maanantai 1. helmikuuta 2016

Emfit QS - unen seurantaa jo vuoden verran

Lupasin että tästä hommasta tulee uusi postaus ja ajattelin että siihen menee kuukausi - pari. Noh, meni näköjään vuosi. Hupsista. Pahoittelut Emfitin porukoille tästä, laite on kyllä ollut ihan tosi tiukasti käytössä. Välissä on päivittynyt käyttöliittymä ja tullut lisää ominaisuuksia vaikka millä mitalla.

Emfit QS mittaa ihan mitä vaan. Oikeasti. Tuolla pilvessä majailee sellainen datapankki meikäläisen öistä että huh! Vain osaa tiedosta osaan toistaiseksi tulkata ja tästä murto-osalle osaan tehdä jotain. Nestetasapainon säätelyn onnistuminen ja juomisen ajoittaminen vaikuttaa suoraan sängystä poistumisten määrään, ei kuitenkaan rauhattomaan uneen. Olen pyrkinyt ajoittamaan juomisen niin, että juon isomman satsin vähintään 2h ennen nukkumaanmenoa. Näin saan suurimman osan pissattua ennen unta, eikä uni keskeydy aamuyön tuntien pissahätään.

Dashboard näkymästä osa. On monta käppyrää mitkä eivät tähän kuvankaappaukseen edes mahtuneet.
Viikonlopun yö tietää huikeaa määrää unta.
Levottomuus (kääntyily pitkin yötä) liittyy jotenkin siihen, että itse koen aamulla herätessäni unen olleen huonoa. Periaatteessa unen syklien pitäisi sahata tasaisesti, mutta itse koen olevani parhaimman unen äärellä kun olen ollut liikkumatta ja myös syvimmässä unen vaiheessa läpi koko yön. Nuijanukutus tuntuu siis omien aivojen mukaan varteenotettavalta vaihtoehdolta. Tämä ei silti Emfitin käppyröissä takaa että uni olisi ollut virkistävintä mahdollista.

Minullahan ongelma on se, etten oikein palaudu yöllä Firstbeat mittausten mukaan. Samaa osoittaa Emfit QS. Yli puolet öistä jää negatiivisen arvon puolelle palautumisen suhteen. Sen verran olen trendikäyrää seurannut että tiedän, ettei tuo johdu kääntyilystä tai muusta rauhattomuudesta. Tai ainakaan näiden kahden välillä ei ole korrelaatiota, tuskin siis kausaliteettiäkään löytyisi. Myöskään viikonloput eivät tuo pitkien unien ja stressivapaan ansiosta käppyrää automaattisesti vihreälle. Viikolla saatan päästä yhtälailla "plussalle" kuin viikonloppuna punaisen palkin syövereihin.

Käyttöliittymä tarjoaa infobokseja, joista selviää mitä käppyrät tarkoittavat.
Ajattelin, että kun saan kilpirauhaslääkityksen kohdilleen tuo palautumattomuus käppyröistäni poistuisi. Nyt noin puolisen vuotta suhteellisen tasaista eloa viettäneenä täytyy sanoa että tämä haave ei ole toteutunut. On siis alkanut Emfit QS:n avulla hommien selvitys.

Joskus palautuu...
...toisinaan sitten taas ei.
Systeemi mahdollistaa omien muistiinpanojen lisäämisen käppyröiden viereen. En ole vielä ilmeisesti osunut kirjaamissani muistiinpanoissa oikeaan mitattavaan asiaan, koska mikään ei tunnu korreloivan palautumisarvojeni kanssa. Mutta tutkimus jatkuu, joskus vielä löydän mikä minua öisin stresssaa ja laitan tämän asian kuntoon. Vahvin arvaus on tällä hetkellä naurettavasti purukisko, jota käytän estääkseni narskuttelua. Kun kisko on poissa, tuntuu unikin olevan palauttavaa... Siis noin 70% kerroista, joka ei tieteellisesti riitä todistamaan vielä mitään. Pitkään matalalla olevat tai negatiiviset palautumisarvot ovat yleensä ennen lähestyvästä ylikunnosta. Meikäläisen kohdalla tästä ei välttämättä ole kyse, kun taustalla on aineenvaihduntaan liittyvä sairaus.

Tässä sitä yleisempää trendiä palautumisen osalta.
Koska mittaristo mahdollistaa lähes minkä vaan mittaamisen siirrän pallon teille. Mitä haluaisitte kuulla, mitä haluaisitte nähdä? Kirjoittelen vielä myöhemmin erilaisista trendi ja päiväkohtaisista analyyseistä tarkemmin. Nyt voit vaikuttaa miten tuon kirjoituksen painotan.

ps. Jos se ensimmäinen osa kiinnostaa lukukokemuksena, klikkaa tästä.

1 kommentti:

  1. Minulla on myös ollut uniongelmia ja First Beatin mittausten mukaan palautuminen extrasurkeaa (2 mittausta), vaikka mielestäni nukuin paljon. Olin kylläkin tosi väsynyt koko ajan. Nyt todettu uniapnea, joka todennäköisesti onkin kaiken takana. Ajattelin keväällä teettää uuden FB-mittauksen ja tsekata näkyykö muutosta. Hyvälaatuinen uni on niin tosi tärkeää.

    VastaaPoista