Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Rinne-etiketti - mitä siihen kuuluu sinusta?

Tänään tuli pieniä fiilisnotkahduksia kun rinteessä oli orastavia tapaturmatilanteita. Useimmat vain ja ainoastaan siksi, että rinne-etiketin noudattaminen on unohtunut. Aloin miettiä mitä sääntöjä tähän lasketteluun kuuluu ja muistelin mitä siitä on minulle aikoinaan opetettu. Haastan myös sinut mukaan kommenttiosuudessa. Mitä unohdin, mistä olet eri mieltä ja missä kohden tahdot kompata meikäläisen näkemystä?

Näillä eväillä paranneltiin pahaa mieltä läheltä piti tilanteiden jälkeen ;)
1. Laskiessasi pyri pysähtymään rinteen reunaan
Kun lasket ja tulee tarve pysähtyä, tee se rinteen reunamille. Reunalla olet mahdollisimman vähän muiden laskijoiden tiellä. Lisäksi reunalta on helppo tähystää koko rinteen leveydeltä jos/kun lähdet taas uudelleen liikkeelle. Et voi törmätä niihin laskijoihin joiden kulkua rinteessä olet jo ehtinyt seurata.

ps. Ystävien kanssa rinteeseen pysähdyttäessä pyrkikää välttämään muurin kaltaista rakennelmaa, joka muiden on mahdoton ohittaa nätisti.

2. Älä pysähdy jyrkän rinteen osan yläpäähän
Jos täytyy pysähtyä, pyri tekemään se ennen jyrkän osuuden alkamista. Jos pysähdyt jyrkän osuuden alkamisen välittömään läheisyyteen voi käydä niin että töyrään takaa sinua ei näe ollenkaan. Tällöin laskija joutuu pikaisiin manoovereihin huomatessaan sinut viime metreillä.

Kyllä näissä maisemissa mieli lepää
3. Laske ennakoitavasti, keskity omaan laskuusi
Jos kaverisi on jäänyt sinusta jälkeen, älä kuikuile jatkuvasti ympärillesi ja taaksesi. Tämä hankaloittaa ennustettavaa laskemistasi ja vaikuttaa omaankin turvallisuuteesi, kun et seuraa mitä edessäsi tapahtuu. Jos pitää pysähtyä, pysähdy. Jos taas aiot mennä alas, mene alas. Älä tee kaikkea yhtä aikaa.

4. Jos ohitat laskijan, muista turvaväli
Kun edessä lasketaan itsellesi sopimattomalla vauhdilla voit huoletta ohittaa laskijan turvallisesti ja riittävää turvaväliä käyttäen. Jos tekee mieli kurvata laudan tai suksien välittömästä läheisyydestä, mieti miltä vastaava tilanne ohitettavasta tuntuu. Selän takaa kurvataan lähes omien menopelien päältä, yllättäen ja vauhdikkaasti. Ei kovin reilua?

5. Poistu hissin poistumispaikalta välittömästi ja riittävän pitkälle
Heti kun porukkaa on enemmän liikkeellä muuttuu tämä sääntö ehdottoman tärkeäksi. Hissistä poistutaan ripeästi ja riittävän kauas. Näin takaat perästä tulijoille mahdollisuuden poistua turvallisesti sinua tai itseään vahingoittamatta hissistä omalla vuorollaan.

6. Jos vielä harjoittelet (ja muutenkin)
Sahaa rinnettä vain osalta leveyttä mikäli suinkin mahdollista. Tällöin takaa tulevien, mahdollisesti nopempien laskijoiden, on mahdollista omaa rytmiään muuttamatta ohittaa sinut turvallisesti. Jos rinteessä on muitakin hieman hitaampia laskijoita, pyri seuraamaan heidän vanavedessään.

Tosiaan en ole paras laskija kaikista. Harvemmin olen nopein rinteessä ja tänäänkin olen pannuttanut vähintään neljästi hissistä poistuessani. Näitä juttuja sattuu, ja jokainen saa laskea rinteissä ihan juuri niinkuin parhaiten taitaa. Muutamalla toisten huomioimiseen liittyvällä seikalla parannetaan omaa ja muiden turvallisuutta, kuitenkaan vähentämättä laskettelun nautintoa.

Miltä etikettisäännöt kuulostavat? Ihan höpö-höpöä vai ajatusta? 

Aurinkoa rinteissä, mutta tuuli yltyy

Täällä on laskettu toinen päivä, ja tiedättekö mitä? Aurinko armas näyttäytyi! Kuvista voitte päätellä kuinka hienolta samaiset rinteet näyttävät nyt kylpiessään auringossa. Ehkä hieman enemmän möykkyjä, ja aamusta ei luistanut minnekän. Hämmentävä fiilis kun ajattelee että kissan jäljissä skulaa ainakin, ja pysähtyä kuin seinään :)

Ainoana haittana tuntuu olevan yltyvä tuuli. Tuolihissit eivät kulje, ja ankkurihissit vaativat jaloilta hieman liikaa. Tauoilla, huumorilla ja tsempillä tästäkin selvittiin niin että eilen laskettua tuli jo nelisen tuntia (+tauot, mutta niiden aikanahan ei lasketa). Yhdellä tauolla noukittiin talteen yksi geokätkö.

Aurinko <3

Yksi seurueestamme on "puhunut norjaa" tässä vuorokauden verran, joten hänen pikalomansa on menossa lujasti penkin alle. Ei hätää, kunhan me muut emme pääse tästä osallisiksi. Voi olla autollisella vatstautisia karu kotimatka, jos siihen tilanteeseen päädytään.

Rukakylä
Ovat sumputtaneet sitten viimenäkemän loputkin rinteen alla olevasta Rukakylästä. Jotenkin jännä miten kehitys kehittyy ja rakennuksia pykätään rinteeseen. En tiedä tykkäänkö, mutta ehkä se on vaan vanhojen aikojen kaipuuta.

Rukakylä osa 2
Pikaraportti päättyy tähän, jotta pääsen auttamaan aamiaisen valmistelussa ja sitten taas rinteeseen. Nilkat pitäisi teipata rakkolaastareilla, mutta olen lähtenyt matkaan täysin ilman mitään apteekkitarvikkeita. Jotain aina jää, tällä kertaa matka-apteekki.

Rukakylän keskellä oleva pömpeli päästää parkkihalliin sen alla


perjantai 7. maaliskuuta 2014

1,5 vuotta lautailuvapaata ja sitten Rukalle

Ajeltiin kaveriporukalla tänne Rukalle viime yönä, niin että startti oli meikäläisen pihasta klo:3.30 aamuyöstä. Nyt on takana jo ensimmäiset laskut puoleentoista vuoteen ja takkamakkarat sekä mökin saunan koeajo.

Rakas K2 lauta <3
Väsyttää niin hillittömästi (2,5h unta ennen reissua ja 2x30min torkahdus matkalla autossa), että päädyin tällaiseen nopeaan raportointiin.

Rinteet ovat mössöä, mutta mössö on pehmeää. On helppo laskea pöykyistä siis läpi. Paikalla vallitsee läpipääsemätön sumu, mutta rinteet ovat lähes tyhjiä. Tuulee huipulla, mutta sitä varten on laskulasit ja muut vermeet.



Ja sitten on se 1,5 vuoden laskutauko. Huh että jännitti eka nousu ja lasku! Ollaan otettu ekana päivänä ainoastaan tuolihissejä. Silti onnistuin yhteen noustessa kaatumaan kipeästi kankulleni, kun nousupaikka oli peilikirkasta jäätä. Laskiessa en kaatuillut, mutta koville otttaa jaloissa.


Uudet toppahousut on I-HA-NAT-! Ostin nuo reilu vuosi sitten Erätukusta, ja kyllä oli NIIN aika hommata uudet toppahousut lasketteluun. Istuvat ja kivan näköiset byysat tuovat hommaan eri meininkiä kuin punteista repsottavat ja hakaneulalla vetoketjustaan korjatut housut. Jo aiemmin ostetussa laskettelutakissa on kortille vasemmassa ranteessa tasku ja pääsen helposti porteista tällöin.

Palataan tarkemmin asiaan vielä tulevina päivinä. Kyseessä on pikaloma, ja palaamme kotiin jo maanantaina.