maanantai 27. tammikuuta 2014

Uudet vermeet ja sunnuntai sali vaan on kivoja

Kun kävin vuodenvaihteessa Gazozzilla, niin mukaan tarttui yhtä ja toista. Yksi oli nämä "nyrkkeilykengät". Näin nuo ikkunassa, ja heti hipeltämään pinkkejä tossuja vei tieni. Uutta mallistoa, hinta ei päätä huimannut. Ei toisaalta ole mitään pehmennystä tai ponnuominaisuuksia pohjissa. Ihan naturell meiningillä tallataan näillä. Mutta eipä sitä kuntosalilla oikein mitään ihmeitä tarttekaan. Minähän viiletän siellä välillä five fingerseissäni, eli minimaalisilla jalkineilla.

Gazozin uudesta mallistost popottimet elikäs kengät
Kerran pitää vielä funtsata, että uskaltaako popottimilla mennä vetämään bodycombat tuntia. Nehän ovat nyrkkeilykenkien näköiset, että sinällään täydelliset. Mutta vaimennuksen puute voi olla aika karu kokemus. Vaan ehkäpä... en sano vielä ei.

Valoilmiö. Oli hienompi livenä :)
Jännä sunnuntain hetki oli outo valoilmiö kuntosalin seinällä. Niin sitä vaan näkee kauneutta kaikkialla jos on aikaa ja halua katsella ympärilleen. Ohjelmassa oli itselläni jalkapainotteista tekemistä, joka vaatii rauhalliset 60-90 sekunnin sarjapalautukset. Oli aikaa katsella. Seuraavaan ohjelmaan aion ottaa kinesioseinällä liikkeitä. EasyFit Koivistonkylästä moinen ihanuus löytyy.


ps. Tulossa on juttua virtuaalitunneista ja Koivistonkylän EasyFitin kuntosalin varustuksesta. Jos tahdot toivoa mitä erityisesti näissä jutuissa käsiteltäisiin otahan kommenttiboxin tai sähköpostin kautta yhteyttä pikaisesti.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Vettä ja muita nesteitä 2-3 litraa päivässä

Tiesitkin varmaan, että terveellistä on nauttia vettä 2-3 litraa päivittäin. Tai siis vettä ja muita nesteitä. Ei kuitenkaan limpparia tai mehuja, koska niissä on paljon energiaa jota aivot eivät välttämättä tulkkaa oikein. Joskus kuitenkin ihan pelkkä vesi tuntuu tympivän ja kaipaisi jotain makua juotaviinsa. Vichy kelpaa monille, mutta esim. itselleni maustetut tai tavalliset kuplavedet eivät oikein uppoa. On myös tutkimuksia siitä, että hiilihappo ei tee hyvää herkälle vatsan tasapainolle ja voi esimerkiksi pierettää.

Perusteetä kankaisissa pusseissa. Kehtaa tarjoilla vieraillekin.
Ajattelin jakaa mitä minä juopottelen päivän mittaan veden lisäksi. Kahvi on diureetti, joten sitä ei tätä mainintaa enempää käsitellä. Mutta tee saa nyt ylistyslaulun monessa eri muodossa.

Tavallinen tee, lämmittävänä hetkenä arjen keskellä. Olen ostanut todella montaa erilaista teetä. Mustaa, vihreää ja sekoitusta sekä myös roibosta joka ei ole tee kai ollenkaan. Ostan irtoteetä ja pusseja, koska eri tilanteissa on helppo sitten sopeutua tarpeen mukaan vain kupilliseen tai koko kannulliseen haudutetua teetä. 
2005 New Yorkista hommattu ER-sarjan muki on tärkeä ja ISO
Tee on perinteisesti maustettu jollain yrtillä tai hedelmällä, mutta jänniä makuelämyksiä tulee eteerisistä öljyistä kuten piparmintusta. Lakritsi sopii teehen myös todella hyvin. Vähän kun söisi karkkia ilman kaloreita! Mukavin tuttavuus aivan viime ajoilta on ruusun terälehdillä maustettu tee.

Tämän teen selostus kertoo, että se maittaa myös kylmänä. Tumma punainen juoma on todella hyvää etenkin kylmänä
Ja jos tuntuu että kuuman teen litkiminen on outoa, eikä sitä voi juoda kuin kupin kerrallaan käännä katse jääteehen. Enkä todellakaan puhu siitä versiosta mihin on lisätty useampi desilitra sokeria. Osassa teepaketteja on vinkattu jo valmiiksi, että tee maistuu hyvälle myös jäähdytettynä. Osan kohdalla pitää vain uskaltaa kokeilla. Nykyään meiltä löytyy jääkaapista aina yksi lasipullollinen kylmää haudutettua teetä. Maku on hyvä ja kertaheitolla voi nautiskella vaikka puolisen litraa teetä jossa on edelleen vain pari hassua kaloria. 

Piparminttuöljy tuo koko suuhun raikkaan tuulahduksen
Hampaiden kunnon vuoksi suosittelen nauttimaan kaikkia vedestä poikkeavia juomia aterioiden yhteydessä. Ei aiheuteta jatkuvaa happohyökkäystä legoille vaan pidetään ne kunnossa. Vettä voi sitten sellaisenaan lipitellä menemään ihan milloin vaan.

lauantai 25. tammikuuta 2014

SuperTreenien liput ovat voittaneet...

(tähän rumpujen pärinää, jännitystä ja kuplivaa iloa)

Anonyymi osallistuja (joka on paikkakuntalainen)  ja Mari R

Onnea tuhat kiloa!!!

Kilpailun tuomaristo (=minä) piti paikkakuntalaisen osallistumista tukemisen arvoisena ja ehdottoman perustellun kommentin muokkaaminen vielä minun kämmäykseni jälkeen osoitti todellista sitoutumista päästä tapahtumaan.

Mari R voittaa rehdillä huumorilla. Lippuihin sisältyy ehto tässä tapauksessa. Haluaisin tapahtuman jälkeen kuulla pysyitkö trampalla vai menitkö ohi. Muutenkin pieni kuvaus siitä miltä tunti tuntui jaettavaksi kaikille tämän blogin lukijoille olisi kiva yllätys. Koska kommenttiin ei sisältynyt sähköpostiosoitetta tai muutakaan yhteystietoa, pyydän ottamaan yhteyttä osoitteeseen taina@moveme.fi tämän viikonlopun aikana.

Muille osallistuneille kerrottakoot, että jos Marista ei kuulu jaa yhden lipun uudelleen maanantaina. Koitetaan saada liput voittajille ennen tunneille ilmoittautumisen avautumista, jotta pääsette varmasti niille tunneille mille tahdotte. Vinkiksi myös niille, jotka haluavat lipun käydä ostamassa, että se kandee tehdä ennen helmikuun alkua jolloin tunneille ilmoittautuminen aukeaa. Olette sitten etujoukoissa, eikä mielenkiintoisimmat tunnit mene ohi.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Vielä ehtii voittaa liput SuperTreeneihin 16.3.


Tällainen nopea muistutus, että vielä ehtii osallistua kisaan, jossa voit voitta liput liikuntatapahtumaan nimeltä SuperTreenit. Tapahtuma on 16.3. Turussa ja samalla voit hölläillä vannetta vaikkapa kylpylässä ja pitää koko viikonlopun vapaata terveellisessä hengessä.


Lisätiedot kilpailusta ja osallistuminen tämän aiemman postauksen kautta: http://movemeliikuttaa.blogspot.fi/2014/01/haluaisitko-supertreeneihin-163-turkuun.html


Nyt vaan nopeasti kommentoimaan ja voittamaan! Kutsu kaverikin osallistumaan, koska lippuja jaetaan kaksi. Tällä hetkellä kisasta ei tule edes tiukkaa, koska osallistujia on kaksi :) Eli massiiviset voiton mahdollisuudet tarjolla.

ps. Kisa päättyy 25.1. lauantaina klo:12

maanantai 20. tammikuuta 2014

Raportti tammikuun etenemisestä haasteiden suhteen - viikot 2-3

Niinhän se lipsahti että viime viikolla raporttia ei kuulunut, mutta täällä ollaan taas. Jos mietitte mistä raportoin niin aiheesta voi lukea lisää alkuperäisestä postauksesta täältä ja ekasta raportista täältä.

Tuolittoman tammikuun osalta homma on edennyt hieman vähemmän yritteliäissä merkeissä kuin ensimmäisellä viikolla. Junassa seisominen ja yhtäaikainen työskentely tietokoneella ei kertakaikkiaan onnistu. Pendolino heiluu niin vimmatusti, että hommasta ei tule yhtään mitään. Puhumattakaan siitä, että ainoat pystypöydät löytyvät ravintolavaunusta, josta taas ei löydy yhtäkään sähköpistoketta joita hetkittäin tarvitaan.

Liikuntojen tilannetta ja fiiliksiä
Sinnikkäästi olen silti sähköpöydän ääressä seisoskellut. Etätyöpäivinä kotikonttorilla olen testaillut tiskipöytää esim. puhelinpalavereiden aikana. Se nostaa konetta sen verran korkeammalle, että ihan täysin töitä ei voi tehdä mutta hienosti katsella mitä näytöllä tapahtuu ja kuulokkeista kuunnella mitä puhutaan. Kaverit ehdottelivat puhelinpalavereisen aikana jalkautumista ravaamaan ympäri kämppää, mutta koska suurin osa näistä palavereista sisältää itselläni myös jotakin ruudunjakoa koen että läppäri sylissä tarpominen ei ole järkevimmästä päästä. Toki sillä saisi lisää aktiivisuutta päiviinsä.

Parantamisen varaa on telkkaria vahdatessa. Silloin voisin venytellä, rullailla rhumble rollerillani tai vaikka seisoskella. Tämän koitan ottaa työn alle tulevien kahden viikon aikana. Ehkä samalla saan aikaiseksi ne putkirullausohjeet tänne blogiinkin :)

Vihattoman tammikuun osalta olen huomannut edelleen miettiväni todella tarkkaan mistä tykkään ja mitä kommentoin Facebookissa. Lisäksi voittona voin sanoa, että olen oppinut vain jättämään asiat sikseen jos joku lähtee omassa tai muiden statuksessa selkeästi haastamaan riitaa tai vääntämään asioita sivuraiteelle. Kaikkihan me tiedetään, ettei se sosiaalisessa mediassa asioista vääntäminen johda yhtään mihinkään. Nyt olen oikeasti myös käyttäytynyt sen mukaan. Tästä itselle siis kuuluisa papukaijamerkki.
Kuva lainassa wikimedia commonssista

Projekti 365 etenee niin, että tekaisin porukalle HeiaHeiaan ryhmän, johon liittyi lisäkseni kaksi ihmistä. Huisia :) Kuitenkin tätä kautta on itsellä helppo selvittää missä mennään, eikä erillistä raportointijuttua tarvita. Olen laskenut reippaammat ja pidemmät kävelyreissut työmatkoihin liittyen, ohjatut tunnit sekä niihin valmistautumiset (joissa selkeästi liikun) sekä toki kuntosalikäynnit ja hölkkälenkit. Vielä ollaan suunnilleen päivä ja tunti vauhdissa, eikä ole tarvinnut turvautua laskemaan kaikkia kymmenen minuutin pätkiä supermarketin käytävällä haahuilua. Olen havainnut ohjattujen tuntien radikaalin vähentämisen vähentäneen minun päivittäistä luontaista aktiivisuuttani. On jotenkin todella vaikea lähteä "vain omaa salitreeniä varten" salille.

Liikuntojen kooste


torstai 16. tammikuuta 2014

Testissä Fitbit ranneke

Minä tuossa viime vuonna testasin pari viikkoa Jawbone Up aktiivisuusranneketta ja raportoin siitä useammankin kerran. Nyt tilasin itselleni omaksi Terveyskimpasta Fitbit mittarin. Seuraa siis pari raporttia tästäkin killuttimesta. Kuten aina, tämäkin arvio on täysin riippumaton ja ihan saman hinnan rannekkeestani olen pulittanut kuin muutkin kimppatilaajat.

Aktiivisuusrannekkeiden perusidea on tallentaa päivittäisen aktiivisuuden määrä, valvoa unta ja mahdollistaa omien aktiivisuustietojensa perusteella joidenkin muutosten tekeminen. Yleensä mittareihin liittyy jokin ruokapäiväkirja ja mahdollisuus lisätä urheilusuorituksia käsin jälkikäteen. Päivittäistä askelmäärää voidaan valvoa ja tavoitteen saavuttamisesta palkita.

Fitbit Flex on malli jonka voi kantaa mukanaan ranteessa. En voisi tilata mitään muuta kuin kiinni köytettyä rannekemallia, koska kaikki klipsut ja muut versiot tippuvat ennen ensimmäisen päivän loppua matkasta. Toki ranteessa oleva systeemi välillä haittaa vaikkapa otegrippereiden kanssa tekemistä tai sykemittarin asettamista samaan ranteeseen. Fitbit on tosin hieman muotoiltu niin että esim. tietokoneen kanssa näpytellessä ranneke ei haittaa. Ranneke on siis ohuempi toiselta puolelta.

Dashboard näkymä nettikäyttöliittymästä
Käyttöönotto on suhteellisen simppeliä. Loggaat itsesi Fitbitin sivuille (osoite löytyy paketista) ja sitten seuraat ruudun ohjeita, joissa kehotetaan lataamaan laite ja asettamaan se rannekkeeseen sekä koputtelemaan ledien aktivoimiseksi. Hyvin opastavaa, joka välissä kysytään saitko homman toimimaan ja jos et tarjotaan lisäapuja. Samalla odotellessa kysellään perustietoja sinusta itsestäsi.

Yleisiä totuuksia, eli koostetta siitä mitä on tullut tehtyä ja miten se suhtautuu tavoitteeseen

Nettiselaimessa toimiva käyttöliittymä on kyllä kiva, ja koneessa mukana pysyvä BT-dongle ei haittaa muita toimintoja, mutta silti halusin käyttää mieluummin pääosin mobiiliappista. Seuraavaksi latasin siis mobiiliappiksen ja kirjauduin omilla tiedoillani sisään. Puhelin osaa keskustella Fitbitin kanssa ilman lisäosia ja joka kerran kun avaat appiksen alkaa mittari synkata tietojaan. Välitsekkauksen voi tavoitteensa osalta tehdä napauttamalla ranneketta kahdesti. Ledejä syttyy riviin sen mukaan kuinka monta askelta on otettu. Kun päivittäinen tavoite täyttyy alkaa ranneke väristä ja vilkuttelee ledejä.

Mobiiliappiksen näkymää
Unen seuraaminen oli itselleni vähän pettymys. Ei käppyrää vaan viivoja ja palkkeja hetkistä jolloin olet ollut hereillä ja milloin taas rauhaton. Tämä mittaustulos ei myöskään ole kovin tarkka. Olen onnistunut esim. useasti käymään yöllä vessassa ja mittarin mukaan olen samaan aikaa vedellyt tiukasti sikeitä. Vessaan on vähintään parikymmentä askelta, vessa ei ole sängyn vieressä, enkä ole kierinyt sinne aiheuttamatta yhtään tärähdystä.

Tavoitteet voi säätää itse tai tyytyä koneen ehdotuksiin

Toinen lievä pettymys, joka tosin selvisi jo spekseistä, oli Jawbonessa toimiva herätys aikaikkunan sisällä silloin kun uni on keveimmillään. Tätä ei siis ole Fitbitissä. Fitbit tarjoaa normaalit hälytykset, joita voi säädellä kuin iphonen herätyskelloa. Hälytyksiä voi pistää toistumaan tietyille päiville tai laittaa joka päivälle oman uniikin herätyksen. Herätys on kumppania häiritsemätön värinä (+ledien vilkkuminen) josta kylläkin pisteet.

Herätysten maailmaa
Unikuvioita
Netistä asiaa tutkaillessa selvisi, että Jawbone on ilmeisesti heikompaa tekoa kuin Fitbit. Tämä oli yksi iso plussa Fitbitin sarakkeeseen, ja syy miksi hommasin juuri tämän. Toinen iso plussa on vedenkestävyys. Siinä missä muut kilpailijoiden mittarit kestävät pääosin vain roiskevettä, voi Fitbitin kanssa mennä uimaan ja suihkuun. Näin se ei jää kuntosalin pukkariin ja tallentaa myös uimiset.

Tai tallentaa omalla tavallaan... Kylpyläreissulla kahdessa tunnissa kertyi vain neljä aktiivista minuuttia, joten vaikka mittaria voi pitää ei siitä kyllä voi aktiivisuutensa määrää tulkita vedessä. Tämä selittyy kiihtyvyysmittarin toimintaperiaatteella. Se tallentaa tärähdyksiä, joita ei tule ollenkaan vedessä ja liikkeetkin ovat suhteellisen hitaita kun vesi vastustaa. Samasta syystä mikään tietämäni mittari ei myöskään tiedä milloin seisot ja milloin istualöhöät sohvalla. Tämä olisi iso plussa jos joku mittari sitä mittaisi. Noh, uimiseen käytetyn ajan voi lisätä jälkikäteen käsin joko appiksen tai nettikäyttöliittymän kautta.

Näihin palataan vielä
Vähän vielä kun harjoittelen ja tutkailen asioita palaan toisen postauksen muodossa tähän aktiivisuuden mittaamiseen, ruokapäiväkirjaan ja muihin juttuihin.

Niin varmaan onkin, kaveripyyntöjä otetaan ilolla vastaan!


sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Haluaisitko SuperTreeneihin 16.3. Turkuun?

Jos haluaisit on koittanut sinun onnen hetkesi, sillä tarjolla on kaksi lippua. Osallistumalla kisaan voit voittaa lipun omaksesi, ja yhyttämällä kaverisikin mukaan taistoon hän saattaa tulla sillä toisella lipulla kanssasi.

Lippuja on jaossa minulla siksi, että olen itse menossa ohjaamaan Danceholic tuntia tuonne tapahtumaan. Tietenkin tahdotte tulla minua sinne moikkaamaan ja Danceholicin huumaan tutustumaan? Tämän tunnin lisäksi voit ottaa osaa muillekin tunneille vesijumpasta saunajoogaan tai kuunnella asiaa kauneudenhoidosta raakasuklaaseen luennoilla.

Osallistuaksesi kisaan vastaa kommenttikenttään (yhteystietojesi kera): Mikä olisi ohjelmasta yksittäinen paras juttu minkä ehdottomasti menisit kokeilemaan jos lipun saisit? Tunti, luento tai joku ihan muu jos sellaisen keksit. Tapahtuman ohjelman löydät täältä: http://www.supertreenit.fi/ohjelma-2014/ Lisäpisteitä ei saa vaikka valitsisi Danceholicin vaan kaksi innostuneinta perustelua voittaa :)

Urheiluhallin puolella olevat tunnit
Kylpylän puolella olevat tunnit

Luentoja molempien tapahtumapaikkojen puolella
Kisa päättyy 25.1.2014 klo:12.00. Tämän jälkeen tulleita vastauksia ei huomioida. Kilpailun juryna toimin yksin minä ja päätöksistä ei voi valittaa. Tai voi valittaa, mutta valituksia ei huomioida :) Nyt siis näppikset sauhuamaan ja perusteluita kirjoittamaan!

Helpoiten pysyt kartalla blogin tapahtumista kirjautumalla lukijaksi, mutta tämä ei ole pakollista kisaosallistumisen vuoksi. Jos tuntuu ettet tahdo yhteystietojasi (sähköposti riittää) julkisiksi, voit myös laittaa minulle sähköpostia osoitteella taina@moveme.fi

<edit 14.1.2014> Päivitetty luentojen aikataulut oikeaksi. Alkuperäiseen postaukseen oli livahtanut vuoden 2013 luennot... Pahoittelen! Kaikkien osallistuneiden kommentit ovat edelleen silti voimassa.

Postituskulut 0e Gazozilla vielä tänään!

Sen siitä saa kun yrittää viettää digipaastoa päivän verran. Meinasi jäädä teille informoimatta, että Gazozin verkkokaupassa on postituskulut pyöreät nolla euroa koko viikonlopun ajan. Nyt kun tilaat -15% koodilla MoveMe ja lisäksi postitus ei maksa mitään niin kuulostaa aika hyvältä.


Tässä vielä pari kuvaa eilen salilta napsittuna, kun työkaveri Riina sattui saapumaan paikalle samoihin aikoihin. Täysi lavastus vaikka habaa teinkin! Tässä on se huppari jonka ansiosta heitin ne vuosikausia palvelleet pari hupparia menemään. Uudesta Gazozin naisten mallistosta. Voin kertoa että on muuten pehmoista kangasta ja kiva päällä.

Poseeraus. Jalka on varpaalla ja siitä jo tietää ettei ole tosi kyseessä.
Hymy ei hyydy, mutta haukkari kyllä
Ei pysty! Staattinen pito oman haukkaritreenin päätteeksi ei vaan onnistu kovin pitkään :)



torstai 9. tammikuuta 2014

Sallitut huijausvälineet kuntosalilla

Olen luomu-ihminen monessa asiassa. Ostan luomua kotiin, mikäli mahdollista ja harjoittelen omin voimin kuntosalilla katsoen karsaasti erilaisia helpottavia välineitä. Kaikenlaisten vippaskonstien vastustamiseen on syynsä. En esimerkiksi halua hyödyntää painonnostovyötä, koska uskon sillä opettavani kroppani toimimaan päinvastoin kuin on terveellistä ja oikein. Vyön avulla opetan keskivartalon lihakset pullistumaan ulospäin (vasten vyötä), enkä tiivistymään rangan ympärille tukirakenteeksi. Voisin ehkä kyykätä reilusti isompia painoja vyön kanssa, mutta haluan edetä omaa kehoa kunnioittaen. Sen sallimassa vauhdissa.

Olen pitkään tuskaillut maastavedoissa sitä, että kropan takaosan lihakset nostaisivat reilusti enemmän kuin mitä hyppysissä tangossa pysyy. Puristusvoima ei kertakaikkiaan kehity samaan tahtiin muun homman kanssa, ja tekee ihan tosissaan kipeää puristaa tankoa. Nyt moni sanoo, että ratkaisu on vetoremmit. Vaan luomu-treenari minussa sanoo, että ei missään tapauksessa. 

Enhän minä näitä muistanut salilla käytössä kuvata, niin tässä kuva pukkarista :)
Vaan nyt on löytynyt minullekin sopiva kompromissi. Hommasin Gazozzilta itselleni rannegripperit. Eli ranteen ympärille laitettavat systeemit, joiden avulla tanko pysyy hyppysissä vähän helpommin. Missään tapauksessa näillä ei saa vetää, mutta otealueen kuminen pinta vähentää tarvetta rutistaa niin kovaa vain pitääksesi tangon luisumasta hikisistä kämmenistä. Ja lisäksi otealue pehmentää ja suojaa kämmenen ihoa. 


Testiajoa on suoritettu nyt pari kertaa, ja nää on hyvät! Edelleen viimeisessä sarjassa saattaa olla että käsien kivun vuoksi homma jää vähän vajaaksi, mutta sitä ennen sarjat pystyy vetämään loppuun asti. Tykkään, eikä tunnu että huijaan. 

Kuva lainassa Gazozin sivuilta niin näette gripperin tangon kanssa kuvassa.
Jos sinä tahdot tämmöiset, niin kipin kopin Gazozin nettikauppaan tai Tampereen myymälään. Uutuutena gripperit on tarjouksessa 39,90€, normaali hinta 49,90€ josta saat MoveMe koodilla -15% siitäkin. Nettikaupasta nuo ovat toistaiseksi loppu, mutta Tampereen liikkeessä voi muutama kappale olla?

tiistai 7. tammikuuta 2014

Raportti tammikuun ekasta viikosta tuolitta ja vihatta sekä vimmatusti liikkuen

On tullut aika raportoida miten tuolittomuus ja vihattomuus vaikuttaa ihmiseen joka yrittää lisäksi saada päivittäin tunnin annoksen liikuntaa aikaiseksi. Voit katsoa mihin kaikki tämä liittyy kirjoituksestani täältä.

Töissä löysin itselleni sähköisen pöydän, joka oli valmiiksi säädetty yläasentoon. Kihlat vietettiin heti, ja koko päivä meni enemmän tai vähemmän seisoen. Syöminen istuen, mutta muutoin myös metrossa taivaltaessa seisoin ihan tarkoituksella. Harkitsin junassa matkatessa ravintolavaunun pystypöytiä, mutta totesin ettei junan keikkuessa läppäri oikein pysy paikoillaan saatika minä pystyssä ja tyydyin kohtalooni istuvana matkustajana. Ehkä tätäkin kykyä voi harjoitella? Toisaalta voi tulla kalliiksi matkailla aina ravintolavaunussa ja ostaa jotain paikan lunastaaksensa.

Vihattoman tammikuun osalta homma on herättänyt enemmänkin ajatuksia siitä mihin raja vedetään kuin varsinaisia tekoja tai tekemättä jättämisiä. On jännä miettiä mikä on vihapuhetta, negatiivista ja mikä vaan hurttia huumoria. Ja että onko se hurtin ja hirtehisen huumorin tukeminen sitten väärin vai oikein? Noh, olen jättänyt tykkäämättä monesta statuksesta facebookissa. Ainakin ajatuksia on ollut, tiedä sitten onko sisäinen rauha kasvanut yhtään?

Projekti 365 menee paremmin kuin hyvin. Ensimmäisenä kuutena päivänä tätä vuotta olen liikkunut kahdeksan tuntia. Näistä vain tunnin verran on arkiliikuntaa, joka tosin oli niin merkittävä pätkä kävelyä että merkkasin sen ylös. Aion höllätä pipoa vuoden edetessä, mutta nyt tämä ylisuorittaminen tuntuu todella hyvälle. Annetaan mopon keulia ja palataan ankeaan arkeen sitten joskus kun on sen aika :)

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uuden vuoden lupauksia

On aina tapana luvata kaikkea vuoden vaihtuessa. Yleensä hieman vastustelen moista, koska mielestäni itsensä kannalta hyödyllisiä päätöksiä kannattaa tehdä joka päivä. Lisäksi uskon, että paineistamalla tammikuu saadaan aikaan vain joukko epäonnistumisia, eikä se motivoi jatkamaan.

Kuva lainassa Heinolan kaupungin sivuilta.
Vaan vuonna 2013 sain jonkun puuskan ja päätin repäistä useammankin haasteen kanssa. Saat tulla mukaan yhteen, kahteen tai vaikka kaikkiin kolmeen niin halutessasi. "Here's how to order!"

Ensimmäinen hassuttelu on Tuoliton tammikuu (linkki vie FB tapahtumaan aiheesta), jonka järjestää niinkin virallinen taho kuin YLEn Prisma ohjelma. Tarkoituksena on simppelisti pyrkiä istumaan mahdollisimman vähän.

Vuosi 2013 todisti sen oikein olan takaa, että istuminen tappaa. Julkaistiin tutkimuksia ja meuhkattiin mediassa. Siksipä siis vältän istumista kaikin tavoin ainakin tammikuussa. Kuka tietää jos joku tapa istumisen vähentämiseksi jäisi pysyväksi herkuksi. Kotona välilevynpullistumainen mies on seisoskellut jo 7kk. Istua ei voi ja makuullakin on vähän niin ja näin. Aion lainata hänen sähköpöytäänsä ja ehkä funtsailla oman työpisteen muuntamista vastaavasti.

Toinen henkisempää laatua oleva haaste on Vihaton tammikuu. Ystäväni starttasi moisen ja koska se oli niin briljantti idea päätin hyökätä täysillä mukaan. Positiivisuutta tarvitsen minä, ja siitä hyötyy koko maailma. Tarkoituksena on olla levittämättä negatiivisuuttaan sosiaalisessa mediassa missään muodossa. Lisäksi jätän omaan arvoonsa kommentoimisen ja linkittämisen vaikka joku on kirjoittanut jotain tosi typerää jonnekin. Koitan viimeiseen asti olla provosoitumatta muiden kommenteista ja asioista, enkä lähde toisen negatiiviseen myllyyn mukaan. Harmistumiseen menee turhaa energiaa, ja jakamalla veetutukseni julkisesti lisään sen voimaa. Siksipä pyrin pitämään mölyt mahassani ja jakamaan maailmalle vain positiivia tuntemuksiani. "Tukiryhmä" kokoontuu täällä, jos FB tapahtumaan liittyminen ei ole sinun juttusi.

Viimeinen, vaan ei suinkaan vähäisin haaste on nimeltään "Projekti 365". Tämän homman suorittamiseen on armollisesti aikaa koko vuosi, mutta tavoitekin on iso. Ryhmän jäsenten tavoite on harrastaa liikuntaa vähintään 365 tuntia vuoden 2014 aikana. Keskimäärin siis tunti päivässä. Kuulostaa paljolta, mutta vapautuneesti saat ihan itse päättää mitä liikuntasaldoosi hyväksyt. Joten töppöstä toisen eteen kauppareissulla tai lenkkipolulla ja avot parempi olo on taattu. Ryhmässä saa kevyesti kerskua ja siten avittaa muita eteenpäin, mutta kisa tämä ei ole.

Näiden lisäksi tulen taatusti haastamaan itseni erilaisiin ihmiskokeisiin vuoden aikana. Tilasin itselleni liikunta- ja ruokavalioaiheisia kirjoja muutamalla satasella myös. Blogivuosi tulee olemaan siis kirja-arvioiden ja tilanneraporttien täyttämää. Koitetaan laittaa lisäksi pari treenivinkkiäkin päiviänne aktivoimaan. Aina saa toivoa mistä kirjoiteltaisiin, joko kommenteissa tai suoraan osoitteessa taina@moveme.fi