Yörogaining - hullun hommaa pakkasessa porukalla

Se oli joskus tuossa syyskuun puolivälissä kun törmäsin Yörogaining tapahtumailmoitukseen Facebookissa. Jossain hämärässä mielentilassa tulin ehdottaneeksi tapahtumaan osallistumista hulluille juoksutovereilleni. Idea meni jotenkin näin: "Hei tuolla on tommonen tapahtuma missä suunnistetaan porukalla keskellä yötä jossain Ylöjärven lepikoissa. En osaa suunnistaa yhtään, mutta mennäänkö tossu-sarjaan?". Ja lähes välitön vastaus oli että "Joo, vaikuttaa kivalle!". Asia jäi hautumaan pariksi viikoksi ja sitten tuntia ennen yhden hintaportaan sulkeutumista minä keskellä yötä otin viimeiset varmistukset tiimiltä ja ilmoitin meidät mukaan.

Suunnistamaan rasteille yöhön. Tottakai!

Jälkikäteen keskustelu meni jotenkin seuraavilla uomilla:

Jäsen A: "Osaako muuten joku suunnistaa?"
Jäsen B ja C: "En osaa, tai siis oon joskus koulussa suunnistanut kerran"
...
Jäsen B: "Mulla on ehkä jossain kompassi muuten tallessa.... Joo löytyi, tää on aika oudon väriseksi mennyt..."
...
Jäsen C: "Mulla on otsalamppu, se on pakollinen varuste tuolla listalla"
Jäsen A: "Oho, ompa siellä varusteita... no on mullakin otsalamppu, en vaan oo saanu sitä auki että saisin patterit ladattua sisälle...."
Jäsen B: "Ei hitto, mitä sinne laitetaan päälle? Siis yöllä voi tulla kylmäkin. Tai jos tossut kastuu metsässä?"
(toim. huom. tässä kohtaa oletus kelistä oli syksyisen pimeä ja märkä, ei pakkasta)
...
Jäsen A, B ja C: "APUA!!! Mitkä kengät mä laitan? Mä en osaa suunnistaa! Mitä siellä syödään? En mä osaa karttaa lukea, mitä jos me eksytään sinne lepikkoon?!?!?!"
Jäsen A, B ja C: "Kenen idea tää nyt oli? Apua oikeesti"
(toim. huom. minun se oli... kyllä sen kaikki sitten muisti... kiitos siitä ;) )
...

Oli siellä muitakin, yli 500 osallistujaa

Noh, sitten kuitenkin se päivä koitti, kaikilla oli otsalamput, kahdella kompassit ja listan mukaan hommattuja ensiapuvälineitä, avaruuslakana ja reittisuunnitteluun nuppineuloja ja villalankaa. Hetken olimme puolitosissamme vitsailleet että lankakerää kerimällä ei ainakaan pääsisi eksymään ikuisiksi ajoiksi metsään, voisi vaan mennä omia jälkiään takaisin. Mutta langasta oli yllättävän paljon hyötyä reittiä laskeskellessa. Kaikilla oli varmaan kolmet pitkät kalsarit (yhdet päällä, loput repussa varalla), toppatakki ja kevyempi takki, kolmet hanskat ja viidet sukat jne. kilpavarustelun täyttävä varustelista. Puolet ymmärrettiin silti jättää kisakeskukselle, ettei roudattu ihan kaikkea selässämme.

Kuvaustauko, koska pihlajanmarjoja kauniisti huurtuneessa puussa. 

Tulet laavulla, kelpasi lämmitellä.

Koska kisapäivänä meikäläisen ohjaukset alkoivat aamulla seitsemältä ja päättyivät klo:17.30, en ehtinyt päikkäreitä kovasti nukkua, joten reippailla kuuden tunnin yöunilla mentiin kohden yötä. Olin "pissinyt" aikatauluni aiemmin päivällä ja jättänyt vielä varustekassista sen otsalampun kotiin, joten kisapaikalle saavuin 15min myöhemmin kuin piti ja nälissäni. Tiimi jousti ja karttojen jaon jälkeen haettiin minulle ja toiselle joukkuetoverille syötävää. Aikaa suunnitella reitti oli kaksi tuntia. Hienosti ehdittiin siis suunnitella ja syödäkin hakureissun lisäksi.

Kartta oli jäätävän kokoinen (yli A3 kokoa) läpyskä, jossa ei ollut kadunnimiä ja mittakaavakin oli jotenkin harhauttava... Arvottuamme mittakaava ongelmaa hetken päädyimme kuitenkin yhteiseen päätökseen siitä mitä sentti kartalla tarkoitti oikeassa maailmassa. Ilmeisesti osuimme oikeaan :) Reittiä suunnitellessa lähinnä arvottiin rastipisteitä ja yllättävän helposti päädyttiin "meille sopivaan reittiin". Jossain kohtaa ajattelin kauhulla olisiko reitin pituus jotain maratonin verran, mutta kun villalanka mitattiin saatiin aikaiseksi noin 24km matka. Tehtävissä rauhallisesti tarpoen annetussa 8h ajassa taukoineen päivineen. Vertailun vuoksi juoksukoulun valkku kävi kertomassa että heidän tossu-joukkueensa suunnitteli 50km reitin ja aikoi juosta koko yön. Huh! Vierestä vilkuilin pyörä-sarjalaisten karttoja ja siellä näytti kovasti siltä että meinasivat kiertää koko kartan alan pyörillään.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kyllä vaan, tässä koitetaan saada asioita puoliksi tehtyä :)

Sitten vaan viimeiset varustevalinnat ja kohden lähtöä. Ahdisti. Sisällä oli hiki ja ulkona oli pakkasta noin -10 astetta. Eli ulkona olisi kylmä, vaikka miten olisi pukeutunut. Startista matkaan ja ekalle rastille oli suhteellisen pitkä kävely. Ehdittiin jutella mukavia, kävellä rauhassa paikat lämpimiksi ja ihmetellä karttoja joita siis oli jokaisella joukkueen jäsenellä yksi. Ensimmäinen rasti löytyi ja homma olis siis hyväksytysti suoritettu. Palkinnot arvottiin hyväksytysti maaliin tulleiden kesken, ja yksi rasti riitti hyväksyttyyn suoritukseen. Oikaistiin muiden suunnistajien perässä asutusalueen läpi (EI pihojen läpi) ja päädyttiin seuraavalle rastille hieman nopeammin kuin alkuperäinen karttamallimme olisi antanut sijaa.

Järjestäjien vaatima kopio meidän reittisuunnitelmasta. Eli jos sitten eksyttäisiin, niin
tiedettäisiin edes mistä suunnasta meitä lähdettäisiin hakemaan :)

Yöhön mahtui sittemmin Julkujärven maastossa tapahtunut yhden rastin löytämättä jättäminen ja heti perään umpipöpelikössä 100m jyrkkää rinnettä alas ja metsän läpi suoraan toiset 100m ja suoraan rastille. Että taitoa oli selkeästi pelissä :D Myöhemmin löysimme itsemme myös täysin väärältä ulkoilupolulta, koska sille toiselle emme kertakaikkiaan löytäneet pääsyä ja ohitimme tästä syystä kaksi rastia olankohautuksella.

Yölaavulla vedettiin lämmintä kaakaota, tankattiin termospulloon lämmintä mehua ja syötiin grillimakkaraa. Huikea elämys keskellä ei-mitään :) Kiitos yhden fillari-joukkueen päästiin suorinta polkua laavulle, eikä kierrelty ihan pienimpiä polkuja. Sääntöjen mukaan pienet vinkit ovat sallittuja toverijoukkueiden suuntaan.

Oma pukeutuminen meni muuten nappiin, mutta en luottanut goretex nastalenkkareitteni lämpöisyyteen ja pakkasin niihin kahdet sukat päällekkäin. Tarpoessa jalkojen päällä pitkään jalat turpoavat ja eihän niissä kengissä ollut tilaa kaksille sukille. Alkoi painaa askel loppua kohden aika kovasti, joten päätettiin loppupäässä olla hakematta paria extra-rastia vaikka aikaa olisi ollutkin. Palattiin kisakeskukseen noin 21km tarpomisen jälkeen onnellisina, väsyneinä ja hienosti suoriutuneina. Ostettiin munkkia ja kahvit (kyllä, puoli neljältä aamuyöstä!) ja todettiin ettei maksa vaivaa odotella paria tuntia aamiaisen alkamista ABC:lla.

Kamat kasaan ja autolla kohden kotia. Suihkun jälkeen pääsin nukkumaan jossain viiden paikkeilla aamuyöstä. Ei ollut erinäisten mittareiden mielestä kovinkaan virkistävää unta. Heräsin jopa ennen miestäni, joka oli pistellyt kokonaisen yön unta palloon normaalisti. Palauttelu jatkuu yhä vaikka tätä kirjoittaessa on jo tiistai. Kävin tuurailemassa muutaman jumpan normaalista poiketen sekä sunnuntaina että maanantaina. Ne tuntuvat kropassa myöskin. Naureskeltiin tiimin kanssa että ei muisteta koska ollaan viimeksi oltu hereillä puoli kolmelta aamuyöstä... Ollaan tultu ilmeisesti niin vanhoiksi, että nukutaan yöllä. Ehkä ihan hyvä niin.

Kaiken kaikkiaan hyvin järjestetty tapahtuma, mahtava tiimi ja hauskaa oli. Suosittelen lämpimästi itselleni ja muille jatkossakin :)

Rasituksen lisäämisestä ja progressiivisesta harjoittelusta - Miksi, milloin, kuinka paljon?

Kokeilin taasen vanhaa totuutta "Suutarin lapsella ei ole kenkiä" käytännössä... Eli olin 2,5 viikkoa reissussa jossa tein vain ihan pakollisen ylläpitotreenin ja palattuani takaisin jatkoin treeniohjelmaa siitä mihin jäin ennen lomaa. Jotta homma olisi mennyt täydellisesti myöskin muistin pantata treenit ajoittumaan pääosin viikonloppuun, eli peräkkäisille päiville.

Ennen lomaa on juostu Maratonkoulun ohjeiden mukaisesti 3-4 lenkkiä viikkoon maltillisilla kilometreilla. Noin 5-7km lenkkejä ja yksi pidempi lenkki rauhallisesti n.15km pituisena. Kun lähdön aika koitti tuli perinteinen paniikki "muun elämän suhteen" ja reissua edeltävällä viikolla ei sitten juostukaan ollenkaan. Reissun jälkeen meni vähintään puolisen viikkoa että pääsin takaisin "arjen kulmaan kiinni". Näin ollen yhteensä sain aikaiseksi kuukauden verran juoksutonta aikaa.

Ylläpitolenkki helteisessä kelissä, hyvin hidas ja lyhyt pyrähdys.

Tärkeä osa treenejä lomalla oli syöminen... Ei nosta aerobista kuntoa sitten mitenkään :)

Kun treenit sitten vihdoin pääsi starttaamaan olin intoa täynnä ja ylitin valtaisasti sen mihin keho olisi kyennyt juuri silloin. Ennen reissua viikkokilometrit heiluivat jossain 30-40km hujakoilla ja sitten tästä tyylikkäästi kuukauden tauon jälkeen jatkettiin noin 35-45km "+10% joka neljäs viikko"-nostosääntöä noudattaen. Parin viikon jälkeen alkoi väsymys olla aika kova, eikä lenkit maistuneet enää yhtään. Yleisin liian kovasta harjoittelun lisäämisestä taitaakin olla se ettei tee mieli treenata. Jos taas homman tekee maltilla, jää aina pieni nälkä tehdä lisää ja tuloksia tulee, treeni on "helppoa".

Kotosuomen lumessa lenkillä helmikuussa vielä kulki ihan okei.

Mitä sitten olisi pitänyt tehdä? Ohjeiden mukaisesti viikkokilometrimäärää saisi lisätä maksimissaan 10% kerrallaan ja vain joka neljäs viikko. Eli 35km saisi nostaa 38,5km ja tästä seuraavassa kuussa noin 42km matkaan viikossa. Lisäys tulisi tehdä yleensä muutamaan lenkkiin, eikä posauttaa sitä pitkiksen perään automaattisesti kaikkea. Näin harjoitus jakaantuisi tasaisemmin. Välttämättä harjoituksiin käytetty aika ei aina kasva koska samalla kun treenaa niin vauhdit voivat kasvaa juuri sen verran, että tavallaan harjoituksiin kuluva aika pysyy vakiona.

Eli hyvin meni... tavallaan. Käytännössä lopputulos oli takapakin ottaminen, kun ei kertakaikkiaan jaksanut ja sitten uudestaan alusta maltillisemmin. Taukoihin, riippumatta niiden syystä, kuuluu aina rauhallinen aloittaminen ja mieluummin piirun alempaa kuin taukoa edeltänyt taso. Näin varmistetaan ettei esim. sairaustapauksissa rasiteta kehoa uudestaan sairaaksi vaan annetaan sen tottua treenirasitukseen rauhassa. Joskus sellainen ravisteleva treeni on ihan hyväksi, mutta tavaksi tai kuukausien treenimenetelmäksi siitä ei ole. Hiljaa hyvä tulee, tässäkin tapauksessa. Oikotietä onneen ei valitettavasti ole.

Pirkan hölkässä ekaa kertaa

Koska juoksutovereita on tullut ihan hullusti lisää juoksukoulun myötä on lisääntynyt myös tuo juoksutapahtumiin ilmoittautumisen määrä. Niinpä päädyin Pirkan hölkälle Vuokon kanssa kirmailemaan. Lähtö oli hyisenä sunnuntai-aamuna klo:7.00. Huh! Kaikkeen sitä ihminen lähteekin.

Metsää ja enemmän metsää tarjolla. Varjossa viileää, auringossa juuri parasta.

Olimme ostaneet ilmoittautumisen yhteydessä bussikuljetuksen ja keittolounaan. Siis maalialueelle auto parkkiin, juoksukamat niskaan ja bussijonoon. Jäädyttiin pystyyn ja mietittiin miten lähdettiin niin pienillä varusteilla matkaan. Vaan kyllä ne olivat ihan oikeat vermeet, kun matkaan vihdoin päästiin pari tuntia myöhemmin. Sitä ennen olisi ollut tosin viisautta ottaa reppu ja päällivaatteita mukaan. Repun olisi saanut sitten kuljetukseen rekkaan. Noh, ensi kerralla sitten!

Taukopaikalta lähtiessä tiesi aina kuinka paljon matkaa oli seuraavalle tauolle. Hyvät kyltit oli.

Kelatkaa nyt näitä maisemia... Sielu lepäsi (jalat eivät)

Lähtöä ennen yhytettiin itsemme Kestävyyttä Pintakaasulla 24/7 ryhmän aktiivien kanssa ryhmäkuvasta. Hauska Facebook yhteisö, jossa ei ole mielensäpahoittajia, tai he ovat tosi hiljaa :) Vuokolla oli ryhmän paita näkyvissä, niin meidät tunnistettiin helposti ja päästiin yhteiskuvaan.

KPK24/7 jengi lipun äärellä

Jäätävissä oloissa koitettiin vielä kertaalleen käydä vessassa, jonka jonot olivat äityneet melkoisiksi. Ehdittiin nippa nappa starttiin ja aikaa jäi vain kolmisen minuuttia odotella lähtölaukausta. Sitten matkaan. Tässä polkujuoksutapahtumassa on se hölmö puoli että ekat 3km on asfalttia. Ja aikas pienestä rakosesta mennään isolla massalla urheilukentän porteista ulos. Alussa vauhti oli ihmismassassa hoipakkaa menoa tällaiselle hitaalle taapertajalle, mutta hölkättiin pois kun kerran tossu oli syönnillänsä.

"Pitkospuita" välillä, hienoisessa kohmeessa joten liukasta oli.

Taukopaikan vilskettä

Oli tarkoitus että Jyväskylän Finlandia maratonilla juostun puolikkaan ärsyttämä polvi olisi jo levossa toipunut entiselleen, mutta toisin kävi. Heti 200m jälkeen alkoi polven sivussa tuntua viiltävää kipua, joka ei siitä sitten poistunutkaan. Kun päästiin ensimmäiselle hiekkatielle olin jo ajat sitten tiputtanut kävelyksi ja toivonut että polvi siitä tointuisi. Pehmeä alusta tuntui ihan hyvälle, joten juoksua jatkettiin ja auttoi se käveleminenkin niin että polveen ei ihan heti sattunut kovemmin. Noin seitsemänteen kilsaan asti tultiin hölkäten, mutta sitten oli pakko vaihtaa pysyvästi kävelyyn.

Noh hyvässä seurassa ja suorastaan upeassa kelissä tämä ei oikeastaan harmittanut. Huollossa oli lämmintä mustikkakeittoa ja iloisia ihmisiä. Reitti oli todella kaunis ja pääasiallisesti mentiin metsässä polulla. Seura oli mitä parhain, eikä esittänyt minkään asteista paheksuntaa siitä, että nyt hölkästä tulikin kävelyreissu.

Parasta A-ryhmää seurana :)

Jälkikäteen ajatellen oli maailman typerin veto rykiä homma maaliin asti kipeästä polvesta huolimatta. Ei se meinaan ainakaan auttanut tuota vaivaa paranemaan... Maanantaina kuuntelin ripityksen lääkäriltä, otettiin röntgenkuvat varmistaaksemme että kyseessä ei ole rasitusmurtuma polvessa ja hommasin muutamalle ohjaamalleni tunnille sijaisen. Ei ollut rasitusmurtuma, mutta kipu oli riittävä että olisi voinut olla. Syynä lienee kiristävä iliotibiaalinen kalvo, eli reiden ulkosyrjällä oleva rakenne. Sitä hoidettiin hieronnalla ja levolla ja kohta otan visiitin Askel-klinikoiden fyssarin pakeille, jossa selvitellään mikä se askelvirhe on jonka ansiosta tilanne on syntynyt.

Vaikkakin homma oli aikas tuskaisaa, niin reissu oli upea. Menen taatusti uudestaan tulevana vuonna ja fiksummin valmistautuneena. Keitto maalissa oli jokaisen pennin arvoista, mutta jatkossa otan rahaa mukaan lettujen ja kahvin toivossa :)

Rullaati rullaati rullallalalei!

Minulla on ollut vähän sellainen perinne, että menen vähintään yhdelle kurssille vuodessa oppimaan jotain ihan uutta. Jo pidempään minua on kutkuttanut rullaus ja sen saloihin perehtyminen. Olen hieman hannaillut kurssille ilmoittautumista koska kaverini Katja rullaa jo ihan pro-tasoisesti ja on minuakin neuvonut matkalla eteenpäin. En myöskään ole tahtonut ryhtyä kaverilleni kilpailijaksi. Mutta lopulta kiinnostus voitti ja ilmoitin itseni Tampereella järjestettävälle kurssille lokakuun alussa.

Suoraan syvään päähän oli akurantti kuvaus kurssin sisällöistä. Ei jääty tuleen makaamaan, vaan edettiin suoraan asiaan ja rullailun maailmaan. Olin katsonut, että kurssilla vaadittiin ennakkoon jonkin tasoinen ymmärrys Anatomy Trains lihasjatkumoista ja sehän minulla Functional Trainer kokonaisuuden ansiosta on hallussa. Parikseni kurssilla osuneella naisella nämä hommat olivat uudempia ja voin kuvitella kuinka oudolta tuo lihasjatkumoajatus on voinutkaan tuntua. Muistan itsekin että aikoinaan oli vaikea kääntää ajatukset siihen ettei kyse ole yksittäisistä lihaksista vaan niiden ketjuista. Ja että ketjussa kiristävä yksi osuus voi tuhota koko ketjun vahvuuden.

Joulutorttu ammattilaisen suorittamana :)

Se osuus mistä minulle ei ollut ihan täyttä kokemusta oli erilaiset rullaustekniikat. Onneksi näitä kuitenkin selitettiin ystävällisesti koko kurssin ajan. Uskon, että alkuun pitää silti omilla tunneilla pitää muistilistaa nenän alla ettei puhu läpiä päähänsä hitaan ja nopean sivelyn osalta tai puhu klimpeistä ja perunamaista sekaisin hangatessaan kalvoja auki.

Välineistöä ja erilaisia harjoitteita

Täysin uusi masiina oli krapa, eli muovinen läpyskä jolla voi sivellä pintafaskiaa tai ryskiä syvemmälle esim. trigger-pisteiden kimppuun. Tämä krapa menee välittömästi käsilaukkuun! Samaten kurssilla käytettiin tuplapalloa, jolla esim. jalkapöydän sivujen rullaus käy helposti. Välittömästi päivittäiseen käyttöön. Plantaarifaskiat kiristelevät ja ne vaativat hoitoa usein. Se taitaa olla oman kropan heikko lenkki, ja vaatii rakkautta ja huolenpitoa ettei äidy pahaksi.

Yleisinä ohjeina todettiin, että rullaus pitäisi suorittaa aina sydäntä kohden. Tässä idea taitaa olla se, että mahdollinen maitohappo ja muut kuona-aineet lihaksista ohjattaisiin takaisin sydämeen, joka sitten polttaa maitohappoa pois käsitellessään uudestaan verta johon maitohapot ovat sitoutuneet. Sama idea on kylmähoidossa rankan rasituksen jälkeen. Ajetaan veri väkisin liikkeelle, kohden sydäntä, joka sitten puhdistaa pumpatessaan maitohappoja pois.

"Kärpäsen kyykytyspaine" oli nopeiden sivelyiden aikana käytettävä voimakkuus. Niin että kärpänen menee kyykkyyn, muttei kuole. Oivaltavaa ja tavallaan helposti toteutettavaa. Missään kohtaa ei saanut sattua, edes kärpäsen tappopaineella tapahtuvissa hitaissa sivelyissä. Hankaus ja erilaiset nytkytykset piti nekin suorittaa niin että kipua ei tunnu. Vasemman jalan iliotibiaalinen kalvo on meikäläisellä sen verran kovassa jumissa, että kivutonta vaihtoehtoa ei oikein löytynyt, mutta yrityksen puutteesta ei voi syyttää. Ja kyllä tuo sively on auttanut heti silloin ja vielä nytkin rentouttamaan kalvorakenteita. Kyljistä löytyi myös hillittömän hihityksen aikaan saanut kivulias alue. Huomasin että jostain syystä kyljet olivat lähes kosketusarat. Leveällä selkälihaksella ja siihen kohdistuvalla kovemmalla treenillä on voinut olla osuutta asiaan...

Mittaamista harrastettiin mittanauhalla sekä silmämääräisesti ja tunnustelemalla.

Suoraan tunneille hyödynnettävissä olevia kaavoja kävimme läpi useita. Täytyy harjoitella, jotta nämä soveltuvat omaan suuhun ja muistan tehdä kaiken oikeassa järjestyksessä. Tunneilla tuskin voidaan suoraan mitata tuloksia, mutta minua kurssilla suoritettu tarkka mittanauhan kanssa mittaaminen kiehtoi kovin. Kun kyseessä ovat mitattavat suureet ja niihin saadaan tekemisellä heti näkyviä muutoksia ollaan aina jännän äärellä. Ehkä kehittelen jonkun uuden tavan yhdistää tuo mittaaminen ihan tavalliseen rullaustuntiin... Jääkäähän tämän osalta kuulolle!

Lappujuoksuihin valmistautumisen laaja kirjo

Olen tässä kesän mittaan käynyt juoksentelemassa pari puolimaratonia puolitosissani. Tarkoituksena oli testata omaa kuntoa ja vakuutella itselleni että kyllä minä voin ja pystyn kokonaisenkin pistelemään elokuun lopulla kunnialla. Ja kunniastahan siinä on monesti kyse, että pääsee loppuun ilman että perässä hiihtää se turva-auto. Tai oikeastaan että pääsee loppuun, ihan sama onko viimeinen.

Olen lukenut kirjoista ja kuullut erinäisiltä valmentajilta kosolti vinkkejä treeniin ja syömiseen valmistavalla viikolla ennen kisaa. Tai ei noissa tapahtumissa kyllä meikäläisen kunnolla kisata kuin itsensä kanssa, mutta silti. Vinkeissä toistuu kaksi samaa asiaa eri muodoissa, eli treenin keventäminen tai lepo sekä hiilareiden tankkaaminen. Koska nämä kohdat toistuvat, veikkaan että ne ovat oikeilla jäljillä. Tosin olen juossut karppaustyyppisellä ruokavaliolla valmistautuen yhden puolikkaan kevyesti edeten ja juhlinut lähes aamuun asti tanssien (vain muutamalla siiderillä tosin) puolimaratonin aatonaattona. Eikä tuntunut suhteellisesti missään. Kuitenkaan kukaan ei tiedä miten paljon paremmin nuo reissut olisivat menneet jos olisin tehnyt kiltisti ohjeiden mukaan. Ja yksilöllinen vaihtelu on suurta.

Selfieitä kisoista ja fiiliksiä ;)

Yleisesti ottaen ohjeistetaan keventämään harjoittelua noin 50% sekä tehojen että kertojen ja keston puolesta. Jos normaaliin ohjelmaan kuuluu esim. viisi lenkkiä viikossa näistä karsitaan 2-3 lenkkiin ja kestot sekä matkat tiputetaan vähintään puoleen normaalista. Saattaa riittää että pistelee 20-30 minuuttia PK-tehoilla ja pyrähtää väliin kolme kipaletta valotolppien välissä. Poissa ovat kilsojen VK-vedot ja viikon pitkä lenkki kuitataan sitten itse kisasuorituksella.

Tällaisesta jälkiohjelmasta (Korealainen rummutus) saatiin nautiskella Petri Juutin juhlavalla 100. maralla.

Syömisessä tai lähinnä syömisen ja hiilaritankkauksen ajoittamisessa tuntuu olevan eniten eroja. Toiset sanovat, että hiilaritankkaus tulee suorittaa viikon alussa jos kisa on viikonloppuna, toiset kehottavat syömään vain yhden päivän korostetusti hiilareita ja ajoittamaan tämän päivän päivää tai kahta ennen suoritusta. Kirjallisuudessa on ohjeita ns. tyhjennysharjoituksiin ja sen päälle suoritettavaan tankkaukseen, jonka tarkoituksena on saada varastot ns. ylikompensoitumaan ja täyttymään hieman yli normaalin rajojen. Omissa valmennuksissa ja itseni kanssa testaillen olen herännyt havaitsemaan että me olemme yksilöitä ja yksilötkin ovat erilaisia eri ajanhetkinä. Yhtä totuutta ei tunnu olevan, vaan jokainen joutuu etsimään oman tapansa ja tottumuksensa itse ja muokkaamaan sitä ajan kuluessa ehkä uuteen uskoon.

Enemmän kuin pelkkää fyysistä valmistautumista, ovat nämä toimenpiteet myös henkistä fiilistelyä kisakoitosta varten. Lappu rinnassa juokseminen tuo oman lisänsä perinteiseen pitkikseen vauhtien noustessa ja pienen jännityksen puskiessa puseroon. Siksipä lappujuoksu on ensisijaisesti henkinen koitos, johon pää pitää saada oikeaan asentoon. Puhuisinkin rituaaleista, joita urheilija tekee valmistaaksensa kropan ja pään kisakuosiin. Rituaaleissa on se hyvä juttu, ettei niinkään ole merkitystä mitä tekee vaan se että tekee jotain tuttua ja turvallista jonka uskoo tuovan itselleen parhaan mahdollisen suorituksen.

Samaisen megalomaanisen tapahtuman huoltopiste, info ja varustesäilytys yhdessä kuvassa :)

Rituaaleissa on myös se huono puoli, että koko homma voi lätsähtää ihan takapuolellelleen jos jostain syystä ei pysty rituaalejaan tekemään. Vaikka oikeasti on ihan sama saatko aamulla sitä tiettyä kaurahiutaleista ja hunajasta tehtyä smoothieta, voi pääsi olla sitä mieltä ettet pysty juoksemaan metriäkään kunnolla ilman sitä. Ja valitettavasti kroppa käyttäytyy juuri niinkuin pää uskoo sen tekevän. Isoin harjoittelu täytyy joskus tehdä pääkopan sisällä, jotta näistäkin yllättävistä tilanteista pääsee ylitse. Tai sitten voi valita rituaaleja, jotka voi tehdä missä maailmankolkassa tahansa ja tilanteesta riippumatta :)

Oma eka maraton on luvassa jo alle viikon päästä. Päässä humisee, kun koitan saada rituaalit kohdalleen. Mutta kyllä se tästä, ehkä, kai... tai siis täytyyhän sen mennän hyvin! Tervetuloa kannustamaan minua ja muita reitin varrelle, tai vaikka mukaan karkeloihin juoksemaan. Ohjeet löytyvät täältä: http://www.tamperemaraton.fi

Uudistunut MoveMe blogi?

Moro taas pitkästä aikaa! Olen pitänyt kirjoittamisesta vahingossa taukoa pari kuukautta ja sitä mukaa kun tauko piteni kohosi kynnys kirjoittaa päivä päivältä isommaksi.

Olen aiemmin hautonut suunnitelmaa järjestelmällisemmästä blogista, vaan toteuttaminen on jäänyt. Ja sitten tässä ajattelin että kyselen tovereilta ja kavereilta että mitä he tahtoisivat lukea. Moni kertoi tykkäävänsä kun kirjoittelen leppoisasti milloin mistäkin. Osa kertoi ettei oikein välitä jos testailen vaan erilaisia paikkoja ja tuotteita ja "elämä" jää vähemmälle. Vaikka joskus on kiva oppia uusista jutuistakin, niin silti se sellainen tavallinen arki on blogissa virkistävää.

Melonnan apuohjaajana ei-niin-huipussa-kelissä

"Arkea" asuntomessujen pressipäivässä <3

En usko että minusta tulee järjestelmällinen kirjoittaja tai että pystyisin lupaamaan teille treenivinkkejä kerran kuuhun. Mutta josko kertoisin siitä arjesta, reissuista ja omasta löytämisen riemusta. Kokeilen luonnostaan uutta ja sitä tulee olemaan blogissa jatkossakin. Ehkäpä vaan uudistunut MoveMe blogi palaa juurilleen ja kertoo minun tarinaani yleisten totuuksien sijasta?

Mitä sinä tahtoisit lukea ja kuinka usein? Kommentoi rohkeasti, niin saadaan tähän kirjoittamiseenkin vuorovaikutusta.

Maratonkoulussa osa 3 - Tekniikkareeniä pomppien ja koikkelehtien

Läksin Tampereen maratonkoulun järjestämään juoksukouluun tavoitteenani taittaa maraton tai ainakin puolikas kesän 2016 päätteeksi. Miksi mennä kouluun, jos pitäis osata jo? No siksi että valmentaja tarvitsee valmennusta itsekin. Ulkopuolinen näkee paremmin ja ryhmäpaine tsemppaa eteenpäin.

Itsehän missasin edellisen kokoontumisen maaliskuussa, koska oleilin Thaimaan auringon alla ja osin myös meren pinnan alapuolella. Reenit olivat... noh luvalla sanoen olemattomat ja reissulta palattua "on ollut kaikenlaista". Siksipä pienin pelonsekaisin tunnelmin marssin huhtikuun tapaamiseen kuulemaan oletettavasti kunniani valmentajiltani.

Alkuun oli pieni motivointipuhe siitä kuinka juosta pitää kelissä kuin kelissä. No ei ole oikeastaan kelistä ollut kiinni minun juoksemattomuuteni. Oikeasti on oltu niin pirun pitkään töissä, että ulkona on ollut jo pimeää ja sitten on vaan suorastaan pelottanut lähteä yksin sinne hölkkäämään. Samaan aikaan kun on pimeää alkaa olla sitten jo tosi ilta, ja omaa yön aikaista palautumista iltatreenit todellakin heikentävät. Ja kun se palautuminen ei muutenkaan ole erikoisen hyvää niin... noh olen preferoinut nukkumista juoksemisen sijaan. Eikä ole mitään hyviä tekosyitä kuten lapsia tms. Ihan itse olen mahdottomat päivät tehnyt, ei ole kukaan pakottanut.

Ryhtiliike on jo aluillaan, ilmoittauduinhan minä kesäkuun puolivälissä juostavalle puolimaratonille... Että on syytä alkaa kipittää että selviää siitä elossa. Ja on minut jo houkuteltu muuttamaan maratonkoulun päätteeksi juostava matka kokonaiseksi maratoniksi. Aluksi emmin puolikkaan ja kokonaisen välillä että kummankohan vetäisin. Noh, sen voi vielä vaihtaa viikkoa ennen maraa toiseksi jos tilanne tuntuu vaativan...

Motivointihomman jälkeen lähdettiin pihalle erilaisia tekniikkaharjoituksia tekemään. Ilja ja Kati Kuntoritareilta vetivät hommaa. Alkuun Nautiskelija lenkin lenkittäjät vetivät meille alkuverkan, eli rauhaisaa hölkkää korttelin ympäri vartin verran. Sitten kehiin polvennostojuoksua, kuopaisuja ja nopeusleikittelyitä.

Polvennostojuoksussa en oikein päässyt jyvälle monessakaan kohtaa. Tuntui että jalat eivät tottele ja gasellin lailla tanssahteleva Kati pitkine raajoineen tuntui ihan hurjalta taiturilta. Ehkäpä yli viiden minuutin treenillä minustakin saisi edes jotain irti, mutta näin ekalla kerralla meni ihan kihertämiseksi kun mietin miten tyhmältä mahtoi eteneminen näyttää. Osasin kyllä ihan hyvin polvennostokävelyn!

Kuopasuissa yhdistettynä polvennostoihin ja pieneen pomppuhyppyyn meni kyllä kaikki uskottavuus meikäläisen raajojen hallinnasta. Ai että tämä oli se tärkein homma juoksussa? Ja minä en osaa sitä ollenkaan... Köh... Hmm.. Voihan... Noh... Eikä siitä sitten sen enempää.

Askelkyykkykävelyt osaan teknisesti, mutta kyllä se yksikin katulampun välikkö on kuulkaa pirun pitkä matka taitettavaksi. Mutta salillakin olen käynyt aika hintsusti reissun jälkeen, että ehkä voimattomuus selittyy osin sillä. Nyt vaan reeniä niin homma lähtee aukeamaan.

Tehtiin myös jalat suorina pökkelöinä eteenpäin vieden olevaa juoksua. Jännä tunne kun jalat vetävät sinua eteenpäin. Meni aika lujaa! Vauhdin hurmaa. Perään sitten sprinttejä ja lennosta vauhdin vaihto hitaaseen hölkkään ja kiihdytys takaisin maksimivauhtiin. Tässä kohtaa rivit hajosivat ja kaverit pinkoivat minusta ohitse oikealta ja vasemmalta. Ei tällä varrella ja räjähtämättömällä etanan nopeudella pärjätty siinä kisassa muita kuin itseään vastaan, mutta sehän tässä hommassa on ihan riittävästi. Itseäni varten treenaan ja teen tätä juttua. Joten ihan sama mitä muut tekee tai sanoo vai mitä?

Lopuksi juostiin muutama kierros rauhallista tahtia ympäri pihaa. Valmentajat hajaantuivat reitin varrelle huutelemaan vinkkejä mahdollisista korjausliikkeistä. Katseen pitäminen edessä ja ylös on minun vaikeuteni, mutta kun sen tiedostaa sen voi korjata.

Suihku ja sauna Kalevan uimahallilla ja sitten tekniikkahommia paperilla esitettynä. Katsottiin vähän kuvattuja videoita läpi myös. Tärkein oppimani asia, jota ajattelin tulevilla lenkeillä vähän testata, oli takapotkun hyödyntäminen. Ilja kertoi että siinä kohtaa kun maratonia on jäljellä 10km ja tuntuu että kaikki jerkku on jaloista käytetty voi siirtyä käyttämään pohkeita. Ponnistaa jalkaa työntämällä väsymättömillä lihaksilla eteenpäin. Usein siis vaan löysästi tuodaan jalka eteenpäin, mutta jos puskee ja työntää pohkeella voimakkaasti voi aktivoida lisää energiaa käyttöönsä. Saattaa alkaa taas kulkea ja homma maistua hymyn kera.

Päivän päätteeksi kokoonnuttiin omien valkkujen kera pienryhmään. Otin kontolleni pienet nuhteet kilometrien vähyydestä, mutta sain tsemppejä omalta ryhmältä. Sovittiin yhteisiä treenejä ja jopa cooperin testi. Hyvä tästä tulee. Nyt vaan hihat käärien ja mastoon viipottamaan tihenevällä tahdilla.