tiistai 7. elokuuta 2012

HIIT haaste on startattu uudelleen

Vihdoin koitti aika startata uudestaan HIIT haaste, kun olin todellakin tervehtynyt edellisestä flunssasta ja sen jälkitaudeista. Eilen aamulla pärähti ja hyödynsin uutta löytöäni Gymboss appista puhelimessa. Minullahan on noita aitoja Gymbossejakin kaksi, mutta tuo puhelimessa oleva appis mahdollistaa treenin ilman yhtäkään ylimääräistä laitetta mukana keikkumassa. Viimeksi myös tuntui, ettei intervalleja aina kuullut kun huohotti niin kovin ja korvakuulokkeissa soi rokki täysiä.


Kuva appiksesta

Nyt vaan sitten odotellaan mikä on mitattava ero HIIT setin kahdeksan viikon jälkeen. Tarkoituksena on siis nostaa hapenottokykyä ja pudottaa rasvaa kropasta. HIIT:n voi tehdä monellakin tapaa, mutta tässä haasteessa juoksen. Treeni tehdään kolmesti viikossa ja aloitus on 4x30 sekuntia täysillä + 4x30 sekuntia hölkäten. Neljän minuutin tappoharjoitus jatkuu minuutin lisällä joka kolmas kerta.

Aiemmin ei tullut oloa että tahdon oksentaa tai muutakaan keskustelupalstoilla varoteltua. Voimat olivat kortilla ja ei sitä viimeistä vetoa voi ihan salaman nopeudella etenemiseksi kutsua. Tämän kerran aloitin jostain syystä homman ylämäkeen. Jo toinen intervalli oli lönköttelyä ja välihölkkä muistutti hidasta kävelyä. En voi suositella. Tasainen maasto on ihan tarpeeksi haastava :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti