalolampulla menemään. Mutta nyt on siis lunta!!!

Tässä näkymä rinteeseen kun se oli jo vähän parantunut aamuisesta.

Näkyvyys on ollut karmaisevan surkea. Rinteitä ei oikein ole lanattu koneilla, joten "puuterilla" on päässyt painaltamaan sielunsa kyllyydestä. Sakkia on kahden käden sormilla laskettava määrä rinteissä, eli tilaa piisaa. Tänään rinteessä törmättiin myös arvaten Briteistä saapuneeseen joukkioon joilla kaikilla (aikuiset mukaanlukien) oli päällään porohaalarit. Ruskeat kokohaalarit, joiden hupussa on punainen nenä, silmät ja sarvet. Noin viisi aikuista ja kuutisen lasta. Hurmaava kokonaisuus :)

Uusi lauta, uudet siteet ja uudet kengät <3 (Ostin viime kevään alennuksista ja vasta nyt pääsivät koeajoon)

Eilen tuuli niin että meinasi naama irrota, tänään vähän vähemmän. Pakkanen ei ole kovin räiskyvä ollut toistaiseksi, mutta tuulen ansiosta keli on tuntunut aika jäätävältä. Onneksi on kypärämyssy ja riittävästi vermettä kerrospukeutumiseen. Ilo on laadukkaat varusteet. Keli on harvoin mahdoton, kun vaan on mihin pukeutua. Eilen tosin hihitettiin rinneravintolassa englantia äidilleen puhunutta pikkutyttöä pilkkihaalareissa; " mom, I'm freezing!". Ulkona pakkasta on 5 astetta ja tytöllä kunnolliset pilkkihaalarit, pipo, kelkkailuun sopiva kypärä sekä tukevat rukkaset. Teki mieli kommentoida, että "On Monday there will be -20 degrees, you will love it then".

Välipalaherkut. Ei terveellisiä, mutta ah niin syntisen hyviä!

Tämän päivän lautailujen perään tankattiin ruokaa mökillä ja napattiin hiihtokamat messiin. En ole päässyt hiihtämään pariin vuoteen. Ja nyt pakkasen alati kiristyessä (lopettaessa se oli jo -18) käytiin hinkkaamassa inasen vajaa 5km lenkki valaistuja latuja. Ai että, hiihto on niin mun laji! Rauhassa sujuttelee menemään tähtitaivaan alla. Näin tähdenlennon JA revontulia. Ekaa kertaa molemmat ikinä. Kelpasi.

Pakollinen rinneselfie. Taustalla näkyy rinne, eikö näykin?

TRX-koulutuksessa osa 2 - Yksilöohjaus

Ensimmäisen päivän TRX-koulutuksen päätin kirpakassa pikkupakkasessa lenkkeillen ja mahani ratkeamispisteeseen saakka syömällä. Majoituin Vierumäen Scandicissa, joka on aivan alueen alkupäässä. Tilavassa huoneessa oli selkeästi tilaa liikuntavermeille ja oleilulle. Mietin, että tänne olisi kiva tulla uudestaankin. Voisin tulevana golf-kautena ottaa kohteeseen pikavisiitin peliporukalla ja tulla tarkastamaan samalla Flow-parkin ja frisbeegolf radat.

Aamiaisen jälkeen kimpsut ja kampsut kasaan ja takaisin urheiluhallille. Uusi kouluttajamme Timo Kujanen odotteli meitä kehikon alla ja tuli käsi ojossa tervehtimään. En muista koska olisin kätellyt kouluttajaa johonkin urheilujuttuun saapuessani. Vahva ote jatkui koko päivän. Ei tullut yllätyksenä että sama sälli vetää reenejä myös jääkiekkoilijoille. Joukkuelajeissa tiukka kuri korostuu.

Ope näyttää vähän miten käsillään voi seistä narujen avulla.

Eri kuvakulma, sama ope.

Aloitettiin aikalailla samalla tavalla kuin edellisenäkin päivänä. Esiteltiin itsemme ja lähtökohtamme, katsottiin läpi välineistöä ja käytiin läpi perusperiaatteet. Perään treenattiin vähän. Sitten alettiin tankata lähes järjestyksessä ohjaajamanuaalista eri liikkeitä läpi. Nyt kun manuaali oli englanniksi ja ohjaus tapahtui turuksi päästiin aikamoiseen sekamelskaan meikäläisen pään sisällä. Oli hyvä että termistöt tulivat suomeksi, mutta jotenkin aivoista ei meinannut itsellä tulla enää millään kiellä lihasten tai liikkeiden nimiä. Ehkä myös väsy painoi. Uuden oppiminen voi olla yllättävän raskasta.

Kyljen kidutusta

Tuttuja punnerruksia edelliseltä koulutuspäivältä.

Lähdettiin liikkeelle alakropan liikkeistä. Takareiteni ovat kramppailuun taipuvaiset, ja niiden kohdalla toinen päivä oli jo lähtökohtaisesti ihan liikaa. Ei vaan kertakaikkiaan tullut edes helpoimmalla tasolla kuin pari hassua toistoa. Lisäksi yö oli vetänyt jotenkin olon nuhaiseksi, joten koitin muutenkin sykkeiden kanssa himmailla tahtia.

Yhteisesti ehdotimme lounaan siirtämistä aikaisemmaksi kuin klo:13.00 syötäväksi. Päästiin lounaalle jo hieman yhdentoista jälkeen. Lounaalta palattua tutustuttiin jälleen tuotevalikoimaan ja RIP traineriin. Tiedän että nimitys tulee varmaankin "ripped" termistä, eli revittyä/treenattua kroppaa tarkoittavasta termistä, mutta minä vaan aina mietin että RIP = Rest in peace... Toki kyllä tuolla kapulalla varomaton henkilö joltain hengenkin pois saa jos oikein käsistä lipeää. Onneksi systeemissä on turvanaru vakiona.

Keskivartaloreeniä

Kun ruoka oli hieman laskenut siirryttiin takaisin treenien pariin. Jatkettiin liikepatteriston läpikäyntiä yläkropan liikkeillä ja näiden jälkeen keskivartalon liikkeitä käytiin läpi. Kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin, toisena päivänä kyljet olivat niin arat että pelkästään käsien vienti pään päälle riitti kirvoittamaan pienen ähkäisyn. Ei ihan kauhean letkeästi liikkunut lantio ja kulmaakin oli ihan hiukan vaan. Perinteiseen tapaan kompensoin hihittämällä hillittömästi. Sattui niin paljon että jo nauratti :)

Päivä päätettiin luomalla parin kanssa esimerkkihenkilöille treeni. Piti koittaa keksiä kaikissa liiketasoissa liikkeitä ja kohdentaa ne annetun henkilön lähtötasoon ja tavoitteisiin sopivaksi. Me saimme parini kanssa urheilullisen nuoren miehen ja hänelle kehittämämme ohjelma oli kyllä todella haaste ohjata hyvällä tekniikalla toisen päivän päätteeksi. Kunnialla kuitenkin lusimme ohjelman ohjausnäytteen läpi, vaikka kaikkien ulosanti sisälsi paljon "tuota... ööm... no siis nää on pitkät nää narut EIKU ei siis puoliväliin laitetaan..." tyyppistä retoriikkaa. Onneksi meitä ei tuomittu vaan kannustettiin harjoittelemaan homma haltuun ennen ekaa omaa varsinaista ohjausta.

Näinkin voi punnertaa.

Päivän anti päättyi noihin esimerkkiohjauksiin ja niiden yhteiseen ruotimiseen. Seurasi kotimatka täydessä lokakuun pimeydessä autojonojen syleilyssä ja sateen vihmoessa vasten auton tuulilasia. Kahden tunnin reissuun meni valehtelematta 30 minsaa extraa, kun lujempaa ei kertakaikkiaan voinut ajaa. Kotiin päästiin kuitenkin yhtenä kappaleena, mistä olen äärimmäisen tyytyväinen.

Vähän erilainen veto, käsien paikkaa varioitiin

Lopuksi venyttely narujen kera, kuinkas muutenkaan :)

Palaan tarkemmin liikkeisiin ja ehkä mielenkiintoiseen alennuskoodiin videoiden muodossa myöhemmin. Pysyhän linjoilla!

TRX naruissa tempoilua

Kävin männä viikonloppuna Vierumäellä kouluttautumassa TRX:n ihmeelliseen maailmaan. Ja kerralla pirusti, niin että samaan viikonloppuun mahdutettiin sekä yksilöohjaus että ryhmäliikunnan ohjaamisen pätevyys narujen kanssa.

Lauantaina lähdin pimeimpään syysyöhön ajelemaan aamukuuden pintaan. Voin kertoa että voimakas laulaminen ja erilaisten sykehtivien viisujen veivaaminen autoradiosta olivat Ambronite-aamiaiseni lisäksi tärkeässä osassa perille pääsyssä. Ambronitea vedin, jotta jaksaisin lounastaukoon asti reenata (500kcal) ja se sopii autossa ryypiskeltäväksi ajaessa. Viisut herättivät minut päivään ja pitivät hereillä yksin hiljaisia teitä ajellessani.

Vierumäki on sitten viime visiitin kasvanut ihan huikaisevan paljon taas. Liikenneympyröissä seikkailtuani löysin kuitenkin autolle parkin urheiluhallin edestä ja ehdin nippa nappa ajoissa pelipaikoille. Onneksi urkkavermeet oli puettu jo kotona, niin ei tarvinnut kuin kuoriutua takista ja kengistä.

Tässä oppimateriaalista ja opettajasta kuvia. On siellä myös Rip trainer esittelyssä

Päivä aloitettiin nopealla tutustumiskierroksella. Joukoissa oli sekä ihan tuoreita ryhmäliikunnanohjaajia että konkareita. Kolme tyyppiä ilmoitti jatkavansa myös seuraavana päivänä opiskelua, kuten minäkin.

Kun me teimme tätä keskivartalon kiusaajaa...

...vieressä pomppi tällaisia tulevaisuuden pituushyppytoivoja.

Ensimmäiseksi kerrattiin termit. Koska kouluttaja ei puhunut Suomea saatiin keskenämme miettiä kotimaiset vastineet TRX:n eri osille. Ankkuri, narut/liinat, karabiinihaka, stoppariluuppi, soljet, kahvat ja jalkalenkit. Ankkuri kääntyi seuraavana päivänä muotoon "kiinnitys" tai "kiinnityskohta", kun mietittiin uudemman kerran miksikä keltaista kiinnitysnarua pitäisi kutsua. Miksi tuo piste oli niin tärkeä että sille oli pakko antaa nimi? Koska niskan asento pysyi hyvänä kun muisti tuijotella ankkurinarua. Arvaatteko kenelle aiheesta huomauteltiin toistuvasti? Aivan, minähän se keskityin silmät kiinni tai vahtasin varpaitani tiukasti :)

Yhden jalan kyykyn eri vaiheita 

Yhden jalan kyykystä voi tulla ylös näinkin

Hei mää punnerran yhden jalan taktiikalla.

Treenit aloitettiin käymällä läpi kuusi perusasentoa ja muutamia virheitä joita tulisi välttää. Periaatteet joilla harjoituksen tehoa voi säädellä ihmeteltiin eri liikkeiden avulla ja lisäksi säädettiin narujen pituutta sopimaan kuhunkin harjoitukseen. Kuten kahvakuulassa, TRX narujen kanssa tasapainoalueen suuruutta kutistamalla harjoitus vaikeutuu. Riippuen liikkeestä voidaan lisäksi hakea tehoja menemällä heiluriperiaatteella pidemmälle pois kehikon alta tai suoraan kehikon alle. Narujen ei tulisi koskaan hangata ihoa ja ne pitäisi pitää aina kireällä harjoituksia tehtäessä. Tärkeänä osana kaikkea tekemistä on keskivartalon hyvä kannatus.

Pyysin kurssitovereita lavastamaan vähän tilannetta tauolla. Hihittämiseksi se meni :)

Ryhmäliikunnan ohjuksen liikepatteristoon kuuluu perusliikkeitä noin 50 kipaletta. Periaatteessa laitteen avulla tehdään erilaisia soutuliikkeitä, punnerruksia ja lankun eri variaatioita. Kyykätessä narut lähinnä avustavat, jolloin kokematonkin voi harjoitella pistoolikyykkyä ja muita edistyneempiä vaihtoehtoja turvallisesti. Jokaisessa liikkeessä keskivartalo pysyy aktivoituna helposti. Tasapaino on hieman huterampi kuin samoja liikkeitä tuettuna laitteessa tehden.

Tämä lavastus onnistui paremmin, tai siis vakavammalla naamalla :)

Ennen lounasta päästiin treenaamaan ohjattu tunti. Kyllä tuntui ja tutisi. Lounaan jälkeen tutustuttiin erilaisiin laitemalleihin, koska toki TRX-naruja pitää olla montaa erilaista, eri tarkoituksiin ja eri hintaluokasta. Ihmeteltiin miten narut saa kiinni puuhun tai erillisiin kiinnikkeisiin. Sitten harjoiteltiin lisää liikkeitä porukalla. Lopuksi suunniteltiin yhdessä yksi tunti ja ohjattiin sitä vuoronperään osissa porukalle. Ohjata sai kotikielellään tai enkuksi ja ohjaamistapaan kiinnitettiin myös huomiota. Motivointi on tärkeää on tuntilaiset alkavat puuskuttaa tai menettää otettaan.

Group selfie, eli grelfie?

Kun keskivartaloa oli aktivoitu ahkerasti kahdeksan tunnin ajan ja lisäksi tehty erillisiä kylkiliikkeitä niin seuraavana päivänä jo käsien vienti pään päälle alkoi sattua. Mutta kerron siitä lisää myöhemmin :)

Moro Maratoni - pari porrasta huipulle

Kävin osallistumassa Moro Maratonille hetken mielijohteesta. Tulos oli sen mukainen, mutta ajatus oli tärkein. Tampereen Torni hotellissa järjestettiin 1v. bileiden kunniaksi hyväntekeväisyystapahtuma, jonka tuotto meni lyhentämättömänä TAYS:n lastenosastolle. Maksoin 15€ osallistumismaksun, sain numerolapun rintaan ja ajanottolaitteen sormeeni. Yläkerrassa odotti lohikeitto ja pannukakku sekä tietenkin huikaisevat maisemat.

Näillä ei sentään tarvinnut ajaa huipulle

Lähtöaikani oli klo:14.19 ja juoksijoita lähetettiin portaisiin minuutin välein. En nähnyt edelläni juosseesta vilaustakaan, eli ilmeisen nopea suoritus häneltä. Suurimmaksi osaksi portaat olivat metallista "verkkoa", joten olisin kuvitellut edes kuulevani edeltäjän menemisen, mutta ei. Takaani tulevat kuulin ja näin kyllä. Siis kyllä, monikko. Kumpikaan ei saavuttanut, mutta molemmat tulivat ihan kannassa ylös saakka.

Siitä se ajatus sitten lähti...

Porrasjuoksu on oma taiteenlajinsa. Vaatii harjoittelua ja tekniikkaa sekä kestävyyttä painaa maitohapon läpi. Minulta puuttuivat kaikki näistä. Ei ollut treenattu portaissa paitsi kerran viime kesänä monta kuukautta sitten. Nekin portaat menivät suht suoraan, eikä kierreportaista ole kokemusta. Tekniikkaan en ole kiinnittänyt mitään huomiota, älysin vasta jälkikäteen että käytävässä olisi ollut kaiteet joista vetää itseään ylös kun jaloissa sakkasi. Ja kestävyys loppui kuin seinään noin kahdeksannen kerroksen kohdalla. Siihen asti tultiin suht kevyesti vitoseen saakka juosten ja sittenkin vielä pari kerrosta meni hölkäten. Loppumatkan sitten kävelin ja valokuvasinkin vähän.

Ajattelin että aika ei kumminkaan päätä huimaa, niin voin ottaa pari valokuvaa. Sen verran on käsi tärissyt että vain osana kuvakollaaseja pystyy noita kuvia jakamaan ;) Olin lopulta ihan kaikkien 160 juoksijan porukassa hännillä ajallani 5min 14s. Ei haittaa yhtään!

Näkymiä huipulta. Tästä joku tempaisi samana iltana Base-hypyn... Ei ehkä kaikista fiksuin veto.

Ensi vuonna taatusti uudestaan, hyväntekeväisyys on mun laji vaikka portaat ei oliskaan. Ja sen verran opin, että Tampereella voi harjoitella jaloa lajia kuukausittain järjestetysti. Pispalan portaissa on tällä viikolla lokakuun ajanotollinen tapahtuma. Ehkä kiidän sinne tamppaamaan rappusia harrastajien seurassa. Josko seurasta tarttuisi jotain osaamista itseenikin?

Salin loppuverkka - miksi ja miten?

Kuinka moni teistä jättää salilla loppuverryttelyn välistä? Eli suoraan viimeisen sarjan päätteeksi venyttelemään tai jopa suoraan suihkuun? Käsiä pystyyn vaan rohkeasti siellä ruudun takana, niin minäkin välillä sorrun tekemään. Vaikka kirjoitan jokaisen asiakkaan kuntosaliohjelmaan ohjeet ja motivoinnin loppuverryttelyn tärkeydestä.

Miksi sitä pitäisi treenin jälkeen vielä jäähdytellä erikseen? Jäähtyyhän se kroppa kylmässä suihkussakin, eikös?

No jäähtyyhän se, mutta millä lailla ja missä tilanteessa. Jättämällä jäähdyttelyn välistä lopetat treenin kuin seinään. Tämä tarkoittaa että juuri hapoille vedetyt lihakset jäävät hapoille, jälkihiki on suihkunkin jälkeen kaamea ja treeni saattaa päähäsi jäädä vielä "päälle". On ehkä hankala keskittyä töihin tai perheeseen treenin jälkeen. Vaan jos jaksaisit veivata matalalla intensiteetillä esim. kuntopyörää 10min treenin jälkeen voisi tuntemukset olla ihan erilaisia.

Hyötynä hommassa on se, että maitohappokertymät lähtevät liikkeelle ja sulavat vähän pois. Kun kehon kierroksia on laskettu jo ennen suihkua, lievenee jälkihikiset fiilikset. Lisäksi saat aikaa käydä treenin päässäsi läpi ja miettiä jo asioita jotka sinua odottavat treenin jälkeen. Seuraavana päivänä lihaksia kivistää hippusen vähemmän ja ehkäpä olet hieman venyvämpi.

Itse olen tehnyt miehen suotuisalla avustuksella vähän pidempiä jälkiverkkoja salitreenin päälle. Menemme salille yhdessä ja minä otan mukaan salikamat ja juoksukamat. Kun oma treeni on valmis vaihdan salikamat juoksuvermeisiin ja kiikutan ylimääräiset tavarat autoon ja lukitsen sen omalla avaimellani. Kun mies on valmis omassa treenissään hän ajaa auton kotiin yksinään. Minä sen sijaan hölköttelen kuulaassa säässä kotia kohden. Viimeiset 10 minuuttia juoksukeikasta otetaan kävellen tai korkeintaan hölkäten, jotta treeni varmasti rauhoittuu kotia kohden. Kotona sitten suihku ja hyvä treeni on valmis.

Niinsanottu "viimeinen suora" ennen kotia :)

ps. Venyttelyitä suosittelen vasta 2-3h treenien jälkeen. Jutellaan tästä lisää toisella kertaa.