sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Rinne-etiketti - mitä siihen kuuluu sinusta?

Tänään tuli pieniä fiilisnotkahduksia kun rinteessä oli orastavia tapaturmatilanteita. Useimmat vain ja ainoastaan siksi, että rinne-etiketin noudattaminen on unohtunut. Aloin miettiä mitä sääntöjä tähän lasketteluun kuuluu ja muistelin mitä siitä on minulle aikoinaan opetettu. Haastan myös sinut mukaan kommenttiosuudessa. Mitä unohdin, mistä olet eri mieltä ja missä kohden tahdot kompata meikäläisen näkemystä?

Näillä eväillä paranneltiin pahaa mieltä läheltä piti tilanteiden jälkeen ;)
1. Laskiessasi pyri pysähtymään rinteen reunaan
Kun lasket ja tulee tarve pysähtyä, tee se rinteen reunamille. Reunalla olet mahdollisimman vähän muiden laskijoiden tiellä. Lisäksi reunalta on helppo tähystää koko rinteen leveydeltä jos/kun lähdet taas uudelleen liikkeelle. Et voi törmätä niihin laskijoihin joiden kulkua rinteessä olet jo ehtinyt seurata.

ps. Ystävien kanssa rinteeseen pysähdyttäessä pyrkikää välttämään muurin kaltaista rakennelmaa, joka muiden on mahdoton ohittaa nätisti.

2. Älä pysähdy jyrkän rinteen osan yläpäähän
Jos täytyy pysähtyä, pyri tekemään se ennen jyrkän osuuden alkamista. Jos pysähdyt jyrkän osuuden alkamisen välittömään läheisyyteen voi käydä niin että töyrään takaa sinua ei näe ollenkaan. Tällöin laskija joutuu pikaisiin manoovereihin huomatessaan sinut viime metreillä.

Kyllä näissä maisemissa mieli lepää
3. Laske ennakoitavasti, keskity omaan laskuusi
Jos kaverisi on jäänyt sinusta jälkeen, älä kuikuile jatkuvasti ympärillesi ja taaksesi. Tämä hankaloittaa ennustettavaa laskemistasi ja vaikuttaa omaankin turvallisuuteesi, kun et seuraa mitä edessäsi tapahtuu. Jos pitää pysähtyä, pysähdy. Jos taas aiot mennä alas, mene alas. Älä tee kaikkea yhtä aikaa.

4. Jos ohitat laskijan, muista turvaväli
Kun edessä lasketaan itsellesi sopimattomalla vauhdilla voit huoletta ohittaa laskijan turvallisesti ja riittävää turvaväliä käyttäen. Jos tekee mieli kurvata laudan tai suksien välittömästä läheisyydestä, mieti miltä vastaava tilanne ohitettavasta tuntuu. Selän takaa kurvataan lähes omien menopelien päältä, yllättäen ja vauhdikkaasti. Ei kovin reilua?

5. Poistu hissin poistumispaikalta välittömästi ja riittävän pitkälle
Heti kun porukkaa on enemmän liikkeellä muuttuu tämä sääntö ehdottoman tärkeäksi. Hissistä poistutaan ripeästi ja riittävän kauas. Näin takaat perästä tulijoille mahdollisuuden poistua turvallisesti sinua tai itseään vahingoittamatta hissistä omalla vuorollaan.

6. Jos vielä harjoittelet (ja muutenkin)
Sahaa rinnettä vain osalta leveyttä mikäli suinkin mahdollista. Tällöin takaa tulevien, mahdollisesti nopempien laskijoiden, on mahdollista omaa rytmiään muuttamatta ohittaa sinut turvallisesti. Jos rinteessä on muitakin hieman hitaampia laskijoita, pyri seuraamaan heidän vanavedessään.

Tosiaan en ole paras laskija kaikista. Harvemmin olen nopein rinteessä ja tänäänkin olen pannuttanut vähintään neljästi hissistä poistuessani. Näitä juttuja sattuu, ja jokainen saa laskea rinteissä ihan juuri niinkuin parhaiten taitaa. Muutamalla toisten huomioimiseen liittyvällä seikalla parannetaan omaa ja muiden turvallisuutta, kuitenkaan vähentämättä laskettelun nautintoa.

Miltä etikettisäännöt kuulostavat? Ihan höpö-höpöä vai ajatusta? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti