Tänään korvasin elimistölleni ja itselleni eiliset pönttöilyt ruuan suhteen. Aloitin aamun perinteisesti kaurapuurolla, johon olin lisännyt vehnäleseitä. Nautin puuron vaihtelevasti mustikkakeiton tai rasvattoman maidon kanssa. Lisänä on mustikoita, mansikoita, mustikkajauhetta, raejuustoa, hillosilmä tai muuta "värikästä" ja maukasta. Olen syönyt puuroa niin pitkään kun muistan ja vieläkään homma ei maistu puulta. Päinvastoin! Tuntuu että päivä menee pilalle ja maha ilmoittaa vastalauseen heti jos aloitan aamun muulla kuin tutulla puurolla. Sanokaa hulluksi, mutta sanontakin kertoo että "If it aint broke, don't try to fix it"
Olen hurahtanut Valion uutuustuotteeseen: plussa maitoon. Jostain syystä tuo proteiinin ja d-vitamiinin määrässä tuplattu rasvaton maito maistuu täyteläisemmältä ja paremmalta. Toki hintaakin on riittävästi ;)
No mutta sitten niihin treeneihin. Tein työpäivän päätteeksi kuntosalilla PersReenareiden Extreme Runia varten vähän juoksua alkulämppäriksi ja loppuverkaksi. Enemmän kuin 10+10min olisi mennyt, mutta halusin jättää itselleni tunteen että olisin pystynyt mihin vaan. Joskus on hurjan motivoivaa kun jää mielentilaan jossa kaipaa lisää eikä tunnu siltä että on kaikkensa antanut. Kokeilkaa jos ette usko!
Lisäksi huhkin salilla sen mitä umpitäydellä salilla pystyin. On se kumma miten kaikilla tuntuu olevan katumusharjoitus menossa viikonlopun jälkeen klo:17 maanantaina. Ammatin puolesta pitäisi varmaan riemuita kun sali pullistelee liitoksistaan, mutta tiedän että kyseessä on pääosin satunnaiset urheilijat, jotka päättävät elämäntapamuutoksesta aina maanantaisin uudestaan. Milläköhän nämä ihmiset saisi houkuteltua tänne hyvinvoivan elämäntavan puolelle pysyvästi? Ideat jakoon, jos niitä on!
Salin jälkeen pikasuihku ja ruokakaupan kautta kotiin vääntämään pikaista päivällistä. Illaksi vielä ihanalle tanssitunnille tuohon ihanaan hapettomaan ja tunnelmalliseen tilaan oman ihanan Virpini johdolla. Olen aikoinani ollut tanssinopettajana 13-14 vuotta, ja tunnen siis nykyiset opettajani hyvin :) Tanssi on sielun ravintoa, jotain mitä en vain pysty selittämään. Kivuliaisuudessaankin niin ihanaa!
ps. Kuvassa tanssitreenisalini, arvatkaa miltä tuntuu treenata tuolla? UPEALTA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti