Ystävien pyynnöstä haluan raportoida, että fokkerin talvitassut ovat jatkossa säilytyksessä muualla kuin täyteen ahdetussa ulkovarastossamme. Torstai aamuna satoi hyytävää vettä niskaan ja kahvakuulia sekä huonekalujen osia oli varastossa riittävästi.
Ilman aamiaista renkaiden raijaus tuotti ihan ultimaalisen sepotuksen ja siinä yksinäni pihalla ärritellessä aloin jo kauhulla miettiä iltaa, jolloin jälleen purkaisin ulkovaraston, raijaisin renkaat sinne takakulmaan ja lastaisin kaiken tavaran taas takaisin. Kun pääsin renkaiden vaihtofirmaan kysäisin reippaasti mitä säilytys maksaa. 10e/rengas kuului tuomio ja minä suorastaan ryntäsin kirjoittamaan sopimukseen nimeä alle. Ja hups vaan poistui tarve purkaa ulkovarastoa atomeiksi iltapäivästä. Samalla hajosi kyllä mahdollisuus hyötyliikkua kerran puolessa vuodessa 10minuutin pätkissä... Harmillista eikö totta?
Edellisestä hyötyliikuntapyrähdyksestäni voit lukea täältä.
perjantai 27. huhtikuuta 2012
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Uusi jalkaohjelma kevään kunniaksi
Tulihan se vihdoin, kevät meinaan! Tulevan viikon hommiin kuuluvat kesätassujen asennuttaminen fokkeriin ja tänään starttasin uuden jalkaohjelman salilla. Hiki virtasi ihan hullun lailla ja edelleen nautitaan jälkihiestä. En tiedä mihin elimistö näin rankasti reagoi, mutta ei tämä kai huono juttukaan voi olla?
Jalkaohjelma on räätälöity juoksuun soveltuvaksi, piirun verran toiminnalliseksi ja toivonmukaan tehokkaaksi. Ainakin pientä vapinaa käsissä asti oli havaittavissa suorituksen jälkeen. Veikkaan että tehosi, karmein hapotus esittäytyy vasta huomenna.
Alkulämmittelyksi otin Woodwayn mainiolla Curve juoksumatolla kävelyä ja muutaman minuutin juoksupätkiä. Viisi minuuttia kävelyä alkuun ja sitten 12min sisällä 2min juoksua + 2 min kävelyä komboja 3 kertaa. Kun kokoajan kävelee tai juoksee pieneen ylämäkeen, tulee tällä lämppärillä taatusti hiki ja pakaroihin lämmin.
Varsinainen saliosuus koostuu kahden liikkeen pattereista, joita teen molempia yhden sarjan peräkkäin ja sitten pidän 30-60 sekunnin palauttelun ja jatkan taas liikepatterin alusta.
Perään lyhyet jäähdyttelyt matolla kävellen ja 10 sekunnin palauttavat venytykset jalkojen lihaksille. Venytellessä voi jo nauttia palautusjuomaa. Kotona pitää muistaa välittömästi syödä, vaikka palkkaria olisikin juotu. Mikään ei korvaa oikeaa ruokaa palautumisen mahdollistajana.
Jalkaohjelma on räätälöity juoksuun soveltuvaksi, piirun verran toiminnalliseksi ja toivonmukaan tehokkaaksi. Ainakin pientä vapinaa käsissä asti oli havaittavissa suorituksen jälkeen. Veikkaan että tehosi, karmein hapotus esittäytyy vasta huomenna.
Kuva lainassa Woodwayn sivuilta |
Bosu, kuva lainassa täältä |
- Kyykky tangolla 3x12
- Varpaille nousu korokkeella 3x15
- Askelkyykky etummainen jalka väärinpäin käännetyllä bosulla 3x12/ jalka
- Syväkyykky väärinpäin käännetyllä bosulla 3x12
- Pakaraprässi/ potku taakse taljassa 3x8/ jalka
- Tasajalkahyppy boxille (polven korkeus) 3x8-10
Perään lyhyet jäähdyttelyt matolla kävellen ja 10 sekunnin palauttavat venytykset jalkojen lihaksille. Venytellessä voi jo nauttia palautusjuomaa. Kotona pitää muistaa välittömästi syödä, vaikka palkkaria olisikin juotu. Mikään ei korvaa oikeaa ruokaa palautumisen mahdollistajana.
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Neuloitettuna
Minua haastateltiin, ja moneen kertaan sain näyttää kieltä opiskelijoille. Pulssia tunnusteltiin ja todettiin omaksi yllätyksekseni sen olevan heikko, lankamainen. Minulla on kuulemma pitkä kieli. Lisäksi todettiin, että minussa on liikaa tulta. Tämän taitaisi voida mies allekirjoittaa ;)
Vatsaongelmat paikallistettiin paksusuoleen ja maksan toimintaa haluttiin tasapainottaa. Maksan toimintaa on muodostaa sappinestettä ja minulla entisenä sappivaivaisena maksa voi hyvinkin olla "viallinen". Lisäksi sain ohjeita syödä aina lämmintä ruokaa, ei kylmiä salaattilounaita. Ruokavalioon olisi hyvä lisätä lammasta, joka on lämmittävä ruoka. Josko näillä ohjeilla iltasella hiipivä varpaiden palelu helpottaisi?
Neuloja laitettiin ranteisiin, varpaiden väliin, häpyluun kohdalle ja sääriin. Neulojen annettiin olla puolisen tuntia ja sitten haastateltiin lisää, tarkistettiin kieli ja syke. Syke oli hieman vahvistunut, kieli oli edelleen pitkä ja ei tuntunut mitenkään erityiseltä. Ehkäpä puolen tunnin makailu rauhoitti sykettä? Toisaalta iltaan mennessä ei ole ollut maha niin sekaisin kuin parina edeltävänä päivänä. Toisaalta, eipä nuo vatsaoireet määrättömän kauan muutenkaan kestä. Oli syy mikä tahansa lopputulos on positiivinen.
Hoitoa jatketaan vielä pari kertaa tulevalla viikolla. Sitten katsotaan ovatko vatsavaivat helpottaneet. Odotan jännityksellä, mutta koska jännittäminen sotkee vatsaa koitan olla jännittämättä :)
Vatsaongelmat paikallistettiin paksusuoleen ja maksan toimintaa haluttiin tasapainottaa. Maksan toimintaa on muodostaa sappinestettä ja minulla entisenä sappivaivaisena maksa voi hyvinkin olla "viallinen". Lisäksi sain ohjeita syödä aina lämmintä ruokaa, ei kylmiä salaattilounaita. Ruokavalioon olisi hyvä lisätä lammasta, joka on lämmittävä ruoka. Josko näillä ohjeilla iltasella hiipivä varpaiden palelu helpottaisi?
Kuva lainassa täältä |
Hoitoa jatketaan vielä pari kertaa tulevalla viikolla. Sitten katsotaan ovatko vatsavaivat helpottaneet. Odotan jännityksellä, mutta koska jännittäminen sotkee vatsaa koitan olla jännittämättä :)
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Akupunktio ajatuksissa - neulakammo nostaa päätään
Tapasin aikuisten tekniikkauimakoulussa neitokaisen, joka opiskelee akupunktuuria. Jollain saunareissulla tuli puheeksi minun vatsan temppuilut, eli rakkaan lapsen nimeämisperiaatteita noudattaen stressivatsa, kuramaha, kiristävä vatsa, turpoava pallomaha, ärtyvä vatsa jne.... Kysyttiin olenko koskaan ajatellut akupunktiota ja selkävaivoihin liittyen oli kyllä osteopaatti joskus ehdotellut. Olin kieltäytynyt, koska yyh neuloja!!!
Noh, kontrolloitu opetustilanne, jossa tiedustellaan ensin olotiloista, vatsan toiminnasta ja palpoidaan pitkin poikin kroppaa: I'm in! Häkellyttävää, että neulakammoinen ihminen, jolle on jo opetettu että "sun vatsa nyt vaan on vähän tommonen" päätyy selittämään vaivojaan opetusluokan eteen ja kohtaamaan neulakammon silmästä silmään. Mutta näin tapahtuu huomenna.
Luin wikipedian artikkelia akupunktiosta... Hillittömän negatiivinen asenne paistaa tuosta läpi. Huuhaata, uskomuksiin perustuvaa, jopa vaarallista touhua. Ilmarintaan voi kuolla, neulasta voi saada hepatiitin, HUH! Mutta uskon että koulutustilanteessa kaikki on turvallista, en saa hepatiittia, enkä ainakaan kuole. Jos joku apu vatsalle saadaan, se on voitto. Perinteinen lääketiede on tähän asti vain kohautellut olkiaan ja sanonut, että "koitahan pärjäillä". On minulle toisaalta koitettu uskotella, että kuvittelen oireet tai aiheutan jotenkin omalla ajattelullani. Se jos mikä kuulostaa uskomushoidolta, jossa jätetään hoitamatta perustuen lääkärin uskomuksiin.
Ei muutakun tulta, ei kun neuloja päin! Kertokaahan neulaamisekokemuksia kommentteihin.
Kuva wikipediasta |
Kuva lainattu täältä |
Luin wikipedian artikkelia akupunktiosta... Hillittömän negatiivinen asenne paistaa tuosta läpi. Huuhaata, uskomuksiin perustuvaa, jopa vaarallista touhua. Ilmarintaan voi kuolla, neulasta voi saada hepatiitin, HUH! Mutta uskon että koulutustilanteessa kaikki on turvallista, en saa hepatiittia, enkä ainakaan kuole. Jos joku apu vatsalle saadaan, se on voitto. Perinteinen lääketiede on tähän asti vain kohautellut olkiaan ja sanonut, että "koitahan pärjäillä". On minulle toisaalta koitettu uskotella, että kuvittelen oireet tai aiheutan jotenkin omalla ajattelullani. Se jos mikä kuulostaa uskomushoidolta, jossa jätetään hoitamatta perustuen lääkärin uskomuksiin.
Kuva lainattu täältä |
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Curling testi ja tutustuminen uusiin työkavereihin
Aiemmassa tekstissä viittasin toteutuneisiin haaveisiin, ja yksi sellainen on työpaikan vaihdos. Uusia tuulia ja uusia työkavereita. Pääsin työkavereihin tutustumaan vähän ennakkoon Mahtavuus-päivän merkeissä. Virkistyspäivää vietettiin koko porukalla Hyvinkäällä Curlingiin tutustuen.
Curling on laji, jossa tarkoituksena on saada kiekko mahdollisimman lähelle maalialueen keskustaa. Vuorotellen koko joukkue saattaa kiekon matkaan yhden ollessa kapteenina ohjailemassa toimintaa ja juonimassa strategiaa. Neljän hengen joukkueessa on tilaa yhdelle kapteenille ja loppuporukka vaihtelee harjahommien ja kiekkojen viskelyn välillä. Kapteeni pääsee kiekkojen viskelyyn vasta lopuksi ja pistää liikkeelle ratkaisevat kiekot.
Oma joukkueeni selvitti tiensä jumbofinaaliin ja hävisi sen tiukasti jatkopäädyssä 2-1. Kiekkojen hallitseminen ei todellakaan ollut helppoa vaan ensin kaikki kiekot kopsahtelivat iloisesti reilusti ylitse ja seuraavalla kierroksella jäivät onnettoman alimittaisiksi. Vasempaan jalkaan laitettu liukulevy ei tehnyt oloa jäällä yhtään tukevammaksi, mutta oli tuiki tarpeellinen kiekkoja heitettäessä liukuasennossa. Näyttäviltä kaatumisilta kuitenkin vältyttiin.
Jännä oli havaita, että kiekko ottaa oman kierteensä ja menee minne sattuu jos itse et laita siihen kierrettä päästäessäsi kiekon hyppysistä. Ajattelin omassa päässä frisbeegolffin tietyn kaaren omaavia kiekkoja. Yhtälailla ne täytyy tähdätä varsinaisesta maalista hieman sivuun ja arvioida kaaren toteutuminen tähdätessä. Oman joukkueen kapteenit olivat hyviä neuvoessaan tähtäyspisteitä ja kierteitä. Muutaman kiekon kohdalla tuli jopa onnistumisen elämys.
Ei curling ehkä ole laji minua varten, mutta hauskaa sitä oli kokeilla. Kannustus oli huikeaa ja kaikilla oli mukavaa. Ehdottoman hyvä laji virkistyspäivää varten siis!
Uusia työkavereita, uusi laji |
Kuulemma Olympiatason kiekot |
Vauhdikkaita liikkeellelähtöjä |
Ei curling ehkä ole laji minua varten, mutta hauskaa sitä oli kokeilla. Kannustus oli huikeaa ja kaikilla oli mukavaa. Ehdottoman hyvä laji virkistyspäivää varten siis!
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Tanssia, tanssia, tanssia!
Tanssisalissa on hämärää. Heti ovella iholle laskeutuu kostea, lämmin, tunkkainen kerros edellisen tunnin työnteon jäljiltä. Totean kaverille "ei taida tarvita lämmitellä kun lämpö hyppää suoraan sisuksiin". Hymyillään. Alkaa hillitön vimmainen kertaaminen. Kirosanoja, sadattelua, hymyä ja hihitystä sekaisin.
Sitten aloitamme. Edellisellä kerralla on ystäväni ja opettaja Virpi ollut poissa. Se kun on viimeksi oikeasti treenattu vaan jauhamalla kaikkea opittua läpi hien puskiessa silmiin tuntuu kaukaiselta. Pidän siitä miten oma kroppa tänään toimii, vaikka piruetit eivät pyöri ja pistän painon aina väärälle jalalle hypyn jälkeen.
Illalla tulee viesti Facebookiin. Tanssikaveri on pyrkinyt ja päässyt New Yorkiin tanssikouluun tanssijanoppiin. Pakahdun ilosta ja vähän myös kateudesta. Sellaisesta hyvänlaisesta kateudesta, mietin miksi itse en uskaltanut Katin iässä lähteä tavoittelemaan unelmaa rapakon takaa. Pian mieleen palaa, että elämä on hyvää juuri tällaisena. Ja Katin elämän seuraavista kahdesta vuodesta tulee uskomattoman mahtavat. Onnea sinne Atlantin taakse ja kunnioittava kumarrus Kati!
Ja eikun möyrimään, eli menoksi. |
Eräänlainen kumarrus, kyllä Kati tietää mistä kohdasta on kyse :) |
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Hyvä tulee hyvän luokse?
Koulutuksessa oli aikoinaan paljonkin puhetta motivoinnista, ihmisen ohjaamisesta ja oman uransa ohjailusta. NLP:n oppeja käytiin läpi ja urheilupsykologian ajatuksia raotettiin hieman. Kirjoittelin itselleni silloin vihkon kulmaan elämäni ensimmäisen tulevaisuuden suunnitelman.
Tarkoituksena oli laittaa erilaisilla aikajaksoilla ylös asioita/ tilanteita joissa näkee itsensä esim. kolmen kuukauden päästä, puolen vuoden jälkeen tai vaikka vuoden parin päästä. Siis huom, ei sitä missä haluaisi olla vaan se missä uskoo olevansa.
Olen ohjelmoinut itseäni jo aiemmin karsimalla tiettyjä sanoja ja sanamuotoja omasta puheesta. Olen poistanut "pitäisi", "olisi hyvä jos.." ja muutkin konditionaalimuodot puheesta. Nykyisin en suunnittele tekeväni jotain vaan suoraan teen asioita. Tai sitten jätän tekemättä. Esimerkiksi ikkunanpesu oli aiemmin useasti puheissani esiintyvä asia joka "pitäisi tehdä" lähitulevaisuudessa. Koskaan en ikkunoita saanut pestyä. Nykyisin en puhu koko asiasta ennenkuin sitten kun olen aidosti päättänyt, että "Tänään PESEN ikkunat".
Kaiken tällaisen sisäisen itsensä motivoinnin taustalla on ajatus siitä että positiivinen ajattelu ja selkeä suunta johonkin tavoitteeseen silottavat tietä tuon tavoitteen edessä. Puhutaan että positiivinen energia kerää positiivisuutta ympärilleen lisää. Hyvä tulee hyvän luokse.
Tarkoituksena on aina nähdä itsensä valmiiksi jo perillä. Jos pystyy kuvittelemaan itsensä ja sen miltä tavoitteen saavuttaminen tulee tuntumaan, tulee pääsemään tavoitteeseensa. Jos vain haaveilee, että "olisi kiva jos..." voi tavoitteen saavuttaminen kestää mahdottoman kauan tai jäädä kokonaan toteutumatta.
Takaisin minun tavoitteisiini. Niistä ensimmäisen puolen vuoden ajalle sijoitetut toteutuivat täydellisesti. Lisäksi isompiakin tavoitteita kohden aloin jo raivata tietäni ja sitten kuitenkin pysähdyin miettimään. Olivatko asetetut tavoitteet sittenkään minulle tärkeimpiä? Halusinko aidosti juuri sitä päämäärää kohden jonka olin asettanut vaikka se vaarantaisi aiemmin saavuttamani tavoitteet? Lopputulos oli, etten ollut varma. Ja epävarmoja tavoitteita ei kannata tavoitella.
Seurasi uusien tavoitteiden laadinta ja nykyisen hyvien asioiden arvostamista täydellä sydämellä. Ja viime viikkoina yksi uudelleenharkinnan jälkeen asetettu tavoite toteutui. Täysin eri tavalla kuin ajattelin, vähän jopa yllättäen, mutta selkeästi toteutui. Hyvä tuli hyvän luokse.

torstai 12. huhtikuuta 2012
Aurinkoista huomenta!
Kuvaterveiset sunnuntaiselta hiihtolenkiltä, jonka jälkeen sairastuin kammottavaan kuumeeseen ja flunssaan.
Lisäksi aamun köpöttelylenkiltä, joka on ensimmäinen liikunta sitten sunnuntain hiihdon. Muistakaa aloittaa flunssan jälkeen liikunta todella rauhallisesti ja pitää vähintäänkin pari kuumeetonta päivää ennen ensimmäistäkään treeniä.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Kahvakuulakouluun lähtee...
.. eikä kerrota ihan heti :)
Vastauksia tuli mahdottoman vähän, mutta sitä tiukempaa oli tehdä valinta. Jury pohti kahta hyvin erilaista tarinaa, joissa toisessa oli hauska tarina kahvakuulailusta ja toisessa paistoi into ja ilo päästä vihdoin lajia kunnolla koettamaan.
Kahvakuulakoulun arvovaltaisen (mutta mukavan!) rehtorin kanssa asiaa pohdittuamme päädyimme kuitenkin valitsemaan tehtävänannon mukaisen tarinan, jolloin voittaja on Katja. Onnea! Palkinnon lunastamiseen saat ohjeet minulta (taina.moveme@gmail.com) ja/tai suoraan Tuomolta (tuomo.kilpelainen@trainer4you.fi).
Jos voitto ei osunut nyt kohdalle, mutta Kahvakuulakoulun penkki polttelee mielessä, niin vielä mahtuu Tampereen Varalassa järjestettävään koulutukseen 20.4 kun nopeasti ilmoittautuu täällä mukaan :)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Kakkua, jäätelöä, herkkusalaattia, sipsiä, limpparia...
Toisen veljeni lapsukaiset ovat onnistuneet syntymään keväällä ja heidän syntymäpäiviään vietetään putkessa huhti-toukokuun aikana ja myös minun vanhentumispippalot mahtuvat tähän väliin. Eilen pöytä notkui ihanasta herkkusalaatista ja todella suklaisesta kakusta. Vadelman ja suklaan pyhä liitto täydentyi hienosti jäätelöllä.
Joskus on tärkeää saada herkutella ja nauttia läheisten seurasta. Perhe ja suku on ainakin itselle kovin tärkeä. Ei tulisi mieleenikään kieltäytyä juhlien herkuista, mutta tiedän että tiettyjen tavoitteiden vuoksi joskus näinkin voi joutua tekemään ainakin tietyiltä osin.
Painonpudostuasiakkaiden kanssa ollaan tehty yleensä etukäteen suunnitelma juhlista selviämiseksi. Mietitty mitä ruokia juhlissa voisi olla tarjolla, arvailtu kunkin ruuan kalorimääriä ja funtsattu millä tavoin kalorit eivät kovasti juhlapäivän aikana ylittyisi, saisi herkutella ja nauttia juhlista hyvällä mielellä. Häissä menee monesti koko päivä ja ollaan täysin juhlien järjestäjän tarjoamien ruokien sekä ruoka-aikojen armoilla. Tällöin pitää muistaa ettei yksi päivä romuta koko elämän kestävää terveellistä syömistä ja ettei jokaiseen suupalaan tulekaan suhtautua hillittömällä hartaudella. Ruoka on ravintoa ja sitä tulee syödä kohtuullisesti joka päivä.
Kannattaa pitää mielessä, ettei elimistö ymmärrä juhlia edeltävää viikon paastoa vaan menee ihan sekaisin tällaisesta. Kaloreita ei voi säästää viikonlopun juhliin etukäteen. Tärkeintä on elää normaalia arkea ennen ja jälkeen juhlien ja juhlapäivänä juhlia sydämensä kyllyydestä hyvällä omallatunnolla.
Herkkusalaatti sisälsi raikasta salaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, riisiä, lämminsavulohta ja kananmunia |
Painonpudostuasiakkaiden kanssa ollaan tehty yleensä etukäteen suunnitelma juhlista selviämiseksi. Mietitty mitä ruokia juhlissa voisi olla tarjolla, arvailtu kunkin ruuan kalorimääriä ja funtsattu millä tavoin kalorit eivät kovasti juhlapäivän aikana ylittyisi, saisi herkutella ja nauttia juhlista hyvällä mielellä. Häissä menee monesti koko päivä ja ollaan täysin juhlien järjestäjän tarjoamien ruokien sekä ruoka-aikojen armoilla. Tällöin pitää muistaa ettei yksi päivä romuta koko elämän kestävää terveellistä syömistä ja ettei jokaiseen suupalaan tulekaan suhtautua hillittömällä hartaudella. Ruoka on ravintoa ja sitä tulee syödä kohtuullisesti joka päivä.
Ihana kattaus on iso osa nautintoa |
perjantai 6. huhtikuuta 2012
HIIT - treeniä täydellä teholla
HIIT on lyhenne sanoista High-intensity interval training eli vapaasti suomentaen korkean rasitustason intervallipohjainen harjoitus. Yleensä HIIT treeni on 10-20 minuuttia kestävä tiukka rääkki, jolla pyritään maksimoimaan tulevien tuntien aineenvaihdunnan taso ja rasvanpoltto. Lisäksi intervallipohjainen treeni nostaa anaerobisen rasituksen ja sen tuomien maitohappojen sietokykyä. Treenin vaikutus voi kestää jopa kokonaisen päivän, ja tästä syystä harjoitukset suositellaan tehtävän aamulla varhain. Yöllähän kehon on tarkoitus levätä ja rakentaa sekä korjata lihasta.
Olen pitänyt ohjelmassani nyt muutaman viikon HIIT harjoitusta aamuisin 2-3x viikossa. Tuntuu joskus typerälle lähteä salille vain 10-13min harjoitteen tähden. Salille pääsy, pakkaaminen, suihku, meikkaus ja kaikki oheistoiminnot vievät reilusti enemmän aikaa kuin itse treeni. Mutta jotenkin tuntuu että kaikkea pitää koittaa ja tämä on silti ihan hauskaa harjoittelua ollut tähän asti. Tuntuu myös todellakin siltä että on tehnyt jotain kun päivä startataan kuolettavalla rääkillä.
Oma HIIT harjoitus on koostunut mm. seuraavasta kolmen liikkeen patterista:

- Soutu soutulaitteella niin lujaa kun kropasta lähtee 300m
- Etuheilautus 32kg kahvakuulalla 30x
- Hyppy yläasennossa olevalle step-laudalle tai hyppyboxille tasajalkaa ja alas 30x
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Kahvakuulakoulun penkille?
Minäpä tunnen yhden rehtorin. Rehtori on kalju, ainakin 2,5metriä pitkä ja heiluttelee työkseen lantiota. Hän ajelee isolla autolla ympäri Suomen maata ja hänen mukanaan matkustaa kiloittain rautaa. Puhun tietenkin Tuomosta, kahvakuulamiehestä, Kahvakuulakoulun rehtorista.
Tuomo on myös julkkis, tuttu lehtien palstoilta. Yhteishyvälehdessä hän kertoi kuulailusta viimeisimmässä lehden numerossa. Tuomo on silti ihanan tavallinen ja hymyileväinen, ei ollenkaan ankara rehtori. Joko tekee mieli tavata Tuomo? Siihen on kohta mahdollisuus Tampereella. Tuomon uudistunut Kahvakuulakoulu tulee 20.4 Tampereelle Varalaan.
Kahvakuulakoulu on ihanan sosiaalinen ja iloinen tapahtuma. Tapaat mukavia kahvakuulaan hurahtaneita ihmisiä, naurat parit naurut ja hihität vielä kotimatkallakin päivän sattumuksia. Saatat saada ystäviä loppuiäksesi, ihan päivän tutustumisen perusteella.
Jos nyt alkoi kutkuttaa voit ilmoittautua heti koulun penkille täältä ja lisäksi osallistua arvontaan jossa voit voittaa mahdollisuuden ottaa kaveri mukaan koulutukseen. "Kaksin aina kaunihimpi" sanotaan, ja tässä tapauksessa on täysin mahdollista toimia "kaverille kans" ajatuksen mukaan. Täytyy sanoa että minut ainakin hurmaisi ikihyviksi kaveri joka kutsuisi mukaansa kahvakuulailemaan Tuomon Kahvakuulakouluun :)
Osallistuminen kilpailuun vaatii että olet blogini julkinen lukija, ja käyt kirjoittamassa tähän postaukseen kommentin jossa kerrot jonkin kahvakuulailuun ja mukaasi tulevaan kaveriin liittyvän tarinan. Vastausaikaa on pääsiäisen yli, ja heti pääsiäismaanantain jälkeen suoritetaan kahvakuulamiehen ja minun toimesta parhaan tarinan valinta ja ilmoitetaan voittajalle.
Tuomo on myös julkkis, tuttu lehtien palstoilta. Yhteishyvälehdessä hän kertoi kuulailusta viimeisimmässä lehden numerossa. Tuomo on silti ihanan tavallinen ja hymyileväinen, ei ollenkaan ankara rehtori. Joko tekee mieli tavata Tuomo? Siihen on kohta mahdollisuus Tampereella. Tuomon uudistunut Kahvakuulakoulu tulee 20.4 Tampereelle Varalaan.
Kahvakuulakoulu on ihanan sosiaalinen ja iloinen tapahtuma. Tapaat mukavia kahvakuulaan hurahtaneita ihmisiä, naurat parit naurut ja hihität vielä kotimatkallakin päivän sattumuksia. Saatat saada ystäviä loppuiäksesi, ihan päivän tutustumisen perusteella.
Tämä on kahvakuulakoulun ilmoitus, joka jotenkin venyy leveyssuunnassa tässä tekstissä... höh. Tuomo on pitkä EI leveä! |
Osallistuminen kilpailuun vaatii että olet blogini julkinen lukija, ja käyt kirjoittamassa tähän postaukseen kommentin jossa kerrot jonkin kahvakuulailuun ja mukaasi tulevaan kaveriin liittyvän tarinan. Vastausaikaa on pääsiäisen yli, ja heti pääsiäismaanantain jälkeen suoritetaan kahvakuulamiehen ja minun toimesta parhaan tarinan valinta ja ilmoitetaan voittajalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)